Day 127: NJ-NY

15,46 km (9.6 miles)
1374.0 / 2189.8 miles
Wildcat Shelter, NY

The hard rain had started already in the early morning hours and drummed my tent in a continuous torrent. I had seen in the forecast that the rain would continue until about noon and in the morning I weighed my options. I could start hiking, get more miles, get drenched in moments and enjoy the consequences for several days. Or I could rest for the morning and set off once the rain was done, thus keeping dry but getting less miles. The latter option seemed more enticing, so I ate my breakfast and took a nap.

My hopes despite the short day were still to hike 13 miles. I thought I could continue in the dark using my headlamp if necessary.

After a few miles of hiking I crossed the border of New Jersey and New York. I didn’t know what to expect from New York, but it became apparent quickly. Ahead of me were several miles of climbing up and down. The altitude differences weren’t huge, but the terrain was rocky and steep. Going was slow and it was slowed even further by the slipperiness caused by the rain. In one smooth spot I judged the rock to be dry, and my incorrect judgment sent me flat on my back in an instant. After that I moved more cautiously. And slower.

After getting onto Prospect Rock a beautiful view opened below over Greenwood Lake. Suddenly I also noticed skyscrapers far on the horizon, and I realized I was looking at the New York City skyline. I knew it could be seen from the AT, but I hadn’t expected to see it yet.

The day was full of exertion in the rocks. In the evening as I came to an intersection where I could get to a nearby ice cream place, I couldn’t think of a reason to refuse the temptation. The crowd of people didn’t seem very enchanted by my dirty and stinky appearance, but regardless of that I sat outside enjoying a big soft serve and soda. The place offered a view into the valley, where it was raining. Soon the rain came closer, and I got under the overhang to finish the rest of my treat.

As I continued my journey I had a chance to get excited about the easier terrain, but this turned to be short-lived. Soon I got to climb first on to the Eastern Pinnacles pile of rocks, and then on Cat Rocks. Eastern Pinnacles did provide a beautiful view, and the momentary rain had created a rainbow in the sky.

As I descended from Cat Rocks dusk started to settle. My feet hurt and I was otherwise tired, too. My plan to hike in the dark was not tempting at all, so I decided to go to nearby Wildcat Shelter. In the dimness I probably chose a fairly poor route to the shelter, but I found it right before dark. The day had been short when it came to hiking, but still draining. I knew that I sorely needed a zero, because I could feel myself constantly underachieving. Because of that I just needed to push on for a couple more days.

JFRM-2017-07-9410.jpg
JFRM-2017-07-9411.jpg
JFRM-2017-07-9412.jpg
JFRM-2017-07-9413.jpg
JFRM-2017-07-9416.jpg
JFRM-2017-07-9417-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9421.jpg
JFRM-2017-07-9422-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9428-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9433.jpg
JFRM-2017-07-9434.jpg
JFRM-2017-07-9435.jpg
JFRM-2017-07-9437.jpg
JFRM-2017-07-9438-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9443.jpg

Kova sade oli alkanut jo aamuyöllä ja se rummutti telttaani jatkuvana ryöppynä. Olin katsonut sääennusteesta sateen jatkuvan puolillepäivin ja aamulla pohdin vaihtoehtojani. Voisin lähteä vaeltamaan, tehdä enemmän maileja, kastua hetkessä läpimäräksi ja nauttia seurauksista seuraavat päivät. Tai sitten voisin levätä aamupäivän ja lähteä sateen loputtua liikkeelle säilyen kuivana, mutta saaden vähemmän maileja. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui houkuttelevammalta, joten söin aamupalan ja kävin päiväunille.

Toiveissani oli lyhyestä päivästä huolimatta vaeltaa noin 13 mailia. Ajattelin voivani tarvittaessa jatkaa hämärän puolelle otsalampun turvin.

Ylitin muutaman mailin vaeltamisen jälkeen New Jerseyn ja New Yorkin osavaltioiden rajan. En tiennyt mitä odottaa New Yorkilta, mutta se selvisi hyvin pian. Edessäni oli nimittäin useita maileja pieniä kiipeämisiä ylös ja alas. Korkeuserot eivät olleet suuria, mutta maasto oli hyvin kivikkoinen ja jyrkkä. Liikkuminen oli erittäin hidasta ja sitä hidasti entisestään kallion liukkaus sateen jäljiltä. Eräässä sileässä kohdassa katsoin kallion olevan kuiva ja väärä arvioni heitti minut kertarysäyksellä selälleni. Sen jälkeen kuljin vielä entistäkin varovaisemmin. Ja hitaammin.

Prospect Rockille noustuani avautui alla kaunis maisema Greenwood Laken yli. Yllättäen huomasin kaukana horisontissa myös korkeita pilvenpiirtäjiä ja ymmärsin katselevani New York Cityn skylinea. Tiesin sen näkyvän AT:lle, mutta en ollut odottanut näkeväni sitä vielä.

Päivä oli täynnä ponnistelua kivikossa. Illalla tullessani polkujen risteykseen, josta pääsisi läheiselle jäätelöputiikille, en keksinyt yhtään hyvää syytä kieltäytyä houkutuksesta. Paikalla ollut ihmislauma ei tuntunut erityisen ihastuneelta likaiseen ja haisevaan olemukseeni, mutta siitä välittämättä istuin pihalle nauttimaan isoa pehmistä ja limpparia. Paikalta avautui näkymä laaksoon, jossa satoi vettä. Ennen pitkää sade tuli lähemmäs ja menin räystään alle suojaan syömään loput herkuistani.

Jatkaessani matkaa ehdin hetkeksi innostua helpommaksi muuttuneesta polusta, mutta ilo oli lyhytaikaista. Pian sain kiivetä ensin Eastern Pinnaclesin kivikasan päälle ja sitten Cat Rocksille. Eastern Pinnaclesilta oli tosin kaunis näköala ja hetken kestänyt sade oli luonut taivaalle upean sateenkaaren.

Laskeutuessani Cat Rocksilta alkoi ilta hämärtyä. Jalkojani särki ja olin muutenkin väsynyt. Suunnitelma pimeässä vaeltamisesta ei houkutellut yhtään, joten päätin mennä läheiselle Wildcat Shelterille. Valitsin hämärässä ehkä vähän huonon reitin shelterille, mutta löysin kuitenkin perille juuri ennen pimeää. Päivä oli ollut vaeltamisen kannalta lyhyt, mutta silti todella kuluttava. Tiesin tarvitsevani kipeästi lepopäivää, koska tunsin jatkuvasti alisuoriutuvani. Sitä varten pitäisi vain vielä jaksaa puskea pari päivää.

Map

Total Time: 08:03:28

Day 126: Stairway to Heaven

20,62 km (12.8 miles)
1364.1 / 2189.8 miles
Stealth campsite, NJ

The morning didn’t start off any more briskly than yesterday. I had estimated my food would last until New York’s Bear Mountain, and Fort Montgomery near it seemed to have potential for a zero. I called a motel there and got a room booked and a ride from the AT arranged. I felt a relief when I finally knew where and when my next zero would be. I started off hiking in a much better mood than in the last couple of days.

When I got over Pochuck Mountain I came into a marshland again. Easy going rose into new heights on the dock-like boardwalk. I also got to see some of the wildlife of the marsh, when the turtles were catching rays on a log. The marsh also had my favorite piece of engineering, a suspension bridge, over Pochuck Creek, and enjoyed walking on the gently swaying bridge.

Even if food resupply arrangements are challenging, lunch options in New Jersey and New York seem to be handled. For many of the days a deli can be found almost on the AT, or another place to get something to eat. Today at one of the road crossings I came across Heaven Hill Farm. Instead of shabby mayonnaise sandwiches, the farm’s store had a really good vegan tofu-olive sandwich. That, a box of strawberries, and cold orange juice were an enjoyable experience.

After the lunch break I was faced with the day’s most strenuous climb up the southern slope of Wawayanda Mountain, aka Stairway to Heaven. I didn’t have to climb quite all the way to heaven, but there were plenty of stairs going up 650 feet over a kilometer span. The slope consisted of large boulders and smaller stones set as steps. The view from the top was pretty indeed, but the soles of my feet didn’t thank me for the tough terrain.

I had decided to go a little past Wawayanda Shelter to get in more miles. I walked until dusk and started to look for a spot to camp. I wasn’t satisfied with anything so I finally decided on an overgrown road that offered a flat spot. I hid from the enraging mosquitos in my tent to eat dinner. That’s when I heard it the first time. Literally a primal animal scream somewhere not too far. I was surprised by the sound that I didn’t have a chance to consider what it actually sounded like. I heard it again later and now realized it was a donkey or a mule. So there was a farm house somewhere nearby, where the animal was making noise. As I went to sleep all the other noise was covered by the rain that started.

JFRM-2017-07-9374.jpg
JFRM-2017-07-9377.jpg
JFRM-2017-07-9378.jpg
JFRM-2017-07-9381.jpg
JFRM-2017-07-9383.jpg
JFRM-2017-07-9385.jpg
JFRM-2017-07-9386-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9392.jpg
JFRM-2017-07-9393.jpg
JFRM-2017-07-9394.jpg
JFRM-2017-07-9395.jpg
JFRM-2017-07-9396.jpg
JFRM-2017-07-9400-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9405.jpg
JFRM-2017-07-9407.jpg

Aamu ei käynnistynyt sen ripeämmin kuin eilenkään. Olin arvioinut ruokani riittävän New Yorkin Bear Mountainille asti ja sen vieressä oleva Fort Montgomery vaikutti potentiaaliselta paikalta lepopäivälle. Soitin siellä olevaan motelliin ja sainkin itselleni varattua huoneen sekä sovittua kyydin AT:lta. Tunsin oloni huojentuneeksi, kun viimein tiesin missä ja milloin lepopäiväni viimein olisi. Lähdin edeltäviä päiviä huomattavasti paremmalla mielellä vaeltamaan.

Päästyäni Pochuck Mountainin yli tulin taas suoalueelle. Helppokulkuisuus pääsi uusiin sfääreihin laiturimaisella boardwalkilla. Sain nähdä myös hieman suoelämää, kun kilpikonnat paistattelivat päivää puunkarahkan päällä. Suolle oli tehty lisäksi suosikkirakennelmani, riippusilta, Pochuck Creekin yli ja nautin kävellessä notkuvasta sillasta.

Jos ruokatäydennysten järjestäminen onkin hieman haastavaa niin lounastarjonnan suhteen New Jersey ja New York näyttävät kunnostautuvan. Usealle päivälle löytyy lähes AT:n varrella oleva deli tai muu pikkuevästä tarjoava paikka. Tänään eräässä tienristeyksessä vastaan tuli Heaven Hill Farm. Nuhjuisten majoneesileipien sijaan farmin kaupasta sai todella hyvää vegaanista tofu-oliivileipää. Se, laatikollinen mansikoita ja ihanan kylmä appelsiinimehu olivat nautinnollinen kokemus.

Lounastauon jälkeen oli edessä päivän työläin nousu Wawayanda Mountainin etelärinnettä tai Stairway to Heavenia, portaikkoa taivaaseen. Ihan taivaaseen asti ei tarvinnut kiivetä, mutta portaita riitti mäen noustessa noin 200 m vertikaalia kilometrin matkalla. Rinne muodostui suurista lohkareista ja portaiksi asetetuista vähän pienemmistä kivistä. Näköala ylhäältä oli toki kaunis, mutta jalkapohjani eivät kiittäneet kovasta maastosta.

Olin päättänyt mennä hieman Wawayanda Shelterin ohi saadakseni enemmän maileja kasaan. Kävelin hämärän tuloon asti ja aloin etsiä telttapaikkaa. En ollut oikein tyytyväinen mihinkään ja lopulta valitsin umpeen kasvaneen vanhan tienpohjan tarjoaman tasaisen kohdan. Piilouduin minua raivon partaalle kiusanneilta hyttysiltä telttaani iltaruualle. Silloin kuulin sen ensimmäisen kerran. Kirjaimellisesti eläimellinen huuto kuului jostain ei hirveän kaukaa. Hämmästyin ääntä niin paljon, etten ehtinyt ajatella miltä se tarkalleen kuulosti. Hieman myöhemmin kuulin sen uudestaan ja nyt tajusin kyseessä olevan aasin tai muulin. Lähellä oli siis varmaan joku maatalo, jonka pihalla eläin mylvi. Käydessäni nukkumaan muut äänet peittyivät hiljalleen alkaviin sadekuuroihin.

Map

Total Time: 10:04:37

Day 125: Unionville

19,64 km (12.2 miles)
1350.4 / 2189.8 miles
Pochuck Mountain Shelter, NJ

In principle, walking from Georgia to Maine is very simple: take a step and repeat it a few million times. What isn’t always simple is getting food. A good grocery store is often far away from the AT, and small stores in little towns and gas stations don’t always quite cover the needs of a hiker. I personally don’t like to carry more than five days’ worth of food at a time, so resupply becomes necessary unfortunately frequently.

I was one of the last to take down my tent near the shelter and I pondered how the mornings had seemed to turn sticky again somehow. I have learned that this is usually a sign that I need a rest day. And I don’t really know where I can have my next zero.

The AT became significantly easier to travel after High Point. The rockiness had decreased as I got onto the New Jersey side, but now the path ahead was finally totally smooth. Even the terrain was flat, so the miles racked up at a nice pace in the late morning.

I had decided to stop in Unionville, a small town about a half a mile off the AT on the New York side. I was conveniently able to spend the hottest parts of the afternoon replenishing my food reserves and getting pizza. I didn’t know quite how many days’ worth of food I would need though. I had noticed in the guidebook a church, whose congregants would offer places to stay for hikers. I tried to reach the church secretary, but couldn’t. This arrangement would solve several problems at once: grocery shopping, a zero, and laundry. For some reason the combination of all these doesn’t seem to work out conveniently in New Jersey. All the places to stay are expensive, and grocery stores and laundromats are far away.

I ended up with some kind of a half-baked compromise in the amount of food and continued hiking toward Wallkill Reserve. The AT wanders along the New Jersey and New York border as it follows the edges of the reserve.

In the evening I ascended to a shelter on the slope of Pochuck Mountain. I was about to go take care of my needs when I noticed the door to the outhouse was locked, but no one was in it. Or at least no one answered when I called. I asked the other hikers if they had used the facilities, and one of the men said he had earlier. Maybe the Phantom of the Privy was at work?

I suspected what happened that as a hiker left and pulled the door closed, the latch had fallen back down and locked the door. Later as I was putting my gear in the tent the other hiker said he had been able to pick the lock by pushing a piece of cardboard through the crack along the door. Outhouse-gate was averted.

Later that night I found a note in the shelter that the church I had been trying to reach had advertised it services incorrectly in the guidebook. This retraction seemed kind of weird for me, because the church still advertised these services on their website. So I spent a long time that evening counting my food and the miles to the next town. The criteria for a reasonably priced accommodations, a decent grocery store, and laundry facilities didn’t seem to be fulfilled anywhere before Connecticut.

I finally arrived at a different kind of solution. I sent a message to my cousin who takes care of sending me gear and asked if she could send me food. She promised to take care of this, so I made a grocery list for a usual resupply and said I would let her know tomorrow – once I confirmed a place to stay – where to send it. This required more math. How far could I go with the food I had, and how far from there did the food need to last. Once I finally got a rough plan my brain turned off as if from a switch, and I fell asleep.

JFRM-2017-07-9348.jpg
JFRM-2017-07-9349.jpg
JFRM-2017-07-9350.jpg
JFRM-2017-07-9352-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9354.jpg
JFRM-2017-07-9356.jpg
JFRM-2017-07-9357.jpg
JFRM-2017-07-9358.jpg
JFRM-2017-07-9359.jpg
JFRM-2017-07-9360.jpg
JFRM-2017-07-9361.jpg
JFRM-2017-07-9362.jpg
JFRM-2017-07-9363-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9368.jpg
JFRM-2017-07-9369.jpg
JFRM-2017-07-9372.jpg

Käveleminen Georgiasta Maineen on periaatteessa yksinkertaista: astutaan askel ja toistetaan muutaman miljoonan kerran. Se mikä ei ole aina yksinkertaista on ruuan hankkiminen. Hyvä ruokakauppa on usein kaukana AT:sta ja pienet kyläkaupat tai huoltoasemien kaupat eivät aina ihan kata vaeltajien tarpeita. Itse en mielellään kanna enempää kuin viiden päivän ruuat kerralla, joten täydentäminen tulee vastaan valitettavan usein.

Purin viimeisenä telttaani shelterin ympäristössä ja mietin aamujen taas muuttuneen jotenkin tahmeiksi. Nyt olen oppinut, että se on yleensä merkki lepopäivän tarpeesta. Enkä oikein tiedä missä seuraavan zeron pääsen pitämään.

AT muuttui huomattavasti helppokulkuisemmaksi High Pointin jälkeen. Kivikkoisuus oli vähentynyt jo New Jerseyn puolelle päästessä, mutta nyt edessä oli viimein aivan sileää polkua. Maastokin oli tasaista, joten maileja tuli mukavaan tahtiin aamupäivällä.

Olin päättänyt pistäytyä noin puolen mailin päässä AT:lta olevassa Unionvillen kylässä New Yorkin puolella. Sainkin sopivasti kulutettua iltapäivän kuumimmat hetket tehdessäni ruokatäydennyksiä ja käydessäni pizzalla. En tosin tiennyt aivan varmasti kuinka monen päivän ruuat tarvitsisin. Olin huomannut opaskirjassa kirkon, jonka seurakunnan jäsenet tarjoaisivat yöpaikkoja vaeltajille. Yritin tavoittaa kirkon sihteeriä, mutta en saanut häntä kiinni. Tämä järjestely ratkaisisi monta ongelmaa kerralla: ruokaostokset, lepopäivä ja pyykinpesu. Jostain syystä näiden yhdisteleminen ei näytä onnistuvan kovin käytännöllisesti New Jerseyssä. Majoituspaikat ovat kalliita ja ruokakaupat sekä kolikkopesulat kaukana.

Päädyin jonkinlaiseen epämääräiseen kompromissiin ruuan määrässä ja jatkoin vaeltamista kohti Wallkill Reserveä. AT kiertelee New Jerseyn ja New Yorkin puolella kulkiessaan tämän suoalueen reunoja pitkin.

Illalla nousin Pochuck Mountainin rinteessä olevalle shelterille. Olin aikeissa käydä tarpeillani, kun huomasin huussin olevan lukossa sisältä vaikka siellä ei ollut ketään. Tai kukaan ei ainakaan vastannut huuteluuni. Kysyin muilta vaeltajilta olivatko he käyttäneet mukavuuslaitosta ja yksi miehistä sanoi siellä kyllä aiemmin käyneensä. Ehkä asialla oli the Phantom of the Privy, hyyskän haamu?

Arvelin tilanteessa käyneen niin, että poistuessaan vaeltaja oli avannut haan ja vetäessään oven kiinni se oli pudonnut takaisin paikalleen ja lukinnut oven. Myöhemmin järjestellessäni tavaroita telttaani kävi samainen vaeltaja kertomassa, että hän onnistui tiirikoimaan lukon auki työntämällä pahvinpalan oven väliin. Huussigate täpärästi vältetty.

Löysin illalla myös shelteristä lapun, jossa kerrottiin, että aiemmin tavoittelemani kirkko olikin mainostanut väärin palvelujaan opaskirjassa. Tämä takaisinveto oli mielestäni hieman erikoinen, koska kirkon nettisivuilla yhä mainostettiin heidän apuaan vaeltajille. Niinpä vietin myöhään illalla laskeskellen ruokiani ja maileja seuraaviin kaupunkeihin. Kriteerit kohtuuhintaisesta majoituksesta, pikkuputiikkia paremmasta ruokakaupasta ja pyykinpesusta eivät vain tuntuneet täyttyvän missään ennen Connecticutin osavaltiota.

Päädyin lopulta toisenlaiseen ratkaisuun. Laitoin varustepostituksia hoitavalle serkulleni Nooralle viestin kysyäkseni tekisikö hän minulle poikkeuksellisesti myös ruokalähetyksen. Noora lupasi hoitaa asian, joten tein kauppalistan tyypillisestä ruokatäydennyksestä ja sovin ilmoittavani huomenna – varmistettuani yöpaikan – minne se lähetettäisiin. Tämä vaati taas lisää laskemista. Kuinka pitkälle pääsen näillä ruuilla ja miten pitkälle siitä eteenpäin pitäisi postitetettujen ruokien riittää. Saatuani karkean suunnitelman viimein tehtyä sammui aivo kuin lamppu ja nukahdin.

Map

Total Time: 09:09:56

Day 124: Fourth of July

19,92 km (12.4 miles)
1338.0 / 2189.8 miles
High Point Shelter, NJ

The fourth of July is USA’s Independence Day. On the AT it isn’t really apparent in any way, but I had been hearing the bang of fireworks from nearby towns for several days.

I wasn’t in the mood to hike at all in the morning. The boredom that had been bothering me last week had at least been eased once I got out of Pennsylvania. I realized that I had gotten so fed up because in the rocky terrain I was staring at my feet all day and couldn’t enjoy my surroundings. But this morning I would have rather kept sleeping. And I gave myself permission to be lazy in the morning, because I only had 13 miles to hike that day (or 20, which seemed too much).

Once I got myself moving around 10:30 the thing happened that seems to happen after these slow mornings: I moved very quickly along the AT. The midday sun did beat down with all its force, but the occasional clouds eased the heat.

I had hiked three quarters of the day’s distance when I decided to take a lunch break. Even though I wasn’t near any water source I was attacked by a swarm of angry mosquitos. I spent more time swatting bugs than eating, I apparently killed an entire mosquito colony while shoveling cold oatmeal in my mouth. After this operation my hand was covered with blood stains.

In the morning at my campsite there were chipmunks running all over the place, and I saw many of them throughout the day. Every so often a rustling would come out of the underbrush, and soon a squirrel or chipmunk would flash somewhere. So I didn’t pay attention to every rustle. For some reason while I was walking along a waist high riverbed my instinct told me to stop when I saw a bush move. Through the thick brush I had a chance to see just a part of the tail, but the pattern was very strongly indicative of a copperhead.

In the afternoon I arrived at the edge of High Point State Park, which is named such because it is the highest spot in the state of New Jersey. After the budget crisis shut down state parks and beaches, the governor got caught red handed at one of the closed beaches, treating it as his own private beach. Following the uproar caused by this I heard it had been decided to reopen the parks (at least for Independence Day). So there were a lot of day hikers in the area and other groups celebrating the holiday.

I pitched my tent near High Point Shelter, and noticed the crowd here was exceptionally clean. For some reason through hikers stand out from the crowd who washes daily and put on clean clothes. The fireworks started going off at dusk, and continued as a continuous cacophony into the night.

JFRM-2017-07-9327-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9330.jpg
JFRM-2017-07-9332.jpg
JFRM-2017-07-9333-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9339-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9343.jpg

Neljäs päivä heinäkuuta on Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. AT:lla se ei juuri millään tavalla näkynyt, mutta rakettien pauketta on kuulunut jo muutaman illan ajan läheisistä kaupungeista.

Minua ei huvittanut ollenkaan lähteä vaeltamaan aamulla. Edellisellä viikolla vaivannut tylsyys on onneksi helpottanut päästyäni Pennsylvaniasta. Tajusin nimittäin tympääntyneeni siksi, että kivisessä maastossa tuijotin kaiket päivät vain jalkoihini enkä voinut ihailla ympäristöäni. Nyt kuitenkin tänä aamuna olisin vain halunnut jäädä nukkumaan. Ja annoinkin itselleni luvan vetelehtiä aamulla, koska vaellettavana olisi vain 13 mailia. (Tai vaihtoehtoisesti 20, mutta se tuntui liian paljolta.)

Saatuani itseni liikkeelle puolen yhdentoista aikaan tapahtui se, mitä tuntuu tapahtuvan näiden hitaiden aamujen jälkeen: etenin AT:lla erittäin hyvää vauhtia. Keskipäivän aurinko paahtoi kyllä voimakkaasti, mutta ajoittainen pilvisyys helpotti kuumuutta.

Olin vaeltanut kolme neljännestä päivän matkasta, kun päätin pitää lounastauon. Vaikka en ollut minkään kosteikon tuntumassa, sain kimppuuni aivan raivostuttavan lauman hyttysiä. Enemmän aikaa kului ötököiden huitomiseen kuin syömiseen ja tapoin kylmää pikapuuroa suuhun lapioidessa todennäköisesti kokonaisen hyttyspopulaation ja vähän toistakin. Toimituksen päättyessä olivat kädet täynnä veritahroja.

Aamulla leiriytymispaikallani juoksi jokapuolella maaoravia ja niitä näkyi runsaasti myös pitkin päivää. Aina välillä puskasta kuului rapinaa ja pian jossain vilahti maaorava tai orava. Niinpä en jokaiseen rasahdukseen edes kiinnittänyt huomiota. Jostain syystä kävellessäni noin vyötärön syvyisessä uomassa vaistoni kuitenkin käski pysähtyä viereisen puskan heilahtaessa. Tiheän puskan läpi ehdin nähdä vain osan hännästä, mutta kuvio näytti hyvin vahvasti kuparipääkäärmeeltä.

Tulin iltapäivällä High Point State Parkin laitamille, joka siis nimensä mukaisesti on New Jerseyn korkein paikka. Osavaltion budjettikiistojen suljettua state parkit ja uimarannat oli kuvernööri jäänyt housut kintuissa kiinni erään suljetun rannan käyttämisestä privaattirantanaan. Tästä nousseen metelin myötä kuulemma state parkit oli päätetty avata (ainakin itsenäisyyspäivän ajaksi). Niinpä alueella oli paljon päivävaeltajia ja muuta väkeä viettämässä itsenäisyyspäivää.

Pystytin telttani High Point Shelterin luokse ja huomasin täälläkin olevan poikkeuksellisen puhdasta porukkaa. Läpivaeltajat kun jostain syystä erottuvat ihmisistä, jotka päivittäin peseytyvät ja vaihtavat puhtaat vaatteet. Rakettien pauke alkoi illan hämärtyessä ja jatkui tasaisena äänimattona yössä.

Map

Total Time: 08:24:01

Day 123: Culver’s Gap

24,21 km (15 miles)
1325.0 / 2189.8 miles
Gren Anderson Shelter, NJ

There are days when time gets warped. It rushes by with long stretches in short periods and vice versa. And maybe time expands in the heat like metal, because on the hot days everything seems to last forever. Once I finally get to lunch time, the tectonic plates have moved, mountains have been formed and fallen.

The first hour of the morning sped by, but as the day got hotter and more humid moving became somewhat stickier. Water was hard to come by, so I was carrying exceptionally large quantities, which made my pack heavy.

New Jersey was dealing with politics, because the government couldn’t agree on a budget. Because of this “unnecessary” services like state parks had been closed. On the AT his wasn’t very visible though, and hiking could be continued as normal.

In the evening I descended to Culver Gap on the shores of Culver Lake. There was a restaurant right off the AT, but it was unfortunately closed on Mondays. There is also a fishing outfitters in Culver Gap, which at first doesn’t sound essential to a hiker. However they do have the sense to sell cold drinks along with lures and bait. I wasn’t the only hiker that had been lured there by cold soda. The first half-liter disappeared in one gulp and I packed the second to go with dinner.

The ascent from Culver Gap was surprisingly easy. It was probably helped by the bolus of sugar and the slowly cooling evening air. I came upon another fire tower at the top of the hill, and climbed the stairs to the landing in order to enjoy the view.

As the sun started painting golden hues on the terrain I reached the shelter I had been aiming for. The water source nearby and an outhouse seemed like special luxuries. The total for the day was 15 miles which wasn’t a bad achievement at all. For some reason it was just hard for me to be satisfied with it.

JFRM-2017-07-9299.jpg
JFRM-2017-07-9300.jpg
JFRM-2017-07-9301.jpg
JFRM-2017-07-9302.jpg
JFRM-2017-07-9303.jpg
JFRM-2017-07-9304-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9307-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9314.jpg
JFRM-2017-07-9315-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9319.jpg
JFRM-2017-07-9323.jpg
JFRM-2017-07-9324.jpg

On päiviä, jolloin aika vääristyy. Sitä kiitää huomaamattaan pitkiä matkoja lyhyessä ajassa tai päinvastoin. Ja ehkä aika metallin tavoin lämpölaajenee, koska kuumina päivinä kaikki tuntuu kestävän ikuisuuden. Sinä aikana, kun on päässyt lounastaukoon asti, ovat mannerlaatat liikkuneet, vuoret muodostuneet ja tasoittuneet.

Aamun ensimmäinen tunti meni vauhdilla, mutta päivän muuttuessa kuumemmaksi ja kosteammaksi vaihtui liikkuminenkin jotenkin tahmeaksi. Vettä oli huonosti saatavilla, joten kannoin sitä poikkeuksellisen paljon, mikä teki repustani painavan.

New Jerseyssä on menossa poliittinen vääntö, koska osavaltion lainsäätäjät eivät ole saaneet budjettia valmisteltua. Tämän vuoksi osavaltion “toissijaisia” palveluja kuten state parkeja on suljettu. AT:lla tämä ei ole onneksi näkynyt ja vaeltamista voi jatkaa entiseen malliin.

Illalla laskeuduin Culver-järven luona olevaan Culver’s Gapiin. Aivan AT:n lähellä on ravintola, mutta se on valitettavasti maanantaisin kiinni. Culver’s Gapista löytyy kuitenkin myös kalastusliike, joka ei nyt ehkä ensimmäisenä kuulosta vaeltajalle tarpeelliselta. Siellä ymmärtävät kuitenkin vieheiden ja elävien syöttien ohella myydä kylmiä juomia. En ollut ainoa vaeltaja, jonka kylmä limppari oli houkutellut paikalle. Ensimmäinen puoli litraa hävisi kertaheitolla ja toisen pakkasin mukaan iltaruuan kaveriksi.

Ylämäki Culver’s Gapista oli yllättävän helppo. Asiaa auttoivat sekä edeltävä sokeritankkaus että hiljalleen viilentyvä ilta. Tulin taas mäen päällä yhden palotornin luokse ja kiipesin rappujen ylätasanteelle ihailemaan maisemaa.

Auringon alkaessa luoda kultaisia sävyjä maastoon saavuin tavoitteenani olleelle shelterille. Lähellä oleva vesilähde ja huussi tuntuivat aivan erityisiltä yleellisyyksiltä. Päivän saldoksi tuli 15 mailia, mikä ei ole ollenkaan huono suoritus. Jostain syystä minun on vain hankala olla siihen tyytyväinen.

Map

Total Time: 10:55:19