Tag: Chattahoochee National Forest

16,14 km (10 miles)
76 / 2189.8 miles
Unnamed camping, GA

I was feeling the 13 miles from the previous day enough that I decided to take it a bit easier. Most of the hikers were heading to Dick’s Creek Gap and then to Hiawassee to spend a zero day, because there was snow in the forecast. The thought was tempting, but I didn’t feel the need for a rest day yet. I wanted instead to get to North Carolina and Franklin, a few days’ hike further.

I passed Dick’s Creek Gap in the cool morning and continued with a camping spot in a nameless hollow in my sights. On the way I started seeing the first signs of the forest fires that had ravaged Georgia, North Carolina, and Tennessee. Some of the trees were completely burned, some only from the base. On the side of the path were ghostly charred stumps.

A little before my destination I crossed a small dirt road on which a couple was creating trail magic. I got a welcome can of coke from them, and we chatted for a bit. The gentleman told me he had through hiked in 2012. We talked about trail names that are used on the AT. Some pick their own name even before they leave, some let it happen along the way. He suggested that since I’m from Finland, a good name for me would be The Finnisher. I thought about it and it started to sound quite good to me.

It had snowed intermittently throughout the afternoon, and as I pitched my tent it started coming down in earnest. It cycled between snow, rain, and slush. I tossed my dry sack into a tree completely by myself for the first time (until now I have stayed in places with cables or bear boxes) and I was pleased with the result. Now I am on the AT completely by myself for the first time at night. Sleeping alone in the woods is nothing new to me, although I do keep thinking about what I heard just today about the first hiker to have encountered a bear this season.

Day 9: Trail Name

12 photos

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Edellisen päivän 13 mailin kävely oli tuntunut sen verran jaloissa, että ajattelin ottaa hieman rauhallisemmin. Suuri osa vaeltajista oli suuntaamassa Dick’s Creek Gapiin ja sieltä Hiawasseen pitämään zeroa eli nollapäivää, koska sääennusteet uhkailivat lumisateella. Ajatus houkutteli minuakin, mutta en kokenut vielä tarvetta lepopäivälle. Halusin mielummin päästä Pohjois-Carolinan puolelle Frankliniin, jonne olisi vielä muutaman päivän matka.

Kuljin viileähkössä aamussa Dick’s Creek Gapin ohi ja jatkoin tähtäimessäni nimettömässä notkelmassa oleva teltta-alue. Matkalla alkoi tulla vastaan ensimmäisiä merkkejä Georgian, Pohjois-Carolinan ja Tennesseen alueella riehuneista maastopaloista. Osa puista oli palanut kokonaan ja osa vain tyvestä. Polun varrella seisoi aavemaisia hiiltyneitä kantoja.

Hieman ennen määränpäätäni ylitin pienen hiekkatien, jolla oli pariskunta tekemässä trail magicia. Sain heiltä hyvin tervetulleen Cola-tölkin ja juttelimme hetken aikaa. Mies kertoi läpivaeltaneensa itse 2012. Keskustelimme trail namesta – vaeltajanimestä – jota käytetään AT:lla lempinimenä. Osa nimeää itsensä jo ennen vaellusta ja osa antaa trail namen tapahtua. Mies ehdotti, että koska olen suomalainen, voisi minulle sopiva trail name olla Finnisher. Jäin miettimään sitä ja se alkoi kuulostaa mielestäni aika hyvältä.

Lunta oli sadellut pitkin iltapäivää hetkittäin ja pystyttäessäni telttaa alkoi tulla enemmänkin tavaraa taivaalta. Välillä lunta, välillä vettä ja välillä räntää. Kävin heilauttamassa ensimmäisen kerran täysin omatoimisesti ruokapussini puuhun (tähän asti olen ollut yötä paikoissa, joissa on ollut kaapelit tai bear box) ja lopputulos oli mielestäni tyydyttävä. Olen nyt ensimmäistä kertaa AT:lla yötä aivan yksin. Minulle yksin metsässä yöpyminen ei ole mitään uutta, mutta hieman toki mietityttää kuultuani juuri tänään ensimmäisen kerran jonkun vaeltajan kohdanneen karhun.

20,21 km (12.6 miles)
65.7 / 2189.8 miles
Deep Gap Shelter, GA

After a night in a soft bed I had breakfast at the motel and decided to try to lift back to Unicoi Gap. A taxi or a shuttle would have cost over $30. I got a ride quite quickly for a unique individual, who wanted $20 for gas. I had heard of this being the case in Helen and Hiawassee, but I took the deal.

I left Unicoi Gap with an open mind to see how far the day would take me. The weather was windy in the morning, but got sunnier. I decided to stretch the day’s hike to 13 miles and make it to Deep Gap Shelter.

The start of the day went at a good clip, but in the afternoon my strength started fading. I judged that I would still make it to Deep Gap before dark so I kept my aim. I climbed the last peak, Kelly Knob, with pure sisu. My muscles had completely given up. After the trudge to get over the crest I thought I would quickly gallop down the other side to the shelter, and already started fantasizing about my dinner.

I didn’t make it far down the hill though before I saw a man leaning against a tree, crying inconsolably. I stopped and asked if he was alright. I inquired if he had hurt himself or if he was sad. He told me that he was experiencing major pain, and he was going to get off the AT. I took him by the hand and comforted him, and told him the shelter was under a mile away. I hugged him and promised to accompany him the rest of the way to the shelter. My descent down wasn’t quite as swift as I had planned, but maybe compassion comes first. I got my dinner eventually, too.

Day 8: Deep Gap

7 photos

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Pehmeässä sängyssä nukutun yön jälkeen kävin motellin aamupalalla ja päätin yrittää liftata takaisin Unicoi Gapiin. Taksimatka tai shuttle-kyytikin olisi maksanut yli $30. Sain kyydin melko nopeasti hieman erikoiselta tyypiltä, joka halusi bensarahaa $20. Olin kuullut tällaista olevan Helenissä ja Hiawasseessa, mutta tartuin kuitenkin tarjoukseen.

Lähdin Unicoi Gapista hieman kokeilumielellä katsomaan miten pitkälle päivä tänään veisi. Sää oli aamusta tuulinen, mutta muuttui aurinkoisemmaksi. Päätin yrittää venyttää päivämatkan 13 mailiin ja päästä Deep Gap Shelterille.

Alkuosa päivästä menikin hyvää tahtia, mutta iltapäivästä alkoi voimat loppua. Katsoin kuitenkin ehtiväni Deep Gapiin ennen pimeää, joten tähtäsin yhä sinne. Viimeisen vuoren, Kelly Knobin, nousu tapahtui jo pelkällä sisulla. Lihaksista ei ollut mihinkään. Päästyäni pitkän puurtamisen jälkeen harjanteen yli ajattelin laukkaavani nopeasti alamäen shelterille ja fantasioin jo iltaherkuista.

En kuitenkaan päässyt alamäkeä pitkällekään kun näin puuhun nojaavan lohduttomasti itkevän miehen. Pysähdyin hänen luokseen ja kysyin onko hän kunnossa. Tiedustelin sattuiko häntä jonnekin vai oliko hänellä paha olla. Mies kertoi olevansa kovissa kivuissa ja aikovansa pois AT:lta. Otin miestä kädestä ja lohdutin häntä sekä kerroin shelterin olevan alle mailin päässä. Halasin häntä ja lupasin saattaa hänet shelterille. Laskeutumiseni vuorelta ei siten tapahtunutkaan niin rivakasti kuin olin suunnitellut, mutta ehkä inhimillinen hätä pitää laittaa etusijalle. Sain kuitenkin lopulta sen kaipaamani iltapalankin.

14,44 km (9 miles)
52.6 / 2189.8 miles
Super 8 Motel, Helen, GA

As the sun rose in Low Gap I opened my eyes, but stayed in the warmth of my sleeping bag. The familiar hikers in a nearby tent left a little before me – most seemed to be aiming for Unicoi Gap like myself. I called the Super 8 in Helen before I left and reserved a room. A city-trip is unavoidable as my food rations are starting to dwindle.

The first 4 km went at a record pace in about an hour, and the terrain was easy and level. After that the day got so warm that it slowed down my pace. I met a group of older hikers, and one of the ladies told me she had through-hiked in 2014. I also met a group of friends with whom I had chatted yesterday, and gotten a turkey sandwich. Well, to my surprise it turned out that it was these guys who had been hollering after drinking the previous night in Low Gap. I kindly told them that the campers probably weren’t very enthused about this performance, and even though one can have fun it might be a good idea to limit yelling late at night.

I arrived in Unicoi Gap a little after two in the afternoon, so a 10-mile day went relatively swiftly. I sat a moment with a few other hikers in the shade by the road and then set off to find a ride to Helen. This time hitchhiking wasn’t as easy as last time, cars just buzzed by about 15 minutes. Finally a pick-up stopped on the shoulder and the hikers on the other side who had been following my quest cheered. Behind the wheel I found a nice man, who said he was on his way to Helen and gave me a ride. I was brought once again right up to the door, and after I dragged my stuff into the motel I headed to the local charming Betty’s Country Store for groceries. Helen is a german-style town right down to the road names, and as my spiritual home is in Bavaria I of course found myself a German dinner. The restaurant Bodensee is right around the corner from the motel, and the food was not far off compared to an authentic authentic Bavarian kitchen. I seemed to have developed some kind of a hiker hunger as I stuffed my face in a completely unnatural style to me, and even had a snack as I went back to the motel.

Day 7: Helen

11 photos

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Auringon noustessa Low Gapissa raottelin silmiäni, mutta pysyttelin vielä hetken makuupussin lämmössä. Lähistöllä telttailleet tutut vaeltajat lähtivät hieman minua ennen – useimmilla tuntui olevan tähtäimessä Unicoi Gap kuten minullakin. Soitin ennen lähtöä vielä Super 8 -motelliin Heleniin varatakseni itselleni huoneen. Kaupunkireissu oli väistämättä edessä, koska ruokavarastoni alkoivat huveta.

Ensimmäiset 4 km menin ennätyksellisesti noin tunnissa ja maasto olikin helppoa ja tasaista. Sen jälkeen päivä alkoi kuitenkin olla niin lämmin, että se vähän hidasti menoa. Tapasin joukon hieman iäkkäämpiä vaeltajia, joista eräs rouva kertoi läpivaeltaneensa 2014. Heidän lisäkseen kohtasin kaveriporukan, jonka kanssa olin jutellut eilen ja saanut heiltä silloin kalkkunavoileivän. No, yllätyksekseni selvisi, että ne olivatkin olleet nämä kaverit, jotka olivat kiljua juotuaan huudelleet edellisenä iltana Low Gapissa. Sanoin pojille ystävällisesti, että telttailijat eivät olleet tästä tempusta oikein ilahtuneet ja vaikka hauskaa saa pitää niin ehkä myöhään huutamista kannattaa rajoittaa.

Saavuin Unicoi Gapiin kahden jälkeen iltapäivällä, joten tämä 10 mailin päivä meni suhteellisen rivakasti. Istuin hetken muiden valtajien kanssa varjossa tien laidassa ja lähdin sitten metsästämään kyytiä Heleniin. Tällä kertaa liftaaminen ei sujunut yhtä onnekkaasti kuin viimeeksi vaan autot suhahtelivat ohi noin vartin ajan. Lopulta eräs pick-up pysähtyi penkereelle ja edesottamuksiani seuranneet vaeltajat hurrasivat tien toisella puolella. Ratin takaa löytyi mukava mies, joka sanoi olevansa matkalla Heleniin ja otti minut kyytiinsä. Pääsin taas aivan ovelle asti ja roudattuani tavarani motellin huoneeseen lähdin käymään paikallisessa todella sympaattisessa Betty’s Country Storessa ruokaostoksilla. Helen on kadunnimiä myöten saksalaisvaikutteinen kaupunki ja henkisen kotini ollessa Baijerissa etsin tietenkin saksalaisen illallispaikan. Ravintola Bodensee on motellilta aivan kulman takana ja ruoka ei kovin pahasti jäänyt toiseksi aitoon baijerilaiseen keittiöön verrattuna. Ehkä myös jonkinlainen hiker hunger – vaeltajan nälkä – on päässyt kehittymään, koska sulloin minulle epätyypilliseen tapaan kaiken suuhuni ja palasin vielä iltapalalle motellille.

16,56 km (10.3 miles)
42.9 / 2189.8 miles
Low Gap Shelter, GA

A strong wind that started overnight didn’t engender happy feelings for the morning. My clothes were wet, but I had to get moving. I gathered motivation in the tent and put on one piece of wet clothing at a time, willing them to dry on me. I also noticed I had forgotten a bag of trail mix on my belt strap, and a mouse [or a squirrel, or a chipmunk] had chewed a hole in it.

I finally made it out of my tent, and as I packed up my stuff I learned that the couple in the next tent was one from Colorado I had met at Hiker Hostel. I set off a little ahead of them and we passed each other several times throughout the day. In the afternoon we hiked together and chatted about our backgrounds and how we ended up on the AT.

The day’s route was varied, but mostly easy. The Coloradans and I pulled off an 11-mile day – though this one was even easier than yesterday. We settled for the night in Low Gap, which was already full of tents and more hikers arrived as the darkness fell. Including another familiar couple whom I had been tent neighbors with on a few occasions. The evening would have been very pleasant, if it hadn’t been for a boisterous hiker-hero who was yelling so loudly that no one in the tent village could sleep.

Day 6: Low Gap

10 photos

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 
• 

Yöllä alkanut kova tuuli ei herättänyt rohkaisevia tunnelmia aamuksi. Vaatteet olivat märät, mutta liikkeelle pitäisi lähteä. Keräsin motivaatiota teltassa ja puin yksi kerrallaan märkiä vaatteita päälle, yrittäen saada ne kuivumaan päälläni. Huomasin myös unohtaneeni yöksi trail mix -pussin repun lantiovyön taskuun ja hiiri oli syönyt siihen reijän.

Pääsin lopulta teltasta ulos ja tavaroita pakkaillessa selvisi, että naapuriteltassa oli Hiker Hostellilta tuttu coloradolainen pariskunta. Lähdin hieman ennen heitä ja ohitimme toisiamme useamman kerran päivän aikan. Iltapäivästä vaelsimme myös yhdessä ja juttelimme omista taustoistamme ja päätymisestä AT:lle.

Päivän reitti oli vaihtelevaa, mutta pääosin helppoa. Vedimme yhdessä coloradolaisten kanssa taas 11 mailin päivän – joskin tämä oli eilistä helpompi. Asetuimme yöksi Low Gapiin, joka oli jo täynnä telttoja ja lisää vaeltajia tuli vielä pimeyden laskeuduttua. Myös eräs toinen tuttu pariskunta, jonka kanssa olin ollut pariin otteeseen telttanaapureina. Ilta olisi varsin mukava ellei joku uhoava vaellussankari huutaisi niin, ettei kukaan telttakylässä saa nukkua.