Kuivaketvele Hillfort Spring Edition

Kuivaketvele Hillfort is a fortress from Viking Age (800-1050) in the island of Kuivaketvele, in Taipalsaari. Hillforts are fortified refuges or defended settlements and there are many of them near Lake Saimaa. These are dated to the Iron Age (in Finland 500 BCE-1200 CE) and are situated on the top of steep hills. This is also true in Kuivaketvele, where the ruins are on a rather scenic spot.

When you drive from Lappeenranta to Taipalsaari, in Kuivaketvele you turn right to the Linnavuorentie. After a few hundred meters (about 1/4 of a mile) there is a parking lot next to the road and the trail head with the information board. On a nice day of early May me and Nina decided to head there to get some fresh air and enjoy the views.

From the parking lot we followed the trail, which goes steep uphill and takes you to the stairs. There is a sturdy wooden staircase, that make the hill easier to climb and prevents the erosion. Somewhere around the midway there is a rest spot and a bench, where you can admire the impressive rock wall. Although the rock face might look inviting for some rock climbing, it’s better to leave it alone, because the area is protected by the law.

The stairs take you all the way up, where there is an observation deck. The views to the Lake Saimaa is partially obscured by the tall trees, but the landscape is appealing anyway. The ruins of the walls of the fortress are deeper in the woods and can be found by following one of the many trails on the top of the hill. There is not much left and the knee-high row of rocks covered by moss could be easily missed unless there was a sign.

On my opinion Kuivaketvele is better for enjoying roaming in the woods, taking a peek over steep cliffs and the landscape than the actual ancient monument. The area haven’t gained even that much of archaeological interest – there have been very few digs. Nevertheless it’s still worth a visit and due the easy approach I also drop by every once in a while, when driving past it. (I have written about the Kuivaketvele Hillfort once in 2015, too.) Also on this trip we focused on aimless meandering and finally sat down at the observation deck to have some funnel cake that was leftover from the May Day. Because the main attraction of every trip is the lunch!

Total time: 16:50:37

Kuivaketveleen linnavuori on viikinkiajalle (800-1050) sijoittuva linnoitus Taipalsaarella, Kuivaketveleen saaressa. Rautakaudelle (Suomessa 500 eaa.-1200) ajoittuvia linnavuoria eli muinaislinnoituksia on Saimaan alueella useita ja ne sijaitsevat korkeiden mäkien päällä. Näin on myös Kuivaketveleellä, jossa linnoituksen jäänteet ovat varsin maisemallisella paikalla.

Kun Lappeenrannasta ajaa Taipalsaarelle, kääntyy Kuivaketveleessä tien oikealle puolelle Linnavuorentie. Muutaman sadan metrin jälkeen tien sivussa on parkkipaikka ja reitin alku infotauluineen. Kauniina toukokuun alun päivänä ajoimme tänne Ninan kanssa ulkoilemaan ja nauttimaan maisemista.

Parkkipaikalta lähdimme seuraamaan polkua, joka kulkee melko jyrkästi ylämäkeen ja vie portaiden juureen. Linnavuorelle on rakennettu hyvät puiset portaat, jotka helpottavat kulkua ja samalla estävät maaston kulumista. Pitkien portaiden varrella on myös pysähdyspaikka, jossa voi istahtaa penkille ihailemaan näyttävää kalliojyrkännettä. Vaikka kallio saattaisi houkutella kiipeilemään, on se parempi jättää rauhaan, koska alue on suojeltu Muinaismuistolain nojalla.

Portaat vievät mäen päälle asti, jonne on rakennettu näköalatasanne. Saimaalle päin avautuvaa maisemaa peittävät osittain korkeat puut, mutta näkymä on siitä huolimatta varsin viehättävä. Linnoituksen kivivallin jäänteet tulevat vastaan, kun seurailee mäellä kulkevia polkuja. Paljoa ei ole jäljellä ja polvenkorkuinen sammaleen peittämä kivivalli jäisi helposti huomaamatta ilman kylttiä.

Omasta mielestäni Kuivaketveleellä voi enemmänkin nauttia metsässä samoilusta, jännittävistä jyrkänteistä ja maisemista kuin varsinaisesta muinaismuistosta. Arkeologisestikaan alue ei ole suunnatonta kiinnostusta herättänyt – kaivaukset ovat olleet varsin vähäisiä. Paikka on kuitenkin käymisen arvoinen ja helpon saavutettavuutensa ansiosta itsekin aina toisinaan ohikulkumatkalla sinne pysähdyn. (Olen kirjoittanut Kuivaketveleen linnavuoresta myös vuonna 2015.) Tälläkin kertaa käyskentelimme ympäriinsä rennosti ja lopulta istahdimme näköalatasanteelle nautiskelemaan vapulta jääneitä tippaleipiä, koska retken kohokohtahan on aina eväät!

Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari

In the beginning of the summer I bought a new mountain bike. I have lived a few bikeless years now, because my previous ride was stolen from my front yard just before I moved to Sweden. And in that situation it really didn’t make any sense to buy a new one. I have been missing the possibility to move around with a bike and also I have grown an interest to try doing some trails with an MTB.

I had already once rode to my relative’s summer cottage in Vehkataipale, when I found information about the local classic bike route: Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari-Lappeenranta (route info in Finnish only). This route is not really a trail, because it follows the road, but still this 40 km (25 mi) sounded about my size of a day trip.

I decided to take this tour counter-clockwise. I started from my home in Lappeenranta and the first leg of the journey took me over the Luukkaansalmi bridge towards Vehkataipale. I got to ride a part of this leg on a trail also. Luukkaansalmi offers a nice view to both directions, to Lappeenranta and Imatra, and the downhill from the bridge is really a high speed ride. I was riding along a bike road until I came to Tuosa, but then I had to move on to the shoulder of the road. Though that was not an issue, because the passing cars were leaving a generous space between us

When I arrived to Vehkataipale there was another bridge to cross, next to the old pump plant. I didn’t stop there to take photos, though someone else was capturing the industial romantic nature of the pump plant with her camera. Right after the bridge the route turns to left towards Taipalsaari, but I took a little detour to visit my relative’s summer cottage in Kirvesniemi. I got there pretty conveniently at the lunch time and got something to eat after one hour on my bike.

After the lunch I returned to the Vehkataipale bridge and took the turn to Toijantie that took me towards Taipalsaari. This leg is notorious of its narrow and winding gravel road, which is currently under maintenance. They are making Toijantie wider and straightening the worst curves. Big yellow machinery was working on the roadside, but the road itself was still untouched and from a biker’s point of view quite fun terrain. As the cherry on the top is the Toijansalmi bridge in the end of the road. Like Luukkaansalmi, it also offers beautiful views to the Lake Saimaa. Soon after the bridge the route turns to left, to follow the Suur-Saimaantie and Taipalsaari is only a few turns and a heavy uphill away.

The route turns left towards Lappeenranta at the gas station, but because I was in no hurry I decided to take a one kilometer (0.6 mi) detour to stop at the Taipalsaari village. This second leg from Vehkataipale to Taipalsaari also took me an hour to ride. It’s the shortest leg, but the most difficult terrain. I rode to the village general store and got me an ice cream and a soda. This whole summer has been record breaking hot in recent centuries and my bike trip day in early July was warm too. Luckily it wasn’t one of the hottest days, though. As I was devouring my ice cream I walked across the street to the church and went to greet my relative at the war cemetery (literal translation from Finnish would be “a hero cemetery”).

The last leg from Taipalsaari to Lappeenranta is a very good bike road and the terrain was easiest on this trip. There are plenty of lake views to enjoy, but I was really starting to feel my legs get pumped. My thigh muscles weren’t able to give anything. The last leg took also an hour to ride and in the end I got to climb the long uphill from Lappeenranta harbour to my home.

I haven’t done any longer bike trips before, but this was a positive experience. Though I still would rather ride along a trail than on the road. But anyway I am starting to feel that for example the scenic Archipelago Trail (Saariston Rengastie) and The Costal Route (Rannikkoreitti) might be worth taking, though these are road cycling. From the Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari -classic it’s also possible to do a longer variation, that takes you all the way to the Sarviniemi in Kyläniemi. The route that I took now was 48 km (30 mi) with all the detours and for a beginner it was enough for one day. If I wouldn’t have visited the summer cottage and the village, the length would have been about 40 km (25 mi). The actual riding time was about one hour per leg, which is three hours combined. I took my breaks with rather relaxed schedule, which added almost two hours to my trip.

Total time: 20:56:37

Kesän alussa ostin itselleni uuden maastopyörän. Olin ollut jo muutaman vuoden kokonaan ilman polkupyörää, koska edellinen pyöräni varastettiin kotipihasta juuri ennen kuin muutin Ruotsiin ja siinä tilanteessa ei ollut järkevää hankkia uutta tilalle. Olin kuitenkin kaivannut pyörällä liikkumisen mahdollisuutta ja toisaalta minua oli alkanut houkutella myös mahdollisuus kulkea joitain retkeilyreittejä maastopyörällä.

Olin käynyt jo kerran pyöräillen sukulaisteni mökillä Vehkataipaleessa, kun löysin netistä paikallisen klassikkoreitin Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari-Lappeenranta.Reitti ei ole varsinaista maastopyöräilyä, koska se kulkee tietä pitkin, mutta reilun 40 km matka kuulosti kuitenkin minulle sopivalta päiväretkeltä.

Päätin lähteä kiertämään reittiä vastapäivään. Aloitin matkan kotoani Lappeenrannasta ja ensimmäinen etappi vei Luukkaansalmen sillan yli kohti Vehkataipaletta. Pääsin hieman ajamaan metsäpolkujakin tällä pätkällä. Luukkaansalmelta on hienot näkymät sekä kaupungin että Imatran suuntaan ja lisäksi sillalta saa varsin hyvän vauhdin alamäkeen. Matka jatkui vielä Tuosaan asti pyörätietä pitkin, mutta sen jälkeen jouduin siirtymään pientareelle polkemaan. Autoilijat ohittivat kuitenkin hyvin asiallisesti reilun välin jättäen.

Vehkataipaleeseen tullessani edessä oli toinen isompi silta vanhan pumppulaitoksen vierellä. Tähän kohtaan en itse pysähtynyt sen kummemmin valokuvaamaan, mutta joku muu oli kyllä saapunut kameroineen nauttimaan pumppulaitoksen teollisromanttisuudesta. Heti sillan jälkeen reitti kääntyy kohti Taipalsaarta, mutta tässä vaiheessa tein pienen ylimääräisen kierroksen sukulaisteni mökille Kirvesniemeen. Osuinkin sinne sopivasti lounasaikaan ja sain syötyä noin tunnin pyöräilyn jälkeen.

Lounaan jälkeen palasin takaisin Vehkataipaleen sillalle ja käännyin nyt Toijantielle kohti Taipalsaarta. Tämä etappi on (surullisen) kuuluisa kapeasta ja mutkaisesta hiekkatiestään, jota ollaan parhaillaan korjaamassa. Toijantietä levennetään ja pahimpia mutkia oikaistaan. Työkoneet mylläsivät tien vieressä, mutta itse tie oli kuitenkin vielä entisellään ja pyöräilijälle tämä oli oikeastaan hauskaa maastoa. Toijantien loppuhuipennuksena on korkea Toijansalmen silta, josta avautuu jälleen kerran kauniit näkoalat Saimaalle. Pian sillan jälkeen reitti kääntyy vasemmalle Suur-Saimaantielle ja Taipalsaari on enää muutaman mutkan ja rankan ylämäen takana.

Periaatteessa reitti kääntyy huoltoaseman kohdalta takaisin Lappeenrantaan, mutta koska minulla ei ollut kiirettä niin päätin poiketa vielä noin kilometrin verran käydäkseni Taipalsaaren kirkonkylällä. Etappi Vehkataipaleelta Taipalsaareen kesti myöskin noin tunnin. Se on kolmesta osiosta lyhyin, mutta maastoltaan vaativin. Ajoin kirkonkylän kaupalle ja kävin ostamassa itselleni jäätelön ja limpparin. Koko kesä on ollut Suomessa ilmeisesti vuosisatojen mittakaavassa ennätyskuuma ja pyöräilypäiväni heinäkuun alussa oli lämmin sekin. Onneksi kuitenkaan sää ei ollut aivan kaikista helteisin. Syödessäni jäätelöä kävelin aikani kuluksi tien toisella puolella olevalle kirkolle ja kävin tervehtimässä sukulaista sankarihautausmaalla.

Viimeinen etappi Taipalsaarelta Lappeenrantaan on koko matkalta todella hyväkuntoista pyörätietä ja maastoltaan matkan helpoin osuus. Järvimaisemia riittää ihailtavaksi, mutta tässä vaiheessa huomasin, että jalkani alkoivat jo olla melko hapoilla, koska kaupunkia lähestyessäni reidet eivät tuntuneet enää antavan juuri mitään. Viimeiseenkin pätkään kului noin tunti ja lopussa sain vielä nousta pitkän ylämäen Lappeenrannan satamasta kotiini.

En ole aiemmin tehnyt yhtään pidempää pyöräretkeä, mutta tämä kokemus oli ihan positiivinen. Tosin selkeästi mielummin ajelen silti metsäpoluilla kuin tietä pitkin. Kuitenkin hieman ovat alkaneet houkutella maisemiensa puolesta mm. Saariston Rengastie ja Rannikkoreitti, vaikka ovatkin maantiepyöräilyä. Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari -klassikosta on mahdollista pyöräillä myös pidempi variaatio, joka menee Kyläniemessä sijaitsevaan Sarviniemeen asti. Nyt polkemani reittivalinta ylimääräisine mutkineen oli noin 48 km pitkä ja se oli ensikertalaiselle ihan tarpeeksi pitkä päiväretki. Jos en olisi käynyt mökkivierailulla ja kirkonkylällä olisi pituudeksi tullut noin 40 km. Varsinaiseen pyöräilyyn kului melko tasan tunti per etappi eli yhteensä kolme tuntia. Tauot pidin hyvin rennolla otteella, joten niitäkin ehti tulla melkein parin tunnin edestä.

Haikola Trail

I have been thinking about starting a new project: going through all the hiking trails near my home. Though I would love to leave for a longer trip, my budget doesn’t really allow that at the moment. And then again I have been pondering that quite often the nature destinations close to home tend to be way too foreign. It’s somehow easier to dream about the land far far away. In addition I was thinking that I could really do my share of promoting the local traveling as an ecological choice and show some interesting places in southeast Finland.

Local hiking destinations in Finland can usually be found from every town’s website and other good source is Retkipaikka. Many lean-tos and wilderness huts for overnight trips are listed on Laavu.org. Regional Council of South Karelia has a website with clear directions (only in Finnish, though) how find the trail ends in here.

In early May I did one of these local trips to Taipalsaari. In the village of Haikola there is a trail following the Karvajalanjoki wetlands, which is also accessible with a wheelchair. The trail is about 1 km (0.6 miles) one way and in the other end there is a boardwalk that leads to a lean-to. There was no one at the lean-to, but the trail log informed me that there had been people today. Someone had written that he came paddling. There is enough space in the lean-to for a few people to sleep and next to it is a wood shed and a privy.

I walked also to the other end of the boardwalk where there is a wider platform, but not an actual place to attach a canoe or a boat. The wetlands opens into a small bay which leads to the Niivansalmi of Lake Saimaa. Suddenly I noticed a swan couple nesting on the other side of the bay. I have seen plenty of swans, but never one sitting in its nest.

This 2 km (1.2 mile) hike is not a much of an adventure, but the short distance and the easy terrain makes the Haikola trail a good choice for someone with a disability or small children.

Total time: 16:47:14

Olen ajatellut ottaa projektiksi lähialueiden retkeilyreittien ja -kohteiden koluamisen. Vaikka mieli tekisi jo taas pidemmälle reissulle, niin budjetti sitä ei valitettavasti salli. Ja toisaalta olen pohdiskellut, että usein oman kotiseudun luontokohteet jäävät varsin vieraiksi, kun helppo on ajautua unelmoimaan kaukomatkoista. Lisäksi ajattelin, että voisin samalla osaltani promotoida lähimatkailua ekologisena vaihtoehtona ja esitellä Kaakkois-Suomessa olevia kiinnostavia kohteita.

Paikallisretkeilyn kohteita löytää usein lähimmän kaupungin nettisivuilta ja toinen hyvä lähde on Retkipaikka. Yöpymistä varten laavuja ja autiotupia voi etsiä Laavu.org-sivustolta. Etelä-Karjalan tarjontaa esittelee varsin selkein ohjein Etelä-Karjalan liiton sivut.

Toukokuun alkupuolella lähdin heittämään yhden tällaisen reissun Taipalsaaren puolelle. Haikolan kylässä on Karvajalanjoen kosteikon varrelle tehty luontopolku, joka on esteetön myös pyörätuolilla liikkuville. Reitti on reilun kilometrin yhteen suuntaan ja polun toisessa päässä on laavulle vievät laiturimaiset pitkospuut. Laavulla ei ollut ketään, mutta vieraskirjassa oli merkintöjä samalta päivältä. Joku mainitsi tulleensa paikalle meloen. Laavuun mahtuu muutama ihminen nukkumaan ja vieressä on puuvaja sekä huussi.

Kävelin pitkospuiden toiseenkin päähän, jossa on pieni levike, mutta ei varsinaista kiinnityspaikkaa kajakille tai veneelle. Kosteikko avautuu pieneen lahteen, joka johtaa Saimaan Niivansalmelle. Lahden toisella puolella huomasin yllättäen joutsenpariskunnan pesimispuuhissa. Joutsenia toki on tullut vastaan useinkin, mutta en ole aiemmin nähnyt tuota lintua istumassa pesässään.

Kovin suurta seikkailua tästä reilun kahden kilometrin lenkistä ei välttämättä kehkeydy, mutta Haikolan luontopolku sopii helppoutensa puolesta hyvin liikuntarajoitteisille sekä pienten lasten kanssa liikkuville.

Downhill Day at Ukonmäki

Ukonmäki (which translates roughly to “Old man’s hill”) is a traditional rural backcountry downhill skiing place at the village of Sammaljärvi in Taipalsaari. On the wooded hillside, that’s on private land, there is an opening that allows one to ski down to a steep dell and then up again. My father’s childhood home was nearby and thus he has wanted to take his children and grandchildren to ski down this hill.

I remember that when I was a child, I was more than once lying flat on my face on the bottom of that dell. Skiing down from the top of the hill is a kind of a merit in our family and succeeding in it is not obvious. Last year the traditional skiing day ended when my uncle was taken to the hospital with an ambulance.

This year my dad had once again invited our extended family to join us in Ukonmäki. And on a sunny February morning in addition to my parents there were my uncle and his wife, my cousin with his family and my cousin who was visiting us from US with her offspring. We were planning to go down the hill with variety of winter sports gear and to fry some sausages over the fire, with the permission of the landowner of course. My uncle was sporting a pair of telemark skis, the small ones had their pulkas and me and dad were trying our luck with downhill skis.

I had tried to ski down the Ukonmäki years ago with cross-country skis and inevitably ended up crashing on my face on the bottom of the pit. The steepness of the downhill put together with the following uphill causes quite a strong forces to effect the skier just in the deepest part of the dell. Well, I did one testrun with my downhill skis a bit above the midline of the hill and everything seemed good. Time to tamp to the top.

The sun was shining beautifully and I was trying to scan vicinity through the woods on the top of the hill, but the forest was too dense. From the bottom the Ukonmäki doesn’t seem that high, but when you stand on the top of it, it starts to feel more exciting. I pressed the GoPro that was sitting on my helmet on and turned the skis downhill. The wind caught my jacket and on the bottom I leaned a bit behind. I slided effortlessly to the uphill and slowed down next to the fire pit.

I went down couple more times and the young daredevils hurtled by fearlessly with their pulkas. When it was time to leave I noticed that the road was frozen solid and allowed me to ski all the way to our car that was parked at grandma’s cottage.

Ukonmäki on Taipalsaaren Sammaljärven kylällä sijaitseva perinteinen mäenlaskupaikka. Yksityisellä maalla olevaan mäenrinteeseen on raivattu kapea väylä, jonka läpi voi talvisin laskea jyrkkään notkoon ja sieltä ylös. Isäni lapsuudenkoti oli aivan tämän mäen vierellä ja siten hän on kuljettanut mukanaan niin lapset kuin lapsenlapsetkin kyseiseen mäkeen laskemaan.

Muistan lapsena olleeni kerran jos toisenkin turvallani notkonpohjalla. Mäen päältä laskeminen on ollut suvun sisällä eräänlainen meriitti ja onnistuminen tässä ei ole mitenkään itsestäänselvää. Viimetalven perinteikäs mäenlaskupäivä päättyi siihen, kun setäni vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Tänä vuonna isäni oli taas kutsunut sukua Ukonmäkeen ja aurinkoisena helmikuun aamuna paikalle ilmaantuikin vanhempieni lisäksi setäni vaimoineen, serkku perheineen ja Suomessa kyläilevä amerikanserkkukin oman katraansa kanssa. Ohjelmassa oli siis laskemista erinäisillä välineillä ja makkaranpaistoa, maanomistajan luvalla toki. Setäni oli lähtenyt ulkoiluttamaan telemark-suksiaan, pikkuväellä oli pulkat mukana ja isän kanssa päätimme koettaa onneamme laskettelusuksilla.

Olin laskenut Ukonmäestä joskus vuosia sitten hiihtosuksilla ja päätynyt väistämättä naamalleni montun pohjalle. Mäen jyrkkyys suhteessa vastarinteeseen on jotenkin sellainen, että juuri kuopan syvimmässä kohdassa laskijaan kohdistuu melkoisia voimia. No, tein laskettelusuksilla yhden koelaskun vähän puolivälin yläpuolelta ja kaikki vaikutti hyvältä. Ei muuta kuin tamppaamaan mäen päälle.

Aurinko paistoi kauniisti ja yritin tähyillä lähialuetta puiden läpi mäen päältä, mutta metsä oli turhan tiheää. Ukonmäki ei näytä alhaalta kovin korkealta, mutta ylhäälle päästyään jännitysmomentti kuitenkin kasvaa. Painoin kypärän päällä tököttävän GoPron päälle ja käänsin sukset alamäkeen. Tuuli tuntui takissa ja notkon pohjalla nojasin hieman taaksepäin. Nousin ongelmitta vastamäkeen ja jarrutin nuotiopaikan viereen.

Laskin päältä pari kertaa uudestaan ja nuoremmat sukulaiset viilettivät menemään varsin pelottomasti pulkillaan. Tehdessämme lähtöä kotiin totesin tien olevan niin jäässä, että saatoin hiihtää koko matkan mökin pihassa olevalle autolle.

Kuivaketvele Hillfort

The Christmas time was exceptionally warm in Finland – actually as warm as the last Midsummer (that was exceptionally cold). I was spending the holidays in Southern Finland and thus decided to find some new places to spend my Two Nights in December.

My first destination was Taipalsaari. On my way there I stopped at the Luukkaansalmi bridge to take a few photos and then headed to the Kuivaketvele hillfort. The hillfort is roughly dated to Viking Age (800-1050) and the only thing left of the fortress is some remains of the stone wall. Still the place on the cliff is beautiful and worth visiting. There are stairs leading up and a viewing platform (that can be used as a sleeping place when it doesn’t rain) next to them. The remains of the fortress are on the opposite side of the hill.

I was wishing to be able to take some star photography during the night, but the clouds kept on rotating above me all night. I decided to do some experimentation with the long exposure photography and HDR under the bright moonlight (though the results were not perfectly satisfactory). But at least I didn’t have to suffer from cold weather, even though I was rather lightly dressed considering the time of the year.

There is a nice blog post in Retkipaikka about Kuivaketvele hillfort. It’s written in Finnish, but the (daylight) photos are still worth seeing.

Joulu oli poikkeuksellisen lämmin – itseasiassa yhtä lämmin kuin edeltävä (poikkeuksellisen kylmä) juhannus. Viettäessäni pyhiä Etelä-Suomessa päätin etsiä joulukuun Two Nights -kohteiksi itselleni uusia paikkoja.

Ensimmäiseksi yöksi suuntasin Taipalsaarelle. Pysähdyin menomatkalla Luukkaansalmen sillalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkoin sitten kohti Kuivaketveleen linnavuorta. Viikinkiajan (800-1050) muinaislinnasta on jäljellä lähinnä kivivallin jäänteitä, mutta itse paikka korkealla kalliolla on kaunis. Linnavuorelle pääsee nousemaan hyväkuntoisia portaita ja niiden yläpäässä on näkoalatasanne (joka soveltuu yöpymiseen silloin kun ei sada). Itse linnoituksen jäänteet ovat mäen vastakkaisella reunalla.

Olin elätellyt toiveita tähtien kuvaamisesta yön aikana, mutta puolipilvinen sää peitti taivaasta juuri strategiset alueet. Tein kuitenkin yöllä joitakin pitkän valotusajan ja HDR-kokeiluja kirkkaan kuutamon alla (tosin tulokset eivät olleet täysin tyydyttäviä). Kerrankin kylmästä ei tarvinnut kärsiä, vaikka olinkin pukeutunut vuodenaikaan nähden kevyesti.

Retkipaikassa on hyvä blogikirjoitus Kuivaketveleen linnavuoresta päivänvalossa otettuine kuvineen.