Day 18: Fontana Dam

10,83 km (6.7 miles)
166 / 2189.8 miles
Fontana Village Resort, Fontana Village, NC

When heading toward a city travel is always a little easier. It’s not really about the need to get back to civilization, as it is about getting to eat and choose my own food. I’ve noticed while hiking, that happiness does come from simple things. Bread, salad, or just having water. I went a couple of miles without water today. Even though this wasn’t any emergency, strangely I couldn’t think of anything else except water, when I was thirsty and there wasn’t water.

As I arrived in Fontana I encountered a soda vending machine, which created almost unfathomable joy. At this intersection was also a phone to call a shuttle, but I had decided to hike to Fontana Dam. On the way I went past the best-equipped shelter on the AT which is fondly known as the Fontana Hilton. In addition to the shelter it has showers, drinking water, and a solar powered cell phone charging station.

Fontana Dam has a visitor center, but the place was under renovations and there wasn’t anyone there except construction workers on lunch. Getting a shuttle ride proved to be problematic, because contrary to my guide book even Verizon didn’t have any service at the dam. I walked a little ways back the trail and when I got service I called myself a ride.

I checked in to Fontana Village Resort which also arranges the afore mentioned shuttle rides for the inexpensive price of $3. Most of the village of Fontana actually consists of vacation rental cabins and services. The hotel is inexpensive to start, but the company also offers a significant discount for through hikers, so it also works for a traveler on a budget.

JFRM-2017-03-6651.jpg

JFRM-2017-03-6652.jpg

JFRM-2017-03-6653.jpg

JFRM-2017-03-6655.jpg

JFRM-2017-03-6656-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6660.jpg

JFRM-2017-03-6661.jpg

JFRM-2017-03-6667.jpg

JFRM-2017-03-6669-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6678.jpg

JFRM-2017-03-6679-Pano.jpg

Suunnatessa kohti kaupunkia matka kulkee aina hieman kevyemmin. Kyse ei ole niinkään tarpeesta päästä sivistyksen pariin vaan halusta päästä syömään ja valitsemaan ruokansa. Olen huomannut vaeltaessa, että onnellisuus tulee aika pienistä asioista. Leivästä, salaatista tai ihan vain siitä, että on vettä. Kuljin nimittäin muutaman mailin ilman vettä tänään. Vaikka mitään hätää ei ollutkaan niin jotenkin kummasti sitä ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin vettä, jos on jano eikä vettä ole.

Fontanaan saapuessani tuli vastaan pian myös Cola-automaatti, mikä tuotti lähes kohtuutonta iloa. Tässä tienristeyksessä oli myös puhelin shuttle-kyydin soittamiseen, mutta olin päättänyt vaeltaa Fontanan padolle asti. Matkalla kuljin AT:n parhaiten varustellun shelterin ohi, joka kulkee yleisesti nimellä Fontana Hilton. Suojan lisäksi paikalla on nimittäin suihkut, juomavesihana ja aurinkokennoilla toimiva kännykänlatauspiste.

Fontanan padon luona on Visitor Center, mutta kyseinen pulju oli remontin alla eikä paikalla ollut muita kuin lounastavat raksamiehet. Shuttle-kyydin hankkimisessa myös ilmeni ongelmia, koska poiketen opaskirjani tiedoista, edes Verizonin liittymällä ei ollut kenttää padolla. Kävelin lyhyen matkan takaisin päin ja päästyäni verkon kuuluvuusalueelle soitin itselleni kyydin.

Tulin yöksi Fontana Village Resortiin, joka myös järjestää edellä mainitsemiani shuttle-kyytejä edulliseen $3 hintaan. Suurin osa Fontanan kylästä on itseasiassa tämän lomaresortin mökkejä ja palveluja. Lähtökohtaisesti hotelli ei ole edullisimmasta päästä, mutta firma tarjoaa varsin tuntuvan alennuksen läpivaeltajille, joten paikka sopii myös budjettimatkailuun.

Day 17: Jacob’s Ladder

21,72 km (13.5 miles)
158.9 / 2189.8 miles
Cable Gap Shelter, NC

I decide to make the day’s program about 15 miles again. A slightly heftier breakfast gave more kick to this project, and I think I will put more emphasis on breakfast going forward.

At the start it snowed… well flurries really. The icy scenery experienced a complete change again during the day, as the sun warmed things up. Another thing to be noted in reference to the weather, today was the first time I didn’t put on my down coat as soon as I stopped hiking, but instead after I was done with my evening preparations.

About half way through the day I encountered the biblically dramatically named Jacob’s Ladder. This rise of over 200 meters in under a kilometer wasn’t a ladder to heaven, as much as a hellish uphill.

The day’s efforts were evened out a mile before my campsite with trail magic. A fellow who had through hiked in 2015, and his girlfriend with whom he is heading to the PCT this year had already stopped grilling burgers, but gave me a few Snickers bars.

As I hike I often get an ear worm (almost to the point of insanity). In the past few days my brain has offered up such gems as a childhood favorite Mörkö se lähti piiriin [the troll danced in a circle], Bon Jovi’s Always, and Dolly Parton’s I Will Always Love You. Today instead of music, I was treated to a piece of a Robert Frost poem:

“The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.”
-Robert Frost
(Stopping by Woods on a Snowy Evening, 1922)

JFRM-2017-03-6633.jpg

JFRM-2017-03-6634.jpg

JFRM-2017-03-6635.jpg

JFRM-2017-03-6636-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6640.jpg

JFRM-2017-03-6642.jpg

JFRM-2017-03-6643.jpg

JFRM-2017-03-6644.jpg

JFRM-2017-03-6645.jpg

Päätin ottaa päiväohjelmaksi taas reilun 15 mailin matkan. Hieman aiempaa tukevampi aamupala antoi tälle projektille paremmin potkua ja ehkä yritän jatkossakin panostaa aamiaiseen.

Alkumatkasta satoi lunta…tai ehkä oikeammin ilmassa leijaili jäähilettä. Jäinen maisema koki taas päivän aikana täyden muutoksen, kun aurinko alkoi lämmittää. Merkillepantavaa lämpötilan suhteen on myös se, että tänään ensimmäistä kertaa en pukenut untuvatakkia heti vaelluksen loputtua vaan vasta tehtyäni iltatoimet.

Noin puolivälissä matkaa tuli vastaan dramaattisen raamatullisesti nimetty Jacob’s Ladder, Jaakobin tikkaat. Tämä alle kilometrin matkalla oleva noin 200 m nousu ei ole mitkään tikapuut taivaaseen vaan pikemminkin helvetillinen ylämäki.

Tasotuksena päivän puurtamiselle tuli onneksi mailia ennen yöpaikkaa trail magic. Vuonna 2015 AT:n läpivaeltanut ja tänä vuonna tyttöystävänsä kanssa PCT:lle suuntaava mies oli jo lopettanut hampurilaisten paistamisen, mutta antoi pari Snickers-patukkaa matkaan.

Vaeltaessa minulla alkaa usein soida joku kappale (lähes hulluuteen asti) päässä. Lähipäivinä on aivoradio tarjonnut mm. lasten klassikkoa Mörkö se lähti piiriin, Bon Jovin Alwaysia ja Dolly Partonin I Will Always Love Youta. Tänään musiikin sijaan päässä pyöri pätkä Robert Frostin runosta:

“The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.”
-Robert Frost
(Stopping by Woods on a Snowy Evening, 1922)

Day 16: NOC

18,04 km (11.2 miles)
143.7 / 2189.8 miles
Sassafras Gap Shelter, NC

The weather on the AT appears rarely to be constant. The range can be very large, even within a day, and weather forecasts aren’t reliable beyond about 24 hours.

Even though the morning started with rain and fog, the afternoon was very sunny, and the evening brought with it strong winds. I was changing clothes at the pace of a runway model.

In the morning I marched about 6 miles downhill, until I got to Nantahala Outdoor Center. NOC is a veritable oasis in the middle of the mountains, because right along the trail is a store, an outfitters, and a restaurant. One can also spend the night there. I myself had lunch at River’s End and I recommend the place. The staff is clearly used to outdoorsy people and served even the stinky hikers pleasantly, the food was good, and the French fries were heavenly.

After a good lunch the 6 miles uphill to finish the day went relatively painlessly. I had to work for it, of course, but I had plenty of energy.

Until now I have been lucky to not have any trouble with my feet. The shoes have not rubbed, and my feet have stayed dry. For some reason today one of my shoes started pressing on my pinky toe, and I tried straightening my sock thinking that might be the culprit. That evening I discovered that my toe had swollen from the base of the nail and bled a little. Tomorrow will show how the situation develops.

JFRM-2017-03-6607.jpg

JFRM-2017-03-6608.jpg

JFRM-2017-03-6609.jpg

JFRM-2017-03-6610.jpg

JFRM-2017-03-6611-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6614.jpg

JFRM-2017-03-6615.jpg

JFRM-2017-03-6616.jpg

JFRM-2017-03-6617.jpg

JFRM-2017-03-6618.jpg

JFRM-2017-03-6619.jpg

JFRM-2017-03-6620.jpg

JFRM-2017-03-6621.jpg

JFRM-2017-03-6622.jpg

JFRM-2017-03-6624.jpg

JFRM-2017-03-6625.jpg

JFRM-2017-03-6626-Pano.jpg

AT:lla sää tuntuu harvoin olevan erityisen tasainen. Vaihtelu on suurta yhden päivänkin sisällä ja sääennustuksiin kannattaa luottaa korkeintaan päivän verran eteenpäin.

Vaikka aamu alkoi sateella ja sumulla, ehti iltapäiväksi tulla jo aivan aurinkoista ja illaksi taas kova tuuli. Vaatteiden vaihtoa tuli harrastettua melkein muotinäytöstahtiin.

Aamupäivän marssin noin 6 mailia alkamäkeen, kunnes saavuin Nantahala Outdoor Centerille. NOC on varsinainen keidas keskellä vuoria, koska aivan polun varressa on kauppa, ulkoiluliike ja ravintola. Paikassa voi myös yöpyä. Kävin itse lounaalla River’s Endissä ja suosittelen paikkaa lämpimästi. Selvästi ulkoiluharrastajiin tottunut henkilökunta palveli haisevia vaeltajiakin ystävällisesti, ruoka oli hyvää ja ranskalaiset taivaallisia.

Kunnon lounaan jälkeen loppupäivän ohjelmassa ollut 6 mailin ylämäki meni suhteellisen kivuttomasti. Töitä sai toki tehdä, mutta voimat riittivät hyvin.

Tähän asti minulla ei ole onnekseni ollut jalkaongelmia. Kengät eivät ole hiertäneet ja jalat ovat pysyneet kuivina. Jostain syystä tänään kuitenkin toinen kenkä alkoi painaa pikkuvarpaan kohdalta ja yritin oikoa sukkaa epäillen sen olevan rutussa. Illalla selvisi, että pikkuvarvas oli turvonnut kynnen juuresta ja vuotanut hieman verta. Huominen näyttää mihin suuntaan tilanne kehittyy.

Day 15: St. Patrick’s Day

22,78 km (14.2 miles)
131.1 / 2189.8 miles
Wesser Bald Shelter, NC

I’m listening to the creaking of the day. The frame of my backpack creaks, my hiking boots creak, and the burnt or otherwise rotted trees creak ominously in the wind. But occasionally when stopped one can hear complete silence. And that is a very satisfying experience.

I would have liked to listen to music or an audiobook today, too, but the headphone cord problems I mentioned yesterday were not allowing that. Luckily my trusty one-woman support team in Georgia took care of the situation before I even got a chance to ask, and a new extension piece will be waiting for me in Fontana. On a beautiful day the recorded audio entertainment isn’t as important, but in less ideal weather or on a tough day it is oddly helpful.

The morning started out rainy, but luckily the drizzle stopped almost immediately, and as the day progressed even the sun peeked out occasionally. The first hill of the morning felt as though it wouldn’t be conquered, and my faith in myself was near running out. But about half way up the hiking machine kicked in again, and I got to my destination. I did about 16 miles, which is the longest thus far – and my legs feel it. Tomorrow morning’s forecast calls for rain, so I thought I would rest a little longer and keep my distance a bit more subdued. Along the way I will also pass Nantahala Outdoor Center, or NOC, where I planned to visit.

People across the USA are celebrating St. Patrick’s day today. On the AT the evidence of this Irish party showed up in the form of two hikers wearing orange fake beards. I won’t be holding any special parties in my green tent though.

JFRM-2017-03-6573.jpg

JFRM-2017-03-6574.jpg

JFRM-2017-03-6575.jpg

JFRM-2017-03-6576.jpg

JFRM-2017-03-6577.jpg

JFRM-2017-03-6578-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6586-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6588-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6591.jpg

JFRM-2017-03-6592.jpg

JFRM-2017-03-6593.jpg

JFRM-2017-03-6594.jpg

JFRM-2017-03-6595.jpg

JFRM-2017-03-6596.jpg

JFRM-2017-03-6598.jpg

JFRM-2017-03-6599.jpg

JFRM-2017-03-6600.jpg

JFRM-2017-03-6601-Pano.jpg

JFRM-2017-03-6604.jpg

JFRM-2017-03-6605.jpg

Kuuntelen päivittäin natinaa. Rinkan runko natisee, vaelluskengät natisee ja palaneet tai muuten lahot puut natisevat tuulessa uhkaavasti. Mutta toisinaan pysähtyessä saattaa kuulla täydellisen hiljaisuuden. Ja se on hyvin tyydyttävä kokemus.

Tänään olisin mielelläni kuunnellut myös musiikkia tai äänikirjaa, mutta eilen mainitsemani kuulokejohto-ongelmat eivät tätä tällä hetkellä salli. Onneksi kuitenkin aina luotettava yhden naisen huoltojoukkoni Georgiasta järjesti asian ennen kuin osasin pyytääkään ja Fontanassa minua odottaa uudet kuulokejohdot. Kauniina päivinä audioviihteellä ei ole niin merkitystä, mutta huonolla säällä tai raskaana päivänä se auttaa kummasti.

Aamu alkoi sateisena, mutta onneksi pieni tihku loppui melkein heti lähdettyäni vaeltamaan ja päivän myötä aurinkokin tuli välillä esiin. Aamun ensimmäinen ylämäki ei meinannut taittua millään ja usko meinasi välillä loppua. Päivän puolessa välissä kuitenkin vaelluskone lähti taas käyntiin ja pääsin tavoitteeseeni. Tein noin 16 mailin päivän, mikä on pisin tähän mennessä – ja siltä tuntuu kyllä jaloissakin. Huomiseksi on luvattu aamuksi sadetta, joten ajattelin lepääväni hieman pidempään ja ottavani maltillisemman päivämatkan. Matkan varrelle osuu myös Nantahala Outdoor Center eli NOC, jossa ajattelin pistäytyä.

Yhdysvaltalaiset juhlivat tänään St. Patrick’s Dayta eli Pyhän Patrickin päivää. Erityisesti irlantilaistaustaisten juhla näkyi AT:lla sen verran, että tapasin kaksi oransseihin tekopartoihin sonnustautunutta vaeltajaa. Vihreässä teltassani ei kuitenkaan vietetä tänään sen kummempia juhlallisuuksia.

Day 14: Wayah Crest

14,94 km (9.3 miles)
115.3 / 2189.8 miles
Wayah Crest picnic area, NC

Before leaving Franklin I got a ride with some other hikers once more to the post office and grocery store. I had received a supply box from Noora, but I sent it on to Fontana. An unopened package can be forwarded for free.

In the last few days I’ve been fighting with my headphones, and thought they had broken, but when I tested out new headphones today the problem continued. I’ve determined that the headphone adapter for my Lifeproof case is defective, and the headphones don’t work because of that. Fiddling with such small, but important to me, things while hiking is a little frustrating.

I took an affordable three dollar shuttle from Macon County Transit back to Rock Gap, and started racking up miles again. My legs were like new after a rest day, and progress was remarkably easy. I met a trail crew for the first time on the way: a group of local college students were out with hoes refreshing the trail surface. As I approached the call of “Hiker!” ran through the group and I passed the group feeling quite regal as they paused their work.

I swung by Siler Bald Shelter, but on the shady side of the valley was surprisingly cold, and the place was not inviting. Today it feels quite summer-like on the sunny slopes, while the shadows still hold snow and winter. So I walked a few miles further and met two hikers who had set up at a picnic area. The place was very nice and sunny, so I ended up being their tent neighbors.

JFRM-2017-03-6552.jpg

JFRM-2017-03-6553.jpg

JFRM-2017-03-6554.jpg

JFRM-2017-03-6555.jpg

JFRM-2017-03-6558.jpg

JFRM-2017-03-6564.jpg

JFRM-2017-03-6568.jpg

JFRM-2017-03-6569.jpg

JFRM-2017-03-6570.jpg

Ennen Franklinista lähtöä pääsin toisten vaeltajien kyydissä vielä käymään postissa ja ruokakaupassa. Olin saanut Nooralta varustepaketin, mutta lähetin sen eteenpäin Fontanaan. Avaamattoman paketin kun voi onneksi pistää eteenpäin ilmaiseksi.

Olen lähipäivinä taistellut kuulokkeideni kanssa ja luulin niiden hajonneen, mutta koeajaessani tänään uusia kuulokkeita ongelmat jatkuivat. Tulin siihen tulokseen, että Lifeproof-kännykkäkoteloni vaatima kuulokejohdon jatkopala on viallinen ja sen takia kuulokkeet eivät toimi. Tällaisten pienten, mutta itselle tärkeiden asioiden kanssa askartelu on vaeltaessa hieman turhauttavaa.

Pääsin Macon County Transitin edullisella, kolmen dollarin, shuttlella takaisin Rock Gapiin ja sain taas alkaa nielemään maileja. Jalat olivat lepopäivän jälkeen kuin uudet ja kulku oli hämmentävän helppoa. Tapasin matkan varrella ensimmäistä kertaa reitin kunnostajia: paikallisen collegen opiskelijat olivat kuokan varressa uudistamassa polun pohjaa. Tullessani kohdalle kulki joukon läpi ilmoitus: “Hiker!” Ja kuljin jokseenkin kuninkaallisen tuntuisesti kuokinnan tauottaneen joukon ohi.

Kävin pyörähtämässä Siler Bald Shelterillä, mutta mäen varjopuolen laaksossa oli yllättävän kylmä eikä paikka houkutellut. Tänään on ylipäänsä ollut aurinkoisilla rinteillä ihan kesäkeli ja varjossa lunta ja talviolosuhteet. Niinpä kävelin pari mailia pidemmälle ja kohtasin kaksi picnic-paikalle leiriytynyttä vaeltajaa. Paikka oli todella mukava ja aurinkoinen, joten päädyin heidän telttanaapurikseen.