Day 35: Hot Springs

17,48 km (10.9 miles)
273.4 / 2189.8 miles
Hostel at Laughing Heart Lodge, Hot Springs, NC

The strong wind died at some point overnight as if someone had turned it off from a switch, but after that started the rain showers. I listened to the rain before sunrise and waited for it to stop as I dozed in my sleeping bag. After seven I got up and soon five others who had also stayed in the shelter started organizing their gear, too. I was almost at the starting line but the rain suddenly changed into hail and sleet. I decided to wait just a bit longer so I wouldn’t be caught up in the worst of it.

The sleet changed into rain as the morning warmed up, and soon stopped completely. Sporadic showers here and there, but most of the day was much dryer than I had anticipated. Due to the coolness of the morning I had put instant heat packets in my shoes because my toes were cold. I didn’t have any for the feet left, so I used ones intended for hands. They’re thicker, but I thought to slip them under the arch of my foot, where they fit decently well. After about 10 kilometers they started to push on my foot, so I moved them under the tongue of my shoe. I came to the conclusion that the foot ones are more versatile, because they are flat and they have adhesive. The benefit of the hand warmers is mainly that they’re packaged so that they can be used one at a time if desired.

The rain showers increased in the afternoon and I marched on to the pace of Queen, determinedly toward Hot Springs. Freddie Mercury has been a childhood hero of sorts for me, but also a role model as an artist. Vulnerable in his private life, but a grand performer, it is easy for me to relate to his demeanor. I pushed up hill with an internal warmth taking over as the posthumously remastered Made in Heaven creeped into my consciousness:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

As the trail came out of the woods at the edge of Hot Springs my destination for the night, Laughing Heart Lodge hostel, was right there. The affordable accommodation is small, but cozy, and as Hot Springs spreads out within about a kilometer, everything was within walking distance. I did a bit of grocery shopping at Hillbilly Market, and later went to have dinner at Spring Creek Tavern. The place was full so I sat at a table with a couple and their teenaged children. They had come for spring break at the spa, and said they were planning a hike to Max Patch. The kids were otherwise interested in hiking the Appalachian Trail, too. We chatted as we ate, and as they left the father said he would pay my bill too. I was surprised by the unexpected generosity. These are the moments that make hiking such a unique experience – not so much because of the material benefit I get, but that I get the opportunity to grow the belief that there are still people in this world that will show unselfish kindness to others. I also tipped the waitress separately as I left, because the food was really good, and the service excellent.

JFRM-2017-04-6954.jpg

JFRM-2017-04-6955.jpg

JFRM-2017-04-6956.jpg

JFRM-2017-04-6957.jpg

JFRM-2017-04-6959.jpg

JFRM-2017-04-6961.jpg

JFRM-2017-04-6962.jpg

JFRM-2017-04-6963.jpg

Kova tuuli loppui jossain vaiheessa yötä yhtäkkiä kuin joku olisi sammuttanut sen katkaisimesta, mutta sen jälkeen alkoi kuurottainen sade. Kuuntelin ennen auringonnousua sadetta ja odottelin sen laantumista torkkuen vielä makuupussissani. Seitsemän jälkeen nousin ylös ja pian 5 muutakin laavulla yöpynyttä alkoi järjestellä tavaroitaan. Alkaessani olla lähtökuopissa muuttui sade yllättäen rakeiksi ja kohta sen jälkeen rännäksi. Päätin odottaa vielä hetken, etten joutuisi lähtemään pahimpaan sateeseen.

Räntäsade muuttui aamun lämmetessä vedeksi ja pian sade loppui kokonaan. Pieniä kuuroja tuli silloin tällöin, mutta suurin osa päivästä meni kuivemmissa olosuhteissa kuin olin odottanut. Aamun viileyden vuoksi olin laittanut kertakäyttöiset lämmittimet kenkiini, koska varpaita paleli. Minulla ei ollut enää jalkojen lämmittimiä, joten käytin käsille tarkoitettuja. Ne ovat hieman paksumpia, mutta keksin ujuttaa ne jalan holvikaaren alle, jonne ne istuivat melko hyvin. Noin kymmenen kilometrin jälkeen ne alkoivat kuitenkin painaa, joten siirsin ne kengän kielen alle. Tulin siihen tulokseen, että jalanlämmittimet ovat monikäyttöisempiä, koska ne ovat littanoita ja niissä on liimapinta. Kädenlämmittimien etu on lähinnä siinä, että ne ovat pakattu niin, että niitä voi halutessaan käyttää yhden kerrallaan.

Iltapäivästä sadekuurot lisääntyivät ja marssin Queenin tahdittamana määrätietoisesti kohti Hot Springsiä. Freddie Mercury on ollut minulle eräänlainen lapsuuden sankari, mutta myös esikuva taiteilijana. Yksityiselämässä herkän, mutta esiintyjänä mahtipontisen miehen olemukseen on helppo samaistua. Puskin jonkinlaisen sisäisen lämmön valtaamana sateessa ylämäkeen postuumisti uudelleen äänitetyn Made in Heavenin tunkiessa tajuntaan:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

Polun tullessa Hot Springsin laidalla ulos metsästä oli yöpaikkani, Laughing Heart Lodgen hostelli, heti vieressä. Edullinen yöpaikka on pieni, mutta tunnelmallinen, ja Hot Springsin levittäytyessä noin kilometrin alueelle on kaikki kävelymatkan päässä. Kävin ruokaostoksilla Hillbilly Marketissa ja myöhemmin lähdin illalliselle Spring Creek Taverniin. Paikan ollessa täynnä istuin samaan pöytään erään pariskunnan ja heidän teini-ikäisten lastensa kanssa. He olivat tulleet viettämään kevätlomaa kylpylään ja kertoivat suunnittelevansa vaellusta Max Patchille. Lapset olivat kiinnostuneita muutenkin Appalachian Trailin vaeltamisesta. Juttelimme syömisen lomassa ja lähtiessään perheen isä sanoi tarjoilijalle maksavansa minunkin laskuni. Olin aivan yllättynyt tästä odottamattomasta anteliaisuudesta. Nämä hetket tekevät vaelluksesta aivan erityisen kokemuksen – eivät niinkään sen takia mitä materiaalista hyötyä minä saan vaan enemmänkin kasvattamassa uskoa siihen, että yhä tässä maailmassa täysin tuntemattomat ihmiset osoittavat pyyteetöntä hyvyyttä toisia kohtaan. Annoin lähtiessäni vielä mukavalle tarjoilijattarelle erikseen tipin, koska ruoka oli ollut todella hyvää ja palvelu erinomaista.

Day 34: Max Patch

18,02 km (11.2 miles)
260.3 / 2189.8 miles
Walnut Mountain Shelter, TN

The weather forecast called for thunderstorms to start in the afternoon and get progressively worse. I decided to get ahead of this and got up at five in the morning. A little after six I was on the move, and after hiking a few kilometers in the light of my headlamp the sun started to come over the horizon.

The early morning was spent conquering an uphill climb until familiar faces appeared behind a crest. A through hiker I occasionally pass, Isaac, and his father who does some section hiking with him, were spreading trail magic in honor of Isaac’s dad’s birthday. A Pepsi, banana, cupcakes, and a hot dog hit the spot. Fueled by these I climbed quickly to the summit, Max Patch. The view from the barren peak was awesome, but the increasing wind warned of the impending storm.

As I was descending, at noon, it started raining. First it was intermittent, then constant. The wind increased and I heard thunder claps. As I got up to Walnut Mountain it didn’t really rain at all, but the wind on the treeless summit whipped the rain cover off my pack and almost knocked me over, too. I leaned into the wind to stay upright. The trees swayed concerningly in the wind, and occasionally branches fell off.

The shelter was close on the other side of the peak though, and I had planned to spend the night here anyway. Because of my early start the day wasn’t far along, but in the light of the forecast continuing on didn’t seem smart. Thanks to the strong wind I got my gear dry quickly, but the pressure ulcer on my toe has gotten a bit worse. Tomorrow I have 13 miles to hike in the rain to Hot Springs, but that will be followed by a rest day.

JFRM-2017-04-6919.jpg

JFRM-2017-04-6920.jpg

JFRM-2017-04-6922.jpg

JFRM-2017-04-6923.jpg

JFRM-2017-04-6924.jpg

JFRM-2017-04-6925.jpg

JFRM-2017-04-6926.jpg

JFRM-2017-04-6932-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6943.jpg

JFRM-2017-04-6944.jpg

JFRM-2017-04-6946-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6948.jpg

JFRM-2017-04-6949.jpg

JFRM-2017-04-6950.jpg

Sääennuste lupasi iltapäivästä alkavaa ja iltaa kohti pahenevaa ukkosmyrskyä. Päätin ennakoida ja heräsin aamulla jo viideltä. Hieman kuuden jälkeen olin liikkeellä ja vaellettuani pari kilometriä otsalampun valossa alkoi aurinko nousta.

Aikainen aamu meni ylämäkeä selättäessä, kunnes erään töyrään takaa ilmestyi tuttuja hahmoja. Ajoittain kohtaamani läpivaeltaja Isaac ja hänen kanssaan osia vaeltanut isänsä olivat tekemässä isän syntymäpäivän kunniaksi trail magicia. Pepsi, banaani, cup cakesit ja hodarit osuivat juuri sopivaan hetkeen. Niiden voimalla nousin vauhdilla päivän korkeimmalle huipulle, Max Patchille. Puuttomalta huipulta oli hienot näköalat, mutta koveneva tuuli varoitti tulevasta myrskystä.

Laskeutuessani, tasan puolelta päivin, alkoi sataa vettä. Ensin sitä tuli kuuroina, sitten jatkuvammin. Tuuli koveni kovenemistaan ja välillä kuului ukkosen jylinää. Noustessani Walnut Mountainille ei juurikaan enää satanut, mutta puuttomalla huipulla tuuli pyöritti reppuni sadesuojan irti ja melkein kaatoi minutkin. Kävelin vinossa pysyäkseni pystyssä. Puut taipuilivat hieman huolestuttavan näköisesti tuulessa ja välillä niistä putosi oksia.

Shelter oli kuitenkin pian huipun toisella puolella ja tänne olin suunnitellutkin tulevani yöksi. Päivä ei ollut aikaisesta startista johtuen vielä pitkällä, mutta sääennusteen valossa jatkaminen ei tuntunut järkevältä. Kovan tuulen ansiosta sain varusteeni nopeasti kuivaksi, mutta varpaaseen eilen tullut painehaava on hieman pahentunut. Huomenna on edessä vielä 13 mailin vaellus sateessa Hot Springsiin, mutta sitten on luvassa lepopäivä.

Day 33: Snowbird Mountain

10,85 km (6.7 miles)
247.2 / 2189.8 miles
Groundhog Creek Shelter, NC

While living on the AT my daily routine has shifted to be significantly earlier. Normally I would sleep late in the morning and stay up late at night, but now my days are automatically paced by light. And even the early mornings haven’t been awful like going to an early shift at work, when I’m usually going to sleep between 8 and 10 PM. And sleep comes easily after long days of hiking. Life in general is simple: hike, eat, sleep.

The morning at Standing Bear Farm got to start leisurely though, because I wasn’t in any hurry to leave. I got breakfast from the local shop, and enjoyed such a rare treat as yogurt. Around 10 AM I put my still wet hiking boots on and started hiking up hill. And that was most of what was on the program for the day.

I stopped for a break at the summit of Snowbird Mountain, which has some kind of a FAA tower. From there I was able to enjoy going downhill again and got to Deep Gap as planned, and the shelter near it. I had wanted to do a shorter day, because it would take me at least three days to get to the next town, Hot Springs, anyway, and on a hot day a long uphill climb was enough.

As I removed my slightly dried, but still wet boots, I noticed my feet had suffered from two days in damp conditions. I didn’t have blisters, but the skin was coming off in places, and one of my toes had a small pressure ulcer. I am trying to care for it the best I can, but the rain forecasted for the next two days will not help the situation.

JFRM-2017-04-6887.jpg

JFRM-2017-04-6888.jpg

JFRM-2017-04-6889.jpg

JFRM-2017-04-6892.jpg

JFRM-2017-04-6893.jpg

JFRM-2017-04-6894-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6898.jpg

JFRM-2017-04-6899-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6908.jpg

JFRM-2017-04-6909.jpg

JFRM-2017-04-6911.jpg

AT:lla eläessä päivärytmini on aikaistunut huomattavasti. Tavallisesti nukkuisin pitkään aamuisin ja valvoisin myöhään iltaisin, mutta nyt elämä rytmittyy automaattisesti valoisan ajan mukaan. Eivätkä aikaisetkaan herätykset ole sillä tavalla kamalia kuin aamuvuoroon mennessä, koska usein nukkumaan on menossa jo 20-22 välillä. Myös uni tulee hyvin pitkien vaelluspäivien päätteeksi. Elämä ylipäänsä on yksinkertaista: vaella, syö, nuku.

Aamu Standing Bear Farmilla sai kuitenkin alkaa hyvin rauhallisesti, koska minulla ei ollut mikään kiire lähteä. Hain paikan puodista aamupalaa ja nautin sellaisista harvinaisista herkuista kuin jogurtti. Noin kymmenen aikaan vedin yhä märät vaelluskengät jalkaani ja lähdin tarpomaan ylämäkeen. Ja sitä sitten olikin ohjelmassa suurimmilta osin.

Pysähdyin tauolla Snowbird Mountainin laelle, jossa on FAA:n jonkinlainen lentovalvontatorni. Sieltä pääsinkin nauttimaan taas alamäestä ja tulin suunnitelmani mukaisesti Deep Gapiin ja sen lähellä olevalle shelterille. Olin ajatellut tehdä lyhyemmän päivän, koska seuraavaan kaupunkiin, Hot Springsiin, menisi joka tapauksessa minulla kolme päivää ja kuumana päivänä pitkä ylämäki oli jo tarpeeksi.

Riisuessani hieman kuivuneet, mutta yhä märät kengät ja sukat huomasin jalkojeni hieman kärsineen kahden päivän kosteista oloista. Rakkoja ei ole tullut, mutta iho irtoilee paikoittain ja yhteen varpaaseen oli muodostunut pieni painehaavauma. Yritän hoitaa sitä parhaani mukaan, mutta kahdelle seuraavalle päivälle luvattu sade ei välttämättä erityisesti tätä asiaa auta.

Day 32: Standing Bear Farm

15,07 km (9.4 miles)
240.3 / 2189.8 miles
Standing Bear Farm, TN

As I woke up I heard the wind. And if one can tell from wind that it will be followed by rain, this was just that kind of wind. I started to pack my things up quickly with the hope that I could get my tent down before it started to rain. My timing was quite spot on, because I had a chance to pack everything and hike a few hundred meters when the rain started.

At first the rain was light, but as the day went on it got harder and now my shoes were wet for the first time. I was like a soaked dog, and I was spurred on mainly by the fact that I knew I would get inside at the end of the day.

The last few kilometers were frustrating in soaking wet clothes. I had to keep moving constantly so that I would not get cold. When I arrived at Standing Bear Farm and got dry clothes on I was like a new person though. I hoarded Pepsi from the small but well stocked store, and warmed up a pizza for myself. Standing Bear Farm is an inexpensive and relaxed place of accommodation, which is kind of a cross between a campground and a hostel. Definitely worth seeing and experiencing, and a good place to launch forward after leaving the Smokies.

JFRM-2017-04-6857.jpg

JFRM-2017-04-6858.jpg

JFRM-2017-04-6859.jpg

JFRM-2017-04-6861.jpg

JFRM-2017-04-6866.jpg

JFRM-2017-04-6871.jpg

JFRM-2017-04-6873.jpg

JFRM-2017-04-6874.jpg

JFRM-2017-04-6876.jpg

JFRM-2017-04-6877.jpg

JFRM-2017-04-6879.jpg

JFRM-2017-04-6880.jpg

JFRM-2017-04-6881-Pano.jpg

Herätessäni kuulin tuulen. Ja jos tuulesta voi erottaa, että kohta alkaa sataa niin tämä oli juuri sellainen tuuli. Aloin pakata tavaroitani ripeästi toivoen saavani teltan purettua ennen sadetta. Ajoitukseni olikin juuri sopiva, koska ehdin pakata kaikki tavarat ja vaeltaa muutaman sata metriä kun sade alkoi.

Aluksi sade oli kevyttä, mutta päivän myötä se koveni ja nyt ensimmäistä kertaa kenkänikin kastuivat läpi. Olin kuin uitettu koira ja menoa piti yllä lähinnä se tosiasia, että tiesin pääseväni päivän päätteeksi sisälle.

Viimeiset kilometrit olivat turhauttavia vaatteiden ollessa märät. Kokoajan oli pysyttävä liikkeessä, ettei tulisi kylmä. Saavuttuani Standing Bear Farmille ja saatuani kuivat vaatteet päälle olin kuitenkin kuin uusi ihminen. Hamstrasin Pepsiä pienestä, mutta hyvinvarustellista kaupasta ja lämmitin itselleni pizzaa. Standing Bear Farm on edullinen ja rento majoituspaikka, joka on jotain leirintäalueen ja hostellin väliltä. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, josta on hyvä ottaa uutta vauhtia jätettyään Smokiesin taaksensa.