Ukonmäki Trail

As the number of sunny days keeps increasing, so does my excitement about hiking. Although the streets and backyards are already dry and snow-free, in the woods things are developing more slowly. That’s why I still need to wait until I can plan any longer hikes. But the musky scent rising from the earth is sending a tempting invitation.

After one night of unrestful sleep, I decided that getting some fresh air might be a good idea. I drove myself to the eastern side of Lappeenranta, Joutseno, to check a nature trail near the harbour. You won’t find Likosenlahti by accident, so using for example the restaurant Sataman Torni as a navigating spot might help. I parked my car in front of this restaurant, which remotely reminds me of the Moominhouse. There is space also on the other side, near the carpet washing place, but now it was still occupied by big piles of snow.

Some gaffers roaming around their boats still on trailers were giving me a pretty reserved look as I took off with my camera bag – perhaps I didn’t belong in the picture. I presume that the nature trail, which is only about one kilometre long (0.6 mi), doesn’t quite often draw that much attention. Well, despite that I shuffled between the carpet washing places, over the snow and around the puddles to the trail that circles the Ukonmäki hill.

Similarily to my last trip the trail was icy, but no treading in snow was required. Trail, following the shore, offered pleasant views to Lake Saimaa. Already in the beginning I noticed that the trail seems to be popular among the local dog walkers. And as such it’s no problem – the dog walkers keep the trail open through the winter. But unfortunately many of them had settled for letting their canine friends do their business right on the trail. Especially when the snow starts to melt this is rather unpleasant for a poo-pile-avoiding hiker. And it’s not actually really appreciating the Leave No Trace guidelines. (A pet is not a wild animal and its owner is responsible for its actions.)

While walking along I saw a small building by the lake and out of the curiosity went to see what it was. What at first glance seemed like a privy was actually a beach hut. The small rocky opening was apparently an unofficial beach.

About in the midway there was signs with the trail map and another saying welcome to the trail. It seems like the trail is meant to be approached by a boat. After this the trail takes a turn into the woods and from there uphill. Luckily going up the icy slope went ok.

While the beginning of the trail was going through a snowy landscape, on the top of the hill all the snow was gone, birds were singing and altogether it was full blown spring. Apparently the harbour side of the hill is such a shady spot that the snow is melting significantly slower.

Return to the harbour was type two fun, because the downhill leading there was an icy chute. Sliding sideways in surfer style took me to the bottom without falling. Rest of the trail took me back to the winter landscape. The Ukonmäki Trail is easy one, being only about one kilometre long (0.6 mi), but finding there requires a bit of navigation. Especially during the springtime there are poo piles to dodge, but then again the trail is likely doable during the winter too. There is no designated place to make a fire, but if you are returning towards Lappeenranta there is the possibility to stop at the Ilottula shelter to fry your sausages later in the spring, when the road there is free from snow.

Total time: 00:41:31

Aurinkoisten päivien lisääntyessä intoni päästä vaeltamaan tuntuu kasvavan kasvamistaan. Vaikka kaduilla ja pihoilla on jo kuivaa ja lumet kadonneet niin metsässä tilanne ei ole vielä aivan vastaava. Siksi yritän vielä malttaa odottaa vähän pidempien retkien osalta. Kosteasta maasta nouseva mullan tuoksu kuitenkin houkuttelee metsään.

Erään huonosti nukutun yön jälkeen päätin, että pieni tuulettautuminen tekisi hyvää. Ajoin Lappeenrannan itälaidalle Joutsenoon ajatuksenani lähteä katsastamaan Joutsenon pienen venesataman tuntumassa olevan luontopolun. Likosenlahteen ei löydä vahingossa, joten navigaattorin maamerkkinä toimii vaikkapa veneseuran ravintola Sataman Torni. Parkkeerasin autoni etäisesti Muumitaloa muistuttavan ravintolan eteen. Myös alueen toisella reunalla mattojenpesupaikan tuntumassa on parkkitilaa, mutta se oli vielä lumikasojen täyttämää.

Vielä trailereilla istuvia veneitään päivystävät sedät katselivat minua hieman omituisesti lähtiessäni kamerareppuineni polulle – en tainnut oikein kuulua maisemaan. Ehkä noin kilometrin mittainen luontopolku ei ole omiaan houkuttelemaan ihmisiä kovin pitkästä matkasta. No, kaikesta huolimatta loikin mattojenpesupaikan lomassa hankien ja lätäköiden yli polulle, joka kiertää viereistä Ukonmäkeä.

Polku oli edellisen retken tapaan tallautunut jäiseksi, mutta umpihangessa ei tarvinnut tarpoa. Rantaa myötäilevältä polulta oli mukavat maisemat Saimaalle. Jo alkumatkasta huomasin, että polku on selvästi paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Eikä tämä itsessään ole mikään ongelma – koiranulkoiluttajat pitävät monet polut auki talvellakin. Mutta valitettavan moni oli tyytynyt kakattamaan koiransa aivan keskelle polkua. Tämä on etenkin lumien sulaessa pökäleitä väistelevälle kulkijalle epäkiitollista, eikä muutenkaan kuulu hyvään Leave No Trace -käytäntöön. (Lemmikkieläin ei ole luonnonvarainen eläin ja ihminen on sen toiminnasta vastuussa.)

Yhdessä kohdassa huomasin rannalla pienen rakennuksen ja menin mielenkiinnosta katsomaan mikä se on. Ensisilmäyksellä huussin näköinen rakennus osoittautukin pukukopiksi eli pieni kallioinen aukeama oli ilmeisesti epävirallinen uimaranta.

Noin polun puolivälissä tuli vastaani kyltit, joissa oli reittikartta ja toivotettiin tervetulleeksi luontopolulle. Tämä ilmeisesti tarkoittaa, että polkua on ajateltu lähestyttävän vesiltä. Tämän jälkeen polku kaartaakin rannasta metsään ja sieltä pian oikealle ylämäkeen. Jäisen ylämäen nousu sujui onneksi hyvin.

Siinä missä polun alku oli ollut lumista, niin päästyäni mäen toiselle laidalle olikin kaikki lumi kadonnut, linnut lauloivat ja tunnelma muutenkin keväinen. Ilmeisesti satamanpuoleinen reuna mäestä on niin varjossa, että lumi sulaa sieltä huomattavasti myöhempään.

Paluu satamaan oli asteen jännempää, kun sinne johtava alamäki oli sileä jäinen kouru. Surffaustyylillä liukumalla pääsin kuitenkin pystyssä alas asti. Loppumatka oli taas paluu talviseen maisemaan. Ukonmäen luontopolku on noin kilometrin mittaisena helppo kohde, mutta paikan päälle löytämiseen kannattaa käyttää käynnykkää navigointiapuna. Koiranjätöksiä saa väistellä aika tiuhaan ainakin näin alkukeväästä, mutta toisaalta polku on luultavammin talvellakin kuljettavissa. Tulentekopaikkaa ei ole, mutta Lappeenrannan suunnalta tulija voi kevään edettyä pidemmälle kotimatkalla pistäytyä esimerkiksi Ilottulan laavulla paistamassa makkarat.

Parkinmäki Trail

I have on my agenda to roam through the nature trails and hiking trails nearby, but for some reason I have had never heard about the Parkinmäki Trail in Skinnarila. Behind the Lappeenranta University of Technology (LUT), near the historical Skinnarila mansion, is a trail that is maintained by the university. Many Finns relate the Skinnarila mansion to the early 1900s singer Alma Kuula and her national romantic composer husband Toivo Kuula – because the house was built by the parents of Alma.

You can reach the trail head by bus, getting off at the university stop. Basically you can leave your own car to the parking lot of the Skinnarila mansion, but this early in the spring I really didn’t feel like trying my luck on a slushy road. During the weekend there was all the space you could need at the university.

Although the snow had melted at places, the snow on the trail had been treaded into solid ice. But perhaps this will be soon gone, too. The Parkinmäki Trail is marked with red blazes in the trees and there are fairly enough to keep you on the track. I took the counter-clockwise approach and got to walk along the shore of Lake Saimaa in the warm afternoon. The trail signs are in Finnish and in English, but I saw also some older sings that were only in Finnish.

After I had passed the silent boats waiting for the summer at the shore I noticed an opening and a two buildings by the lake. It looked like a beach and that it was indeed. Although I found out from the beach hut and the privy (which had seen better days) that the town quit maintaining the beach in 2014. Anyway it could be a great place to have a little swim during the summer.

After the beach the trail goes up on a small hill and takes a turn to a dirt road that takes back to the Skinnarila mansion. This trail, being only 1,9 km (1.2 mi), doesn’t take long to walk, but if you feel adventurous there are more trails in the woods. Or if you wish to take a longer walk, you can continue all the way to the downtown Lappeenranta along the Lappeenrannan Rantaraitti. Being a short one, the Parkinmäki Trail is an ideal hike for families with small children.

Total time: 00:47:01

Olen pyrkinyt koluamaan läpi lähialueiden luontopolut ja vaellusreitit, mutta jostain syystä en ollut aiemmin kuullutkaan Skinnarilassa sijaitsevasta Parkinmäen luontopolusta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) takana, historiallisen Skinnarilan hovin lähimaastossa kulkee yliopiston ylläpitämä luontopolku. Monelle tulee Skinnarilan hovista mieleen 1900-luvun alun laulaja Alma Kuula ja hänen kansallisromanttinen säveltäjämiehensä Toivo Kuula – talohan on siis Alman vanhempien rakennuttama.

Luontopolulle pääsee julkisilla ajamalle Yliopiston pysäkille. Oman auton voi periaatteessa jättää Skinnarilan hovin parkkipaikalle, mutta näin aikaisin keväänä en lähtenyt kokeilemaan onneani sohjoisella tiellä. Yliopiston pihassa oli viikonloppuna reilusti parkkitilaa.

Vaikka lumi oli jo monin paikoin sulanut, oli polulle tiiviiksi tallautunut lumi muodostunut paikoin liukkaaksi jääksi. Tosin tämäkin lähipäivien lämmössä kadonnee. Parkinmäen luontopolku on merkitty punaisin merkein puihin ja niitä onkin kiitettävän tiuhassa. Lähdin kiertämään reittiä vastapäivään ja sainkin kulkea Saimaan rannan viertä lämpimässä iltapäivässä. Reitin opaskyltit ovat suomeksi ja englanniksi, mutta joitain vanhempia pelkästään suomenkielisiäkin kylttejä tuli vastaan.

Ohitettuani rannassa hiljaisena kesää odottavat veneet huomasin avoimemman kohdan ja pari rakennusta. Paikka näytti selvästi uimarannalta ja sehän se olikin. Tosin jo hieman huonokuntoisiksi menneistä pukukopeista ja huussista kävi ilmi, että kaupunki ei ole enää ylläpitänyt rantaa vuoden 2014 jälkeen. Joka tapauksessa se voisi kesäisellä kävelyllä olla mukava paikka pulahtaa järveen.

Uimarannan jälkeen polku nousee pienelle mäelle ja kaartuu takaisin hiekkatielle, joka vie Skinnarilan hoville. Vain noin 1,9 km mittainen polku on nopeasti kävelty, mutta metsässä risteilee muitakin reittejä seikkailunhaluisille. Ja pidempää kävelyä kaipaavalle on mahdollista jatkaa matkaa Lappeenrannan Rantaraittia pitkin lähes keskustaan asti. Parkinmäen luontopolku sopii lyhyytensä puolesta hyvin myös pienten lasten kanssa kulkeville.

Hämmäauteensuo Winter Edition

The early spring has offered nice weathers and sunshine this year. Unfortunately I have had very little time to enjoy this, because most of my days are filled either with work or with my master’s dissertation. But today after a short morning shift me and Nina decided to go for a little stroll.

Not all trails are accessible during the winter months, but the most popular ones often get a trail tramped in snow, although there would be no actual maintenance. Hence we headed to the Hämmäauteensuo wetlands, that is especially popular among families with children. And it does have all the good sides: easy access with a car, only one kilometre (0.6 mi) hike to the lean-to and the bog is beautiful on all seasons. I have written a bit about visiting Hämmäauteensuo in autumn 2016.

Hämmäauteensuo (the name have tried to be explained, but with no actual proven success as far as I know) is located along the Vanha Viipurintie road, about 8 km (5 mi) south from the downtown Lappeenranta. You can get there also by bike, but there is not a bike road all the way and the shoulder of the road is narrow. There is a small parking lot in the beginning of the trail and you can squeeze a few cars underneath the power lines before turning to the parking lot. Now during the winter the road was rather bumpy. From this very same parking lot it’s easy to head to the Tupamäki Cave during the summer.

As expected, the trail had formed in the snow as well as the bog bridge that go over the wetlands. (Although you really couldn’t see the bog bridge for the snow, but it was there.) As the sun was shining the -8°C (17°F) temperature didn’t feel that cold at all. As I mentioned, it was about one kilometre (0.6 mi) hike to reach the lean-to and there are all modern amenities (that is a privy and a wood shed). After my last visit someone had upgraded the lean-to with a floor, which would make it quite a nice sleeping place also. We met a few other people during our hike.

We returned the same route across the bog, but there is also another return route of a similar length following the southern edge of the wetlands. In addition I saw a new (?) sign saying that there is also a more than two kilometre long trail going around the bog. I have to check that during the summer season. As the sun was setting behind the trees the temperature started to feel clearly much colder, and as we got into our warm car that nice drowsy feeling begun to creep in.

Total time: 01:41:29

Kevättalvi on tarjoillut tänä vuonna kauniita kelejä ja auringonpaistetta. Valitettavan vähän olen päässyt tästä kuitenkaan nauttimaan, koska päivät ovat kuluneet joko töissä tai maisterintyötä kirjoittaessa. Nyt kuitenkin lyhyen aamuvuoron päätteeksi olimme suunnitelleet Ninan kanssa lähtevämme hieman ulkoilemaan.

Kaikki retkeilyreitit eivät ole talvikelillä välttämättä kuljettavassa kunnossa, mutta suosituimmille reiteille yleensä muodostuu polku, vaikka varsinaista kunnossapitoa ei olisikaan. Niinpä suuntasimme Hämmäauteensuolle, joka on erityisesti perheiden suosiossa. Kohteessa on kaikki hyvät puolet: autolla pääsee lähelle, laavulle on vain kilometri ja suomaisema on kaikkina vuodenaikoina viehättävä. Olen kirjoittanut Hämmäauteensuosta aiemmin syksyllä 2016.

Hämmäauteensuo (jonka nimelle ei muuten tiettävästi ole vahvistunut selkeää selitystä) sijaitsee Vanhan Viipurintien varrella, noin 8 km Lappeenrannan keskustasta etelään. Paikalle pääsee myös polkupyörällä, mutta loppumatkasta ei ole kevyenliikenteenväylää ja piennar on kapea. Polun alkupäässä on pieni parkkipaikka ja muutama auto mahtuu myös sähkölinjojen alle kohtaan, josta parkkipaikalle menevä tie kääntyy. Nyt talvella tie oli aika kuoppaisessa kunnossa. Samalta parkkipaikalta on kesäkelillä helppo suunnistaa myös Tupamäen luolalle.

Polku oli odotusten mukaisesti tallattu hyvin kuljettavaan kuntoon ja samoin suon ylittävät pitkospuut. (Tosin pitkospuita ei juurikaan näkynyt lumen alta.) Auringon paistaessa -8°C pakkaskeli ei tuntunut mitenkään kylmältä. Laavulle on tosiaan noin kilometri ja sieltä löytyy kaikki mukavuudet (eli huussi ja puuvaja). Sitten viime käynnin laavuun oli rakennettu myös lattia, joten yöpymismahdollisuudetkin ovat paremmat. Muutaman muun ihmisen näimme päiväkävelyllä.

Palasimme samaa reittiä suon yli takaisin, mutta myös suon eteläreunaa kulkee noin kilometrin mittainen reitti parkkipaikalle. Lisäksi huomasin uuden (?) kyltin, että suon ympäri kulkisi myös reilun kahden kilometrin mittainen polku. Tämä pitää käydä tarkastamassa joskus sulan maan aikaan. Auringon laskiessa puiden latvojen taa alkoi ilma tuntua huomattavasti kylmemmältä, joten lämpimään autoon päästyään alkoi iskeä raukea olo.

Näträmälä Quarry

South from Imatra, in the village of Näträmälä, is an open quarry owned by Paroc. It was used in 1985-1998 to mine minerals for rock wool. After mining a 570 000 metric tons what was left was an enormous hole in the ground, which later started to fill with water. The minerals caused the water to get a very unique turquoise tone and for this reason (also) the location quick became a public secret and a popular swimming place.

Paroc has been retaining the quarry – though unused – until now. For this reason they have been responsible for the security of the location, hence the quarry pond has a fence around it and there are signs saying that trespassing is prohibited. Though no-one really seems to care about it.

The future of the Näträmälä quarry is though a question mark, because Paroc didn’t gain extension for its rights for the quarry in 2020. Early in 2020 the South Karelia fire department checked the condition of the quarry by diving and didn’t find anything alarming.

I have had the quarry on my bucket list for a while and today I decided to take my drone and head to Imatra. Näträmälä is about 5 km (3 mi) south from Imatra. From Viipurintie there are two roads that go right next to the quarry, but the Jokimäentie is closed for vehicles and the one north from there, an unnamed road that connects to the Raatesuontie, was so overgrown that I didn’t want to risk it with my low ground clearance.

The most convenient is to drive along the Viipurintie to Einolan talli, where there is a small space for parking on the other side of the road. From there one can continue walking along the Jokimäentie to the Raatesuontie, which takes you to the quarry. There are several trails through the woods to the different sides of the quarry. It’s a 800 m (0.5 mi) walk one way.

There was few cars parked there and as I came to the quarry there was one diver returning, couple of swimmers in the pond and a mother with two children by the pond. People kept passing me by going both directions. In the milk-like turquoise water there were small fishes and a crayfish rummaging around the bank.

This time I came only for photography. I don’t want to take any stance what it comes to the safety of swimming there. Though its apparent that people are not going to leave the quarry.

Imatran eteläpuolella Näträmälän kylässä sijaitsee Parocin avolouhos, josta kaivettiin vuosien 1985-1998 aikana vuorivillan materiaaliksi sarvivälkegabroa. 570 000 tonnin kaivuut jättivät jälkeensä suuren kuopan, joka täyttyi vedellä. Kivilajista johtuen vesi on turkoosin väristä ja tästä(kin) syystä alueesta on tullut julkinen salaisuus ja suosittu retki- ja uintikohde.

Paroc on kuitenkin pitänyt aluetta omistuksessaan – vaikkakin käyttämättömänä – tähän asti. Koska he ovat siten olleet vastuussa myös alueen turvallisuudesta, on louhoslampi aidattu ja alueella liikkuminen kielletty kyltein. Näitä kieltoja ei kuitenkaan ole erityisemmin kunnioitettu.

Näträmälän louhoksen tulevaisuus on tällä hetkellä kysymysmerkkinä, koska Paroc ei saanut jatko-oikeuksia kaivosalueeseen 2020. Alkuvuodesta Etelä-Karjalan pelastuslaitos kävi sukeltamassa lammessa ja sortumisvaaraa tai muuta huolenaihetta ei ilmennyt.

Itselläni louhos on ollut kohdelistalla jo jonkin aikaa ja tänään päätin lähteä lennättämään dronea alueelle. Näträmälä sijaitsee siis noin 5 km Imatran eteläpuolella. Viipurintieltä menee kaksikin tietä aivan louhoksen viereen, mutta Jokimäentie on suljettu moottoriajoneuvoilta ja sen pohjoispuolella oleva Raatesuontiehen yhdistyvä tie oli sen verran korkeakasvustoista, etten lähtenyt matalalla maavaralla yrittämään.

Kauempaa tulevan on siis käytännöllisintä ajaa Viipurintiellä sijaitsevan Einolan tallin kohdalle, koska tätä vastapäätä on pieni parkkitila. Tästä voi jatkaa kävellen Jokimäentietä pitkin Raatesuontielle, joka tulee louhoslammen nurkalle. Metsän läpi kulkee useita polkuja eri puolille louhosta. Matkaa tulee noin 800 m yhteen suuntaan.

Autoja oli nytkin parkissa useampia ja saapuessani louhokselle oli sieltä poispäin tulossa sukeltaja, lammen rannalla äiti lapsineen, pari uimaria vedessä ja väkeä muutenkin liikkui molempiin suuntiin. Turkoosissa maitomaisessa vedessä uiskenteli pieniä kaloja ja yksi rapukin tonki rantatöyrästä.

Itse kävin tällä kertaa vain kuvausretkellä louhoksella. Uimisen turvallisuuteen en ota kantaa. Ilmiselvää kuitenkin on, että ihmiset eivät ole louhosta hevillä jättämässä.

Kummakivi

On the midsummer eve me and Nina were on our way to Mikkeli, but decided to take the scenic route via Puumala to visit the most interesting nature sight in Ruokolahti – Kummakivi (lit. Strange Rock).

It’s easy to find there using any navigator app, because Kummakivi parking lot and trail head is located at the clearly named Kummakiventie. Though it’s worth mentioning that this road is very bumpy one and potentially muddy when wet, so one should think what kind of vehicle is appropriate (if any). Kummakiventie splits into two and both ends have separate parking lots. I would anyway recommend taking the right turn, because there is more spacious parking lot with trail signs.

The heat rising from our car seemed to excite every single buzzing bug and there were everything from wasps to horse flies. Hence we went lickety split from the parking lot into the woods.

The trail to the Kummakivi is about 500 meters (0.3 mi). Although being short, it’s very enjoyable to walk through the old forest. The trail meets the Kummakivi from it’s rear side – if you think about the most photogenic side as its facade. You get to see the rock in all its glory when you have passed it.

Kummakivi is a glacial erratic that was left balancing on another rock about 11 000 years ago. Only about 0,5 m2 (about 5 square feet) of the 500 metric tons weighing boulder is touching the rock underneath it. There are similar erratics that swing a bit when pushed, but Kummakivi stands quietly and still on its designated place. There is even a pine tree that has grown on top of it.

If one wishes to hike a bit further, another trail takes you from Kummakivi to Sammalsilta (moss bridge). In past there apparently was an actual bridge made of moss over the nearby Lake Pitkäjärvi, but nowadays there is a bit more sturdy bridge available. One can continue across the bridge and follow a trail along the shore of Pitkäjärvi to hike to the other parking lot – this is about 700 m (0.4 mi) from Kummakivi. From there we continued along the gravel road back to the first parking lot, which finished about 2 km (1.2 mi) loop trail.

In this wet environment there were lots of mosquitoes in June, so hiking the trail might be more comfortable out of the highest mosquito season. The trail itself is so short that it can be easily done even with small children and the erratic is really worth seeing. The road to the parking lot might be in bad condition at times, so I would consider the ground clearance of the car before heading there.

Kummakivi 2020
Total time: 00:55:25

Juhannusaattona olimme Ninan kanssa matkalla Mikkeliin, mutta päätimmekin ajaa maisemareittiä Puumalan kautta käydäksemme samalla katsomassa Ruokolahden kenties tunnetuinta luontokohdetta – Kummakiveä.

Paikalle löytää helposti navigaattorin avulla, koska Kummakiven parkkipaikka sijaitsee selkeästi nimetyllä Kummakiventiellä. Huomionarvoista kuitenkin on, että kyseinen tie on varsin kuoppainen ja märällä kelillä varmasti myös mutainen, joten kannattaa miettiä millaisella autolla sinne ajaa (vai ajaako). Kummakiventie haarautuu kahtia ja molempien haarojen päissä on parkkipaikat. Suosittelisin kuitenkin valitsemaan oikeanpuolisen haaran, koska sieltä löytyy tilavampi parkkipaikka ja opasteet.

Auton lämpö tuntui saaneen jokaisen metsän pörriäisen villiintymään ja parkkipaikalla pyöri melkoinen joukko ampiaisia, paarmoja ja ties mitä. Livahdimme siten varsin liukkaasti parkkipaikalta metsään, jonne johtaa selkeä polku.

Kummakivelle on matkaa noin 500 metriä, mutta lyhykäisyydessään reitti on silti mukava kulkiessaan vanhojen metsämaisemien läpi. Polku lähestyy Kummakiveä takaapäin, jos ajattelee sen valokuvauksellisinta puolta. Kiven näkee siis kunnolla koko komeudessaan käveltyään sen ohi.

Kummakivi on jääkauden aikainen siirtolohkare, joka on jäänyt noin 11 000 vuotta sitten tasapainottelemaan toisen kiven päälle. Kosketuspintaa alempaan kiveen arviolta 500 tonnisella lohkareella mainitaan olevan alle neliömetrin verran. Vaikka jotkin tällaiset lohkareet ovat heiluteltavissa niin Kummakivi seisoo järkähtämättömänä paikallaan ja sen päällekin on ehtinyt kasvaa korkea mänty.

Jos haluaa tehdä hieman pidemmän lenkin, voi kiveltä jatkaa Sammalsillan suuntaan. Lähettyvillä olevan Pitkäjärven yli on siis ilmeisesti aikanaan kulkenut sammalesta tehty silta, mutta nykyään paikalla on hieman tukevampi rakennelma. Sillan yli kuljettuaan voi jatkaa vasemmalle järven rantaa seuraillen, jolloin pääsee Kummakiveltä mitattuna noin 700 metrin matkan kuljettuaan toiselle parkkipaikalle. Tästä jatkoimme tietä pitkin takaisin ensimmäiselle parkkipaikalle, jolloin saimme käveltyä noin kahden kilometrin luupin.

Kosteassa metsässä oli kesäkuussa paljon hyttysiä, joten miellyttävämpää polulla kulkeminen on ehkä muuhun aikaan. Reitti on sen verran lyhyt, että pienetkin lapset jaksavat sen kulkea ja Kummakivi on varsin hämmästyttävä nähtävyys. Tie parkkipaikalle voi kuitenkin olla ajoittain huonossa kunnossa, joten pienellä maavaralla en lähtisi sinne yrittämään.