24,83 km (15.4 miles)
886.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA
The first night in Shenandoah wasn’t as peaceful as one would expect from a national park: the sound of traffic carried from Skyline Drive. I have understood that not everyone is unconditionally entranced by Skyline Drive which goes through Shenandoah. And now I understood why. In the narrow national park one is never very far from the road, so the sound of traffic is frequently present.
The throng of people at Calf Mountain Shelter started to slowly dissipate in the morning, and as I left I chatted a bit with Dreamliner and Sunshine. They weren’t delighted by the weekend rush either, and were considering camping away from the shelters like I was. In Shenandoah the rules aren’t as strict as the Smokies – campers are encouraged to stay near the shelters (or ”huts” as they’re mainly called here), but are allowed to set up elsewhere as long as they follow good practices. This means one night in any given place, which is 20 meters from the trail (preferably not visible), 10 meters from a water source, and 400 meters from intersections, parking lots, and campgrounds.
The route traveled up and down throughout the day, but the steepness of the hills was very moderate. I ate lunch with a lot of other hikers around noon at an intersection. Just as I finished eating, water started to fall from the sky. There were several small showers throughout the afternoon, but I didn’t get all that wet.
I made a stop at Blackrock Hut where the previous shelter’s lemming herd had expectedly ended up. There was still plenty of time so I decided to continue for a few more miles and find a peaceful place to camp. After hiking over Blackrock and getting a bit over 16 miles together I did indeed find a nice place, where there was no one else. I got my tent pitched and my food bag on a string in a tree when the rain started to pick up. To end the day I enjoyed a tuna tortilla, a Kathy Reichs book, and especially peace and quiet.
Ensimmäinen yö Shenandoahissa ei ollut niin rauhallinen kuin kansallispuistolta voisi toivoa: Skyline Drivelta kantautui moottoripyörien ääniä. Olen käsittänyt, että kaikki ihmiset eivät ole varauksettoman ihastuneita Shenandoahin läpäisevään Skyline Driveen. Ja nyt ymmärrän itsekin miksi. Kapeassa kansallispuistossa ei ole koskaan kovin kaukana tiestä, joten liikenteen melu kuuluu usein.
Calf Mountain Shelterin ihmispaljous alkoi pikkuhiljaa aamulla purkautua ja lähtiessäni keskustelin hetken Dreamlinerin ja Sunshinen kanssa. Hekään eivät olleet ilahtuneita ruuhkasta ja miettivät laillani sheltereiden välttämistä. Shenandoahissa säännöt eivät ole yhtä tiukat kuin Smokiesilla – telttailijoiden suositellaan yöpyvän sheltereiden (tai täällä niitä kutsutaan pääasiassa termillä “hut”) läheisyydessä, mutta muuallakin saa majoittua noudattaen hyviä tapoja. Tämä tarkoittaa yhtä yötä kyseisellä paikalla, joka on 20 metriä polusta (mieluiten ei polulta nähtävissä), 10 metriä vedenottopaikasta sekä 400 metriä tienristeyksistä, parkkipaikoista ja leirintäalueista.
Reitti kulki vaihtelevasti ylös ja alas pitkin päivää, mutta mäet olivat jyrkkyydeltään hyvin maltillisia. Söin monen muun vaeltajan kanssa lounasta puolen päivän aikaan tienristeyksessä. Ehdin juuri saada syötyä, kun taivaalta alkoi hiljalleen tipahdella pisaroita. Sadetta tuli iltapäivän aikana muutama pieni kuuro, mutta en ehtinyt pahemmin kastua.
Kävin pyörähtämässä Blackrock Hutilla, jonne edellisen shelterin sopulilauma oli odotusten mukaisesti päätynyt. Aikaa oli vielä hyvin, joten päätin jatkaa muutaman mailin ja etsiä rauhallisen telttapaikan. Vaellettuani Blackrockin yli ja saatuani reilun 16 mailia kasaan löysinkin mukavan paikan, jossa ei ollut ketään muuta. Ehdin sopivasti pystyttää teltan ja virittää ruokasäkin narun puuhun, kun sade alkoi merkittävästi kiihtyä. Nautin päivän päätteeksi tonnikalatortillasta, Kathy Reichsin kirjasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta.