Day 88: Loft Mountain

21,25 km (13.2 miles)
899.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

It had rained overnight, but in the morning my tent was almost dry. After a light breakfast I set off excitedly, because in a few miles was a campground, near which was a store and a wayside restaurant. I don’t know if it’s pathetic, or awesome-sounding downshifting to learn to appreciate such small things as cold drinks and warm food.

The warm and humid morning was just perfect to sit outside the Loft Mountain campground store with Jaws, Yogi, and Seawolf to have a snack. Orange juice can be heavenly and yogurt isn’t bad either. I was also able to add to my food stores, but to my disappointment the store didn’t have tuna (or it did – in cans).

The same group and I ended up at Loft Mountain wayside in a few miles to continue the food party. A chicken wrap and French fries tasted great, but I think that $13 for those with a drink was pretty steep. And I suspect other waysides won’t be much cheaper places to dine. There were a lot of people present due to Memorial Day, and I also came across an unusually large number of day hikers.

Although a part of the day was sent at the store and sitting at the wayside, good food fueled the hike well. I got in about 13 miles, when I arrived a little before seven at a level spot where Dreamliner and Sunshine had already pitched their tents. They asked me to join them and I decided it was a good time to wrap up my day. Today I had a chance to see some of Shenandoah’s famed beauty, too. As the weather got nicer the views opened up and the surrounding green mountains create a peace of mind.

JFRM-2017-05-8464.jpg

JFRM-2017-05-8465-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8470.jpg

JFRM-2017-05-8471.jpg

JFRM-2017-05-8474.jpg

JFRM-2017-05-8477.jpg

JFRM-2017-05-8480.jpg

JFRM-2017-05-8481.jpg

JFRM-2017-05-8486.jpg

JFRM-2017-05-8489.jpg

JFRM-2017-05-8492.jpg

Yöllä oli satanut, mutta aamulla telttani oli jo lähes kuiva. Kevyen aamupalan jälkeen lähdin innoissani vaeltamaan, koska muutaman mailin päässä olisi leirintäalue, jonka luona oli kauppa ja wayside-ravintola. En tiedä onko se vähän säälittävää vai hienolta kuulostavaa downshiftaamista, kun oppii arvostamaan sellaisia erikoisuuksia kuin kylmää juomista ja lämmintä ruokaa.

Lämmin ja kostea aamupäivä oli juuri sopiva istua Loft Mountainin leirintäalueen kaupan pihalla Jawsin, Yogin ja Seawolfin kanssa evästauolla. Appelsiinimehu voi olla todella jumalaista ja purkillinen jäätelöä ei ole pahaa sekään. Sain täydennettyä myös vaellusruokavarastoani, mutta pettymyksekseni kaupassa ei ollut tonnikalaa (tai oli – tölkkejä).

Saman seurueen kanssa päädyimme parin mailin päässä olevalle Loft Mountainin waysidelle jatkamaan ruokajuhlaa. Kanawrap ja ranskikset maistuivat hyvin, mutta mielestäni $13 hinta näistä juomineen oli todella kova. Ja epäilen, etteivät muutkaan waysidet ole sen halvempia ruokapaikkoja. Paikalla oli Memorial Dayn myötä runsaasti ihmisiä ja samoin polulla tuli vastaan poikkeuksellisen paljon päivävaeltajia.

Vaikka päivästä osa vierähtikin kaupalla ja waysidella istuskellen, kunnon ruuan myötä myös vaellus kulki hyvin. Ehdin saada kasaan noin 13 mailia, kun saavuin vähän ennen seitsemää tasaiselle alueelle, johon Dreamliner ja Sunshine olivat jo pystyttäneet telttansa. He pyysivät liittymään seuraan ja totesin ehkä olevan sopiva aika pistää päivä pakettiin. Tänään ehdin nähdä jo jotain siitä Shenandoahin kuuluisasta kauneudestakin. Sään muuttuessa paremmaksi alkavat näköalat avautua ja ympäröivät vihreät vuoret synnyttävät jonkinlaista mielenrauhaa.

Map

Total time: 09:56:19

Day 87: Blackrock

24,83 km (15.4 miles)
886.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

The first night in Shenandoah wasn’t as peaceful as one would expect from a national park: the sound of traffic carried from Skyline Drive. I have understood that not everyone is unconditionally entranced by Skyline Drive which goes through Shenandoah. And now I understood why. In the narrow national park one is never very far from the road, so the sound of traffic is frequently present.

The throng of people at Calf Mountain Shelter started to slowly dissipate in the morning, and as I left I chatted a bit with Dreamliner and Sunshine. They weren’t delighted by the weekend rush either, and were considering camping away from the shelters like I was. In Shenandoah the rules aren’t as strict as the Smokies – campers are encouraged to stay near the shelters (or ”huts” as they’re mainly called here), but are allowed to set up elsewhere as long as they follow good practices. This means one night in any given place, which is 20 meters from the trail (preferably not visible), 10 meters from a water source, and 400 meters from intersections, parking lots, and campgrounds.

The route traveled up and down throughout the day, but the steepness of the hills was very moderate. I ate lunch with a lot of other hikers around noon at an intersection. Just as I finished eating, water started to fall from the sky. There were several small showers throughout the afternoon, but I didn’t get all that wet.

I made a stop at Blackrock Hut where the previous shelter’s lemming herd had expectedly ended up. There was still plenty of time so I decided to continue for a few more miles and find a peaceful place to camp. After hiking over Blackrock and getting a bit over 16 miles together I did indeed find a nice place, where there was no one else. I got my tent pitched and my food bag on a string in a tree when the rain started to pick up. To end the day I enjoyed a tuna tortilla, a Kathy Reichs book, and especially peace and quiet.

JFRM-2017-05-8457.jpg

JFRM-2017-05-8458.jpg

JFRM-2017-05-8460.jpg

JFRM-2017-05-8461.jpg

JFRM-2017-05-8462.jpg

Ensimmäinen yö Shenandoahissa ei ollut niin rauhallinen kuin kansallispuistolta voisi toivoa: Skyline Drivelta kantautui moottoripyörien ääniä. Olen käsittänyt, että kaikki ihmiset eivät ole varauksettoman ihastuneita Shenandoahin läpäisevään Skyline Driveen. Ja nyt ymmärrän itsekin miksi. Kapeassa kansallispuistossa ei ole koskaan kovin kaukana tiestä, joten liikenteen melu kuuluu usein.

Calf Mountain Shelterin ihmispaljous alkoi pikkuhiljaa aamulla purkautua ja lähtiessäni keskustelin hetken Dreamlinerin ja Sunshinen kanssa. Hekään eivät olleet ilahtuneita ruuhkasta ja miettivät laillani sheltereiden välttämistä. Shenandoahissa säännöt eivät ole yhtä tiukat kuin Smokiesilla – telttailijoiden suositellaan yöpyvän sheltereiden (tai täällä niitä kutsutaan pääasiassa termillä “hut”) läheisyydessä, mutta muuallakin saa majoittua noudattaen hyviä tapoja. Tämä tarkoittaa yhtä yötä kyseisellä paikalla, joka on 20 metriä polusta (mieluiten ei polulta nähtävissä), 10 metriä vedenottopaikasta sekä 400 metriä tienristeyksistä, parkkipaikoista ja leirintäalueista.

Reitti kulki vaihtelevasti ylös ja alas pitkin päivää, mutta mäet olivat jyrkkyydeltään hyvin maltillisia. Söin monen muun vaeltajan kanssa lounasta puolen päivän aikaan tienristeyksessä. Ehdin juuri saada syötyä, kun taivaalta alkoi hiljalleen tipahdella pisaroita. Sadetta tuli iltapäivän aikana muutama pieni kuuro, mutta en ehtinyt pahemmin kastua.

Kävin pyörähtämässä Blackrock Hutilla, jonne edellisen shelterin sopulilauma oli odotusten mukaisesti päätynyt. Aikaa oli vielä hyvin, joten päätin jatkaa muutaman mailin ja etsiä rauhallisen telttapaikan. Vaellettuani Blackrockin yli ja saatuani reilun 16 mailia kasaan löysinkin mukavan paikan, jossa ei ollut ketään muuta. Ehdin sopivasti pystyttää teltan ja virittää ruokasäkin narun puuhun, kun sade alkoi merkittävästi kiihtyä. Nautin päivän päätteeksi tonnikalatortillasta, Kathy Reichsin kirjasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta.

Map

Total time: 10:13:27

Day 86: Shenandoah National Park

11,64 km (7.2 miles)
869.6 / 2189.8 miles
Calf Mountain Shelter, VA

https://youtu.be/loniKkPNIXU

Packing dry things into my pack felt good. I wanted Waynesboro to be a turning point to the difficulties of the previous hiking days, and it seemed that my wish was coming true. The weather was pleasant and the altitude line on my guidebook looked moderate.

I first tried to hitchhike back to the AT, but that wasn’t fruitful. I got a list from Quality Inn of local Trail Angels, people who offered free rides to hikers. I called a woman named Cindy, and she promised to come get me. Cindy turned out to have a wonderful personality, and told me she offered rides because it gave her the opportunity to meet interesting people.

As I set off from Rockfish Gap I soon entered Shenandoah National Park. The AT travels within Shenandoah for about 100 miles and many hikers say it is one of the most beautiful sections. Skyline Drive Scenic Highway goes through the National Park and there are a lot of waysides along it that hikers can also take advantage of. This means one doesn’t have to carry as much food as usual. The altitude changes aren’t great, so hiking should also be easier overall. Spending the night in the park requires a permit, but it is a self-filled form on the at the border of the park.

The audiobook I had loaded into BookBeat didn’t want to start again, so I decided to give up my podcast virginity. I started listening to Päivystävät dosentit [on call lecturers] produced by Yle, which turned out to be excellent. The discussion was based on audience questions, and consisted of frequently meta-level scientific philosophy, and was very entertaining and though provoking.

I had packed a little more food than probably necessary, but my pack still didn’t feel too heavy. Even the uphill was surprisingly nice due to its gentle slope. I decided to do a short day to the first shelter, because I had started at noon, and in the national park camping isn’t as free as in other sections. I had heard that in Shenandoah I would also see lots of animals and this seemed to be true. First a deer, then a rabbit, and soon another deer.

I had a gut feeling. So I wasn’t surprised when it finally happened. I only got to see the dark shape run into the forest, but I knew right away that this was it. A bear. The first bear I had seen in the wild. I wasn’t afraid, but the feeling is hard to describe.

Soon after the encounter I got to Calf Mountain Shelter. I had noticed that the weekend had brought along a lot of hikers, but I was surprised by the literal crowd. I realized I had hit Shenandoah at a very bad time: Memorial Day weekend would fill up all the shelters and camping areas. I prefer to hike late, and that is not possible if one has to compete for sleeping space. And a lot of people is not what I’m wanting while hiking. I settled in the shelter against my normal routine, because all the tent spaces were taken. Despite the throng of people I excitedly awaited what Shenandoah had to offer.

JFRM-2017-05-8423.jpg

JFRM-2017-05-8426.jpg

JFRM-2017-05-8427.jpg

JFRM-2017-05-8429-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8435-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8441.jpg

JFRM-2017-05-8442.jpg

JFRM-2017-05-8446.jpg

JFRM-2017-05-8447.jpg

JFRM-2017-05-8455.jpg

Kuivien tavaroiden pakkaaminen reppuun tuntui hyvältä. Halusin Waynesboron olevan käännekohta edeltävien vaelluspäivien vaikeuksille ja toiveeni tuntui olevan toteutumassa. Sää oli miellyttävä ja opaskirjan korkeuskäyrä näytti maltilliselta.

Yritin ensin liftata takaisin AT:lle, mutta se ei tuottanut tulosta. Sain Quality Innistä listan alueen Trail Angeleista eli ihmisistä, jotka tarjoavat vaeltajille ilmaisia kyytejä. Soitin naiselle nimeltä Cindy ja hän lupasi tulla hakemaan minut. Cindy osoittautui mainioksi persoonaksi ja hän kertoi tarjoavansa kyytejä, koska saa samalla mahdollisuuden tavata kiinnostavia ihmisiä.

Lähtiessäni vaeltamaan Rockfish Gapista eteenpäin saavuin pian Shenandoahin kansallispuiston alueelle. AT kulkee noin 100 mailia Shenandoahissa ja moni vaeltaja on kertonut sen olevan yksi kauneimmista osioista. Kansallispuiston läpi kulkee Skyline Drive -maisematie ja sen varrella on waysideseja eli pieniä ruokakioskeja, joita myös vaeltajat voivat hyödyntää. Ruokaa ei siis tarvitse kantaa niin paljon kuin tavallisesti. Korkeuserot eivät ole valtavia, joten vaeltamisen pitäisi olla myös kevyempää. Kansallispuistossa yöpymiseen tarvitsee luvan, mutta se on puiston rajalla itse täytettävä lappunen.

BookBeatiin lataamani äänikirja ei ottanut vieläkään toimiakseen, joten päätin uhrata podcast-neitsyyteni. Aloin kuunnella vaelluksen lomassa Ylen tuottamaa Päivystävät dosentit -ohjelmaa, joka osoittautuikin erinomaiseksi. Usein meta-tasolla liikkuva tieteenfilosofinen keskustelu yleisön esittämien kysymysten äärellä oli sekä viihdyttävää että ajatuksia herättävää.

Olin pakannut ehkä hieman reilunpuoleisesti ruokaa, mutta reppu ei kuitenkaan tuntunut liian painavalta. Ylämäkikin oli loivuutensa ansiosta yllättävän miellyttävä. Päätin tehdä lyhyen päivän ensimmäiselle shelterille, koska aloitin vasta puoliltapäivin ja kansallispuistossa telttailu ei ole yhtä vapaata kuin muualla. Olin kuullut, että Shenandoahissa näkisin paljon eläimiä ja se vaikutti olevan totta. Ensin tuli vastaan peura, sitten jänis ja kohta toinen peura.

Minulla oli ennakkoaavistus. Siksi en ollut yllättynyt, kun se lopulta tapahtui. Ehdin nähdä vain mustan hahmon pakenevan metsään, mutta tiesin heti, että se oli se. Karhu. Ensimmäinen luonnossa näkemäni karhu. En pelännyt, mutta tunne on vaikeasti kuvailtavissa.

Saavuin pian kohtaamisen jälkeen Calf Mountain Shelterille. Olin huomannut, että viikonloppu oli tuonut paikalle paljon vaeltajia, mutta olin yllättynyt suoranaisesta tungoksesta. Tajusin osuneeni Shenandoahiin todella huonoon aikaan: Memorial Dayn viikonloppu tulisi täyttämään kaikki shelterit ja telttapaikat. Vaellan mielelläni myöhään ja se ei ole mahdollista, jos yöpaikoista pitää kilpailla. Ihmispaljous ei myöskään ole niitä asioita, joita kaipaan. Asetuin vastoin tapojani shelteriin, koska hyviä telttapaikkoja ei enää ollut. Ruuhkasta huolimatta odotan mielenkiinnolla mitä Shenandoah tulee tarjoamaan.

Map

Total time: 05:22:34

Day 85: Zero in Waynesboro

0 km (0 miles)
861.9 / 2189.8 miles
Quality Inn, Waynesboro, VA

My long awaited rest day finally dawned. I buzzed with excitement as I stuffed myself at breakfast with waffles and toasted biscuits. I also had oatmeal, but paradoxically as I had gotten used to cold oatmeal, the warm kind wasn’t as good anymore.

As I hike I sometimes listen to the sounds of nature, and sometimes music or audiobooks. Living outdoors and hiking approximately 8-10 hours a day allows one to listen a lot. I had started to wish for new things to listen to, so I loaded more music for offline listening from Spotify, and I noticed the podcast section. I’ve never gotten into podcasts, because in my normal life I don’t listen to any other than occasional Yle Areena radio stuff. Many hikers gush about podcasts so I thought I might try them. I also added more to BookBeat audiobook service. This scandivanian service provides unlimited audiobooks for a monthly fee, and is a great choice for the AT. I have had trouble with one of the files, but after reaching out to BookBeat’s support I got fast service and two weeks of free listening.

As I was walking to the post office and otherwise arround Waynesboro’s small, but cozy, downtown, I suddenly ran into some acquaintances. A few days I go I had met last year’s through hiker, Backbone, at a shelter in pouring rain, and he had offered me a Honey Bun. Backbone now sidled up to me in an old pickup and the Israeli through hiker Jaws, whom I had recently also met, was sitting next to him. They offered me a ride, so I hopped on the bed of the pickup, and drove with them around Waynesboro for a little bit. There wasn’t any rhyme or reason to this, because my motel was really close, but sometimes random meetings can be the most fun.

JFRM-2017-05-8414.jpg

JFRM-2017-05-8415.jpg

JFRM-2017-05-8417.jpg

JFRM-2017-05-8419.jpg

JFRM-2017-05-8421.jpg

Pitkään odottamani lepopäivä koitti viimein. Hymisin tyytyväisyyttä ahtaessani itseeni aamupalalla vohveleita ja leivänpaahtimessa lämmittämiäni biscuiteja. Söin myös puuroa, mutta paradoksaalisesti totuttuani nyt kylmään puuroon ei lämmin puuro ollutkaan yhtä hyvää.

Vaeltaessani kuuntelen tosinaan luonnon ääniä ja toisinaan musiikkia tai äänikirjoja. Kun asuu ulkona ja vaeltaa yleensä 8-10 tuntia päivässä niin siinä ehtii kuunnella hyvin paljon. Olinkin alkanut kaivata uutta kuunneltavaa, joten latasin Spotifysta offline-käyttöön lisää musiikkia ja huomasin samalla siellä olevan myös podcast-osion. En ole koskaan innostunut podcasteista, koska en tavallisessa elämässäni kuuntele muuta kuin joitain satunnaisia Yle Areenan radiojuttuja. Moni vaeltaja on kuitenkin hehkuttanut podcasteja ja ajattelin nyt kokeilla. Lisäksi latasin kuunneltavaa BookBeat-äänikirjapalveluun. Kuukausimaksulla rajattomasti äänikirjoja tarjoava skandinaavinen palvelu on ollut myös hyvä valinta AT:lle. Tosin olen hiljattain kokenut ongelmia yhden äänikirjatiedoston kanssa, mutta otettuani yhteyttä BookBeatin tukeen sain todella nopeaa palvelua ja kaksi viikkoa ilmaista kuunteluaikaa.

Käydessäni kävelemässä postissa ja muuten ympäri Waynesboron pientä, mutta viihtyisää keskustaa, törmäsin sattumalta tuttuihin. Olin tavannut pari päivää sitten viimevuoden läpivaeltajan, Backbonen, eräällä shelterillä kaatosateessa ja hän oli tarjonnut minulle Honey Bun -pullan. Backbone kurvasi nyt viereeni vanhalla pickupilla ja hänen vieressään istui israelilainen läpivaeltaja Jaws, johon olin myös hiljattain tutustunut. Miehet tarjosivat kyytiä, joten hyppäsin pickupin lavalle ja ajelin hetken heidän kanssaan ympäri Waynesboroa. Mitään varsinaista järkeä tässä ei ollut, koska olin aivan lähellä majapaikkaani, mutta joskus täysin sattumanvaraiset kohtaamiset ovat niitä hauskimpia.

Day 84: Waynesboro

19,41 km (12.1 miles)
861.9 / 2189.8 miles
Quality Inn, Waynesboro, VA

The tent had remained fairly dry considering the rising waters of the previous night. I knew I was faced with putting on wet clothes, but this morning I was more determined than on previous occasions. A quick breakfast and on the trail without wallowing in misery. The faster I got to Waynesboro, the better.

The rain had swelled every stream into a strong current, and had made the AT into a river in many places. Couldn’t use rocks anywhere to get over it – or I could, but I was balancing in ankle-deep strong currents. My shoes were now thoroughly wet regardless, so it didn’t really matter. The skin on my feet had been steeping for many days due to the wet conditions, and I could feel my toes rubbing each other raw.

Right before Paul C. Wolfe Shelter was Mill Creek, which I had heard could be crossed using rocks just the previous day. I ended up wading in a strong knee-deep current, which would have been hard to keep upright in without hiking poles. I ended up making this crossing wearing my shoes, and as a result my shoes were full of tiny rocks.

As I approached Waynesboro it also started to rain, but thankfully only in short showers. Roo had sent a message that her husband had come for a surprise visit, so we couldn’t share a room. The good news was that they offered to pick me up from the side of the road.

I was relieved once I got into the city. The previous days had felt endless. After taking a shower Roo and I went off to do laundry at the laundromat, and from there we headed off to dinner with her husband to Green Leaf Grill. I had found shorts and a t-shirt in the motel’s hiker box (a box where hikers can leave what they don’t need and take what they need), which I had put on so I could wash all my clothes at once. I may not have been the height of fashion in clothes two sizes too big, though. The food was good regardless, and the service friendly even considering our questionable dress. On the way back we stopped at Walmart. There are days in life which fulfill all the requirements to reward oneself by eating cheesecake in bed.

JFRM-2017-05-8387.jpg

JFRM-2017-05-8388.jpg

JFRM-2017-05-8389.jpg

JFRM-2017-05-8393.jpg

JFRM-2017-05-8394.jpg

JFRM-2017-05-8395.jpg

JFRM-2017-05-8396.jpg

JFRM-2017-05-8397.jpg

JFRM-2017-05-8398.jpg

JFRM-2017-05-8401.jpg

JFRM-2017-05-8403.jpg

JFRM-2017-05-8411.jpg

JFRM-2017-05-8412.jpg

JFRM-2017-05-8413.jpg

Teltta oli säilynyt suhteellisen kuivana yöllisessä vedenpaisumuksessa. Tiesin edessä olevan märkien vaatteiden pukemisen, mutta tällä kertaa olin edeltävistä aamuista poiketen määrätietoinen. Nopea aamupala ja äkkiä liikkeelle ilman kurjuudessa rypemistä. Mitä nopeammin olisin Waynesborossa, sitä parempi.

Vesisade oli kasvattanut jokaisen puron ja joen voimakkaaksi virraksi sekä tehnyt monin paikoin koko AT:sta joen. Mistään ei päässyt yli kiviä pitkin – tai pääsi, mutta nilkkoja myöten voimakkaasti virtaavassa vedessä tasapainoillen. Kengät nyt olivat joka tapauksessa jo läpimärät, joten sillä ei ollut suurta merkitystä. Jalkojen iho oli niin hautunut monen päivän kosteista olosuhteista, että tunsin vierekkäisten varpaiden hiertävän ihoa rikki.

Juuri ennen Paul C. Wolfe Shelteriä oli Mill Creek, jonka oli kuulemma edellisenä iltana vielä voinut ylittää kiviä pitkin. Nyt päädyin kahlaamaan polvia myöten voimakkaassa virrassa, jossa olisi ollut todella vaikea pysyä pystyssä ilman vaellussauvoja. Päädyin tekemään tämän ylityksen kengät jalassa ja lopputuloksena olivat kenkäni täynnä pikkukiviä.

Lähestyessäni Waynesboroa alkoi myös sataa, mutta onneksi vain lyhyitä kuuroja. Roo oli laittanut viestin, että hänen miehensä oli tullut yllätysvierailulle, joten emme voineetkaan jakaa huonetta. Hyvänä puolena oli kuitenkin, että he lupasivat tarjota kyydin polunvarresta Waynesboroon.

Olin helpottunut päästyäni kaupunkiin. Edeltävät päivät olivat tuntuneet loputtomilta. Käytyäni suihkussa lähdimme yhdessä Roon kanssa pyykkireissulle kolikkopesulaan ja sieltä suuntasimme yhdessä hänen miehensä kanssa illalliselle Green Leaf Grilliin. Olin löytänyt motellin hiker boxista (laatikko, jonne vaeltajat saavat jättää mitä eivät tarvitse ja ottaa mitä tarvitsevat) shortsit ja t-paidan, joihin olin pukeutunut voidakseni pestä kaikki vaatteet kerralla. En ollut kaksi kokoa liian suurissa vaatteissa ehkä tyylikkyyden huippu. Ruoka oli joka tapauksessa hyvää ja palvelu ystävällistä epämääräisestä pukeutumisestamme huolimatta. Paluumatkalla motellille pysähdyimme Walmartissa. Elämässä on päiviä, jolloin täyttyvät kaikki syyt palkita itsensä syömällä sängyssä juustokakkua.

Map

Total time: 08:26:02