Day 90: Big Meadows

23,62 km (14.7 miles)
927.9 / 2189.8 miles
Rock Spring Hut, VA

The second morning in a row someone had pooped in my shoe. This time the mouse droppings were in my hiking shoe. Many hikers talk about learning to appreciate things they previously took for granted. Maybe this belongs in that category?

Otherwise the morning went as planned. I hiked a few miles to Lewis Mountain campground and went to the store. The night before, though, I had read in the Guthook app that the store at a wayside further down the trail was better. So I got just a snack and ate in front of the store while charging my cell phone.

As I walked the level terrain toward Big Meadows I thought that Shenandoah was probably popular with hikers because one can get enough food almost every day. The downside on the food sector is that none of the stores seem to sell tuna in pouches. These are a very important piece of evening meals and source of protein for me and many other hikers. All the Shenandoah stores sell only cans. They are heavy, and the trash left from them takes up space and is also heavy, and they have to be drained of excess water.

When I got to the Big Meadows wayside, I gritted my teeth and bought two cans of tuna, because there wasn’t really anything else that would work with my stoveless diet. I ate a vegetable wrap, and blackberry cobbler and milkshake for dessert in the restaurant. I had heard praises of the blackberry shakes in Shenandoah, and I decided it was time to try one. And the praises weren’t unfounded – the shake was really good.

While I was at the Big Meadows wayside it started to rain, and I waited a bit for it to stop. While doing so I got my cell phone and battery packs almost full. I continued on according to my plans toward the next shelter, but the rocky terrain started hurting my feet. I was about to stop a hundred meters from the shelter to camp (I didn’t realize I was so close), when my feet were totally done and I suspected the shelter was crowded. I encountered a happy surprise when I noticed the shelter was just around the bend, and only Sunshine and Dreamliner, as well as Cricket and Grasshopper were there. I even pondered sleeping in the shelter momentarily, until we heard squeaking and saw multiple mice. To end the night we roasted hot dogs bought by Cricket and Grasshoper, and put them in tortillas. That’s the kind of food day I had on the AT today.

JFRM-2017-05-8522.jpg

JFRM-2017-05-8523.jpg

JFRM-2017-05-8524-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8528.jpg

JFRM-2017-05-8529.jpg

JFRM-2017-05-8530-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8536.jpg

JFRM-2017-05-8537-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8545.jpg

JFRM-2017-05-8546-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8552.jpg

Toinen aamu putkeen, kun kenkääni on käyty kakkaamassa. Tällä kertaa hiirenjätökset löytyivät vaelluskengästä. Monet vaeltajat puhuvat siitä miten AT:lla oppii arvostamaan tavallisen elämän itsestäänselvinä pitämiään asioita. Ehkä tämä kuuluu siihen kategoriaan?

Muuten aamu eteni suunnitelmien mukaan. Vaelsin pari mailia Lewis Mountainin leirintäalueelle ja kävin kaupassa. Olin tosin edellisenä iltana lukenut Guthook-sovelluksesta, että edessä olevalla waysidella olisi vielä parempi kauppa. Siten otinkin vain hieman välipalaa ja söin kaupan edustalla toisen aamiaisen ladatessa kännykkääni.

Tallatessani mukavan tasaista maastoa kohti Big Meadowsia mietin, että ehkä Shenandoah on siksi monien vaeltajien suosikkipaikka, että täällä saa melkein joka päivä tarpeeksi ruokaa. Tosin ruokapuolella aivan todella merkittävä miinus on, ettei yksikään kauppa näytä myyvän tonnikalapusseja. Nämä ovat minulle ja monelle muulle vaeltajalle tärkeä osa iltaruokaa ja merkittävä proteiinin lähde. Kaikki Shenandoahin kaupat myyvät vain purkkeja. Ne ovat painavia, niistä jäävä roska on tilaavievä ja painava sekä niistä täytyy valuttaa pois ylimääräinen vesi.

Päästyäni Big Meadowsin waysidelle ostin siis hampaita kiristellen kaksi tonnikalapurkkia, koska oikein muuta keittimettömään ruokavaliooni sopivaa ei ollut tarjolla. Ravintolan puolella kävin syömässä kasviswrapin sekä jälkiruuaksi karhunvatukkahyvettä ja -pirtelön. Olen kuullut paljon kehuja Shenandoahin karhunvatukkapirtelöistä ja päätin, että nyt on aika kokeilla. Ja eivät ne kehut ole olleet turhia – pirtelö on todella hyvää.

Ollessani Big Meadowsin waysidella alkoi sataa ja odottelin tovin sateen loppua. Samalla sain ladattua kännykän ja powerbankin lähes täyteen. Jatkoin matkaa suunnitelmani mukaan kohti seuraavaa shelteriä, mutta kivikkoisessa mäessä jalkoja alkoi särkeä. Olin vähällä jäädä telttailemaan parin sadan metrin päähän shelteristä (en tajunnut olevani jo niin lähellä), kun jalat olivat aivan puhki ja epäilin shelterillä olevan ruuhkaa. Koin iloisen yllätyksen huomatessani shelterin olevankin seuraavan mutkan takana ja paikalla olivat vain Sunshine ja Dreamliner sekä Cricket ja Grasshopper. Pohdin jopa hetken shelterissä yöpymistä, kunnes kuulin piipitystä ja pian näimmekin useita hiiriä. Illan päätteeksi paistoimme Cricketin ja Grasshopperin ostamia nakkeja tehden niistä tortilla-hot dogeja. Sellainen ruokapäivä tänään AT:lla.

Day 89: Hightop Mountain

22,89 km (14.2 miles)
913.8 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

When you ask someone ”who pissed in your cheerios?” it can probably be compared to that feeling when someone has pooped in your shoes in the morning. I keep my hiking shoes and my “camp shoes” in the vestibule of my tent. Overnight apparently a mouse had come by to protest the uninvited guests, and done his business in my Crocs. Message received.

I had a need to get to the next campground’s store for food. The 17 mile hike and 6 PM closing time however didn’t sound like a good combination. I came to the conclusion that I would hike about 15 miles to get close to the campground, and then shop the next morning.

The day got hot and humid, but I moved at a steady pace regardless. The climb to Hightop Mountain in the morning went unexpectedly well, but the afternoon’s Baldface Mountain I felt in my feet.

I had taken lunch at Swift Run Gap and started to push uphill when I was met by two women. The first asked right away “Are you Finnisher?” I was surprised to be recognized and it soon was figured out that this woman, Cindy, followed me on YouTube. We chatted for a bit and took a picture together before I continued up the hill.

Later when I got to Baldface Mountain I had a totally different encounter. I had just seen a deer grazing in the forest, when I heard noises. As I looked to my side I saw a small bear cub bounding away from me. As adorable as this ball of fluff was, I started looking around worried about whether mama bear was near. I didn’t see anything though, and continued on my way.

I started to relax a bit, when I saw it a moment later. It was a bit large for a black bear, and it stood about 20 meters away rooting for something to eat out of the ground. I was simultaneously impressed and a little terrified. I started to do everything that hikers are advised to do when encountering a bear: I spoke out loud, hit my hiking sticks together, and stomped the ground. I wanted to be sure that I wouldn’t surprise the bear, and hoped it would run away. The bear looked at me making noise a few times like any regular dumb tourist. I had to pass the bear a bit over 10 meters away. I kept talking, and the bear kept eating, quite unimpressed. Once I passed it I had to fight the impulse to run, but I kept looking over my shoulder to see if it started following me. It obviously was not interested in me one bit.

Soon after Pocos Cabin, where I had planned, I found a wonderful spot to camp. After the bear encounter I frankly would have preferred to camp with someone else, and I was reminded of Sunshine’s pearl of wisdom from yesterday: when you camp alone the scariest part is that you are not alone. As I wrote this before going to sleep I started hearing some large animal moving right next to my tent. I started talking out loud again and the animal stopped, and finally started moving away. Hopefully I won’t have more nighttime visitors.

JFRM-2017-05-8498.jpg

JFRM-2017-05-8500.jpg

JFRM-2017-05-8501-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8504.jpg

JFRM-2017-05-8505.jpg

JFRM-2017-05-8506-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8509.jpg

JFRM-2017-05-8512.jpg

JFRM-2017-05-8513.jpg

JFRM-2017-05-8517.jpg

JFRM-2017-05-8519.jpg

Kun nyrpeältä ihmiseltä on tapana kysyä kuka on kussut muroihisi, on se ehkä verrattavissa siihen kun joku on aamulla kakannut kenkiisi. Säilytän aina vaelluskenkiä ja “leirikenkiä” teltan absidissa. Yön aikana ilmeisesti hiiri oli käynyt osoittamassa mitä mieltä hän on kutsumattomista vieraista ja tehnyt tarpeensa Crocseihini. Viesti meni perille.

Minulla oli tarve päästä seuraavan leirintäalueen kauppaan ruokaostoksille. Kuitenkin noin 17 mailin matka ja kello 18:n sulkemisaika ei kuulostanut hyvältä yhdistelmältä. Päädyin varsin pian siihen ratkaisuun, että vaeltaisin noin 15 mailia leirintäalueen lähettyville ja hoitaisin kauppa-asiat seuraavana aamuna.

Päivä kehkeytyi kuumaksi ja kosteaksi, mutta liikuin varsin hyvää tahtia siitä huolimatta. Aamupäivällä nousu Hightop Mountainille meni odottamattoman hyvin, mutta iltapäivän Baldface Mountain tuntui jo jalkapohjissa.

Olin pitänyt lounastauon Swift Run Gapissa ja lähtenyt puskemaan ylämäkeen, kun vastaani tuli kaksi naista. Ensimmäinen kysyi heti: “Oletko Finnisher?” Yllätyin tullessani tunnistetuksi ja pian selvisikin, että tämä nainen, Cindy, seurasi videoitani YouTubessa. Keskustelimme hetken ja otimme yhdessä valokuvan ennen kuin jatkoin ylämäkeen.

Myöhemmin päästyäni Baldface Mountainille tuli vastaan aivan erilainen kohtaaminen. Olin nähnyt hetkeä aiemmin peuran käyskentelemässä metsässä, kun kuulin ääniä. Katsoessani sivulle näin miten pieni karhunpentu loikki minusta poispäin. Niin suloinen kuin tämä karvapallo olikin, aloin katsella hieman huolissani ympärilleni olisiko äitikarhu lähettyvillä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja jatkoin matkaa.

Ehdin jo hieman rentoutua, kunnes hetken kuluttua näin sen. Mustakarhuksi varsin kookas yksilö seisoi vajaan parinkymmenen metrin päässä tonkimassa maasta jotain syötävää. Olin samanaikaisesti vaikuttunut ja hieman kauhuissani. Aloin tehdä kaikkea mitä neuvotaan tekemään karhun kohdatessa: puhuin ääneen, kolisutin vaellussauvoja ja tömistin maata. Halusin varmistua, etten yllättäisi karhua ja mieluiten sen juoksevan pois. Karhu katsoi muutaman kerran mesoamistani kuin nyt mitä tahansa typerää turistia. Jouduin ohittamaan karhun reilun kymmenen metrin päästä. Jatkoin puhumista ja karhu syömistään hyvin välinpitämättömänä. Päästyäni ohi jouduin vastustamaan luontaista tarvetta juosta, mutta vilkuilin taakseni lähtisikö karhu seuraamaan. Sitä ei kuitenkaan selvästikään kiinnostanut minun läsnäoloni pätkääkään.

Löysin suunnittelemastani paikasta, pian Pocosin Cabinin jälkeen, erinomaisen telttapaikan. Karhun kohtaamisen jälkeen olisin totta puhuen mielellään telttaillut jonkun kanssa ja mieleeni tuli Sunshinen eilen jakama viisaus: yksin telttaillessa pelottavinta on se, ettei ole yksin. Kirjoittaessani tätä ennen nukkumaanmenoa kuulinkin aivan telttani vierestä jonkun ison eläimen liikehdintää. Aloin taas puhua ääneen ja ensin eläin pysähtyi ja lopulta lähti poispäin. Toivotaan, että enempää yövieraita ei ole tulossa.

Day 88: Loft Mountain

21,25 km (13.2 miles)
899.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

It had rained overnight, but in the morning my tent was almost dry. After a light breakfast I set off excitedly, because in a few miles was a campground, near which was a store and a wayside restaurant. I don’t know if it’s pathetic, or awesome-sounding downshifting to learn to appreciate such small things as cold drinks and warm food.

The warm and humid morning was just perfect to sit outside the Loft Mountain campground store with Jaws, Yogi, and Seawolf to have a snack. Orange juice can be heavenly and yogurt isn’t bad either. I was also able to add to my food stores, but to my disappointment the store didn’t have tuna (or it did – in cans).

The same group and I ended up at Loft Mountain wayside in a few miles to continue the food party. A chicken wrap and French fries tasted great, but I think that $13 for those with a drink was pretty steep. And I suspect other waysides won’t be much cheaper places to dine. There were a lot of people present due to Memorial Day, and I also came across an unusually large number of day hikers.

Although a part of the day was sent at the store and sitting at the wayside, good food fueled the hike well. I got in about 13 miles, when I arrived a little before seven at a level spot where Dreamliner and Sunshine had already pitched their tents. They asked me to join them and I decided it was a good time to wrap up my day. Today I had a chance to see some of Shenandoah’s famed beauty, too. As the weather got nicer the views opened up and the surrounding green mountains create a peace of mind.

JFRM-2017-05-8464.jpg

JFRM-2017-05-8465-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8470.jpg

JFRM-2017-05-8471.jpg

JFRM-2017-05-8474.jpg

JFRM-2017-05-8477.jpg

JFRM-2017-05-8480.jpg

JFRM-2017-05-8481.jpg

JFRM-2017-05-8486.jpg

JFRM-2017-05-8489.jpg

JFRM-2017-05-8492.jpg

Yöllä oli satanut, mutta aamulla telttani oli jo lähes kuiva. Kevyen aamupalan jälkeen lähdin innoissani vaeltamaan, koska muutaman mailin päässä olisi leirintäalue, jonka luona oli kauppa ja wayside-ravintola. En tiedä onko se vähän säälittävää vai hienolta kuulostavaa downshiftaamista, kun oppii arvostamaan sellaisia erikoisuuksia kuin kylmää juomista ja lämmintä ruokaa.

Lämmin ja kostea aamupäivä oli juuri sopiva istua Loft Mountainin leirintäalueen kaupan pihalla Jawsin, Yogin ja Seawolfin kanssa evästauolla. Appelsiinimehu voi olla todella jumalaista ja purkillinen jäätelöä ei ole pahaa sekään. Sain täydennettyä myös vaellusruokavarastoani, mutta pettymyksekseni kaupassa ei ollut tonnikalaa (tai oli – tölkkejä).

Saman seurueen kanssa päädyimme parin mailin päässä olevalle Loft Mountainin waysidelle jatkamaan ruokajuhlaa. Kanawrap ja ranskikset maistuivat hyvin, mutta mielestäni $13 hinta näistä juomineen oli todella kova. Ja epäilen, etteivät muutkaan waysidet ole sen halvempia ruokapaikkoja. Paikalla oli Memorial Dayn myötä runsaasti ihmisiä ja samoin polulla tuli vastaan poikkeuksellisen paljon päivävaeltajia.

Vaikka päivästä osa vierähtikin kaupalla ja waysidella istuskellen, kunnon ruuan myötä myös vaellus kulki hyvin. Ehdin saada kasaan noin 13 mailia, kun saavuin vähän ennen seitsemää tasaiselle alueelle, johon Dreamliner ja Sunshine olivat jo pystyttäneet telttansa. He pyysivät liittymään seuraan ja totesin ehkä olevan sopiva aika pistää päivä pakettiin. Tänään ehdin nähdä jo jotain siitä Shenandoahin kuuluisasta kauneudestakin. Sään muuttuessa paremmaksi alkavat näköalat avautua ja ympäröivät vihreät vuoret synnyttävät jonkinlaista mielenrauhaa.

Day 87: Blackrock

24,83 km (15.4 miles)
886.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

The first night in Shenandoah wasn’t as peaceful as one would expect from a national park: the sound of traffic carried from Skyline Drive. I have understood that not everyone is unconditionally entranced by Skyline Drive which goes through Shenandoah. And now I understood why. In the narrow national park one is never very far from the road, so the sound of traffic is frequently present.

The throng of people at Calf Mountain Shelter started to slowly dissipate in the morning, and as I left I chatted a bit with Dreamliner and Sunshine. They weren’t delighted by the weekend rush either, and were considering camping away from the shelters like I was. In Shenandoah the rules aren’t as strict as the Smokies – campers are encouraged to stay near the shelters (or ”huts” as they’re mainly called here), but are allowed to set up elsewhere as long as they follow good practices. This means one night in any given place, which is 20 meters from the trail (preferably not visible), 10 meters from a water source, and 400 meters from intersections, parking lots, and campgrounds.

The route traveled up and down throughout the day, but the steepness of the hills was very moderate. I ate lunch with a lot of other hikers around noon at an intersection. Just as I finished eating, water started to fall from the sky. There were several small showers throughout the afternoon, but I didn’t get all that wet.

I made a stop at Blackrock Hut where the previous shelter’s lemming herd had expectedly ended up. There was still plenty of time so I decided to continue for a few more miles and find a peaceful place to camp. After hiking over Blackrock and getting a bit over 16 miles together I did indeed find a nice place, where there was no one else. I got my tent pitched and my food bag on a string in a tree when the rain started to pick up. To end the day I enjoyed a tuna tortilla, a Kathy Reichs book, and especially peace and quiet.

JFRM-2017-05-8457.jpg

JFRM-2017-05-8458.jpg

JFRM-2017-05-8460.jpg

JFRM-2017-05-8461.jpg

JFRM-2017-05-8462.jpg

Ensimmäinen yö Shenandoahissa ei ollut niin rauhallinen kuin kansallispuistolta voisi toivoa: Skyline Drivelta kantautui moottoripyörien ääniä. Olen käsittänyt, että kaikki ihmiset eivät ole varauksettoman ihastuneita Shenandoahin läpäisevään Skyline Driveen. Ja nyt ymmärrän itsekin miksi. Kapeassa kansallispuistossa ei ole koskaan kovin kaukana tiestä, joten liikenteen melu kuuluu usein.

Calf Mountain Shelterin ihmispaljous alkoi pikkuhiljaa aamulla purkautua ja lähtiessäni keskustelin hetken Dreamlinerin ja Sunshinen kanssa. Hekään eivät olleet ilahtuneita ruuhkasta ja miettivät laillani sheltereiden välttämistä. Shenandoahissa säännöt eivät ole yhtä tiukat kuin Smokiesilla – telttailijoiden suositellaan yöpyvän sheltereiden (tai täällä niitä kutsutaan pääasiassa termillä “hut”) läheisyydessä, mutta muuallakin saa majoittua noudattaen hyviä tapoja. Tämä tarkoittaa yhtä yötä kyseisellä paikalla, joka on 20 metriä polusta (mieluiten ei polulta nähtävissä), 10 metriä vedenottopaikasta sekä 400 metriä tienristeyksistä, parkkipaikoista ja leirintäalueista.

Reitti kulki vaihtelevasti ylös ja alas pitkin päivää, mutta mäet olivat jyrkkyydeltään hyvin maltillisia. Söin monen muun vaeltajan kanssa lounasta puolen päivän aikaan tienristeyksessä. Ehdin juuri saada syötyä, kun taivaalta alkoi hiljalleen tipahdella pisaroita. Sadetta tuli iltapäivän aikana muutama pieni kuuro, mutta en ehtinyt pahemmin kastua.

Kävin pyörähtämässä Blackrock Hutilla, jonne edellisen shelterin sopulilauma oli odotusten mukaisesti päätynyt. Aikaa oli vielä hyvin, joten päätin jatkaa muutaman mailin ja etsiä rauhallisen telttapaikan. Vaellettuani Blackrockin yli ja saatuani reilun 16 mailia kasaan löysinkin mukavan paikan, jossa ei ollut ketään muuta. Ehdin sopivasti pystyttää teltan ja virittää ruokasäkin narun puuhun, kun sade alkoi merkittävästi kiihtyä. Nautin päivän päätteeksi tonnikalatortillasta, Kathy Reichsin kirjasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta.

Day 86: Shenandoah National Park

11,64 km (7.2 miles)
869.6 / 2189.8 miles
Calf Mountain Shelter, VA

Packing dry things into my pack felt good. I wanted Waynesboro to be a turning point to the difficulties of the previous hiking days, and it seemed that my wish was coming true. The weather was pleasant and the altitude line on my guidebook looked moderate.

I first tried to hitchhike back to the AT, but that wasn’t fruitful. I got a list from Quality Inn of local Trail Angels, people who offered free rides to hikers. I called a woman named Cindy, and she promised to come get me. Cindy turned out to have a wonderful personality, and told me she offered rides because it gave her the opportunity to meet interesting people.

As I set off from Rockfish Gap I soon entered Shenandoah National Park. The AT travels within Shenandoah for about 100 miles and many hikers say it is one of the most beautiful sections. Skyline Drive Scenic Highway goes through the National Park and there are a lot of waysides along it that hikers can also take advantage of. This means one doesn’t have to carry as much food as usual. The altitude changes aren’t great, so hiking should also be easier overall. Spending the night in the park requires a permit, but it is a self-filled form on the at the border of the park.

The audiobook I had loaded into BookBeat didn’t want to start again, so I decided to give up my podcast virginity. I started listening to Päivystävät dosentit [on call lecturers] produced by Yle, which turned out to be excellent. The discussion was based on audience questions, and consisted of frequently meta-level scientific philosophy, and was very entertaining and though provoking.

I had packed a little more food than probably necessary, but my pack still didn’t feel too heavy. Even the uphill was surprisingly nice due to its gentle slope. I decided to do a short day to the first shelter, because I had started at noon, and in the national park camping isn’t as free as in other sections. I had heard that in Shenandoah I would also see lots of animals and this seemed to be true. First a deer, then a rabbit, and soon another deer.

I had a gut feeling. So I wasn’t surprised when it finally happened. I only got to see the dark shape run into the forest, but I knew right away that this was it. A bear. The first bear I had seen in the wild. I wasn’t afraid, but the feeling is hard to describe.

Soon after the encounter I got to Calf Mountain Shelter. I had noticed that the weekend had brought along a lot of hikers, but I was surprised by the literal crowd. I realized I had hit Shenandoah at a very bad time: Memorial Day weekend would fill up all the shelters and camping areas. I prefer to hike late, and that is not possible if one has to compete for sleeping space. And a lot of people is not what I’m wanting while hiking. I settled in the shelter against my normal routine, because all the tent spaces were taken. Despite the throng of people I excitedly awaited what Shenandoah had to offer.

JFRM-2017-05-8423.jpg

JFRM-2017-05-8426.jpg

JFRM-2017-05-8427.jpg

JFRM-2017-05-8429-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8435-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8441.jpg

JFRM-2017-05-8442.jpg

JFRM-2017-05-8446.jpg

JFRM-2017-05-8447.jpg

JFRM-2017-05-8455.jpg

Kuivien tavaroiden pakkaaminen reppuun tuntui hyvältä. Halusin Waynesboron olevan käännekohta edeltävien vaelluspäivien vaikeuksille ja toiveeni tuntui olevan toteutumassa. Sää oli miellyttävä ja opaskirjan korkeuskäyrä näytti maltilliselta.

Yritin ensin liftata takaisin AT:lle, mutta se ei tuottanut tulosta. Sain Quality Innistä listan alueen Trail Angeleista eli ihmisistä, jotka tarjoavat vaeltajille ilmaisia kyytejä. Soitin naiselle nimeltä Cindy ja hän lupasi tulla hakemaan minut. Cindy osoittautui mainioksi persoonaksi ja hän kertoi tarjoavansa kyytejä, koska saa samalla mahdollisuuden tavata kiinnostavia ihmisiä.

Lähtiessäni vaeltamaan Rockfish Gapista eteenpäin saavuin pian Shenandoahin kansallispuiston alueelle. AT kulkee noin 100 mailia Shenandoahissa ja moni vaeltaja on kertonut sen olevan yksi kauneimmista osioista. Kansallispuiston läpi kulkee Skyline Drive -maisematie ja sen varrella on waysideseja eli pieniä ruokakioskeja, joita myös vaeltajat voivat hyödyntää. Ruokaa ei siis tarvitse kantaa niin paljon kuin tavallisesti. Korkeuserot eivät ole valtavia, joten vaeltamisen pitäisi olla myös kevyempää. Kansallispuistossa yöpymiseen tarvitsee luvan, mutta se on puiston rajalla itse täytettävä lappunen.

BookBeatiin lataamani äänikirja ei ottanut vieläkään toimiakseen, joten päätin uhrata podcast-neitsyyteni. Aloin kuunnella vaelluksen lomassa Ylen tuottamaa Päivystävät dosentit -ohjelmaa, joka osoittautuikin erinomaiseksi. Usein meta-tasolla liikkuva tieteenfilosofinen keskustelu yleisön esittämien kysymysten äärellä oli sekä viihdyttävää että ajatuksia herättävää.

Olin pakannut ehkä hieman reilunpuoleisesti ruokaa, mutta reppu ei kuitenkaan tuntunut liian painavalta. Ylämäkikin oli loivuutensa ansiosta yllättävän miellyttävä. Päätin tehdä lyhyen päivän ensimmäiselle shelterille, koska aloitin vasta puoliltapäivin ja kansallispuistossa telttailu ei ole yhtä vapaata kuin muualla. Olin kuullut, että Shenandoahissa näkisin paljon eläimiä ja se vaikutti olevan totta. Ensin tuli vastaan peura, sitten jänis ja kohta toinen peura.

Minulla oli ennakkoaavistus. Siksi en ollut yllättynyt, kun se lopulta tapahtui. Ehdin nähdä vain mustan hahmon pakenevan metsään, mutta tiesin heti, että se oli se. Karhu. Ensimmäinen luonnossa näkemäni karhu. En pelännyt, mutta tunne on vaikeasti kuvailtavissa.

Saavuin pian kohtaamisen jälkeen Calf Mountain Shelterille. Olin huomannut, että viikonloppu oli tuonut paikalle paljon vaeltajia, mutta olin yllättynyt suoranaisesta tungoksesta. Tajusin osuneeni Shenandoahiin todella huonoon aikaan: Memorial Dayn viikonloppu tulisi täyttämään kaikki shelterit ja telttapaikat. Vaellan mielelläni myöhään ja se ei ole mahdollista, jos yöpaikoista pitää kilpailla. Ihmispaljous ei myöskään ole niitä asioita, joita kaipaan. Asetuin vastoin tapojani shelteriin, koska hyviä telttapaikkoja ei enää ollut. Ruuhkasta huolimatta odotan mielenkiinnolla mitä Shenandoah tulee tarjoamaan.