Tag: Virginia USA

15,35 km (9.5 miles)
965.9 / 2189.8 miles
Front Royal Terrapin Station Hostel, Chester Gap, VA

I remember some hikers saying yesterday that getting up in the morning has become harder. I’ve also noticed this over the last few days and I suspect this to be sending a message of needing rest. I’ve also slept poorly the last few nights, so that also affects the mornings.

I had decided to hike about 10 miles to a hostel on the edge of Shenandoah National Park. So a slow morning didn’t cause any problems and I was the last to leave the shelter. The weekend had once again called out the day hikers, and they came at me in long queues.

As I started my descent from Marshall Mountain I noticed something in the bushes at the edge of my field of vision. As I turned I saw a bear staring at me about ten meters away. We looked at each other and my brain registered the situation somewhat slowly. The bear was very teddy-like in its beautiful black coat. I continued on slowly past the bear and it seemed quite disinterested in my presence.

I got a bit further down the hill, when I saw a completely unexpected traveler on the trail ahead of me. A fairly sizeable tortoise was dragging along the AT and pulled its head in its shell when I arrived. I have never seen a tortoise in the wild and truth be told I had not expected to see one in the middle of the forest. Especially when there isn’t any kind of a stream or wetland nearby.

The days animal parade wasn’t over yet, though, because after walking about a hundred meters from the tortoise something moved in the undergrowth causing me to jump. At the same time I started hearing a rattling from the ground. As I searched the brush for the source I realized what I was going to see: a rattle snake. A sizeable snake was coiled up and rattling its tail in annoyance.

In the afternoon I arrived at the north end of Shenandoah National Park and took a side trail toward Front Royal Terrapin Station Hostel. Only a half a mile away, the hostel proved to be a clean, comfortable, and functional entity. Since I was the first to arrive I could take my time in the shower and washing my clothes. Later in the evening I was joined by Day Pack who is on his fourth through hike. The owner of the Hostel took us to the grocery store in Front Royal later in the evening.

Tomorrow I will return momentarily to Shenandoah so that I can exit it via the AT. Then I will be looking at my last days in Virginia. I have started to excitedly anticipate besting this state and move on to West Virginia, and through Maryland to Pennsylvania.

Muistan jonkun vaeltajista sanoneen eilen, että aamulla herääminen on tullut vaikeammaksi. Olen myös itse huomannut saman lähipäivinä ja epäilen tämän viestivän levon tarpeesta. Olen myös nukkunut huonosti pari edellistä yötä, joten se varmasti tuntuu aamuissa.

Olin päättänyt vaeltaa noin 10 mailia Shenandoahin kansallispuiston laidalla olevalle hostellille. Niinpä hidas aamu ei aiheuttanut ongelmia ja lähdin shelteriltä viimeisenä. Viikonloppu oli taas houkutellut päivävaeltajat esiin ja heitä tuli vastaan pitkinä jonoina.

Lähtiessäni laskeutumaan Marshall Mountainilta huomasin jotain puskassa näkökenttäni laidalla. Kääntyessäni katsomaan näin karhun tuijottamassa minua noin kymmenen metrin päästä. Katsoimme toisiamme ja aivoni rekisteröivät tilannetta jotenkin hitaasti. Karhu oli juuri sellainen pehmonallen näköinen kauniissa mustassa turkissaan. Jatkoin matkaani hitaasti karhun ohi ja se vaikutti melko välinpitämättömältä läsnäolostani.

Ehdin kulkea tovin alamäkeen, kun näin polulla edessäni täysin odottamattoman kulkijan. Melko iso kilpikonna raahusti pitkin AT:ta ja veti päänsä kilven sisään tullessani kohdalle. En ole koskaan nähnyt kilpikonnaa luonnossa ja en totta puhuen kyllä odottanut näkeväni sellaista keskellä metsää. Etenkään kun lähellä ei ollut mitään puroa tai kosteikkoa.

Päivän eläinkavalkadi ei ollut vielä päätöksessään, koska kuljettuani vain noin sata metriä kilpikonnasta jokin liikahti yllättäen aluskasvustossa aivan polun vieressä saaden minut säpsähtämään. Samalla maan tasalta alkoi kuulua rahiseva ja koliseva ääni. Katseeni hakiessa kohdetta kasvien seasta tiesin mitä tulisin siellä näkemään: kalkkarokäärmeen. Kookas käärme makasi kerällä ja kalisti närkästyneenä häntäänsä.

Iltapäivällä saavuin Shenandoahin kansallispuiston pohjoispäätyyn ja lähdin sivupolkua pitkin kohti Front Royal Terrapin Station Hostellia. Vain puolen mailin päässä oleva hostelli osoittautui hyvin siistiksi, mukavaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Ollessani ensimmäinen paikalla sain kaikessa rauhassa käydä suihkussa ja pestä pyykkini. Myöhemmin iltapäivällä seuraan liittyi neljättä läpivaellustaan tekevä Day Pack. Hostellin omistaja käytti meidät illalla ruokakaupassa Front Royalissa.

Huomenna palaan vielä hetkeksi Shenandoahiin poistuakseni sieltä AT:a pitkin. Sen jälkeen edessä ovat viimeiset päivät Virginiassa. Olen alkanut jo innolla odottaa saavani selättää tämän osavaltion ja siirtyä Länsi-Virginian ja Marylandin kautta Pennsylvaniaan.

20,61 km (12.8 miles)
956.3 / 2189.8 miles
Gravel Springs Hut, VA

I woke up earlier than yesterday, but I went through my morning routine slowly. I calculated the food left, and ate what I wouldn’t need tonight or tomorrow morning.

As I left the shelter a deer leapt right next to me. After the tall peaks and rain leading into Waynesboro Shenandoah’s wonderful terrain and sunny weather seemed like a completely different reality. The hiking days feel strangely totally the same and completely different at the same time.

On the day’s program was a leisurely 13 mile stretch, and a stop at the last wayside. As I arrived at Elkwallow wayside I got myself a vegetable wrap (which was better than Big Meadows despite the same ingredients) and French fries. I ran into Grasshopper and Cricket, as well as Dreamliner and Sunshine. I ended up sitting and chatting with them while eating ice cream.

Sunshine left a little before me, and the rest planned to follow behind. Well fed the uphill went easily and somewhere on the summit of Hogback Dreamliner passed me.

When I arrived at Gravel Springs Hut Dreamliner came back toward me without a pack, and asked if I had seen Sunshine. I had not, and thought she had been ahead of me the whole time. Sunshine had not arrived at the shelter though, and Dreamliner said he was going some ways back to look for his girlfriend [translator is assuming gender while lacking concrete detail. Thanks, English language]. Possibly she had just turned the wrong direction somewhere, and there was nothing to worry about, but understandably the situation was scary.

I went to pitch my tent and then it dawned on me that I could have offered to Dreamliner to go forward on the AT. Maybe Sunshine had gone past the shelter. I had seen a bear soon after Elkwallow wayside, but I knew Sunshine knew how to behave with them.

I completed my evening routines and went to ask those sitting at the shelter if Dreamliner had returned. I was told that a hiker who had just arrived at the shelter had seen Sunshine going the wrong way. Now Sunshine was heading back and Dreamliner was going toward her. I’m glad this odyssey had a happy ending.

Heräsin aiemmin kuin eilen, mutta tein aamutoimiani hitaasti. Laskeskelin jäljellä olevia ruokia ja söin pois niitä, joita en tarvitsisi tänä iltana tai seuraavana aamuna.

Lähtiessäni shelteriltä loikki peura aivan vieressäni. Waynesboroa edeltäneiden korkeiden harjanteiden ja vesisateen jälkeen Shenandoahin loiva maasto ja aurinkoinen keli vaikutti aivan toiselta todellisuudelta. Vaelluspäivät tuntuvat oudolla tavalla olevan sekä hyvin samanlaisia että aivan erilaisia.

Päivän ohjelmassa oli rento 13 mailin pätkä ja pysähdys viimeisellä waysidella. Saapuessani Elkwallow waysidelle kävin hakemassa itselleni kasviswrapin (joka oli samoista aineksista huolimatta parempi kuin Big Meadowsilla) ja ranskalaiset. Tapasin sattumalta Grashopperin ja Cricketin sekä Dreamlinerin ja Sunshinen. Päädyin istumaan heidän kanssaan juttelemaan ja syömään jäätelöä.

Sunshine lähti vain hetken ennen minua ja muut aikoivat tulla myöhemmin perästä. Hyvin ruokittuna ylämäki meni heittämällä ja jossain vaiheessa Hogbackin laella Dreamliner tuli ohitseni.

Saapuessani Gravel Springs Hutille Dreamliner käveli vastaan ilman reppua. Ihmettelin minne hän oli menossa ja hän kysyi olinko nähnyt Sunshinea. En ollut ja luulin hänen olleen koko ajan edelläni. Sunshine ei kuitenkaan ollut saapunut shelterille ja huolestunut Dreamliner sanoi menevänsä jonkun matkaa takaisinpäin etsimään tyttöystäväänsä. Luultavasti hän oli kääntynyt jostain väärään suuntaan ja todennäköisesti mitään hätää ei olisi, mutta ymmärrettävästi tilanne oli pelottava.

Menin itse pystyttämään telttaani ja sitten vasta tuli mieleeni, että olisin voinut ehdottaa Dreamlinerille, että menisin itse AT:ta eteenpäin. Jos Sunshine olisi vaikka kulkenut shelterin ohi vahingossa. Olin nähnyt pian Elkwallow waysiden jälkeen karhun, mutta tiesin Sunshinen osaavan käyttäytyä niiden kanssa.

Tein iltatoimet ja menin kysymään sitten shelterillä istuvilta vaeltajilta oliko Dreamliner palannut. Sain kuulla, että juuri paikalle saapunut vaeltaja oli nähnyt väärään suuntaan menevän Sunshinen. Nyt Sunshine oli siis tulossa shelterille ja Dreamliner menossa häntä vastaan. Onneksi tämä harharetki päättyi onnellisesti.

22,88 km (14.2 miles)
943.2 / 2189.8 miles
Pass Mountain Hut, VA

I’m not at work here, I said to myself this morning, and decided to continue sleeping. If I sleep late at home it means well past noon. Here my sleep cycle follows sunlight, and I’m usually awake around 6 or 7, so sleeping late meant waking up after eight.

I had originally thought about a 15-mile day, and skip Skyland. In the morning I doubted that I would get those 15 miles though – as I started around ten – and I could go see what Skyland had to offer.

I saw many day hikers and the number seemed to increase the closer I got to Skyland Resort. Skyland’s restaurant is probably the only real restaurant in Shenandoah, so nicer than the fast food-ish waysides. The temptation of real food was irresistible and I got myself some pulled pork tacos and a cheesecake with blackberry compote. The price wasn’t all that much higher than at the waysides, but the food was definitely better. So if there’s only one place you want to eat in Shenandoah, make it Skyland.

As I continued on I kept alive the hope of a 15-mile day, but I was very skeptical on whether I would make it. Hiking in the dark isn’t otherwise a problem, but there seems to be a lot of bears in Shenandoah (many other hikers have seen several), so I’m not in a comfort zone where I would like to hike at night. Especially as the terrain got rockier and my pace slowed down, I started to work on plan B. I decided to find a place for my tent a little bit before the shelter at 15 miles.

As the clock approached seven I started to look for possible camping spots, but on the steep hill there wasn’t anything. I hiked on and  found a potential spot that was right next to the ranger station. I don’t think that would be looked on with a smile.

Around eight I started to look at my watch, calculate distance, and estimated that if I pushed it for a half an hour I would get to the shelter just as the sun set. I wouldn’t have to throw my food sack over a branch in the dusk, since I would be able to use the bear pole at the campsite (a tall coat stand looking thing that one can hang food sacks on). Onward and upward!

The sun started to paint the horizon in a perfectly golden color, and the dark started to creep into the forest, which caused the greens to be nicely shaded. The trail was very soft and I was making good pace. As the sunset turned orange I saw the blue markers painted on the trees ahead of me, which indicated the path to the shelter. I joyously walked the last few hundred meters, and was delighted to see Cricket and Grasshopper at the shelter. As I pitched my tent it got dark, but I was thoroughly satisfied with my achievement for the day.

En ole töissä täällä, totesin itselleni aamulla ja päätin jatkaa unia. Kotioloissa jos nukun pitkään se tarkoittaa yleensä hyvinkin yli puolenpäivän. Täällä unirytmin mukautuessa päivänvaloon sitä alkaa usein heräillä 6-7 aikoihin, joten pitkään nukkumiseni tarkoitti heräämistä kahdeksan jälkeen.

Olin alunperin ajatellut reilun 15 mailin päivää ja jättää välistä Skylandin ruokapaikan. Aamulla kuitenkin epäilin, etten ehkä tuota 15 mailia saisi kuitenkaan kasaan – aloittaessani kymmenen maissa – ja voisin käydä ainakin katsomassa Skylandin tarjonnan.

Näin useita päivävaeltajia ja määrä tuntui lisääntyvän mitä lähemmäs Skyland Resortia tulin. Skylandin ravintola on Shenandoahin paikoista ehkä ainoa oikea ravintola eli siis hieman hienompi paikka kuin pikaruokalamaiset waysidet. Kunnon ruuan houkutus oli taas vastustamaton ja kävin syömässä nyhtöpossu-tacot sekä juustokakkua karhunvatukkakompotilla. Hinta ei ollut huomattavasti korkeampi kuin waysideilla, mutta ruoka oli selvästi parempaa. Jos Shenandoahissa haluaa siis käydä yhdessä paikassa syömässä, kannattaa se tehdä Skylandissa.

Jatkaessani matkaa elättelin hieman toiveita vielä siitä 15 mailin päivästä, mutta olin kyllä hyvin skeptinen ehtisinkö. Pimeällä vaeltaminen ei muuten olisi ongelma, mutta Shenandoahissa vaikuttaa olevan niin paljon karhuja (moni muukin vaeltaja on nähnyt useita), etten ole aivan mukavuusalueella, jos pitäisi liikkua pimeällä. Erityisesti maaston muuttuessa kivikkoiseksi ja vauhtini hidastuessa aloin tehdä varasuunnitelmaa. Päätin etsiä telttapaikan vähän ennen sitä 15 mailin shelteriä.

Kellon lähestyessä seitsemää aloin katsella mahdollisia telttapaikkoja, mutta jyrkässä rinteessä ei ollut mitään. Vaelsin eteenpäin ja löysin yhden potentiaalisen paikan, joka oli aivan puistonvartijoiden majan vieressä. Siinä telttailemalla ei ehkä saisi kiitosta.

Kahdeksan aikoihin katsoin kelloa, laskin etäisyyttä ja tein arvion, että jos painaisin menemään tehokkaasti seuraavan puoli tuntia niin ehtisin juuri auringon laskiessa shelterille. Eikä tarvitsisi heittää ruokasäkin narua puuhun hämärässä, kun voisi käyttää shelterin karhutolppaa (korkean naulakon näköinen häkkyrä, johon voi ripustaa ruokasäkkinsä yöksi). Ei muuta kuin tarmokkaasti ylämäkeen.

Aurinko alkoi maalata taivaanrannan täydelliseen kultaiseen väriin ja metsään hiipi hämärä, joka sai vihreän sävyt tummumaan kauniisti. Polku oli taas hyvää pehmeää maata ja etenin vauhdilla. Auringonlaskun muuttuessa oranssiksi näin edessäni puuhun maalatut siniset merkit, jotka kertoivat saapuneeni shelterille vievälle polulle. Riemuissani kävelin viimeiset pari sataa metriä perille ja ilahduin nähdessäni Cricketin ja Grasshopperin shelterillä. Pystyttäessäni telttani tuli jo pimeä, mutta olin täydellisen tyytyväinen päivän saavutukseeni.

23,62 km (14.7 miles)
927.9 / 2189.8 miles
Rock Spring Hut, VA

The second morning in a row someone had pooped in my shoe. This time the mouse droppings were in my hiking shoe. Many hikers talk about learning to appreciate things they previously took for granted. Maybe this belongs in that category?

Otherwise the morning went as planned. I hiked a few miles to Lewis Mountain campground and went to the store. The night before, though, I had read in the Guthook app that the store at a wayside further down the trail was better. So I got just a snack and ate in front of the store while charging my cell phone.

As I walked the level terrain toward Big Meadows I thought that Shenandoah was probably popular with hikers because one can get enough food almost every day. The downside on the food sector is that none of the stores seem to sell tuna in pouches. These are a very important piece of evening meals and source of protein for me and many other hikers. All the Shenandoah stores sell only cans. They are heavy, and the trash left from them takes up space and is also heavy, and they have to be drained of excess water.

When I got to the Big Meadows wayside, I gritted my teeth and bought two cans of tuna, because there wasn’t really anything else that would work with my stoveless diet. I ate a vegetable wrap, and blackberry cobbler and milkshake for dessert in the restaurant. I had heard praises of the blackberry shakes in Shenandoah, and I decided it was time to try one. And the praises weren’t unfounded – the shake was really good.

While I was at the Big Meadows wayside it started to rain, and I waited a bit for it to stop. While doing so I got my cell phone and battery packs almost full. I continued on according to my plans toward the next shelter, but the rocky terrain started hurting my feet. I was about to stop a hundred meters from the shelter to camp (I didn’t realize I was so close), when my feet were totally done and I suspected the shelter was crowded. I encountered a happy surprise when I noticed the shelter was just around the bend, and only Sunshine and Dreamliner, as well as Cricket and Grasshopper were there. I even pondered sleeping in the shelter momentarily, until we heard squeaking and saw multiple mice. To end the night we roasted hot dogs bought by Cricket and Grasshoper, and put them in tortillas. That’s the kind of food day I had on the AT today.

Toinen aamu putkeen, kun kenkääni on käyty kakkaamassa. Tällä kertaa hiirenjätökset löytyivät vaelluskengästä. Monet vaeltajat puhuvat siitä miten AT:lla oppii arvostamaan tavallisen elämän itsestäänselvinä pitämiään asioita. Ehkä tämä kuuluu siihen kategoriaan?

Muuten aamu eteni suunnitelmien mukaan. Vaelsin pari mailia Lewis Mountainin leirintäalueelle ja kävin kaupassa. Olin tosin edellisenä iltana lukenut Guthook-sovelluksesta, että edessä olevalla waysidella olisi vielä parempi kauppa. Siten otinkin vain hieman välipalaa ja söin kaupan edustalla toisen aamiaisen ladatessa kännykkääni.

Tallatessani mukavan tasaista maastoa kohti Big Meadowsia mietin, että ehkä Shenandoah on siksi monien vaeltajien suosikkipaikka, että täällä saa melkein joka päivä tarpeeksi ruokaa. Tosin ruokapuolella aivan todella merkittävä miinus on, ettei yksikään kauppa näytä myyvän tonnikalapusseja. Nämä ovat minulle ja monelle muulle vaeltajalle tärkeä osa iltaruokaa ja merkittävä proteiinin lähde. Kaikki Shenandoahin kaupat myyvät vain purkkeja. Ne ovat painavia, niistä jäävä roska on tilaavievä ja painava sekä niistä täytyy valuttaa pois ylimääräinen vesi.

Päästyäni Big Meadowsin waysidelle ostin siis hampaita kiristellen kaksi tonnikalapurkkia, koska oikein muuta keittimettömään ruokavaliooni sopivaa ei ollut tarjolla. Ravintolan puolella kävin syömässä kasviswrapin sekä jälkiruuaksi karhunvatukkahyvettä ja -pirtelön. Olen kuullut paljon kehuja Shenandoahin karhunvatukkapirtelöistä ja päätin, että nyt on aika kokeilla. Ja eivät ne kehut ole olleet turhia – pirtelö on todella hyvää.

Ollessani Big Meadowsin waysidella alkoi sataa ja odottelin tovin sateen loppua. Samalla sain ladattua kännykän ja powerbankin lähes täyteen. Jatkoin matkaa suunnitelmani mukaan kohti seuraavaa shelteriä, mutta kivikkoisessa mäessä jalkoja alkoi särkeä. Olin vähällä jäädä telttailemaan parin sadan metrin päähän shelteristä (en tajunnut olevani jo niin lähellä), kun jalat olivat aivan puhki ja epäilin shelterillä olevan ruuhkaa. Koin iloisen yllätyksen huomatessani shelterin olevankin seuraavan mutkan takana ja paikalla olivat vain Sunshine ja Dreamliner sekä Cricket ja Grasshopper. Pohdin jopa hetken shelterissä yöpymistä, kunnes kuulin piipitystä ja pian näimmekin useita hiiriä. Illan päätteeksi paistoimme Cricketin ja Grasshopperin ostamia nakkeja tehden niistä tortilla-hot dogeja. Sellainen ruokapäivä tänään AT:lla.

22,89 km (14.2 miles)
913.8 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

When you ask someone ”who pissed in your cheerios?” it can probably be compared to that feeling when someone has pooped in your shoes in the morning. I keep my hiking shoes and my “camp shoes” in the vestibule of my tent. Overnight apparently a mouse had come by to protest the uninvited guests, and done his business in my Crocs. Message received.

I had a need to get to the next campground’s store for food. The 17 mile hike and 6 PM closing time however didn’t sound like a good combination. I came to the conclusion that I would hike about 15 miles to get close to the campground, and then shop the next morning.

The day got hot and humid, but I moved at a steady pace regardless. The climb to Hightop Mountain in the morning went unexpectedly well, but the afternoon’s Baldface Mountain I felt in my feet.

I had taken lunch at Swift Run Gap and started to push uphill when I was met by two women. The first asked right away “Are you Finnisher?” I was surprised to be recognized and it soon was figured out that this woman, Cindy, followed me on YouTube. We chatted for a bit and took a picture together before I continued up the hill.

Later when I got to Baldface Mountain I had a totally different encounter. I had just seen a deer grazing in the forest, when I heard noises. As I looked to my side I saw a small bear cub bounding away from me. As adorable as this ball of fluff was, I started looking around worried about whether mama bear was near. I didn’t see anything though, and continued on my way.

I started to relax a bit, when I saw it a moment later. It was a bit large for a black bear, and it stood about 20 meters away rooting for something to eat out of the ground. I was simultaneously impressed and a little terrified. I started to do everything that hikers are advised to do when encountering a bear: I spoke out loud, hit my hiking sticks together, and stomped the ground. I wanted to be sure that I wouldn’t surprise the bear, and hoped it would run away. The bear looked at me making noise a few times like any regular dumb tourist. I had to pass the bear a bit over 10 meters away. I kept talking, and the bear kept eating, quite unimpressed. Once I passed it I had to fight the impulse to run, but I kept looking over my shoulder to see if it started following me. It obviously was not interested in me one bit.

Soon after Pocos Cabin, where I had planned, I found a wonderful spot to camp. After the bear encounter I frankly would have preferred to camp with someone else, and I was reminded of Sunshine’s pearl of wisdom from yesterday: when you camp alone the scariest part is that you are not alone. As I wrote this before going to sleep I started hearing some large animal moving right next to my tent. I started talking out loud again and the animal stopped, and finally started moving away. Hopefully I won’t have more nighttime visitors.

Kun nyrpeältä ihmiseltä on tapana kysyä kuka on kussut muroihisi, on se ehkä verrattavissa siihen kun joku on aamulla kakannut kenkiisi. Säilytän aina vaelluskenkiä ja “leirikenkiä” teltan absidissa. Yön aikana ilmeisesti hiiri oli käynyt osoittamassa mitä mieltä hän on kutsumattomista vieraista ja tehnyt tarpeensa Crocseihini. Viesti meni perille.

Minulla oli tarve päästä seuraavan leirintäalueen kauppaan ruokaostoksille. Kuitenkin noin 17 mailin matka ja kello 18:n sulkemisaika ei kuulostanut hyvältä yhdistelmältä. Päädyin varsin pian siihen ratkaisuun, että vaeltaisin noin 15 mailia leirintäalueen lähettyville ja hoitaisin kauppa-asiat seuraavana aamuna.

Päivä kehkeytyi kuumaksi ja kosteaksi, mutta liikuin varsin hyvää tahtia siitä huolimatta. Aamupäivällä nousu Hightop Mountainille meni odottamattoman hyvin, mutta iltapäivän Baldface Mountain tuntui jo jalkapohjissa.

Olin pitänyt lounastauon Swift Run Gapissa ja lähtenyt puskemaan ylämäkeen, kun vastaani tuli kaksi naista. Ensimmäinen kysyi heti: “Oletko Finnisher?” Yllätyin tullessani tunnistetuksi ja pian selvisikin, että tämä nainen, Cindy, seurasi videoitani YouTubessa. Keskustelimme hetken ja otimme yhdessä valokuvan ennen kuin jatkoin ylämäkeen.

Myöhemmin päästyäni Baldface Mountainille tuli vastaan aivan erilainen kohtaaminen. Olin nähnyt hetkeä aiemmin peuran käyskentelemässä metsässä, kun kuulin ääniä. Katsoessani sivulle näin miten pieni karhunpentu loikki minusta poispäin. Niin suloinen kuin tämä karvapallo olikin, aloin katsella hieman huolissani ympärilleni olisiko äitikarhu lähettyvillä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja jatkoin matkaa.

Ehdin jo hieman rentoutua, kunnes hetken kuluttua näin sen. Mustakarhuksi varsin kookas yksilö seisoi vajaan parinkymmenen metrin päässä tonkimassa maasta jotain syötävää. Olin samanaikaisesti vaikuttunut ja hieman kauhuissani. Aloin tehdä kaikkea mitä neuvotaan tekemään karhun kohdatessa: puhuin ääneen, kolisutin vaellussauvoja ja tömistin maata. Halusin varmistua, etten yllättäisi karhua ja mieluiten sen juoksevan pois. Karhu katsoi muutaman kerran mesoamistani kuin nyt mitä tahansa typerää turistia. Jouduin ohittamaan karhun reilun kymmenen metrin päästä. Jatkoin puhumista ja karhu syömistään hyvin välinpitämättömänä. Päästyäni ohi jouduin vastustamaan luontaista tarvetta juosta, mutta vilkuilin taakseni lähtisikö karhu seuraamaan. Sitä ei kuitenkaan selvästikään kiinnostanut minun läsnäoloni pätkääkään.

Löysin suunnittelemastani paikasta, pian Pocosin Cabinin jälkeen, erinomaisen telttapaikan. Karhun kohtaamisen jälkeen olisin totta puhuen mielellään telttaillut jonkun kanssa ja mieleeni tuli Sunshinen eilen jakama viisaus: yksin telttaillessa pelottavinta on se, ettei ole yksin. Kirjoittaessani tätä ennen nukkumaanmenoa kuulinkin aivan telttani vierestä jonkun ison eläimen liikehdintää. Aloin taas puhua ääneen ja ensin eläin pysähtyi ja lopulta lähti poispäin. Toivotaan, että enempää yövieraita ei ole tulossa.