Day 140: CT-MA

14,36 km (8.9 miles)
1507.7 / 2189.8 miles
Laurel Ridge Campsite, MA

I had planned to sleep in peace in the morning and leave without hurry. I got greek yogurt and orange juice for breakfast from LaBonne. How luxurious can things like this feel.

I said good bye to sweet Vanessa and headed back on the AT around noon. I had planned to aim for a shelter 12 miles away, but in truth I had not considered whether this would be a realistic goal considering my late start.

I only got to the next intersection – where in fact was the marker for 1500 miles – when trail magic appeared. Former hostel owner Rob had loaded his Casper the Friendly Ghost decorated van with sodas, bagels, and other small treats for hikers. I had eaten well, of course, but one doesn’t pass good trail magic, and Rob was nice to chat with. He also knew good tips about the section ahead of me. He knew among other things that the parking lot on the north side of Mt Everett had cold water. A local older woman apparently goes every morning to leave jugs of ice water for hikers.

The climb from Salisbury was steep in parts. When I got on top of another Bear Mountain I saw thunder clouds around the area and widespread rain in the valley. The rain didn’t really come over me at any point though.

As I came down the hill I was once again at a state line, as moved from Connecticut to Massachusetts. Near the border the AT follows Sage’s Ravine. This river in a gorge is known as a good place to swim. In at least one spot there’s a pocket where the current is gentler. I wasn’t quite so hot though that I wanted to go swimming.

Pretty soon my plan to reach the shelter 12 miles away became unrealistic. I had left so late and spent a bit of time enjoying trail magic, so getting to the shelter would have required hiking in the dark. I decided I would rather end the day short and set up at Laurel Ridge Campsite. I pondered that I might be able to patch my bad miles total by trying for a 20 mile day. Mañana.

JFRM-2017-07-9725-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9728.jpg
JFRM-2017-07-9729.jpg
JFRM-2017-07-9730.jpg
JFRM-2017-07-9731-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9735.jpg
JFRM-2017-07-9736.jpg
JFRM-2017-07-9737.jpg
JFRM-2017-07-9739.jpg
JFRM-2017-07-9740-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9749.jpg
JFRM-2017-07-9752.jpg
JFRM-2017-07-9754.jpg
JFRM-2017-07-9756.jpg
JFRM-2017-07-9757.jpg

Olin päättänyt nukkua aamulla rauhassa ja tehdä lähtöä ilman kiirettä. Hain aamupalaksi kreikkalaista jogurttia ja appelsiinimehua LaBonnesta. Miten luksukselta tällaiset asiat voivatkaan tuntua.

Hyvästelin sympaattisen Vanessan ja lähdin takaisin AT:lle puolen päivän aikoihin. Olin ajatellut tähdätä 12 mailin päässä olevalle shelterille, mutta en ollut totta puhuen miettinyt olisiko tämä millään muotoa realistinen tavoite suhteessa myöhäiseen aloitusaikaani.

En ehtinyt kuin seuraavaan tienristeykseen – jossa oli itseasiassa 1500 mailin merkki – kun kohdalle osui trail magicia. Entinen hostellinomistaja Rob oli lastannut Casper-aaveella koristeltuun pakettiautoonsa limppareita, bageleita ja muita pikku herkkuja vaeltajille. Olin toki syönyt jo hyvin, mutta eihän hyvää trail magicia kannata silti ohittaa ja Rob oli mukavaa juttuseuraa. Hän osasi kertoa myös hyviä vinkkejä edessä olevasta osiosta. Hän tiesi mm. Mount Everettin pohjoispuolella olevalla parkkipaikalla olevan kylmää vettä tarjolla. Paikallinen vanhempi nainen kävi kuulemma joka aamu viemässä jäävesikannuja vaeltajille.

Nousu Salisburysta oli osittain jyrkkä. Tullessani taas yhden Bear Mountainin laelle näkyi ympärillä pyörivän ukkospilviä ja laaksossa satavan laajalla alueella. Sade ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut kunnolla päälle.

Mäkeä alas tullessa olin taas yhdellä osavaltion rajalla eli siirryin Connecticutista Massachusettsiin. Rajan lähellä AT kulkee seuraten Sage’s Ravinea. Tämä ajoittain jyrkkien kallioiden muodostamassa solassa kulkeva virta on tunnettu hyvänä uimapaikkana. Ainakin yhdessä kohdassa on eräänlainen tasku, jossa veden virtaus on rauhallisempaa. Minulla ei ollut kuitenkaan nyt niin kuuma, että olisin kaivannut uimaan.

Tavoitteeni 12 mailin päässä olevasta shelteristä osoittautui hyvin pian kohtuuttomaksi. Olin lähtenyt niin myöhään ja viettänyt jonkin aikaa trail magicin äärellä, joten shelterille asti meneminen olisi vaatinut pimeässä vaeltamista. Päätin mielummin jättää päivän lyhyeksi ja majoittautua Laurel Ridge Campsitelle. Pohdiskelin, että voisin yrittää paikata huonoa mailisaalista huomenna yrittämällä 20 mailin päivää. Mañana.

Day 139: Zero in Salisbury

0 km (0 miles)
1499.6 / 2189.8 miles
Vanessa Breton, Salisbury, CT

Can you imagine what joy is in waking up in the morning in a soft and clean smelling bed? And to just stay laying in it in peace. No need to go anywhere, nor pack up a tent, or filter water, or ponder miles.

I couldn’t remain floating in a completely blissful and idle state though. After eating breakfast I entrenched myself in Salisbury’s beautiful library to finish the application for extension for my Visa, and update videos and photos to the blog.

Once I got the application paperwork done I went to the post office to send them to the USCIS office in Texas. I told the postal clerk that I had never done a money order before, which I would need for the application fee. The gentleman guided me and helped kindly, and agreed that the system was a bit stone aged.

I had gotten a confirmation from Therm-a-Rest that the issue with my air mattress was covered by the guarantee. I sent them the information based on their instructions, and the customer service representative promised to mail me a new mattress about a week ahead on the AT. I would then be in Cheshire, so I asked for it to be sent there.

In the evening I went once more to LaBonne to get my food. I pondered ordering a pizza, but decided to get a wheatberry and tuna salad from the store instead, as well as some naan and a box of strawberries. My previous eating mania has settled somewhat, and now on town days I want more fresh foods than just plain calories.

JFRM-2017-07-9718.jpg
JFRM-2017-07-9720.jpg
JFRM-2017-07-9721.jpg

Osaatteko kuvitella millainen onni on herätä aamulla pehmeästä ja puhtaan tuoksuisesta sängystä? Ja jäädä makoilemaan kaikessa rauhassa. Ei tarvitse mennä minnekään, ei purkaa telttaa, ei suodattaa vettä, eikä miettiä maileja.

Aivan autuaaseen joutilaisuuteen en saanut kuitenkaan jäädä kellumaan. Aamupalan syötyäni linnoittauduin Salisburyn kauniiseen kirjastoon viimeistelemään maassaolon jatkoaikahakemusta ja päivittämään videoita sekä valokuvia blogiin.

Saatuani hakemuspaperit kuntoon kävin postissa lähettämässä ne USCIS:n toimistoon Texasiin. Kerroin postivirkailijalle, että en ole ikinä tehnyt money orderia, jonka tarvitsisin hakemusmaksua varten. Mies neuvoi ja auttoi minua hyvin ystävällisesti sekä oli samaa mieltä, että systeemi on hieman kivikautinen.

Olin saanut Therm-a-Restiltä vahvistuksen, että ilmapatjani vika kuuluu takuun piiriin. Lähetin heille saamieni ohjeiden mukaiset tiedot ja asiakaspalvelija lupasi postittaa minulle uuden patjan noin viikon päähän AT:lle. Olisin silloin Cheshiressa, joten pyysin laittamaan paketin sinne.

Illalla kävin vielä LaBonnessa ostamassa ruokatäydennykset. Pohdiskelin pizzan tilaamista, mutta päädyin kuitenkin ottamaan kaupasta wheatberry- ja tonnikalapastasalaattia, naan-leipää sekä laatikollisen mansikoita. Aiempi syömisvimma on hieman rauhoittunut ja nyt kaupunkipäivinä haluan useammin tuoreita asioita kuin kalorimättöä.

Day 138: Salisbury

12,12 km (7.5 miles)
1499.6 / 2189.8 miles
Vanessa Breton, Salisbury, CT

In the night I woke up because something was moving inside my tent. It isn’t unusual of course that some invertebrate or another is crawling or flying in the tent. But this one was bigger and somewhere near my head. I dug my lamp out and the uninvited guest in my bed turned out to be a very large grasshopper. I snapped it up between my fingers and tossed it out.

In the morning as we were gathering our gear Sunshine suggested we go to the Package Store for a morning soda. No one opposed this so we sat in a row outside the liquor store drinking our cold sodas. A grandma pushing her grandchildren in a double stroller stopped and chatted with us.

Sunshine, Dreamliner, and Toro set off a bit ahead of me, and I padded along slowly behind them, because my distance for the day was significantly shorter. I was going about 8 miles to Salisbury, and they planned to continue past it. I once again crossed Housatonic River and near some beautiful waterfalls. Ahead of me was crossing over Mount Prospect, and after that I would be at my destination.

Before Salisbury I came to an intersection and started walking along the road to the town a half a mile away. A park path also started off the road, so I chose that as my preferred route. I soon saw my friends again walking toward me. Sunshine, Dreamliner, and Toro had stopped at the store and were returning to the AT.

As I arrived in Salisbury – which always makes me think of Uriah Heep’s album of the same name – I first went to LaBonne grocery store. Right outside I opened the orange juice carton I bought, as the passersby looked on amused. I was sweaty, my clothing was dingy from sweat, blood, dust, and mud, but the cold orange juice was heavenly.

I continued on a few blocks further to Vanessa’s, from whom I had reserved a place for the night. A hiker was sitting on the porch of the charming wooden house, who steered me inside and soon Vanessa herself came downstairs to meet me. This lovely lady showed me my bunk and said she could take my laundry as soon as I was ready. I got shorts and a t-shirt to wear, and headed to take a shower as Vanessa took my dirty laundry to wash it. It’s hard to describe what it feels like to wash oneself after sweating in the same clothes for a week. It’s like being born again.

Both of the two restaurants in the town were closed, so I went to get some dinner from LaBonne. They actually had a good selection of filling salads, and other entrees. That night I lay in the soft bed reading, and was grateful in all its simplicity for the opportunity to rest.

JFRM-2017-07-9699.jpg
JFRM-2017-07-9700-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9702.jpg
JFRM-2017-07-9703-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9707-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9711.jpg
JFRM-2017-07-9713-Pano.jpg

Yöllä olin havahtunut siihen, että teltan sisällä liikkui jotain. Ei siis ole mitenkään epätavallista, että teltassa mönkii ja lentää yksi jos toinenkin selkärangaton. Mutta tämä oli isompi ja käyskenteli aivan pääni vieressä. Kaivoin lampun esiin ja kutsumaton petiseura osoittautui hyvin kookkaaksi heinäsirkaksi. Nappasin vieraan sormien väliin ja heitin ulos.

Aamulla kasaillessamme kamojamme Sunshine ehdotti, että menisimme Package Storeen eli viinakauppaan aamulimpparille. Kukaan ei vastustanut ja niinpä istuimme pian rivissä viinakaupan ulkopuolella juomassa kylmiä limppareitamme. Eräs isoäiti kulki ohi työntäen lapsenlapsiaan kaksosrattaissa ja pysähtyi jututtamaan meitä.

Sunshine, Dreamliner ja Toro lähtivät hieman edelläni ja minä tallustin hitaasti perässä, koska oma päivämatkani oli huomattavasti lyhyempi. Olin menossa noin 8 mailin päähän Salisburyyn ja he aikoivat jatkaa sen ohi. Kuljin taas kerran Housatonic-joen yli ja ohi kauniista vesiputouksista. Edessäni oli Mount Prospectin ylitys ja sen jälkeen olisinkin perillä.

Ennen Salisburya tulin tienristeykseen ja lähdin kulkemaan tietä pitkin puolen mailin päässä olevaan kaupunkiin. Tien vierestä lähti myös eräänlainen puistokuja, joten valitsin mielummin sen reitikseni. Pian näinkin taas ystäväni kävelemässä minua vastaan. Sunshine, Dreamliner ja Toro olivat pistäytyneet kaupassa ja palaamassa AT:lle.

Tullessani Salisburyyn – josta tulee minulle aina ensimmäisenä mieleen Uriah Heepin samanniminen levy – kävin itsekin ensimmäisenä LaBonne-ruokakaupassa. Heti ulkona avasin ostamani appelsiinimehutetran ohikulkijoiden katsellessa huvittuneen näköisinä. Olin hikinen, vaatteeni olivat pinttyneen likaiset hiestä, verestä, pölystä ja mudasta, mutta kylmä appelsiinimehu oli taivaallista.

Jatkoin matkaa parin korttelin päähän Vanessalle, jolta olin varannut yöpaikan. Viehättävän puutalon portailla istui vaeltaja, joka ohjasi minut sisään ja pian Vanessa itse tuli yläkerrasta vastaan. Tämä miellyttävä rouva näytti minulle punkkapaikkani ja sanoi voivansa ottaa pyykkini hoitaakseen heti kun olisin valmis. Sain lainaksi shortsit ja t-paidan ja suuntasin suihkuun Vanessan viedessä likapyykkini pesuun. On vaikea kuvailla miltä tuntuu peseytyä hikoiltuaan viikon samoissa vaatteissa. Se on kuin uudelleensyntymä.

Kylän kaksi ravintolaa olivat molemmat kiinni, joten kävin hakemassa illalliseni LaBonnesta. Siellä olikin hyvä valikoima ruokaisia salaatteja ja muitakin ruoka-annoksia. Illalla makasin pehmeässä sängyssä kirjaa lukien ja olin kiitollinen kaikessa yksinkertaisuudessaan mahdollisuudesta levätä.

Day 137: Falls Village

23,23 km (14.4 miles)
1492.3 / 2189.8 miles
Toymaker’s Café, Falls Village, CT

I had planned to hike 13 miles to a campground, but when I heard Sunshine, Dreamliner, and Toro were aiming just a few miles further to Falls Village I started to ponder that option, too. It would of course be nice to camp with friends, and the town probably had services available as well.

The day was full of ups and downs – as the AT seems to mostly be in Connecticut. I ran into Sponge and Chimes who also complained about the continuous up and down in the hot weather. Somehow it comforted me to know I wasn’t the only one suffering in the heat.

As I descended toward the town in the afternoon I sat down to take a break and see on Google Maps if there was a gas station or a store near Falls Village. I did find a car repair shop almost right on the AT, in front of which was a soda machine. So that’s where I headed when I got to the road. A cold cola in the heat of the summer tasted heavenly, and as I was drinking it I exchanged a few words with an employee working on a car.

I crossed the Housatonic River by bridge and went a couple of miles along it to the hydropower plant. From here I turned off the AT and walked a few hundred meters to the town of Falls Village. There is a café that allows hikers to pitch tents in its back yard, and I found Sunshine, Dreamliner, and Toro already getting ready for the night. Sunshine said they had ordered pizza and got some drinks from the nearby liquor store. I wondered about there being a liquor store in the town when the map only showed a Package Store. Apparently this is just that liquor store, and here in the north they’re known by that name.

I also ended up ordering dinner from Mizza’s Pizza in the neighboring town. In the settling dark I sat chatting with Dreamliner, enjoying a beer, pizza, and salad. Life could be worse.

JFRM-2017-07-9677.jpg
JFRM-2017-07-9679.jpg
JFRM-2017-07-9681.jpg
JFRM-2017-07-9683.jpg
JFRM-2017-07-9684.jpg
JFRM-2017-07-9685.jpg
JFRM-2017-07-9686.jpg
JFRM-2017-07-9689.jpg
JFRM-2017-07-9690.jpg
JFRM-2017-07-9693.jpg
JFRM-2017-07-9694.jpg
JFRM-2017-07-9695.jpg
JFRM-2017-07-9696.jpg
JFRM-2017-07-9697.jpg

Olin ajatellut vaeltaa 13 mailin päässä olevalle teltta-alueelle, mutta kuultuani Sunshinen, Dreamlinerin ja Toron tähtäävän vain pari mailia pidemmällä olevaan Falls Villageen aloin miettiä myös sitä vaihtoehtoa. Olisi tietysti mukavaa telttailla ystävien kanssa ja kylässä olisi ehkä palvelujakin.

Päivä oli täynnä pieniä nousuja ja laskuja – kuten AT tuntuu olevan ylipäänsä Connecticutissa. Törmäsin sattumalta Spongeen ja Chimesiin, jotka myös valittivat kuumassa säässä jatkuvaa ylös ja alas menemistä. Minua jollain tapaa lohdutti, etten ollut ainoa helteen takia tuskaileva.

Laskeutuessani iltapäivällä kohti kaupunkia istahdin pitämään taukoa ja vilkaisin samalla Google Mapsista olisiko Falls Villagen lähellä mitään huoltoasemaa tai muuta kauppaa. Löysinkin lähes AT:n varrelta autokorjaamon, jonka edessä oli kuvan mukaan limppariautomaatti. Sinne siis suuntasinkin tullessani tien varteen. Kylmä cola maistui kuumassa säässä taivaalliselle ja sitä juodessani vaihdoin muutaman sanan erään auton kimpussa puuhaavan työntekijän kanssa.

Ylitin siltaa pitkin Housatonic-joen ja kuljin sitten parin mailia sen viertä vesivoimalalle asti. Tästä käännyin pois AT:lta ja kävelin muutaman sata metriä Falls Villagen kylään. Siellä olevan kahvilan takapihalla oli vaeltajilla lupa telttailla ja löysinkin Sunshinen, Dreamlinerin ja Toron jo iltapuuhissaan. Sunshine kertoi heidän tilanneen pizzaa ja hakeneen juomista viinakaupasta. Ihmettelin oliko kylässä viinakauppa, kun kartta näytti vain Package Storen. Kuulemma tämä juurikin oli viinakauppa ja myöhemmin opin, että pohjoisessa ne ovat useinkin tällä nimellä.

Päädyin itsekin tilaamaan illallisen naapurikylän Mizza’s Pizzasta. Pimenevässä illassa istuin juttelemassa Dreamlinerin kanssa oluen, pizzan ja salaatin äärellä. Elämä voisi olla huonompaakin.

Day 136: Housatonic River

21,21 km (13.2 miles)
1477.6 / 2189.8 miles
Silver Hill Campsite, CT

My plan for 13-mile days seemed to work well. It appears to be enough to keep me satisfied, but on the other hand not too grand of a goal on a hot day. And that’s the kind of feeling I was faced with again. With sweaty and stinky clothes on in the morning, and sticky skin I set forward.

I came to an intersection from where it was less than a mile to Kent, but I as planned I skipped visiting there. A hiker came from the direction of the town looking content, his shirt flapping open, and a loaf of bread attached to the outside of his pack. The look was more continental than New England.

I rose, sweaty, to the ridge and soon familiar shapes appeared behind me. Sunshine, Dreamliner, and Toro had caught up with me again. We were aiming for the same campground, so we made plans to meet there that night. I continued slowly walking along and listened to the Yle science podcast: particular physics of dark matter and the emotional impact of sad music.

From the end of the ridge opened a beautiful view from St. John’s Ledge, after which was a very steep descent. Occasionally it was painful going, and sometimes traveling along knee-high rocks set as steps. I thought that if I lost my balance here it would be pretty bad.

I took a short break at the end of the descent and called Vanessa in Salisbury who rented bunks in her home. She sounded very nice and promised to reserve me a spot for two days. I was satisfied knowing this was now taken care of.

The next five miles of the AT followed the Housatonic river. The terrain was very even, the trail in good shape, and the view beautiful. I pushed on at a good pace for the first time in a long time, even though the soles of my feet were a bit tender. The evening was capped off by a rise to the tent area, but in the cooling weather it wasn’t all that agonizing of a feat.

As I arrived at Silver Hill Campsite I saw my friends eating at a decked out picnic table. With them was ridgerunner Sara. I pitched my tent and joined the group. The place was exceptionally charming: in the open space, in addition to tent spaces, were a swing, an outhouse, and a water pump. Although the well for the water appears to be very deep because it needed to be pumped about 40 times before water started pouring. Because holding a water bottle and pumping at the same time can be a bit challenging Sara came to help me and Toro with filling our bottles. I also entertained myself by offering them Tyrkis Peber candy and watching their expressions as they ate this Finnish treat. For some reason no one asked for more.

JFRM-2017-07-9663.jpg
JFRM-2017-07-9665.jpg
JFRM-2017-07-9666.jpg
JFRM-2017-07-9667.jpg
JFRM-2017-07-9668-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9672.jpg
JFRM-2017-07-9673.jpg
JFRM-2017-07-9674.jpg
JFRM-2017-07-9675.jpg

Suunnitelmani 13 mailin päivistä tuntui toimivan hyvin. Se vaikuttaa olevan tarpeeksi pitämään minut tyytyväisenä ja toisaalta ei liian kova tavoite kuumana päivänä. Ja sellainen oli taas kerran edessä. Hikiset ja haisevat vaatteet päälle aamulla ja iho nihkeän tahmeana eteenpäin.

Tulin tienristeykseen, josta alle mailin päässä oli Kentin kaupunki, mutta suunnitelmieni mukaan jätin siellä käymisen välistä. Kaupungista päin tuli yksi vaeltaja tyytyväisen näköisenä paita auki lepattaen ja patonki repun ulkopuolelle kiinnitettynä. Näky oli enemmän mannermainen kuin New Englandia.

Nousin hikisenä harjanteelle ja pian takaani ilmestyi tuttuja hahmoja. Sunshine, Dreamliner ja Toro olivat saaneet minut taas kiinni. Meillä oli tähtäimessä sama telttailualue, joten sovimme näkevämme illalla siellä. Jatkoin hidasta tallustamistani ja kuuntelin Tiedeykkösen podcastia: pimeän aineen hiukkasfysiikkaa ja surullisen musiikin tunnevaikutuksia.

Harjanteen päästä avautui kaunis näköala St. John’s Ledgeltä, jonka jälkeen edessä oli todella jyrkkä laskeutuminen. Välillä liikkuminen oli kiipeämistä ja välillä polven korkuisia portaiksi asetettuja kiviä pitkin kulkemista. Ajattelin, että tässä jos horjahtaisi niin sattuisi todella pahasti.

Pidin pienen tauon alamäen lopussa ja soitin Salisburyssa kotonaan punkkia vuokraavalle Vanessalle. Hän kuulosti hyvin mukavalta ja lupasi varata minulle paikan kahdeksi yöksi. Olin tyytyväinen tietäessäni tämän asian olevan nyt hoidossa.

Seuraavat viisi mailia AT kulki pitkin Housatonic-joen reunaa. Maasto oli aivan tasaista, polku hyvässä kunnossa ja näkymä joelle kaunis. Painoin pitkästä aikaa menemään hyvää vauhtia eteenpäin, vaikka jalkapohjat olivatkin vähän arat. Illan päätteeksi oli edessä vielä ylämäki teltta-alueelle, mutta hieman viilenevässä säässä se ei ollut enää kovin tuskallinen suoritus.

Saapuessani Silver Hill Campsitelle näinkin ystäväni syömässä katetun picnic-pöydän ääressä. Heidän seurassaan oli ridgerunner Sara. Pystytin telttani ja liityin porukkaan. Paikka oli poikkeuksellisen viehättävä: avoimella alueella oli telttapaikkojen ja picnic-pöydän lisäksi keinu, huussi sekä vesipumppu. Tosin pumpun kaivo oli ilmeisen syvä, koska sitä piti pumpata noin 40 kertaa ennen kuin vettä alkoi tulla. Koska pumppaaminen ja vesipullon pitäminen samaan aikaan oli hieman haastavaa, tuli Sara auttamaan minua ja Toroa pullojemme täyttämisessä. Viihdytin myös itseäni tarjoamalla muille Turkinpippureita ja katselemalla heidän ilmeitään, kun he söivä tätä suomalaista herkkua. Jostain syystä kukaan ei pyytänyt lisää.