Days 103-104: Double Zero in Columbia

0 km (0 miles)
1094.9 / 2189.8 miles
Columbia, MD

Two days of rest after 17 of hiking were very welcome. I stayed with family in Columbia, Maryland, and got to enjoy top notch hospitality.

I had done some prep work toward practical tasks by ordering new shoes, a shirt and underwear from Amazon. These were all identical to my now threadbare equipment that I have been using. On a shopping trip I refilled my food stores, replaced my Crocs, bought long compression tights to wear under my shorts, and got a few more books to read. I took some time to service my gear by washing my tent and air mattress in the yard.

Pamela had organized a dinner party to which she had invited her daughter along with her husband, and of the whole group my closest relative, her daughter’s father-in-law. It was a unique pleasure to have good conversation along with homemade food, German beer, and real bread. I got to discover another new local food as Pamela served Maryland’s specialty, crab cakes.

My muscles got a lot of much needed rest, and I felt I gained more energy in general, even though there were many things to take care of on rest days. The midway seemed like the perfect place to take a bit of a vacation. Now all I have to hike is the second half.

JFRM-2017-06-8873-Pano.jpg

Kaksi lepopäivää 17 vaelluspäivän jälkeen olivat todella tervetulleita. Majoituin sukulaisillani Columbiassa, Marylandissa, ja sain nauttia viimeisen päälle viilatusta ylläpidosta.

Käytännön asioiden hoitamisen osalta olin tehnyt hieman töitä etukäteen tilaamalla itselleni uudet kengät, paidan ja alushousut Amazonilta. Kaikki nämä olivat täysin vastaavia aiemmin käyttämiini, nyt puhki kuluneisiin, varusteisiin. Ostosreissulla täydensin ruokavarastot, hankin uudet Crocsit vanhojen tilalle, ostin pitkät kompressiotrikoot shortsien alla pidettäväksi sekä hankin muutaman uuden kirjan luettavaksi. Lisäksi harrastin hieman varustehuoltoa pesemällä telttani ja ilmapatjani pihalla.

Pamela oli järjestänyt illalliskutsut, jonne saapui hänen tyttärensä miehineen ja koko porukasta minulle läheisintä sukua oleva tyttären appiukko. Oli aivan erityinen nautinto mukavan keskustelun ohella saada kotitekoista ruokaa, kunnollista saksalaista olutta ja oikeaa leipää. Sain tutustua taas yhteen uuteen paikalliseen ruokaan Pamelan tarjotessa Marylandin erikoisuutta, crab cakeja eli rapukakkuja. Kyseessä on ravunlihalla täytetty hieman pullan näköinen ruoka.

Lihakseni saivat paljon kaivattua lepoa ja tunsin muutenkin saavani uutta energiaa, vaikka aina lepopäivien tapaan hoidettavia asioita oli paljon. Puoliväli tuntui juuri oikealta paikalta tehdä tällainen pieni irtiotto. Sitten tarvitsee enää vaeltaa se toinen puolikas.

Day 100: MD-PA

28,20 km (17.5 miles)
1065.2 / 2189.8 miles
Falls Creek campsite, PA

Long days always come out of nowhere. If one forces miles, he only gets his body sore and mind anxious. The recipe for easy miles seems to be slow mornings and easy goals.

I had planned to hike only 13 miles, so I slept late and did my morning preparations very lazily. My intention was to spend the next rest day with relatives in Maryland and had planned with them for a Monday pickup off the AT. I had wondered the night before whether I would reach the midway of the AT by then, but that goal seemed too hard. It would require 48 miles in three days, and Maryland’s restrictions on camping would not allow for equal division of miles to days. As I set off to hike about half past eleven that thought of reaching the midpoint was still simmering somewhere in the back of my mind. It would require 19 miles today. Would that be realistic?

Usually my speed at best is about 3 km/h. In Maryland’s level terrain I’ve easily been doing up to 4 km/h and this propelled me in the late afternoon. I started to seriously consider that I would try for the campground 19 miles away instead of the shelter 13 miles away.

As I flew along the trail at a steady clip I stared at my feet as my brain registered what it saw: stick, root, stick, stick, NOT A STICK. I stopped a step away from a rattlesnake on the trail. I was surprised that it had not warned of its presence, but soon I heard the familiar rattle of its tail, and the snake slowly slithered off the path.

The day was hot and I daydreamed of trail magic and cold drinks. Sometimes the AT offers just what you need the most and I crossed a road I saw a car pull over on the shoulder. A young lady looked at me out the window, and called “Would you like some cold soda or a snack?” In the car was a mom and a daughter who were on their way home from their own hiking trip. They had seen me on the side of the road and decided to over me their leftovers. I was boundlessly happy for the cold cola and fresh grapes. The women offered to take my trash, too. We chatted a bit and I learned that the son of the family was a through hiker named Walkman. He is off the trail at the moment due to high school graduation, and is pondering if he will be able to continue.

I was significantly refreshed and continued trekking forward. Around five I passed my original destination, Raven Rock Shelter, and it actually turned out to be a good decision to skip it. During the evening two groups of ten plus hikers and several smaller ones passed me on their way there. The place was probably stuffed with hikers by night fall.

As I descended from High Rock my speed was significantly reduced. The hill was steep and all rocks. Even some of the larger rocks were loose, and balancing on top of them was somewhat challenging. As I got to more level ground the situation didn’t improve much, because I was still wading among the rocks, where keeping ones direction is difficult. There isn’t an actual trail, and the markers on the trees were sparse and faded.

I finally got to an actual trail again, and arrived at Pen Mar Country Park around sunset, which offered a beautiful view into the valley, and just in the direction of the sunset. There wasn’t much further to go, so I knew I would make it before dark.

Just before the campground I reached another important waypoint: The Mason-Dixon line. This line along the Maryland-Pennsylvania border is the old division between the North and the South. So as I moved in to Pennsylvania, I also moved from the Deep South into the North. No more grits and biscuits, but maybe some new flavors.

As the dusk settled I arrived at the campground near a small stream. Almost 19 miles even with a late start! I was suddenly hot so I stripped down to my boxers and thought I might take a swim while getting water. When I arrived at the edge of the water though it didn’t appear as appealing anymore, because despite the current the river smelled a little stale. I still decided to wade a bit though. As I squatted there with my water bottle, a little crayfish crawled out from under a rock, waving its claws at me. At that point I abandoned all plans of swimming for good, because there are places where gentlemen do not wish to have crayfish snip with their claws.

It was dark by the time I was in my tent eating dinner and chuckled over my achievement that day. Today’s miles would make it possible to reach the AT midpoint before meeting up with my relatives for a rest day after all.

JFRM-2017-06-8821.jpg

JFRM-2017-06-8824.jpg

JFRM-2017-06-8826.jpg

JFRM-2017-06-8827-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8835.jpg

JFRM-2017-06-8838-HDR.jpg

JFRM-2017-06-8844.jpg

Pitkät päivät tulevat aina ihan puskista. Jos yrittää väkisin puskea maileja, saa vain kroppansa kipeäksi ja mielensä ahdistuneeksi. Resepti helppohin maileihin tuntuu olevan hitaat aamut ja kevyet tavoitteet.

Olin suunnitellut vaeltavani vain 13 mailia, joten nukuin pitkään ja tein aamutoimia hyvin laiskasti. Minulla on tarkoitus viettää seuraava lepopäivä sukulaisillani Marylandissa ja olin sopinut, että he tulevat hakemaan minut AT:lta maanantaina. Olin edellisenä iltana pohtinut, että ehtisinkö tuohon mennessä saavuttaa AT:n puolivälin, mutta tavoite tuntui liian kovalta. Se vaatisi 48 mailia kolmessa päivässä ja Marylandin telttailurajoitukset eivät mahdollistaisi matkan jakamista tasaisesti. Lähtiessäni vaeltamaan puolen yhdentoista aikoihin tuo ajatus puolivälin saavuttamisesta kuitenkin pyöri jossain mielen perukoilla. Se vaatisi lähes 19 mailia tänään. Olisiko se realistista?

Yleensä vauhtini on parhaimmillaan noin 3 km/h. Marylandin tasaisessa maastossa olen kuitenkin mennyt helposti jopa 4 km/h ja tämä vauhti siivitti minua myöhäisessä aamupäivässä. Aloin miettiä vakavissani, että voisin yrittää 13 mailin päässä olevan shelterin sijaan 19 mailin päässä olevalle teltta-alueelle.

Kiitäessäni reipasta vauhtia tuijotin jalkoihini aivojen rekisteröidessä näkemäänsä: keppi, juuri, keppi, keppi, EI KEPPI. Pysähdyin kesken askeleen polulla makaavan kalkkarokäärmeen kohdalla. Olin yllättynyt, ettei se ollut varoittanut itsestään, mutta hetken kuluttua alkoikin kuulua kalistimen tuttu rahina ja kalkkaro mateli hitaasti pois polulta.

Päivä oli kuuma ja unelmoin mielessäni trail magicista ja kylmästä juomisesta. Joskus AT tarjoaa juuri sitä mitä eniten tarvitsee ja ylittäessäni erästä tietä näin ohiajavan auton pysähtyvän pientareelle. Ikkunasta minua katsoi nuori nainen, joka huikkasi: ”Haluatko kylmää limpparia tai välipalaa?” Autossa oli äiti ja tytär, jotka olivat kotimatkalla omalta vaellusreissultaan. He olivat nähneet minut tien laidassa ja päättivät tarjota ylijäämäeväitään. Olin rajattoman onnellinen kylmästä colasta ja tuoreista viinirypäleistä. Naiset lupasivat ottaa myös roskani. Juttelimme tovin ja sain tietää, että perheen poika oli läpivaeltaja nimeltä Walkman. Hän oli tosin nyt pois AT:lta high schoolin valmistujaisten takia ja pohti aikoisiko palata jatkamaan vaellusta.

Huomattavasti virkistyneenä jatkoin tarpomista eteenpäin. Ohitin viiden aikoihin alkuperäisen kohteeni, Raven Rock Shelterin, ja itseasiassa osoittautui hyväksi päätökseksi olla menemättä sinne. Näin nimittäin illan kuluessa kaksi yli kymmenhenkistä ryhmää ja useita pienempiä porukoita suuntaamassa sinne. Paikka varmasti pullisteli vaeltajia iltaan mennessä.

Laskeutuessani High Rockilta vauhti kuitenkin hidastui merkittävästi. Rinne oli jyrkkä ja pelkkää kivikkoa. Monet isoistakin kivistä oli irtonaisia ja niiden päällä tasapainottelu oli jokseenkin haastavaa. Päästessäni tasaisempaan maastoon ei tilanne juuri helpottunut, koska kahlasin yhä kivikossa, jossa suunnistaminen oli hankalaa. Mitään polkua ei oikeastaan ollut ja puissa olevat merkit olivat harvassa sekä haalistuneita.

Lopulta pääsin kuitenkin taas kunnolliselle polulle ja saavuin auringonlaskun aikaan Pen Mar Country Parkiin, josta tarjoutui kaunis näköala laaksoon ja juuri auringonlaskun suuntaan. Matkaa ei ollut enää pitkälti, joten tiesin pääseväni perille ennen pimeää.

Juuri ennen teltta-aluetta saavutin taas yhden tärkeän etapin: Mason-Dixon -linjan. Tämä Marylandin ja Pennsylvanian osavaltioiden rajalla oleva linja on vanha etelävaltioiden ja pohjoisen välinen raja. Samalla kuin siirryin Pennsylvaniaan siirryin siis myös syvästä etelästä pohjoiseen. Ei enää gritsiä ja biscuiteja vaan ehkä jotain uusia makuja.

Hämärän laskeutuessa saavuin viimein pienen virran vieressä olevalle teltta-alueelle. Lähes 19 mailia myöhäisestä startista huolimatta! Minulla oli yhä valtavan kuuma, joten riisuin kaikki vaatteet boksereita lukuunottamatta ja mennessäni hakemaan vettä suunnittelin pulahtavani uimaan virtaan. Veden ääreen tullessani se ei kuitenkaan vaikuttanut enää houkuttelevalta idealta, koska virtauksesta huolimatta joki tuoksahti jotenkin ummehtuneelle. Päätin silti kahlata hieman vedessä. Kyykkiessäni siinä vesipulloni kanssa kömpi jostain kiven kolosta esiin rapu, joka hivuttautui kohti minua saksiaan heilutellen. Siinä vaiheessa hylkäsin uimisajatuksen lopullisesti, koska on paikkoja, jonne herrasmiehet eivät soisi rapujen saksiaan iskevän.

Pimeän jo tultua söin teltassani kaksi illallista ja myhäilin tyytyväisenä päivän saavutukselle. Tämän päivän mailit mahdollistaisivat sittenkin AT:n puoliväliin pääsemisen ennen lepopäivää sukulaisillani.

Day 99: Washington Monument

25,65 km (15.9 miles)
1046.6 / 2189.8 miles
Pine Knob Shelter, MD

I hadn’t noted that the water source at Ed Garvey Shelter was almost a half a mile away. An extra mile didn’t feel tempting, and luckily I had some water left from yesterday. I decide I would rather be thrifty with my water and hike about three miles to the next water source.

The morning’s miles went by fast in the even terrain and I was soon at the edge of Gathland State Park which has toilets, and waterspouts on the side of the building. This area of Maryland has been one of the central stages of the Civil War, so the surrounding area has all kinds of monuments and information plaques.

Totally by coincidence I ran into Hot Tea and Tin Cup at an intersection. They had done some aqua blazing, which means they paddled a rented canoe past Shenandoah National Park instead of hiking it. Now Tin Cup’s parents were meeting them and dropping the couple off at the intersection.

In the afternoon I arrived at Washington Monument State Park, and rose up the path to the hill on which is the original – or at least first – Washington Monument (the more well-known one is in Washington DC). This monument is a stone tower, from the top of which opens up a beautiful view to the valley below. I remembered having heard that if the weather was nice one could see DC’s monument from here. That turned out to be an urban legend, as the view is in the opposite direction, and the view towards DC is of a hill.

Toward the evening my pace slowed down, and the occasionally rocky terrain started to hurt my feet. I suspected my shoes were so worn that the soles didn’t provide any protection in the rocks. I did make it to my goal: over 16 miles to Pine Knob Shelter. Even though the place is otherwise lovely, its proximity to I-70 ensured a steady stream of noise all night. The hot day cooled a bit during the evening, but the night was so hot I ended up sleeping in just the liner of my sleeping bag.

JFRM-2017-06-8776.jpg

JFRM-2017-06-8777.jpg

JFRM-2017-06-8788.jpg

JFRM-2017-06-8789.jpg

JFRM-2017-06-8790.jpg

JFRM-2017-06-8796.jpg

JFRM-2017-06-8800.jpg

JFRM-2017-06-8803.jpg

JFRM-2017-06-8806-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8812-HDR.jpg

JFRM-2017-06-8815.jpg

JFRM-2017-06-8817.jpg

En ollut huomioinut, että Ed Garvey Shelterin vedenottopaikka oli lähes puolen mailin päässä. Ylimääräinen maili ei tuntunut houkuttelevalta ja onneksi eiliseltä oli jäänyt vielä vettä. Päätin mielummin käyttää vettä säästeliäästi ja vaeltaa reilun kolmen mailin päähän seuraavalle vedelle.

Aamun mailit taittuivatkin nopeasti tasaisessa maastossa ja olin ennen pitkää Gathland State Parkin reunalla, jossa oli vessat ja vesihana niiden ulkopuolella. Tämä alue Marylandista on ollut yksi keskeisiä sisällissodan näyttämöitä, joten lähiympäristössä oli jos jonkinlaista monumenttia ja infotaulua.

Törmäsin aivan sattumalta eräässä tienristeyksessä Hot Teahin ja Tin Cupiin. He olivat tehneet aqua blazingia eli meloneet vuokrakanootilla Shenandoahin kansallispuiston ohi vaeltamisen sijaan. Nyt Tin Cupin vanhemmat olivat olleet tapaamassa heitä ja jättämässä pariskunnan tienristeykseen.

Iltapäivällä tulin Washington Monument State Parkiin ja nousin polkua pitkin mäelle, jonka päällä on alkuperäinen – tai ainakin ensimmäinen – Washington Monument. (Se tunnetumpi on Washington DC:ssä.) Tämä monumentti on kivitorni, jonka päältä avautuu kaunis maisema alla olevaan laaksoon. Muistin kuulleeni joskus, että hyvällä säällä DC:n monumentin voisi nähdä täältä. Se kuitenkin osoittautui urbaanilegendaksi, koska näköala on täysin vastakkaiseen suuntaan ja DC:n suunta jää viereisen mäen katveeseen.

Iltaa kohden vauhtini hidastui ja ajoittain kivikkoinen maasto alkoi aiheuttaa särkyä jalkapohjissa. Epäilin kenkieni olevan jo niin kuluneet, etteivät pohjat tarjonneet mitään suojaa kivikossa. Pääsin kuitenkin tavoitteeseeni: yli 16 mailin päässä olevalle Pine Knob Shelterille. Vaikka paikka oli muuten viihtyisä, sen läheinen sijainti I-70 -tiehen piti huolen tasaisesta liikenteen melusta läpi yön. Kuuma päivä viileni hieman iltaa kohden, mutta oli yö niin lämmin, että päädyin nukkumaan pelkässä makuupussin lakanassa.

Day 98: VA-WV-MD & Harper’s Ferry

16,50 km (10.3 miles)
1030.0 / 2189.8 miles
Ed Garvey Shelter, MD

West Virginia is the shortest state on the AT with its approximately three miles. But in those three miles is the small town of Harper’s Ferry at the junction of the Shenandoah and Potomac rivers. Trampled by the Civil War Harper’s Ferry not only historic and beautiful in a great location, but it is also home to Appalachian Trail Conservancy or ATC. ATC is the organization, which along with local organizations, keeps up the Appalachian Trail.

I clambered with a familiar uneasiness out into of my morning dew covered tent and into the warming morning. I already felt joy, happiness, and pride that today I would reach something very significant to me: I would arrive in Harper’s Ferry. Even though the AT’s true midpoint is about 70 miles further, Harper’s Ferry is considered the mental half-way point among hikers.

The morning’s four miles went quickly, even though the path was rocky at times. Having followed the Virginia-West Virginia border yesterday I now finally left behind the longest state of the hike, Virginia. As I crossed Shenandoah River Bridge I was moved by the earthmoving beauty of the river flowing under my feet. Walking on the bridge surrounded by all this I felt deep down that I was just in the moment.

Harper’s Ferry is on a small hill, and as I ascended I took a sidetrail to the ATC headquarters. As I walked into the white building my through hiker appearance received a joyous reception. The workers guided me into the hikers’ lounge and as the first order of business I got myself something cold to drink. After that the ATC staff and I took care of official business, which is to take a picture in front of the building and place it into the album. I was number 637 northbound this year to have reached Harper’s Ferry. If there are about 4,000 who start and normally less than half make it this far, I’m still ahead of the biggest crowd.

One can purchase cold drinks at the ATC headquarters, as well as everything AT-related from maps and books, to clothing and jewelry. There is a computer for hikers to use, and a surprisingly good wifi connection. There’s also the opportunity to charge cell phones and powerbanks. A volunteer offered to take me and another hiker to the grocery store. Harper’s Ferry itself doesn’t have anything other than a 7 Eleven for food, which is more of a kiosk than a store. So I got to do my shopping at Walmart a little further away, and on the way back I stopped at the post office to send my bounce box ahead.

I had originally planned to stay the night in Harper’s Ferry, and the charming town certainly was tempting me to stay. But I also had a desire to get miles done, so a bit reluctantly I forced myself back on the AT.

I crossed the Potomac on a combined railroad and walking bridge, and arrived in Maryland. In Maryland camping is restricted only to shelters and other designated spots, because this stretch of the AT gets high traffic, and as such especially susceptible to erosion. So I had about 7 miles ahead of me to the next shelter. As the afternoon cooled down I moved surprisingly quickly even though my pack was full with restocked food. As I pitched my tent near Ed Garvey Shelter as the dusk fell I was in a somewhat mixed state. Having achieved one of my grand goals it was time to set my sights forward to the next ones.

JFRM-2017-06-8715.jpg

JFRM-2017-06-8720.jpg

JFRM-2017-06-8721-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8727.jpg

JFRM-2017-06-8729.jpg

JFRM-2017-06-8730.jpg

JFRM-2017-06-8731.jpg

JFRM-2017-06-8734.jpg

JFRM-2017-06-8738.jpg

JFRM-2017-06-8746.jpg

JFRM-2017-06-8749.jpg

JFRM-2017-06-8752.jpg

JFRM-2017-06-8753.jpg

JFRM-2017-06-8754.jpg

JFRM-2017-06-8755.jpg

JFRM-2017-06-8757.jpg

JFRM-2017-06-8758.jpg

JFRM-2017-06-8759-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8766.jpg

JFRM-2017-06-8767.jpg

JFRM-2017-06-8771.jpg

Länsi-Virginia on noin kolmella mailillaan AT:n lyhyin osavaltio. Mutta tuon kolmen mailin sisään mahtuu pieni Harper’s Ferryn kaupunki Shenandoah- ja Potomac-jokien risteyksessä. Sisällissodan jalkoihin joutunut Harper’s Ferry on paitsi historiallinen ja kaunis kaupunki upealla paikalla, mutta myös Appalachian Trail Conservancyn eli ATC:n kotipaikka. ATC on se organisaatio, joka paikallisjärjestöjen avulla pitää yllä Appalachian Trailia.

Kömmin jo tutuksi tulleella vaivalloisuudella ulos aamukasteen ohuesti kuorruttamasta teltastani lämpenevään aamuun. Tunsin jo valmiiksi onnea, iloa ja ylpeyttä siitä, että tulisin tänään saavuttamaan jotain itselleni hyvin merkityksellistä: saapuisin Harper’s Ferryyn. Vaikka AT:n todellinen puoliväli on noin 70 mailia pidemmällä, pidetään Harper’s Ferryä vaeltajien keskuudessa reitin henkisenä puolivälinä.

Aamun neljä mailia taittuivat nopeasti, vaikka polku oli ajoittain kivikkoinen. Seurailtuani eilisestä Virginian ja Länsi-Virginian rajaa jätin nyt AT:n pisimmän osavaltion, Virginian, viimein taakseni. Ylittäessäni Shenandoah River Bridgen olin vaikuttunut allani virtaavan Shenandoah-joen järisyttävästä kauneudesta. Kävellessäni sillalla tämän kaiken ympäröimänä tunsin todella syvällä tasolla olevani juuri tässä hetkessä.

Harper’s Ferry on pienen mäen päällä ja noustessani joelta suuntasin sivupolkua pitkin kohti ATC:n päämajaa. Kävellessäni sisään valkoiseen rakennukseen sain läpivaeltajan habituksellani iloisen vastaanoton. Työntekijät opastivat minut vaeltajien loungeen ja ensitöikseni nappasin itselleni kylmää juotavaa. Sen jälkeen hoidimme ATC:n työntekijöiden kanssa virallisen osuuden eli kaikkien läpivaeltajien tavoin minut valokuvattiin rakennuksen edustalla ja kuvani arkistoitiin kansioon. Olin 637. tänä vuonna Harper’s Ferryn saavuttanut pohjoiseen suuntaava vaeltaja. Jos aloittajia on ollut nelisen tuhatta ja yleensä alle puolet pääsee tänne asti, olen vielä suurinta joukkoa edellä.

ATC:n päämajasta saa siis ostettua kylmää juotavaa ja kaikkea mahdollista AT-aiheista kartoista ja kirjoista vaatteisiin ja koruihin. Vaeltajien käytettävissä on tietokone ja yllättävän hyvä wifi. Lisäksi tietysti on mahdollisuus ladata kännykät ja powerbankit. Paikalla oleva vapaaehtoistyöntekijä lupasi lähteä käyttämään minut ja toisen vaeltajan autolla ruokakaupassa. Harper’s Ferryssä ei ole oikein muita ruokatäydennyspaikkoja kuin 7 Eleven, joka on enemmän kioski kuin kauppa. Sain siis tehtyä ruokahankinnat hieman kauempana olevassa Walmartissa ja paluumatkalla pysähdyin postissa lähettämässä bounce boxini eteenpäin.

Olin alunperin suunnitellut olevani yötä Harper’s Ferryssä ja viehättävä kaupunki kyllä olisi houkutellut jäämään. Kuitenkin minulla oli myös halu saada maileja tehtyä, joten hieman väkisin pakotin itseni takaisin AT:lle.

Ylitin yhdistettyä rautatie- ja kävelysiltaa pitkin Potomac-joen saapuen samalla Marylandin osavaltioon. Marylandissa telttailua on rajoitettu vain sheltereille ja muille määritellyille telttapaikoille, koska tämä AT:n osio on kovassa käytössä ja siten erityisen altis eroosiolle. Niinpä edessäni oli noin 7 mailia seuraavalle shelterille. Iltapäivän viiletessä liikuin kuitenkin yllättävän nopeasti, vaikka reppuni oli taas painava ruokatäydennyksestä. Asettuessani illan pimetessä telttailemaan Ed Garvey Shelterin luokse olin hieman sekavissa tunnelmissa. Yhden suuren tavoitteen saavutettuani olisi aika alkaa katsoa kohti seuraavia.