Day 89: Hightop Mountain

22,89 km (14.2 miles)
913.8 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

When you ask someone ”who pissed in your cheerios?” it can probably be compared to that feeling when someone has pooped in your shoes in the morning. I keep my hiking shoes and my “camp shoes” in the vestibule of my tent. Overnight apparently a mouse had come by to protest the uninvited guests, and done his business in my Crocs. Message received.

I had a need to get to the next campground’s store for food. The 17 mile hike and 6 PM closing time however didn’t sound like a good combination. I came to the conclusion that I would hike about 15 miles to get close to the campground, and then shop the next morning.

The day got hot and humid, but I moved at a steady pace regardless. The climb to Hightop Mountain in the morning went unexpectedly well, but the afternoon’s Baldface Mountain I felt in my feet.

I had taken lunch at Swift Run Gap and started to push uphill when I was met by two women. The first asked right away “Are you Finnisher?” I was surprised to be recognized and it soon was figured out that this woman, Cindy, followed me on YouTube. We chatted for a bit and took a picture together before I continued up the hill.

Later when I got to Baldface Mountain I had a totally different encounter. I had just seen a deer grazing in the forest, when I heard noises. As I looked to my side I saw a small bear cub bounding away from me. As adorable as this ball of fluff was, I started looking around worried about whether mama bear was near. I didn’t see anything though, and continued on my way.

I started to relax a bit, when I saw it a moment later. It was a bit large for a black bear, and it stood about 20 meters away rooting for something to eat out of the ground. I was simultaneously impressed and a little terrified. I started to do everything that hikers are advised to do when encountering a bear: I spoke out loud, hit my hiking sticks together, and stomped the ground. I wanted to be sure that I wouldn’t surprise the bear, and hoped it would run away. The bear looked at me making noise a few times like any regular dumb tourist. I had to pass the bear a bit over 10 meters away. I kept talking, and the bear kept eating, quite unimpressed. Once I passed it I had to fight the impulse to run, but I kept looking over my shoulder to see if it started following me. It obviously was not interested in me one bit.

Soon after Pocos Cabin, where I had planned, I found a wonderful spot to camp. After the bear encounter I frankly would have preferred to camp with someone else, and I was reminded of Sunshine’s pearl of wisdom from yesterday: when you camp alone the scariest part is that you are not alone. As I wrote this before going to sleep I started hearing some large animal moving right next to my tent. I started talking out loud again and the animal stopped, and finally started moving away. Hopefully I won’t have more nighttime visitors.

Kun nyrpeältä ihmiseltä on tapana kysyä kuka on kussut muroihisi, on se ehkä verrattavissa siihen kun joku on aamulla kakannut kenkiisi. Säilytän aina vaelluskenkiä ja “leirikenkiä” teltan absidissa. Yön aikana ilmeisesti hiiri oli käynyt osoittamassa mitä mieltä hän on kutsumattomista vieraista ja tehnyt tarpeensa Crocseihini. Viesti meni perille.

Minulla oli tarve päästä seuraavan leirintäalueen kauppaan ruokaostoksille. Kuitenkin noin 17 mailin matka ja kello 18:n sulkemisaika ei kuulostanut hyvältä yhdistelmältä. Päädyin varsin pian siihen ratkaisuun, että vaeltaisin noin 15 mailia leirintäalueen lähettyville ja hoitaisin kauppa-asiat seuraavana aamuna.

Päivä kehkeytyi kuumaksi ja kosteaksi, mutta liikuin varsin hyvää tahtia siitä huolimatta. Aamupäivällä nousu Hightop Mountainille meni odottamattoman hyvin, mutta iltapäivän Baldface Mountain tuntui jo jalkapohjissa.

Olin pitänyt lounastauon Swift Run Gapissa ja lähtenyt puskemaan ylämäkeen, kun vastaani tuli kaksi naista. Ensimmäinen kysyi heti: “Oletko Finnisher?” Yllätyin tullessani tunnistetuksi ja pian selvisikin, että tämä nainen, Cindy, seurasi videoitani YouTubessa. Keskustelimme hetken ja otimme yhdessä valokuvan ennen kuin jatkoin ylämäkeen.

Myöhemmin päästyäni Baldface Mountainille tuli vastaan aivan erilainen kohtaaminen. Olin nähnyt hetkeä aiemmin peuran käyskentelemässä metsässä, kun kuulin ääniä. Katsoessani sivulle näin miten pieni karhunpentu loikki minusta poispäin. Niin suloinen kuin tämä karvapallo olikin, aloin katsella hieman huolissani ympärilleni olisiko äitikarhu lähettyvillä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt ja jatkoin matkaa.

Ehdin jo hieman rentoutua, kunnes hetken kuluttua näin sen. Mustakarhuksi varsin kookas yksilö seisoi vajaan parinkymmenen metrin päässä tonkimassa maasta jotain syötävää. Olin samanaikaisesti vaikuttunut ja hieman kauhuissani. Aloin tehdä kaikkea mitä neuvotaan tekemään karhun kohdatessa: puhuin ääneen, kolisutin vaellussauvoja ja tömistin maata. Halusin varmistua, etten yllättäisi karhua ja mieluiten sen juoksevan pois. Karhu katsoi muutaman kerran mesoamistani kuin nyt mitä tahansa typerää turistia. Jouduin ohittamaan karhun reilun kymmenen metrin päästä. Jatkoin puhumista ja karhu syömistään hyvin välinpitämättömänä. Päästyäni ohi jouduin vastustamaan luontaista tarvetta juosta, mutta vilkuilin taakseni lähtisikö karhu seuraamaan. Sitä ei kuitenkaan selvästikään kiinnostanut minun läsnäoloni pätkääkään.

Löysin suunnittelemastani paikasta, pian Pocosin Cabinin jälkeen, erinomaisen telttapaikan. Karhun kohtaamisen jälkeen olisin totta puhuen mielellään telttaillut jonkun kanssa ja mieleeni tuli Sunshinen eilen jakama viisaus: yksin telttaillessa pelottavinta on se, ettei ole yksin. Kirjoittaessani tätä ennen nukkumaanmenoa kuulinkin aivan telttani vierestä jonkun ison eläimen liikehdintää. Aloin taas puhua ääneen ja ensin eläin pysähtyi ja lopulta lähti poispäin. Toivotaan, että enempää yövieraita ei ole tulossa.