Posted on

Orrainpolku

The Orrainpolku Trail in the village of Orrai in Savitaipale is one of the South Karelian classics. The trail is located near to Partakoski and is roughly 10 km (6.2 mi) long. Therefore its suitable either for a day hike or an overnight hike. There are two shelters along the trail, one of them pretty much in the midway. Both are sitting on a shore meaning there is also a chance to go swimming.

Me and Nina decided to hike the Orrainpolku in September, when it was still relatively warm. You find the trail head easily using Google Maps and there is a spacious parking lot as well. The first stretch is along a dirt road, but the trail soon turns into the woods. The trail is marked exceptionally well with signs and red dots on the trees. There is also a bike route and MTB track partially overlapping the trail and all of these are clearly indicated with images.

Terrain was pleasantly variable throughout the journey. On the open sections we got to enjoy the September sun and deeper in the woods of the magical atmosphere of a fairytale forest. The best landscapes were laid on our feet, when we hiked up the Luotolahdenvuori. From the cliffs there opened an amazing view over the Luotolahti of the Lake Kuolimo while we were surrounded by perfect silence.

Soon after we descended from the hill we arrived to the Luotolahti shelter. The lean-to is on a scenic spot on the shore of the Lake Kuolimo. It’s well maintained and has a privy, fire wood and a dock for canoeists and swimmers. We decided to have a lunch break and built a fire to fry some sausages, while some small birds were entertaining us by bustling around.

As we were passing the small pond called Ahvenlampi I saw something moving on the other shore. The white figure turned out to be a swan, which felt very surprising in the middle of the woods. I’ve mostly seen swans on more open areas and wetlands.

When there was only about a kilometre (less than a mile) left, we arrived to the Onkilampi shelter. We had only a short break there, but it’s worth mentioning that you can reach the lean-to also along the dirt road. That makes the shelter accessible, but getting all the way to the shore might be challenging if you are using a wheelchair or a walker.

The versatile terrain and landscapes as well as the properly maintained trail explain the classic status of the Orrainpolku. If you wish to add some other things to your bucket list on Savitaipale, the Kärnäkoski fortress is nearby and Partaranta restaurant is opening at Partakoski again next summer.

Orrainpolku 2021
Orrainpolku 2021
25 photos
Total time: 21:02:13

Orrainpolku Savitaipaleen Orrain kylällä on yksi ehdoton Etelä-Karjalan klassikkoreitti. Partakosken lähellä sijaitseva noin 10 km mittainen polku soveltuu niin päiväretkeksi kuin yön yli tehtäväksi reissuksikin. Orrainpolun varrella on kaksi laavua, joista toinen on suunnilleen puolivälissä matkaa. Molemmat ovat lisäksi rannalla, joten uintimahdollisuuskin on.

Kävimme Ninan kanssa vaeltamassa Orrainpolun syyskuussa, jolloin kelit olivat vielä lämpimät. Polun alkuun löytää helposti Google Mapsilla ja parkkipaikallakin on mukavasti tilaa. Alkumetrit kuljimme hiekkatietä, mutta hyvin pian käännytään varsinaisille metsäpoluille. Orrainpolku on merkitty todella hyvin kylteillä ja punaisilla täplillä puissa. Vaelluspolun lisäksi alueella kulkee pyöräily- sekä maastopyöräreitit, jotka on indikoitu selkein kuvin.

Maasto oli pitkin matkaa mukavan vaihtelevaa. Aukeammilla alueilla pääsi nauttimaan syysauringon paisteesta ja syvemmällä metsässä sammaleisen satumetsän tunnelmasta. Parhaimmillaan maisemat kuitenkin olivat, kun nousimme Luotolahdenvuorelle. Kalliolta avautui kaunis näköala Kuolimon Luotolahdelle, jota saattoi ihailla täydellisen hiljaisuuden ympäröimänä.

Pian mäeltä laskeuduttuamme saavuimme Luotolahden laavulle. Kuolimon rannalla oleva laavu on todella viihtyisällä paikalla ja lisäksi hyvin varusteltu – löytyy huussi, polttopuita ja laituri rantautumiseen tai uimiseen. Päätimme pitää laavulla evästauon ja paistoimme makkaraa pikkulintujen touhutessa ympärillä.

Ohittaessamme pientä Ahvenlampea näin jotain liikkuvan lammen toisella rannalla. Valkoinen hahmo osoittautui joutseneksi, joka tuntui hyvin yllättävältä näyltä näin metsän keskellä. Yleensä olen nähnyt niitä aukeammilla alueilla ja kosteikoissa.

Vain reilun kilometrin ennen reitin loppua saavuimme Onkilammen laavulle. Pysähdyimme tässä vain hetkeksi, mutta on mainitsemisen arvoista, että Onkilammelle pääsee myös hiekkatietä pitkin, joten laavu on esteettömästi saavutettavissa. Aivan rantaan asti voi kuitenkin olla vaikea mennä pyörätuolilla tai rollaattorilla.

Monipuoliset maisemat ja hyvin hoidettu reitti lunastavat kiistämättä Orrainpolun klassikkomaineen. Jos samaan retkeen haluaa yhdistää muita kohteita, on lähialueella esimerkiksi Kärnäkosen linnoitus ja Partakosken Partarantaan on aukeamassa seuraavaksi kesäksi taas ravintolatoimintaa.

Posted on

Tuohtjärvi Trail

In the village of Peräkylä in Lemi there is a narrow and curved lake called Tuohtjärvi. Around that lake runs a 8 km (5 mi) long trail for hikers and MTBers – the Tuohtjärvi Trail. On one late-May day we decided to take a look what kind of a day hike destination it would be.

Finding the trail head is easy, when you follow Google Maps to Uimintie 677. In that address there is the Niittykulma shop and café – which looked pretty much abandoned. Anyway there was lot of space to park the car and thus me and Nina swung on our backpacks and started hiking along the dirt road. Because this trail is also a bike route, it follows mainly roads. The trail is marked well with small orange signs and blue sashes on the trees.

Walking along the roads was pretty uneventful from the hiking perspective, but on a sunny day we got to enjoy the countryside and the forest sounds. There were some mosquitoes, however not enough to be a trouble. Some change was offered by the roads changing from dirt roads to forest and field roads and then back again. There are few hills on the way, but generally the terrain suits for less stable walkers as well.

It was a slight anticlimax that the last two kilometres (1.2 mi) to the parking lot goes along a paved road with a narrow shoulder. Though this section offers one of the few views to the Lake Tuohtjärvi and landscape of rolling fields.

The Tuohtjärvi Trail is not the most surprising and exciting hiking destination – therefore possibly also little less known. One gets to enjoy the peaceful countryside and this is a good option, if you are looking for a bit longer day hike with easy terrain.

Tuohtjärvi Trail 2021
Tuohtjärvi Trail 2021
18 photos
Total time: 17:55:49

Lemin Peräkylällä (kyllä sen nimi on oikeasti Peräkylä) sijaitsee pitkulainen ja kaareva Tuohtjärvi. Järven ympäri kulkee noin 8 km mittainen vaeltajille ja maastopyöräilijöille tarkoitettu Tuohtjärven reitti. Eräänä myöhäisenä toukokuun päivänä päätimme lähteä katsomaan millainen päiväretkikohde se olisi.

Perille löytää helposti ajamalla Google Mapsin avulla osoitteeseen Uimintie 677. Siinä osoitteessa sijaitsee Niittykulman kauppa ja kahvila, jotka kyllä näyttivät varsin autioituneilta. Pihaan sai kuitenkin auton hyvin parkkiin ja niinpä heitimme Ninan kanssa reput selkäämme ja lähdimme kulkemaan pitkin hiekkatietä. Koska kyseessä on myös pyöräreitti, polku kulkeekin pääasiassa teitä pitkin. Reitti on merkitty varsin hyvin pienillä oransseilla kylteillä sekä puissa olevilla sinisillä nauhoilla.

Teitä pitkin kävellen reitti oli vaeltamisnäkökulmasta melko yksitoikkoinen, mutta aurinkoisena päivänä saattoi silti nauttia mukavista maalaismaisemista ja metsän äänistä. Hyttysiäkin oli hieman, mutta ei vaivaksi asti. Vaihtelevuutta toi myös käveltävien teiden muuttuminen hiekkatiestä metsä- ja peltoteiksi. Joitakin mäkiä matkalla on, mutta yleisesti ottaen maasto soveltuu myös vähän huonompijalkaiselle kulkijalle.

Pieni antikliimaksi reitille on, että viimeiset noin kaksi kilometriä takaisin parkkipaikalle kuljetaan pitkin asfaltoitua tietä, jossa on melko kapea piennar. Toki tältä osuudelta tarjoutuvat liki ainoat näkymät itse Tuohtjärvelle sekä myös kumpuilevaa peltomaisemaa.

Tuohtjärven reitti ei ole yllättävimmästä ja jännittävimmästä päästä kohteita – siksi ehkä myös vähemmän tunnettu. Maaseudun rauhasta retkellä saa kyllä nauttia ja tämä on hyvä vaihtoehto helpossa maastossa hieman pidempää päiväretkeä kaipaavalle.

Posted on

Kuivaketvele Hillfort Spring Edition

Kuivaketvele Hillfort is a fortress from Viking Age (800-1050) in the island of Kuivaketvele, in Taipalsaari. Hillforts are fortified refuges or defended settlements and there are many of them near Lake Saimaa. These are dated to the Iron Age (in Finland 500 BCE-1200 CE) and are situated on the top of steep hills. This is also true in Kuivaketvele, where the ruins are on a rather scenic spot.

When you drive from Lappeenranta to Taipalsaari, in Kuivaketvele you turn right to the Linnavuorentie. After a few hundred meters (about 1/4 of a mile) there is a parking lot next to the road and the trail head with the information board. On a nice day of early May me and Nina decided to head there to get some fresh air and enjoy the views.

From the parking lot we followed the trail, which goes steep uphill and takes you to the stairs. There is a sturdy wooden staircase, that make the hill easier to climb and prevents the erosion. Somewhere around the midway there is a rest spot and a bench, where you can admire the impressive rock wall. Although the rock face might look inviting for some rock climbing, it’s better to leave it alone, because the area is protected by the law.

The stairs take you all the way up, where there is an observation deck. The views to the Lake Saimaa is partially obscured by the tall trees, but the landscape is appealing anyway. The ruins of the walls of the fortress are deeper in the woods and can be found by following one of the many trails on the top of the hill. There is not much left and the knee-high row of rocks covered by moss could be easily missed unless there was a sign.

On my opinion Kuivaketvele is better for enjoying roaming in the woods, taking a peek over steep cliffs and the landscape than the actual ancient monument. The area haven’t gained even that much of archaeological interest – there have been very few digs. Nevertheless it’s still worth a visit and due the easy approach I also drop by every once in a while, when driving past it. (I have written about the Kuivaketvele Hillfort once in 2015, too.) Also on this trip we focused on aimless meandering and finally sat down at the observation deck to have some funnel cake that was leftover from the May Day. Because the main attraction of every trip is the lunch!

Kuivaketvele Hillfort 2021
Kuivaketvele Hillfort 2021
14 photos
Total time: 16:50:37

Kuivaketveleen linnavuori on viikinkiajalle (800-1050) sijoittuva linnoitus Taipalsaarella, Kuivaketveleen saaressa. Rautakaudelle (Suomessa 500 eaa.-1200) ajoittuvia linnavuoria eli muinaislinnoituksia on Saimaan alueella useita ja ne sijaitsevat korkeiden mäkien päällä. Näin on myös Kuivaketveleellä, jossa linnoituksen jäänteet ovat varsin maisemallisella paikalla.

Kun Lappeenrannasta ajaa Taipalsaarelle, kääntyy Kuivaketveleessä tien oikealle puolelle Linnavuorentie. Muutaman sadan metrin jälkeen tien sivussa on parkkipaikka ja reitin alku infotauluineen. Kauniina toukokuun alun päivänä ajoimme tänne Ninan kanssa ulkoilemaan ja nauttimaan maisemista.

Parkkipaikalta lähdimme seuraamaan polkua, joka kulkee melko jyrkästi ylämäkeen ja vie portaiden juureen. Linnavuorelle on rakennettu hyvät puiset portaat, jotka helpottavat kulkua ja samalla estävät maaston kulumista. Pitkien portaiden varrella on myös pysähdyspaikka, jossa voi istahtaa penkille ihailemaan näyttävää kalliojyrkännettä. Vaikka kallio saattaisi houkutella kiipeilemään, on se parempi jättää rauhaan, koska alue on suojeltu Muinaismuistolain nojalla.

Portaat vievät mäen päälle asti, jonne on rakennettu näköalatasanne. Saimaalle päin avautuvaa maisemaa peittävät osittain korkeat puut, mutta näkymä on siitä huolimatta varsin viehättävä. Linnoituksen kivivallin jäänteet tulevat vastaan, kun seurailee mäellä kulkevia polkuja. Paljoa ei ole jäljellä ja polvenkorkuinen sammaleen peittämä kivivalli jäisi helposti huomaamatta ilman kylttiä.

Omasta mielestäni Kuivaketveleellä voi enemmänkin nauttia metsässä samoilusta, jännittävistä jyrkänteistä ja maisemista kuin varsinaisesta muinaismuistosta. Arkeologisestikaan alue ei ole suunnatonta kiinnostusta herättänyt – kaivaukset ovat olleet varsin vähäisiä. Paikka on kuitenkin käymisen arvoinen ja helpon saavutettavuutensa ansiosta itsekin aina toisinaan ohikulkumatkalla sinne pysähdyn. (Olen kirjoittanut Kuivaketveleen linnavuoresta myös vuonna 2015.) Tälläkin kertaa käyskentelimme ympäriinsä rennosti ja lopulta istahdimme näköalatasanteelle nautiskelemaan vapulta jääneitä tippaleipiä, koska retken kohokohtahan on aina eväät!

Posted on

Tolpankangas Trail

Have you ever passed a place – perhaps more than once – and been thinking about what might there be? When you drive from Lappeenranta to Kouvola, there is a junction to Kaitjärvi and Hietamies after Taavetti. There the speed limit drops from 100 km/h to 80 km/h and underneath a small hill is this junction – and a speed trap. I’m convinced that many people can recall this spot, because earlier the speed limit changed right before the camera – in the end of the downhill (nowadays the speed limit changes on the top of the hill, which makes more sense anyway). If you happen to know this place, have you ever wondered where that junction leads to?

The Tolpankangas Trail is a few kilometres drive from that junction, in the Kannuskoski village of Luumäki. Google Maps finds smoothly to the trail head and there is sufficiently room for parking. The trail is roughly 5,2 km (3.2 mi) long and follows sand ridges with pine forest. There is also a shelter along the trail. If one is not willing to hike the whole loop trail, you can make a shorter trip to the shelter, which is about one kilometre (0.6 mi) from the parking lot.

Me and Nina had been driving in a rather cloudy weather, but as we arrived to the Tolpankangas the sun started to appear and we got to enjoy a nice spring weather on the eve of the May Day. I had read that there would be no trail signs, but that was not true. There were small signs in all the necessary places. The trail started by following a dirt road that had sand as fine and golden as on a beach.

After passing diligently cared pine forest the landscape turned into more of a thicket and the trail got muddier. There was patches of snow in the woods and therefore it was no wonder that shadier spots were still damp. As we followed a narrow forest road we found rather interesting tracks. I’m no specialist what it comes to animal tracks, but the quite large footprint and long claws made it look like it might have been a wolverine.

Near the Rastaslampi pond the route started to go uphill along a ridge. Until there the trail follows forest roads, but on the turning point you have to take a wider dirt road. Before too long we fortunately returned to the woods, because the winding road with cars swishing by was not my favourite part of the trail. We walked throug a clear cut area and after climbing to a small hill we saw the main attraction – the Karhulampi pond and the shelter.

Near the shelter was a privy, the shelter had a fire pit and for enthusiastic swimmers there are steps from the pier to the pond. In the end of April the weather was too cold for swimming, so we didn’t dip in, but from the surface the water seemed pretty deep. We had a lunch break enjoying the landscape. The shelter is very clean and well maintained by the locals – also the remote location might protect it from vandalism.

From the shelter there is one kilometre (0.6 mi) walk back to the parking lot. The trail mainly follows forest roads, meaning it’s in good condition. There are some small hills to climb, but the terrain is not challenging. Especially the shelter is a great destination also for families with children – as long as everyone keeps it pristine. Tolpankangas became easily one of my local favourites and I highly recommend a visit, if you happen to travel in Southern Karelia.

Tolpankangas Trail 2021
Tolpankangas Trail 2021
20 photos
Total time: 18:26:10

Oletko koskaan kulkenut ohi jostain paikasta – ehkä useinkin – ja pohtinut mitä siellä mahtaa olla? Kun ajaa Lappeenrannasta Kouvolaan, on Taavetin jälkeen Kaitjärven ja Hietamiehen risteys. Siinä nopeusrajoitus putoaa 100 km/h:sta 80 km/h:iin ja pienen alamäen pohjalla on risteys – sekä nopeusvalvontakamera. Moni tätä tietä ajanut varmasti muistaa paikan, koska aiemmin rajoitus muuttui vain muutamia metrejä ennen kameraa – ja siis alamäen päätteeksi (nykyään se sentään vaihtuu järkevämmin jo mäen laella). Jos tämä paikka on tuttu, oletko miettinyt minne tuo kameraristeys johtaa?

Tolpankankaan luontopolku on muutaman kilometrin päässä tuosta risteyksestä, Kannuskosken kylällä Luumäellä. Google Maps löytää sujuvasti perille ja polun alussa on hiekkatien varressa sopivasti parkkitilaa. Noin 5,2 km pitkä reitti kiertelee harjuisessa metsämaastossa ja matkan varrella on myös laavu. Jos koko reittiä ei halua kiertää, voi parkkipaikalta tehdä myös lyhyemmän retken noin kilometrin päässä olevalle laavulle.

Olimme ajaneet Ninan kanssa melko pilvisessä säässä, mutta Tolpankankaalle saapuessamme aurinko alkoi pilkistellä esiin ja edessä näytti olevan mukava vappuaaton sää. Olin lukenut, että reitillä ei olisi merkintöjä, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa. Pieniä kylttejä oli sopivasti juuri tarpeellisissa kohdissa. Polku lähti seurailemaan hiekkatietä, jonka keltainen hiekka niin hienojakoista kuin olisi rannalla kävellyt.

Hyvin hoidetun mäntymetsän jälkeen ympäristö muuttui hieman ryteikköisemmäksi ja reitti mutaisemmaksi. Metsässä oli paikoin vielä lunta, joten ei ollut ihme, että varjoisemmat paikat olivat yhä kosteita. Kulkiessamme kapeaa metsätietä törmäsimme erikoisiin jälkiin. Kovin syvällisesti en ole perehtynyt eläinten jälkiin, mutta suurehkosta jäljestä ja pitkistä kynsistä epäilimme kyseessä olevan ehkä ahman.

Rastaslammen tuntumassa reitti alkoi nousta hieman korkeammalle harjulle. Tähän asti polku seurailee metsäteitä, mutta kääntymispaikalla se siirtyy hieman leveämmälle hiekkatielle. Ennen pitkää palasimme kuitenkin onneksi metsään, koska mutkainen tie ohi huristavine autoineen ei ollut reitin paras osio. Kuljimme läpi avohakatun alueen, kunnes eräältä mäeltä näimme retken pääkohteen – Karhulammen ja laavun.

Laavun tuntumassa on huussi, laavulla on tulentekopaikka ja innokkaille uimareille Karhulampeen vievät laiturilta portaat. Huhtikuun lopussa oli vielä melko kylmät uimakelit, joten lampi jäi koeajamatta, mutta pinnalta katsellen se vaikutti melko syvältä. Pidimme pienen evästauon laavulla nautiskellen maisemasta. Laavu ja sen ympäristö on erittäin siistissä kunnossa – osittain varmasti syrjäisen sijainnin ansioista ja osittain tietenkin paikallisten hyvän ylläpidon vuoksi.

Laavulta on noin kilometrin matka takaisin parkkipaikalle. Koko reitti seurailee suurilta osin metsäteitä, joten väylä on siinä mielessä helppokulkuista. Mäkiä on jonkin verran, mutta maasto ei ole haastavaa. Erityisesti laavu on mainio kohde myös lapsiperheille, kunhan kaikki pitävät sen yhtä moitteettomassa kunnossa jatkossakin. Tolpankankaasta tuli heittämällä yksi paikallisista suosikkikohteistani ja suosittelen sitä lämpimästi, jos liikut Etelä-Karjalassa.

Posted on

Lahnajärvi Trail

Lemi is located in Southern Karelia, northwest from Lappeenranta, and the main village sits on the shore of the lake Lahnajärvi. Locally Lemi is known from särä (a traditional food cooked in wooden trough from lamb and potatoes) and red potatoes – and more widely from the metal band Stam1na.

Around lake Lahnajärvi runs a 8,5 km (5,3 mi) long trail, that can be done either by hiking or by bike. The route starts from the church, which you can reach by bus. It’s not too far away from Lappeenranta to ride your bike there (about 25 km/15 mi one way) either. I chose to drive my car and found a parking place right next to the church, in front of the local bank.

On a bright spring day I started to hike this trail counter-clockwise, leaving the lake Lahnajärvi on my left hand side. I strolled along the sidewalk for a while, leaving the village behind, and then moved to the shoulder of the paved road. The route is marked with orange signs. There are not plenty of them, but all turns are indicated clearly. First of these turns was to Kesäniementie, which allowed me finally to tread an unpaved road.

On the north side of the lake the route changes once again from unpaved road to a forest road and the views were also getting nicer. There were really no views to the lake, but I enjoyed walking through the woods. When the trail turned to a land bridge that divides the Lake Lahnajärvi from the Kuuksenenselkä section of the Lake Kivijärvi, there is available an attraction. It’s a bit embarrassing to say that I was distracted enough to walk past it! There would have been an artillery pit, that is part of the Salpalinja (more about Salpalinja in my Salpapolku posts). But anything can happen when you are enjoying the great outdoors and perhaps it’s good to leave something for my readers to find, too.

Although the views to the lakes are limited, I think the Vuolteenkannas land bridge is the best part of the trail. The dirt road is peaceful enough and you get to enjoy the woods. At Papinoja (lit. priest’s ditch), that connects the two takes, there is a resting area with a table and benches – as well as the trail log.

After the land bridge I followed the dirt road for a while, until I turned to the paved Uimintie, that takes back to the village. Walking along the non-existent shoulder of the road wasn’t actually a pleasure cruise, when the cars keep rushing by, but fortunately this is only a small section of the trail.

Near the village, close to the shore, there is an artificial wetlands and a lean-to on the other side of it, if one wishes to have a break. Or then you can walk on the top of the hill, to the church, and stop at the local grocery store to get some ice cream. Generally I would recommend the Lahnajärvi Trail more for MTB than hiking, but it’s still an easy day trip – which ever way you choose to do it.

Lahnajärvi Trail 2021
Lahnajärvi Trail 2021
14 photos
Total time: 18:04:14

Lemin kunta sijaitsee Etelä-Karjalassa, Lappeenrannan luoteispuolella, ja varsinainen kirkonkylä reilun kilometrin mittaisen Lahnajärven rannalla. Paikallisesti Lemi tunnetaan puukaukalossa valmistettavasta särästä (perinneruoka, johon tulee lammasta ja perunaa) ja punaisista perunoistaan – laajemmin ehkä metalliyhtye Stam1nasta.

Lahnajärven ympäri kulkee 8,5 km pitkä retkeilyreitti, joka soveltuu sekä kävelyyn että pyöräilyyn. Reitti alkaa siis Lemin kirkonkylältä, jonne pääsee linja-autolla – eikä pyörämatkakaan Lappeenrannasta (noin 25 km/suunta) ole mahdoton. Itse saavuin autolla, jonka parkkeerasin kirkon tuntumassa olevan Lemin Osuuspankin pihaan.

Kirkkaana keväisenä päivänä lähdin kulkemaan reittiä vastapäivään Lahnajärven jäädessä vasemmalle puolelleni. Hetken kävelin kevyen liikenteen väylää, mutta kylän jäädessä taakse kuljin asfaltoidun tien piennarta pitkin. Reitti on merkitty oranssein kyltein. Niitä ei ole jatkuvasti, mutta kaikki käännöspaikat on merkitty hyvin. Ensimmäinen tällainen käännös on Kesäniementielle, jolloin pääsee viimein kulkemaan päällystämätöntä tietä pitkin.

Lahnajärven pohjoispuolelta reitti siirtyy metsäautotielle ja maisematkin muuttuivat mielestäni mukavemmiksi. Järvelle asti ei tarjoutunut erityisemmin näkymiä, mutta metsässä oli miellyttävä kävellä. Reitin kaartuessa kulkemaan Lahnajärven ja Kivijärven Kuuksenenselän välistä kapeahkoa kannasta on polun varrella nähtävyytenä Salpalinjaan kuuluva tykkipatteri (enemmän Salpalinjasta Salpapolkua käsittelevissä teksteissäni). Kiusallista myöntää, mutta tohkeissani kävelin tästä huomaamattani ohi. No, retkillä tapahtuu kaikenlaista ja ehkä on hyvä jättää jotain lukijoidenkin löydettäväksi.

Vaikka näkymät järville ovat rajalliset, on Vuolteenkannas kuitenkin mielestäni reitin paras osuus. Hiekkatie on rauhallinen kulkea ja metsäluonnosta saa nauttia. Papinojan kohdalla, jossa on yhteys järvien välillä, on taukopaikka pöytineen ja reitin lokikirja.

Kannaksen jälkeen kuljin vielä tovin hiekkatietä, kunnes käännyin päällystetylle Uimintielle, joka vie takaisin kirkonkylälle. Olemattomalla pientareella kulkeminen ei ole pelkkää herkkua autojen suhahdellessa läheltä ohi, mutta tämä pätkä on onneksi melko pieni osuus koko reitistä.

Kirkonkylälle saapuessa on rannan läheisyydessä keinotekoinen kosteikko, jonka toisella puolella on laavu, jossa voi myös halutessaan pysähtyä. Tai sitten voi kävellä mäen päälle kirkolle ja hakea vaikka jäätelöt läheisestä kaupasta. Yleisesti suosittelisin Lahnajärven reittiä enemmän pyöräilyyn kuin vaeltamiseen, mutta helpon päiväretken siitä saa kulkuvälineestä riippumatta.