Day 50: TN-VA

24,53 km (15.2 miles)
469.3 / 2189.8 miles
Hikers Inn, Damascus, VA

Apparently I attract snakes, because in the morning as I was figuring out the ropes for my food sack I noticed a snake by my feet. This one was very small, though, and I thought at first that it was a worm. It had rained overnight, but as I was packing up around seven the sun was out.

I had only hiked a few miles when there was past through hikers offering trail magic. The breakfast gathered from the last of my food got welcome supplementation from hot dogs, fried eggs, fruit, and cola. Part of the group said they were going to start a PCT through hike in about a week.

The first good rain shower came as I was still enjoying trail magic, but it wasn’t going to be the last. As I continued on I got to constantly take off and put on my rain gear, because intermittently it rained cats and dogs. On the other hand when it wasn’t raining it was so hot it wasn’t feasible to sweat in the rain jacket. The drastic changes between hard rain and sauna-like hot humidity felt very weird to someone used to a more moderate weather pattern.

My approximately 16-mile day was mainly downhill, but I couldn’t keep up the pace that I wanted, because the Croc on my other foot was slipping in the mud. I crossed the Tennessee-Virginia border in the afternoon. Virginia is the longest state on the AT at about 500 miles, so the next border crossing is over a month away.

I arrived in Damascus with excited anticipation after five. The AT goes through this small town and is known for its hiker friendliness. I had reserved a spot for myself at Hikers Inn, which turned out to be an awesome choice. The place which is run by Paul – who hails from Belgium – and his wife keep the place very clean, functional, and comfortable. I had dinner a few blocks away at Bobo McFarland’s and the chicken pasta and cheese cake served alongside country karaoke didn’t leave me wanting anything but to be able to crash into bed.

JFRM-2017-04-7452.jpg

JFRM-2017-04-7453.jpg

JFRM-2017-04-7454.jpg

JFRM-2017-04-7455.jpg

JFRM-2017-04-7456.jpg

JFRM-2017-04-7459.jpg

JFRM-2017-04-7462.jpg

JFRM-2017-04-7463.jpg

JFRM-2017-04-7464.jpg

JFRM-2017-04-7468.jpg

JFRM-2017-04-7469.jpg

Ilmeisesti vedän käärmeitä puoleeni, koska aamulla selvitellessäni ruokasäkkini narua huomasin jalkojeni juuressa käärmeen. Tämä oli tosin aivan pieni ja luulin sitä ensin madoksi. Yöllä oli satanut vettä, mutta pakatessani tavaroitani seitsemän maissa sää oli poutainen.

En ehtinyt vaeltaa kuin ehkä mailin, kun tienristeyksessä tuli vastaan trail magicia järjestäviä entisiä läpivaeltajia. Viimeisistä ruuista kokoamani aamupala sai tervetullutta vahvistusta hot dogeista, paistetuista kananmunista, hedelmistä ja colasta. Osa porukasta kertoi aloittavansa PCT:n läpivaelluksen noin viikon päästä.

Ensimmäinen kunnon säderyöppy tuli nauttiessani vielä trail magicista, mutta se ei jäänyt viimeiseksi. Jatkaessani matkaa sain aina välillä pukea ja riisua sadevaatteet, koska vettä tuli hetkittäin kaatamalla. Ja toisaalta sateen tauotessa oli niin lämmin, ettei sadetakissa kannattanut hikoilla. Raju vaihtelu kovan sateen ja saunamaisen kuuman kosteuden välillä tuntui maltillisempaan sään liikehdintään tottuneelle kummalliselta.

Noin 16 mailin päivä oli suurelta osin alamäkeä, mutta en voinut edetä haluamallani vauhdilla, koska toisessa jalassa oleva Crocsi luisti mutaisella polulla. Ylitin iltapäivällä Tennesseen ja Virginian osavaltioiden rajan. Virginia on yli 500 mailillaan AT:n pisin osavaltio, joten seuraava on edessä vasta yli kuukauden päästä.

Saavuin viiden jälkeen mielenkiinnolla odottamaani Damascukseen. AT kulkee tämän pikkukaupungin läpi ja paikka on tunnettu vaeltajaystävällisyydestään. Olin varannut itselleni yöpaikan Hikers Innistä, joka osoittautui loistovalinnaksi. Belgialaislähtöisen Paulin ja hänen vaimonsa pitämä majapaikka on erittäin siisti, toimiva ja tunnelmallinen. Kävin illallisella parin korttelin päässä Bobo McFarland’ssa ja country-karaoken säestyksellä nautittu kanapasta ja juustokakku eivät jääneet kaipaamaan muuta kuin rojahtamista sänkyyn.

Map

Total Time: 09:24:43

Day 49: Greener Pastures

28,93 km (18 miles)
452.9 / 2189.8 miles
Unnamed campsite, TN

In the morning the snake didn’t show itself. I had of course had a dream about a snake that slowly sank its fangs through the sleeve of my jacket. I didn’t want to make very specific plans about the goal for the day, as I didn’t know how my feet would like hiking. My hope was to do two longer days to get to Damascus, but I was prepared to do three shorter ones, too.

The cloudy morning was perfectly cool for hiking, and my four-hour Madonna playlist set the pace for hiking excellently. The terrain was gradual, and the trail mainly rock-free, so hiking was easy. A small portion even went over green fields, which seemed like a privilege considering the vastness of the views and the softness of the ground.

When I arrived at Double Springs Shelter I met Goose and Andes who had left a bit earlier than me in the morning. We had similar thoughts that we could go another few miles, so tomorrow would be easier. We found a good tent spot under Locust Knob, and a soon after Dabba Doo also joined us. This 18.5 mile day was the longest I’ve hiked, and my feet aren’t even too sore. So from yesterday’s exhaustion grew a good hiking day, thanks to which I will make it into town tomorrow and get to have my rest day.

JFRM-2017-04-7422-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7425.jpg

JFRM-2017-04-7426.jpg

JFRM-2017-04-7428.jpg

JFRM-2017-04-7431.jpg

JFRM-2017-04-7432.jpg

JFRM-2017-04-7433.jpg

JFRM-2017-04-7434.jpg

JFRM-2017-04-7438.jpg

JFRM-2017-04-7441.jpg

JFRM-2017-04-7443.jpg

JFRM-2017-04-7444.jpg

JFRM-2017-04-7445.jpg

JFRM-2017-04-7447.jpg

Aamulla käärme ei enää näyttäytynyt. Olin tosin nähnyt unta käärmeestä, jonka hampaat pureutuivat hitaasti takin hihan läpi. En uskaltanut tehdä kovin varmoja suunnitelmia päivän tavoitteista, koska en tiennyt mitä jalat pitäisivät vaeltamisesta. Toiveissa oli kaksi pitkää päivää päästäkseni Damascukseen, mutta olin varautunut myös tekemään kolme lyhyempää.

Pilvinen aamu oli juuri sopivan viileä vaeltamiseen ja neljätuntinen Madonna-soittolistani rytmitti kävelyä erinomaisesti. Maasto oli loivaa ja polku pääasiassa kivetöntä, joten kulkeminen oli helppoa. Pieni pätkä kulki jopa vihreiden laidunten yli, mikä tuntui maiseman avaruuden ja alustan pehmeyden puolesta suorastaan etuoikeudelta.

Saapuessani Double Springs Shelterille tapasin Goosen ja Andesin, jotka olivat lähteneet aamulla hieman minua ennen. Heillä oli kanssani samanlaiset ajatukset, että vielä pari mailia voisi jatkaa, jolloin huominen olisi helpompi. Löysimmekin hyvän telttapaikan Locust Knobin alapuolelta ja hetkeä myöhemmin myös Dabba Doo liittyi seuraamme. Tämä 18,5 mailin päivä oli pisin vaeltamani ja jalat eivät edes olleet kovin kipeät. Eilisen uupumuksen alta kasvoi siis varsin hyvä vaelluspäivä, jonka ansiosta huomenna pääsen kaupunkiin ja viettämään lepopäivää.

Map

Total Time: 10:08:24

Day 48: Watauga Lake

19,78 km (12.3 miles)
434.4 / 2189.8 miles
Unnamed spring, TN

Today was a hard day. A stressful, tiring, exhausting, and all around difficult day. My body reminded me of its vulnerability, and nature reminded me that we’re all just visiting here.

Goose, Andes, and I left Hampton in the morning toward the mountain we could see through the rain. We had already discussed the stupidity of said mountain the night before, because the trail on either side of it is near Hampton, but we still have to go over that 1220 meter [3900 feet] high bump. As we sloshed up the mountain in the rain I christened it Mount Stupid in my mind.

I was still going with one trail runner and one Croc to avoid heel pain. Until now the combination had been surprisingly comfortable and functional, but in the muddy terrain the Croc had zero traction. So I got to be super careful in the wet conditions about where I stepped with which foot.

As we came down from Mount Stupid the rain stopped and the sun came out. My clothes started drying out and I was in a good mood. We got to the shore of the beautiful Watauga Lake, and I decided go for a swim to start off the lunch break. The water was cold, but the swim was invigorating and delightful. The AT goes along the lakeshore and would have been beautiful campsites in the area, but because of bears staying overnight is not allowed. The route also crosses over Watauga Dam, and that offers interesting views.

Andes and I spoke about poison ivy during the day, which I had been a bit worried about. I know that touching the plant can cause a painful rash, but I’m not very good at spotting it. Andes gave me good tips for recognizing it, and noted that it had already started showing up in the woods. I noticed it today, too, and was frankly excited about that.

Likely due to the rocky terrain of the last few days, and the long miles my feet were quite painful today. So much so that by the afternoon hiking started to be quite unpleasant. And once the sun came out I was wet again, though from sweat this time. Tiredness, pain, and the heat seemed heavy.

I camped near a small spring with Goose and Andes in the evening. Regardless of the exhaustion their company was uplifiting. I had hoped the challenges of the day would be over, but for some reason the universe wanted to test my nerves some more.

In the dusk I was getting water from the spring and I noticed a frog at the bottom. I went to get my camera to photograph it, when I suddenly saw a fast movement in the water, and it took a moment for my brain to register what I had seen. In the water, right by my feet, was a snake that had something in its mouth – a gecko maybe. So it wasn’t attacking me. Another hiker thought it might have been a copperhead, which I was not very pleased about. That one is venomous, and my tent is near the water source.

After a day like this, when my feet feel beaten and I’m overall tired, I would like to have relaxing rest. I have no idea where I might find that damn snake in the morning.

JFRM-2017-04-7383.jpg

JFRM-2017-04-7385.jpg

JFRM-2017-04-7387.jpg

JFRM-2017-04-7389-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7396.jpg

JFRM-2017-04-7397.jpg

JFRM-2017-04-7398-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7402.jpg

JFRM-2017-04-7403-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7406-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7411.jpg

JFRM-2017-04-7412.jpg

JFRM-2017-04-7413.jpg

JFRM-2017-04-7415.jpg

Tänään oli vaikea päivä. Stressaava, väsyttävä, uuvuttava ja kaikin puolin hankala päivä. Keho muistutti haavoittuvuudestaan ja luonto muistutti, että olemme täällä vieraana.

Lähdimme aamulla Goosen ja Andesin kanssa Hamptonista läpi sateen kohti edessä olevaa vuorta. Olimme jo edellisenä päivänä keskustelleet vuoren typeryydestä, koska reitti sen molemmilla puolilla on Hamptonin laidalla, mutta silti tuon noin 1200 metrisen kukkulan yli pitää kavuta. Rämpiessämme vesisateessa mäkeä ylös nimesin sen mielessäni Mount Stupidiksi.

Kuljin yhä yhdellä polkujuoksulenkkarilla ja yhdellä Crocsilla välttääkseni kantapääkipua. Tähän asti kenkäyhdistelmä on ollut yllättävän toimiva ja mukava, mutta mutaisessa maastossa Crocsin pito on täysi nolla. Niinpä sain märässä kelissä olla hyvin varovainen minne astuin milläkin jalalla.

Laskeutuessamme Mount Stupidilta sade lakkasi ja aurinkokin tuli esiin. Vaatteet alkoivat kuivua ja olin hyvillä mielin. Pääsimme kauniin Watauga Laken rantaan ja päätin lounastauon aluksi pulahtaa uimaan. Vesi oli kylmää, mutta uintireissu oli virkistävä ja ilahduttava. AT kiertää järven reunaa ja alueella olisi upeita leiriytymispaikkoja, mutta karhuongelmien takia alueella ei saa yöpyä. Reitti menee myös Watauga Damin yli ja padolta tarjoutuu kiinnostavia näköaloja.

Puhuimme päivän aikana Andesin kanssa myrkkymuratista, josta olen ollut hieman huolissani. Tiedän nimittäin kasvin koskettamisen aiheuttavan kivuliasta ihottumaa, mutta en tunnista myrkkymurattia kovin hyvin. Andes antoi hyviä neuvoja kasvin tunnistamiseen ja totesi, että sitä on jo alkanut näkyä metsässä. Huomasin tämän päivän aikana itsekin enkä suoraan sanoen ilahtunut asiasta.

Mahdollisesti lähipäivien kivisessä maastossa kulkemisen ja pitkien päivien myötä jalkateräni alkoivat olla tänään kivuliaat. Siinä määrin, että iltapäivästä vaeltaminen alkoi olla jo varsin epämiellyttävää. Lisäksi auringon alettua paistaa olin taas kerran märkä, mutta nyt hiestä. Väsymys, kivuliaisuus ja kuumuus tuntuivat raskailta.

Leiriydyimme illalla pienen lähteen äärelle Goosen ja Andesin kanssa. Uupumuksesta huolimatta heidän seuransa tuntui kuitenkin piristävältä. Toivoin päivän haasteiden olevan ohi, mutta universumi halusi jostain syystä vielä hieman koetella hermojani.

Iltahämärässä kauhoin vettä lähteestä ja huomasin lähteen pohjalla sammakon. Hain kameran kuvatakseni sammakkoa, kun yhtäkkiä näin vedessä nopeaa liikettä ja meni hetki ennen kuin aivoni rekisteröivät näkemänsä. Vedessä aivan jalkojeni juuressa ui käärme. Jähmetyin hetkeksi kunnes näin käärmeen pitävän suussaan jotain pikkueläintä – ehkä gekkoa. Se ei siis ollut hyökkäämässä minun kimppuuni. Toinen paikalla ollut vaeltaja epäili käärmettä kuparipääkäärmeeksi, mistä mahdollisuudesta en ollut ihan erityisen ilahtunut. Kyseessä on nimittäin myrkyllinen laji ja telttani oli lähellä vesilähdettä.

Tällaisen päivän päätteeksi, kun jalat ovat hakatun tuntuiset ja olo on muutenkin väsynyt, kaipaisi rauhaisaa rentouttavaa lepoa. Ei ajatusta siitä mistä tuon käärmeen perkeleen mahtaa aamulla löytää.

Map

Total Time: 08:55:02

Day 47: Hampton

16,85 km (10.5 miles)
421.2 / 2189.8 miles
Braemar Castle Hostel, Hampton, TN

It rained heavily through the night. I had left open the option to go to Hapton, even though I didn’t have a need for resupplying. The previous night I had still thought that I probably would not go into town, but as the rain continued I started to change my mind.

I set off a little after Goose and Andes, but I reached them after a while. We continued together to Laurel Falls, the surroundings of which are exceptionally scenic and very different from anything I’ve seen so far. The waterfall itself was beautiful, too, but the surrounding rock faces were impressive in size as well as shape.

The AT has about a mile-long side trail to Hampton. Goose, Andes, and I went to the grocery store and settled in at Braemar Castle Hostel. The impressive stone edifice is ambient on the inside, too, and a bunk  space for $15 is not expensive. Alex, who oversees the place took our laundry to wash, and offered a ride to a diner on the the other side of town, where we had dinner with him and another hiker who had arrived, Marmalade.

The last few days have been rainy, and it doesn’t look like it’s going to clear up yet. So the morning promises a return into the rain, but before that we get to enjoy the night in dry and warm surroundings.

JFRM-2017-04-7360.jpg

JFRM-2017-04-7361.jpg

JFRM-2017-04-7362.jpg

JFRM-2017-04-7363.jpg

JFRM-2017-04-7364.jpg

JFRM-2017-04-7367.jpg

JFRM-2017-04-7370-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7377.jpg

JFRM-2017-04-7379.jpg

JFRM-2017-04-7380.jpg

JFRM-2017-04-7381.jpg

Läpi yön satoi rankasti. Olin jättänyt auki option mennä Hamptoniin, vaikka ruokatäydennykselle ei varsinaisesti ollut tarvetta. Illalla olin vielä ajatellut, etten luultavasti menisi kaupunkiin, mutta sateen jatkuessa aamulla aloin olla toista mieltä.

Lähdin vaeltamaan hieman Goosen ja Andesin jäljessä, mutta tavoitin naiset jonkin ajan kuluttua. Kuljimme yhdessä heidän kanssa Laurel Fallsin vesiputouksille, jonka lähialueet ovat poikkeuksellisen maisemalliset ja hyvin erilaiset tähän mennessä nähtyihin. Itse vesiputous on kaunis sekin, mutta myös ympäröivät kallioseinämät ovat vaikuttavia niin korkeudessaan kuin muodoiltaan.

AT:lta tulee noin mailin mittainen sivupolku Hamptoniin. Kävimme Goosen ja Andesin kanssa ruokakaupassa ja asettauduimme Braemar Castle Hostelliin. Näyttävä kivirakennus on tunnelmallinen myös sisältä ja $15 maksava punkkapaikka ei ole kallis. Paikkaa hoitava Alex otti pyykkimme hoitaakseen ja tarjosi kyydin kylän toisella laidalla olevaan dineriin, jonne menimme illalliselle yhdessä hänen ja myös hostellille saapuneen Marmaladen kanssa.

Pari viimeistä päivää on ollut sateista eikä säähän näytä olevan vielä tulossa muutosta. Aamulla on siis edessä paluu vesisateeseen, mutta sitä ennen saamme kuitenkin nauttia yöstä kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa.

Map

Total Time: 07:04:41

Day 46: Jones Falls

22,95 km (14.3 miles)
410.4 / 2189.8 miles
Unnamed campsite, TN

The owner of Mountain Harbour didn’t brag about the breakfast for nothing. The table groaned under ham, fried potatoes, cheese covered hash brown casserole, and a similar egg based casserole. There was fruit, raspberry torte, Key Lime pie, bagels, biscuits (the southern kind, not the British kind), and of course pancakes. I no longer wondered why the hostel’s walls were covered with cards from thru hikers from previous years, thanking for the best breakfast on the AT. The quantity, variety, and quality of the food will be really hard for anyone to beat. To my delight I also met Goose and Andes who had come just for the breakfast.

I got under way about nine thirty without being able to make any kind of decision on how far I would try to hike. The back of my mind tempted me a bit toward a tent site a little over 16 miles away, but I considered that goal somewhat unrealistic considering my late start. I decided to go somewhere – walk until six and see where I ended up.

I started hiking in the trailrunners, but in an experimental mood put on my waterproof Sealskinz socks for the first time (I don’t know if they’re really waterproof, or if they’re just more pleasant when wet).The weather forecast was showing 60% chance of rain, and I also thought that the neoprene-like material of the socks might cushion my heel better. The first 10 kilometers went fine, but then the pressure in my heel turned into pain again. I stubbornly limped to Mountaineer Shelter before I would let myself put one of my Crocs on in place of the shoe again. This got me into a better gear again, an hiking started to go much better.

There were rain showers throughout the day, but nothing substantial at any given point. The humidity stayed high though, and as the rain paused I could feel myself steaming, and soon I even saw a cloud rising off myself.

I finally decided to actually get to the tent site I had secretly held as a destination in my mind. I calculated I had enough daylight left, and the relatively easy terrain kept my pace up. After I arrived a little after seven I once again met Goose and Andes, whom I seem to be keeping pace with, and Marmalade. Eating was left to the light of my headlamp, but I had time to do all my evening routines, pull my food sack into a tree, and close the flap to my tent before it started pouring rain. All in all I was very satisfied having done my furthest distance to date, in spite of my late start. I also hit 400 miles today, so I will soon have covered a fifth of the entire trek.

JFRM-2017-04-7315.jpg

JFRM-2017-04-7316.jpg

JFRM-2017-04-7317.jpg

JFRM-2017-04-7318.jpg

JFRM-2017-04-7319.jpg

JFRM-2017-04-7323.jpg

JFRM-2017-04-7324.jpg

JFRM-2017-04-7325-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7328.jpg

JFRM-2017-04-7329-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7332.jpg

JFRM-2017-04-7334.jpg

JFRM-2017-04-7335.jpg

JFRM-2017-04-7338.jpg

JFRM-2017-04-7339.jpg

JFRM-2017-04-7340.jpg

JFRM-2017-04-7344.jpg

JFRM-2017-04-7346.jpg

JFRM-2017-04-7347.jpg

JFRM-2017-04-7349.jpg

JFRM-2017-04-7354.jpg

JFRM-2017-04-7356.jpg

Mountain Harbourin omistaja ei ollut kehunut aamupalaa turhaan. Olimme ruokataivaassa. Pöytä notkui kinkkua, paistinperunoita, hash brownseista tehtyä juustokuorrutteista laatikkoa sekä samankaltaista kananmunapohjaista laatikkoa. Oli hedelmiä, vadelmatorttua, Key Lime -piiras, bageleita, biscuiteja (joka on täällä siis enemmänkin pulla kuin keksi) sekä tietysti pannukakkuja. En enää yhtään epäillyt miksi hostellin seinillä oli edellisten vuosien läpivaeltajien kortteja, joissa kiiteltiin AT:n parhaasta aamupalasta. Tätä ruuan paljoutta, monipuolisuutta ja laatua on kyllä todella vaikea kenenkään päihittää. Ilokseni kohtasin myös Goosen ja Andesin, jotka olivat tulleet paikanpäälle nimenomaan aamupalalle.

Pääsin liikkeelle puolen kymmenen aikaan osaamatta tehdä minkäänlaista päätöstä kuinka pitkälle yrittäisin vaeltaa. Mielen perukoilla hieman houkutteli reilun 16 mailin päässä oleva teltta-alue, mutta pidin tavoitetta todennäköisesti kohtuuttomana huomioiden lähtöaikani. Ajattelin mennä jonnekin – kävellä ainakin kuuteen asti ja katsoa mihin päätyisin.

Lähdin vaeltamaan polkujuoksulenkkareissa, mutta laitoin kokeilumielessä jalkaan ensimmäistä kertaa vedenpitävät Sealskinz-sukat (en tiedä pitävätkö ne oikeasti vettä, mutta ovat kuulemma märkinä tavallista sukkaa miellyttävämmät). Sääennustus nimittäin näytti 60% mahdollisuutta sateelle ja ajattelin lisäksi sukkien paksun neopreenimaisen materiaalin ehkä pehmentävän painetta kantapäässä. Ensimmäiset 10 km meni hyvin, mutta sen jälkeen paine kantapäässä muuttui taas kivuksi. Itsepäisesti nilkutin Mountaineer Shelterille asti ennen kuin maltoin vaihtaa taas toisen kengän tilalle Crocsin. Tämän jälkeen sainkin uuden vaihteen päälle ja vaeltaminen lähti sujumaan huomattavasti paremmin.

Pitkin päivää tuli vesikuuroja, mutta missään vaiheessa ei satanut erityisen paljon. Kosteus tosin pysyi korkealla ja sateen tauotessa ensin tunsin höyryäväni ja pian jopa näin itsestäni nousevan pilven.

Päätin lopulta todella yrittää päästä salaa mielessäni tavoittelemalle telttapaikalle yöksi. Laskeskelin päivänvalon riittävän ja helppo maasto piti hyvää vauhtia yllä. Saapuessani perille seitsemän jälkeen tapasin taas Goosen ja Andesin, joiden kanssa näytän kulkevan hyvin samassa tahdissa, sekä Marmaladen. Syöminen jäi otsalampun valossa tehtäväksi, mutta ehdin juuri tehdä kaikki iltatoimet, vetää ruokasäkin puuhun ja sulkea telttani oven, kun alkoi sataa aivan kaatamalla. Kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen tehtyäni pisimmän päivämatkani myöhäisestä startista huolimatta. Lisäksi tänään tuli täyteen 400 mailia, joten pian on taitettu koko taipaleesta viidesosa.

Map

Total Time: 09:57:52