By Jeriko Fox 
33,21 km (20.64 miles)
667,6 km (414.83 miles) / 782,7 km (486.35 miles)
Albergue Oasis, Sarria
I slept terribly that night. Dreamt of a zombie apocalypse and woke up anything but rested, having spent the night running from the undead.
Skipping dinner the night before and starting the day on an empty stomach didn’t help either, but I knew I’d find breakfast somewhere downhill. Before I found food, though, I ran into the Ukrainian couple I’d met earlier. We chatted as we walked until we reached Fillobal, where I stopped for breakfast.
With some fuel in me, I marched briskly downhill until, in Triacastela, someone called my name from a café doorway. It was Cassie. We exchanged a few quick updates and confirmed we were both heading to Sarria.
The descent had been along pleasant terrain and well-maintained paths. Although there were a few bits of roadside walking, most of the route followed the clear-flowing Río Sarria through lush woodland.
During the day, I noticed a few bumps on my hands. My first – chaotic – thought was whether I might’ve picked up fleas from the cat that was climbing all over me yesterday – or worse, bedbugs (which are an occasional problem along the Camino) from the last hostel. Then again, I’d spent most of the day in damp forest, so it could just as well have been mosquitoes.
I took another break in Renche for a snack, and then a drink stop in Samos. I’d planned on taking one more break near the end, but all the tiny villages in the last 15 km (9.32 mi) stretch were either nearly deserted or cafés were closed.
Coming on the heels of yesterday’s 30 km (18.64 mi) day, this 33 km (20.51 mi) walk was definitely a slog by the end. The afternoon heat didn’t help.
It was immediately obvious on arriving in Sarria that a fresh batch of pilgrims had joined the trail. The albergue was full of hustle and bustle as the new arrivals tried to get the hang of things. Here’s hoping for a quiet night—and this time, without zombies.
Nukuin yön todella levottomasti. Näin unta zombiemaailmanlopusta ja olin aamulla kaikkea muuta kuin levännyt juostuani yön karkuun eläviä kuolleita.
Eilisen illallisen jättäminen väliin ja tyhjällä vatsalla aloittaminen tuntui myös, mutta tiesin kyllä löytäväni alamäestä aamupalaa. Sitä ensin löysin kuitenkin ukrainalaispariskunnan, johon olin aiemmin tutustunut. Juttelimme yhdessä, kunnes tulimme Fillobaliin, jonne jäin aamiaiselle.
Aamupalan jälkeen marssinkin reippaaseen tahtiin alamäkeen, kun Triacastelassa joku huusi kahvilan ovelta nimeäni. Se oli Cassie, jonka kanssa vaihdoimme nopeasti kuulumisia ja totesimme olevamme molemmat matkalla Sarriaan.
Alamäki oli ollut mukavaa maastoa ja hyväkuntoista reittiä. Vaikka päivään mahtui hieman tienviertäkin niin suurelta osin reitti seurasi kirkkaana virtaavaa Río Sarriaa vehreissä metsämaisemissa.
Olin päivän aikana huomannut käsissäni muutaman paukaman. Mielessäni oli tietenkin ensimmäisenä, että olinko voinut saada eilen minua kiehnänneeltä kissalta kirppuja tai yöpaikasta lutikoita (ne ovat ajoittain olleet ongelma Caminon majoituspaikoissa). Toki kuljin lähes koko päivän kosteassa metsässä eli kyseessä saattoi olla ihan hyttysetkin.
Pidin toisen tauon Renchessä, jolloin söin hieman sekä vielä juomatauon Samosissa. Olin ajatellut pysähtyväni loppumatkasta vielä jonnekin, mutta kaikki pikkukylät viimeisen 15 km matkalla olivat enemmän tai vähemmän autioita ja kahvilat suljettuja.
Eilisen 30 km päivän päälle tämä 33 km päivä oli loppua kohden raskas. Toki iltapäivän kuumuudella oli osansa asiassa.
Sarriaan saapuessa oli hyvin selvää, että vaeltajien joukkoon liittyy nyt täysin uutta väkeä. Alberguessa oli paljon säpinää, kun Sarriasta aloittavat vaeltajat yrittävät saada jutun juonesta kiinni. Toivottavasti yö sujuu kuitenkin rauhallisesti ja tällä kertaa ilman zombeja.