Kuivaketvele Hillfort Spring Edition

Kuivaketvele Hillfort is a fortress from Viking Age (800-1050) in the island of Kuivaketvele, in Taipalsaari. Hillforts are fortified refuges or defended settlements and there are many of them near Lake Saimaa. These are dated to the Iron Age (in Finland 500 BCE-1200 CE) and are situated on the top of steep hills. This is also true in Kuivaketvele, where the ruins are on a rather scenic spot.

When you drive from Lappeenranta to Taipalsaari, in Kuivaketvele you turn right to the Linnavuorentie. After a few hundred meters (about 1/4 of a mile) there is a parking lot next to the road and the trail head with the information board. On a nice day of early May me and Nina decided to head there to get some fresh air and enjoy the views.

From the parking lot we followed the trail, which goes steep uphill and takes you to the stairs. There is a sturdy wooden staircase, that make the hill easier to climb and prevents the erosion. Somewhere around the midway there is a rest spot and a bench, where you can admire the impressive rock wall. Although the rock face might look inviting for some rock climbing, it’s better to leave it alone, because the area is protected by the law.

The stairs take you all the way up, where there is an observation deck. The views to the Lake Saimaa is partially obscured by the tall trees, but the landscape is appealing anyway. The ruins of the walls of the fortress are deeper in the woods and can be found by following one of the many trails on the top of the hill. There is not much left and the knee-high row of rocks covered by moss could be easily missed unless there was a sign.

On my opinion Kuivaketvele is better for enjoying roaming in the woods, taking a peek over steep cliffs and the landscape than the actual ancient monument. The area haven’t gained even that much of archaeological interest – there have been very few digs. Nevertheless it’s still worth a visit and due the easy approach I also drop by every once in a while, when driving past it. (I have written about the Kuivaketvele Hillfort once in 2015, too.) Also on this trip we focused on aimless meandering and finally sat down at the observation deck to have some funnel cake that was leftover from the May Day. Because the main attraction of every trip is the lunch!

Total time: 00:50:37

Kuivaketveleen linnavuori on viikinkiajalle (800-1050) sijoittuva linnoitus Taipalsaarella, Kuivaketveleen saaressa. Rautakaudelle (Suomessa 500 eaa.-1200) ajoittuvia linnavuoria eli muinaislinnoituksia on Saimaan alueella useita ja ne sijaitsevat korkeiden mäkien päällä. Näin on myös Kuivaketveleellä, jossa linnoituksen jäänteet ovat varsin maisemallisella paikalla.

Kun Lappeenrannasta ajaa Taipalsaarelle, kääntyy Kuivaketveleessä tien oikealle puolelle Linnavuorentie. Muutaman sadan metrin jälkeen tien sivussa on parkkipaikka ja reitin alku infotauluineen. Kauniina toukokuun alun päivänä ajoimme tänne Ninan kanssa ulkoilemaan ja nauttimaan maisemista.

Parkkipaikalta lähdimme seuraamaan polkua, joka kulkee melko jyrkästi ylämäkeen ja vie portaiden juureen. Linnavuorelle on rakennettu hyvät puiset portaat, jotka helpottavat kulkua ja samalla estävät maaston kulumista. Pitkien portaiden varrella on myös pysähdyspaikka, jossa voi istahtaa penkille ihailemaan näyttävää kalliojyrkännettä. Vaikka kallio saattaisi houkutella kiipeilemään, on se parempi jättää rauhaan, koska alue on suojeltu Muinaismuistolain nojalla.

Portaat vievät mäen päälle asti, jonne on rakennettu näköalatasanne. Saimaalle päin avautuvaa maisemaa peittävät osittain korkeat puut, mutta näkymä on siitä huolimatta varsin viehättävä. Linnoituksen kivivallin jäänteet tulevat vastaan, kun seurailee mäellä kulkevia polkuja. Paljoa ei ole jäljellä ja polvenkorkuinen sammaleen peittämä kivivalli jäisi helposti huomaamatta ilman kylttiä.

Omasta mielestäni Kuivaketveleellä voi enemmänkin nauttia metsässä samoilusta, jännittävistä jyrkänteistä ja maisemista kuin varsinaisesta muinaismuistosta. Arkeologisestikaan alue ei ole suunnatonta kiinnostusta herättänyt – kaivaukset ovat olleet varsin vähäisiä. Paikka on kuitenkin käymisen arvoinen ja helpon saavutettavuutensa ansiosta itsekin aina toisinaan ohikulkumatkalla sinne pysähdyn. (Olen kirjoittanut Kuivaketveleen linnavuoresta myös vuonna 2015.) Tälläkin kertaa käyskentelimme ympäriinsä rennosti ja lopulta istahdimme näköalatasanteelle nautiskelemaan vapulta jääneitä tippaleipiä, koska retken kohokohtahan on aina eväät!

Tolpankangas Trail

Have you ever passed a place – perhaps more than once – and been thinking about what might there be? When you drive from Lappeenranta to Kouvola, there is a junction to Kaitjärvi and Hietamies after Taavetti. There the speed limit drops from 100 km/h to 80 km/h and underneath a small hill is this junction – and a speed trap. I’m convinced that many people can recall this spot, because earlier the speed limit changed right before the camera – in the end of the downhill (nowadays the speed limit changes on the top of the hill, which makes more sense anyway). If you happen to know this place, have you ever wondered where that junction leads to?

The Tolpankangas Trail is a few kilometres drive from that junction, in the Kannuskoski village of Luumäki. Google Maps finds smoothly to the trail head and there is sufficiently room for parking. The trail is roughly 5,2 km (3.2 mi) long and follows sand ridges with pine forest. There is also a shelter along the trail. If one is not willing to hike the whole loop trail, you can make a shorter trip to the shelter, which is about one kilometre (0.6 mi) from the parking lot.

Me and Nina had been driving in a rather cloudy weather, but as we arrived to the Tolpankangas the sun started to appear and we got to enjoy a nice spring weather on the eve of the May Day. I had read that there would be no trail signs, but that was not true. There were small signs in all the necessary places. The trail started by following a dirt road that had sand as fine and golden as on a beach.

After passing diligently cared pine forest the landscape turned into more of a thicket and the trail got muddier. There was patches of snow in the woods and therefore it was no wonder that shadier spots were still damp. As we followed a narrow forest road we found rather interesting tracks. I’m no specialist what it comes to animal tracks, but the quite large footprint and long claws made it look like it might have been a wolverine.

Near the Rastaslampi pond the route started to go uphill along a ridge. Until there the trail follows forest roads, but on the turning point you have to take a wider dirt road. Before too long we fortunately returned to the woods, because the winding road with cars swishing by was not my favourite part of the trail. We walked throug a clear cut area and after climbing to a small hill we saw the main attraction – the Karhulampi pond and the shelter.

Near the shelter was a privy, the shelter had a fire pit and for enthusiastic swimmers there are steps from the pier to the pond. In the end of April the weather was too cold for swimming, so we didn’t dip in, but from the surface the water seemed pretty deep. We had a lunch break enjoying the landscape. The shelter is very clean and well maintained by the locals – also the remote location might protect it from vandalism.

From the shelter there is one kilometre (0.6 mi) walk back to the parking lot. The trail mainly follows forest roads, meaning it’s in good condition. There are some small hills to climb, but the terrain is not challenging. Especially the shelter is a great destination also for families with children – as long as everyone keeps it pristine. Tolpankangas became easily one of my local favourites and I highly recommend a visit, if you happen to travel in Southern Karelia.

Total time: 02:26:10

Oletko koskaan kulkenut ohi jostain paikasta – ehkä useinkin – ja pohtinut mitä siellä mahtaa olla? Kun ajaa Lappeenrannasta Kouvolaan, on Taavetin jälkeen Kaitjärven ja Hietamiehen risteys. Siinä nopeusrajoitus putoaa 100 km/h:sta 80 km/h:iin ja pienen alamäen pohjalla on risteys – sekä nopeusvalvontakamera. Moni tätä tietä ajanut varmasti muistaa paikan, koska aiemmin rajoitus muuttui vain muutamia metrejä ennen kameraa – ja siis alamäen päätteeksi (nykyään se sentään vaihtuu järkevämmin jo mäen laella). Jos tämä paikka on tuttu, oletko miettinyt minne tuo kameraristeys johtaa?

Tolpankankaan luontopolku on muutaman kilometrin päässä tuosta risteyksestä, Kannuskosken kylällä Luumäellä. Google Maps löytää sujuvasti perille ja polun alussa on hiekkatien varressa sopivasti parkkitilaa. Noin 5,2 km pitkä reitti kiertelee harjuisessa metsämaastossa ja matkan varrella on myös laavu. Jos koko reittiä ei halua kiertää, voi parkkipaikalta tehdä myös lyhyemmän retken noin kilometrin päässä olevalle laavulle.

Olimme ajaneet Ninan kanssa melko pilvisessä säässä, mutta Tolpankankaalle saapuessamme aurinko alkoi pilkistellä esiin ja edessä näytti olevan mukava vappuaaton sää. Olin lukenut, että reitillä ei olisi merkintöjä, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa. Pieniä kylttejä oli sopivasti juuri tarpeellisissa kohdissa. Polku lähti seurailemaan hiekkatietä, jonka keltainen hiekka niin hienojakoista kuin olisi rannalla kävellyt.

Hyvin hoidetun mäntymetsän jälkeen ympäristö muuttui hieman ryteikköisemmäksi ja reitti mutaisemmaksi. Metsässä oli paikoin vielä lunta, joten ei ollut ihme, että varjoisemmat paikat olivat yhä kosteita. Kulkiessamme kapeaa metsätietä törmäsimme erikoisiin jälkiin. Kovin syvällisesti en ole perehtynyt eläinten jälkiin, mutta suurehkosta jäljestä ja pitkistä kynsistä epäilimme kyseessä olevan ehkä ahman.

Rastaslammen tuntumassa reitti alkoi nousta hieman korkeammalle harjulle. Tähän asti polku seurailee metsäteitä, mutta kääntymispaikalla se siirtyy hieman leveämmälle hiekkatielle. Ennen pitkää palasimme kuitenkin onneksi metsään, koska mutkainen tie ohi huristavine autoineen ei ollut reitin paras osio. Kuljimme läpi avohakatun alueen, kunnes eräältä mäeltä näimme retken pääkohteen – Karhulammen ja laavun.

Laavun tuntumassa on huussi, laavulla on tulentekopaikka ja innokkaille uimareille Karhulampeen vievät laiturilta portaat. Huhtikuun lopussa oli vielä melko kylmät uimakelit, joten lampi jäi koeajamatta, mutta pinnalta katsellen se vaikutti melko syvältä. Pidimme pienen evästauon laavulla nautiskellen maisemasta. Laavu ja sen ympäristö on erittäin siistissä kunnossa – osittain varmasti syrjäisen sijainnin ansioista ja osittain tietenkin paikallisten hyvän ylläpidon vuoksi.

Laavulta on noin kilometrin matka takaisin parkkipaikalle. Koko reitti seurailee suurilta osin metsäteitä, joten väylä on siinä mielessä helppokulkuista. Mäkiä on jonkin verran, mutta maasto ei ole haastavaa. Erityisesti laavu on mainio kohde myös lapsiperheille, kunhan kaikki pitävät sen yhtä moitteettomassa kunnossa jatkossakin. Tolpankankaasta tuli heittämällä yksi paikallisista suosikkikohteistani ja suosittelen sitä lämpimästi, jos liikut Etelä-Karjalassa.

Lahnajärvi Trail

Lemi is located in Southern Karelia, northwest from Lappeenranta, and the main village sits on the shore of the lake Lahnajärvi. Locally Lemi is known from särä (a traditional food cooked in wooden trough from lamb and potatoes) and red potatoes – and more widely from the metal band Stam1na.

Around lake Lahnajärvi runs a 8,5 km (5,3 mi) long trail, that can be done either by hiking or by bike. The route starts from the church, which you can reach by bus. It’s not too far away from Lappeenranta to ride your bike there (about 25 km/15 mi one way) either. I chose to drive my car and found a parking place right next to the church, in front of the local bank.

On a bright spring day I started to hike this trail counter-clockwise, leaving the lake Lahnajärvi on my left hand side. I strolled along the sidewalk for a while, leaving the village behind, and then moved to the shoulder of the paved road. The route is marked with orange signs. There are not plenty of them, but all turns are indicated clearly. First of these turns was to Kesäniementie, which allowed me finally to tread an unpaved road.

On the north side of the lake the route changes once again from unpaved road to a forest road and the views were also getting nicer. There were really no views to the lake, but I enjoyed walking through the woods. When the trail turned to a land bridge that divides the Lake Lahnajärvi from the Kuuksenenselkä section of the Lake Kivijärvi, there is available an attraction. It’s a bit embarrassing to say that I was distracted enough to walk past it! There would have been an artillery pit, that is part of the Salpalinja (more about Salpalinja in my Salpapolku posts). But anything can happen when you are enjoying the great outdoors and perhaps it’s good to leave something for my readers to find, too.

Although the views to the lakes are limited, I think the Vuolteenkannas land bridge is the best part of the trail. The dirt road is peaceful enough and you get to enjoy the woods. At Papinoja (lit. priest’s ditch), that connects the two takes, there is a resting area with a table and benches – as well as the trail log.

After the land bridge I followed the dirt road for a while, until I turned to the paved Uimintie, that takes back to the village. Walking along the non-existent shoulder of the road wasn’t actually a pleasure cruise, when the cars keep rushing by, but fortunately this is only a small section of the trail.

Near the village, close to the shore, there is an artificial wetlands and a lean-to on the other side of it, if one wishes to have a break. Or then you can walk on the top of the hill, to the church, and stop at the local grocery store to get some ice cream. Generally I would recommend the Lahnajärvi Trail more for MTB than hiking, but it’s still an easy day trip – which ever way you choose to do it.

Total time: 02:04:14

Lemin kunta sijaitsee Etelä-Karjalassa, Lappeenrannan luoteispuolella, ja varsinainen kirkonkylä reilun kilometrin mittaisen Lahnajärven rannalla. Paikallisesti Lemi tunnetaan puukaukalossa valmistettavasta särästä (perinneruoka, johon tulee lammasta ja perunaa) ja punaisista perunoistaan – laajemmin ehkä metalliyhtye Stam1nasta.

Lahnajärven ympäri kulkee 8,5 km pitkä retkeilyreitti, joka soveltuu sekä kävelyyn että pyöräilyyn. Reitti alkaa siis Lemin kirkonkylältä, jonne pääsee linja-autolla – eikä pyörämatkakaan Lappeenrannasta (noin 25 km/suunta) ole mahdoton. Itse saavuin autolla, jonka parkkeerasin kirkon tuntumassa olevan Lemin Osuuspankin pihaan.

Kirkkaana keväisenä päivänä lähdin kulkemaan reittiä vastapäivään Lahnajärven jäädessä vasemmalle puolelleni. Hetken kävelin kevyen liikenteen väylää, mutta kylän jäädessä taakse kuljin asfaltoidun tien piennarta pitkin. Reitti on merkitty oranssein kyltein. Niitä ei ole jatkuvasti, mutta kaikki käännöspaikat on merkitty hyvin. Ensimmäinen tällainen käännös on Kesäniementielle, jolloin pääsee viimein kulkemaan päällystämätöntä tietä pitkin.

Lahnajärven pohjoispuolelta reitti siirtyy metsäautotielle ja maisematkin muuttuivat mielestäni mukavemmiksi. Järvelle asti ei tarjoutunut erityisemmin näkymiä, mutta metsässä oli miellyttävä kävellä. Reitin kaartuessa kulkemaan Lahnajärven ja Kivijärven Kuuksenenselän välistä kapeahkoa kannasta on polun varrella nähtävyytenä Salpalinjaan kuuluva tykkipatteri (enemmän Salpalinjasta Salpapolkua käsittelevissä teksteissäni). Kiusallista myöntää, mutta tohkeissani kävelin tästä huomaamattani ohi. No, retkillä tapahtuu kaikenlaista ja ehkä on hyvä jättää jotain lukijoidenkin löydettäväksi.

Vaikka näkymät järville ovat rajalliset, on Vuolteenkannas kuitenkin mielestäni reitin paras osuus. Hiekkatie on rauhallinen kulkea ja metsäluonnosta saa nauttia. Papinojan kohdalla, jossa on yhteys järvien välillä, on taukopaikka pöytineen ja reitin lokikirja.

Kannaksen jälkeen kuljin vielä tovin hiekkatietä, kunnes käännyin päällystetylle Uimintielle, joka vie takaisin kirkonkylälle. Olemattomalla pientareella kulkeminen ei ole pelkkää herkkua autojen suhahdellessa läheltä ohi, mutta tämä pätkä on onneksi melko pieni osuus koko reitistä.

Kirkonkylälle saapuessa on rannan läheisyydessä keinotekoinen kosteikko, jonka toisella puolella on laavu, jossa voi myös halutessaan pysähtyä. Tai sitten voi kävellä mäen päälle kirkolle ja hakea vaikka jäätelöt läheisestä kaupasta. Yleisesti suosittelisin Lahnajärven reittiä enemmän pyöräilyyn kuin vaeltamiseen, mutta helpon päiväretken siitä saa kulkuvälineestä riippumatta.

Repovuori Trail

In the Lemi area there are quite a few hiking destinations and two of them are conveniently located right along the Mikkelintie. So, it’s easy approach them especially if you are driving from Lappeenranta to Savitaipale or to Mikkeli. Both of these two trails, the Repovuori Trail and Tuulimylly (Windmill) Trail, share the same trailhead in Huttula village, behind the ice hockey rink.

On a sunny day in April me and Nina decided to check the slightly shorter, 4,5 km (2.8 mi) long, Repovuori Trail. We drove from Lappeenranta towards Mikkeli and at the Tarmo general store we took a turn right, to the Salmentie, and once again right to arrive to the ice hockey rink. There is enough space to park your car there. Close to the rink there is also a lean-to and a goahti, where you may enjoy your snacks after the trip or why not before. (Good food is the main attraction of any trip.) The goahti is locked, but at the lean-to there are phone numbers of locals who have the code for the key deposit.

We started to hike along the mellow trail through the old spruce forest. There was still a bit of snow on the trail, but not too much to cause any issues. The trail signs were brand spanking new and these blue and white posts were easy to follow. There are grand glacial erratics in the woods and as we were approaching the Kilkinmäki Hill the rock faces were also rather bouldery. The moss covered rocks reminded me of the giant Antero Vipunen, who is a character in the Finnish mythology and national epic, Kalevala.

The first climb was to the Kilkinmäki Hill and from the top the trail forks towards Repovuori and to Tuulimylly Trail. The funny images in the sign are worth mentioning. Before arriving to the Repovuori the trail follows power lines for a while. Because the area had gone through some landscaping, we had to look for a while where the trail disappeared, but once we found it we were back on track.

At the Repovuori (lit. Fox Mountain) the hiker is greeted by magnificent rock walls with beautiful cracks. And to my surprise on the top of these walls I saw bolted anchor points. So, there is a trad climbing routes there at least to two anchors and I also saw one bolted sport climbing route. I wasn’t at all aware about this location and it’s not either listed to the 27 Crags database. Therefore I can’t say anything about grading.

There is some scramble to do on the trail, but not any hard climbing. We sat down on a steep hill close to the climbing place to have a break because there was a nice sunny spot. Although bit further along the trail there would have been a perfect lunch spot with a view and a bench. So, I recommend going there.

Once we had descended from the Repovuori we arrived to a clear cut area and then to a thinned area. There the trail was completely lost, but the route had been marked with yellow ribbons in the trees. A while later we met a local guy, who asked if we found the route through the woods. He told that it was due the thinning that required them to do some rerouting.

The loop trail leads back to the ice hockey rink. Our trip was by all means successful in the beautiful spring weather. I can warmly recommend the Repovuori Trail as a day hike to everyone, who is comfortable with small challenges in terrain and especially to trad climbers. The locals seem to take good care of the trail and quite often these kind of trails that are maintained by small communities are the best ones.

Total time: 02:50:09

Lemin alueella on useampikin retkikohde ja kaksi reittiä asettuu mukavasti Mikkelintien varteen. Niihin on siis helppo käydä tutustumassa, jos liikkuu Lappeenrannan ja Savitaipateen tai Lappeenrannan ja Mikkelin välillä. Nämä molemmat kaksi reittiä, Repovuoren luontopolku ja Tuulimyllyn luontopolku, alkavat samasta paikasta Huttulan kylän jääkiekkokaukalon takaa.

Otimme aurinkoisena huhtikuun päivänä Ninan kanssa ensimmäiseksi projektiksi hieman lyhyemmän, noin 4,5 km pitkän, Repovuoren reitin. Ajoimme autolla Lappeenrannasta Mikkeliin päin ja Tarmo-kaupan kohdalta käännyimme oikealle Salmentielle ja melkein heti taas oikealle jääkiekkokaukalon luokse. Sen vierustaan mahtui hyvin parkkiin. Kaukalon vieressä on myös laavu ja kota, joissa voi nauttia tauosta retken jälkeen tai miksi ei vaikka ennenkin. (Pääasiahan retkessä on tietenkin aina hyvät eväät.) Kota on lukossa, mutta laavun seinässä on yhteistiedot avaimia varten.

Lähdimme kävelemään hyvin hoidettua muhevaa polkua läpi vanhan kuusimetsän. Polulla oli vielä keväästä hieman lunta, mutta ei haitaksi asti. Reittimerkit olivat aivan uudet ja sinivalkoisin raidoin merkattuja tolppia oli helppo seurata. Maastosta löytyy näyttäviä siirtolohkareita ja Kilkinmäkeä lähestyessä kalliotkin ovat vaikuttavan louhikkoisia. Sammaleen peittämä maasto tuo jokseenkin kalevalalaisia mielikuvia nukkuvasta Antero Vipusesta.

Ensimmäinen nousu on Kilkinmäelle, josta reitti haarautuu Repovuorelle ja Tuulimyllyn luontopolulle. Tämä on merkattu hauskoilla kuvilla. Ennen Repovuorta reitti kulkee pienen matkan voimalinjoja pitkin ja siellä reittiä piti maaston parturoinnin jäljiltä aluksi etsiä, mutta selvä polku löytyi kuitenkin pian.

Repovuorella vaeltajaa tervehtii näyttävä kallionseimänä kauneine halkeamineen. Ja yllätyksekseni niiden yläpuolella näin seinään pultatut ankkurit. Alueella on siis trädikiipeilymahdollisuus ainakin kahdelle yläankkurille sekä yhden pultatun sporttireitin näin myös. En ollut itse tästä paikasta ollenkaan tietoinen ja sitä ei ole listattu ainakaan 27 Cragsissa. Greideistä en siten osaa sanoa mitään.

Reitillä on hieman könyämistä luvassa, mutta ei mitään mahdotonta kiipeilyä. Istahdimme hetkeksi pitämään taukoa kiipeilypaikkojen lähettyville jyrkähköön rinteeseen, koska siinä oli mukava aurinkoinen paikka. Tosin hieman eteenpäin kulkiessa Repovuoren laella on kunnon näköalapaikka penkkeineen, joten suosittelen sitä taukopaikaksi.

Laskeuduttuamme Repovuorelta tulimme avohakkuualueelle ja osittain kaadettuun metsään. Sieltä reitti oli kadonnut täysin, mutta puihin oli merkattu keltaisilla nauhoilla uusi reitti. Hieman myöhemmin törmäsimme paikalliseen mieheen, joka kyseli olimmeko löytäneet reitin hyvin metsässä. Hän kertoi, että juurikin harvennushakkuiden takia oli ollut tarpeen tehdä hieman uudelleenreititystä.

Rengasreitti tuo lopulta takaisin jääkiekkokaukalolle. Meidän retkemme oli erittäin onnistunut kauniissa kevätsäässä. Voin lämpimästi suositella Repovuoren luontopolkua päiväretkeksi kaikille, joita hieman vaativampi maasto ei haittaa ja ehdottomasti trädikiipeilijöille. Paikalliset vaikuttavat pitävän reitin hyvässä kunnossa ja yleensä tällaiset pienten paikallisyhteisöjen hoitamat reitit ovatkin niitä parhaimpia.

Mellonlahti Trail

In Imatra, nearby the River Vuoksi, there are quite a few nature trails of different lengths. These are easy to approach, because the trail heads are in the middle of the town, which also allows taking public transport. From this selection we picked the Mellonlahti Trail, which was described to be about 3,6 km (2.2 mi). We parked our car close to the State Hotel of Imatra and from that century old jugend castle we took the stairs down to the River Vuoksi.

The Mellonlahti Trail goes down the river and the rugged river bed is a magnificent sight. Most of the snow was gone thank to the sunny days, but some of the sections in the woods had still a bit of snow. The trail passes by the outdoors theatre, which was due the corona restrictions serving as a practice area for kick scooters doing their stunts.

Before arriving to the Mellonlahti Bay, there is a small cove with a lean-to on the right hand side. Apparently one can cross the waters to the lean-to along the fishing dock during the summer, but it was still waiting on the shore for the ice to melt. The bay itself is one of the most interesting parts of the trail, because the bay is separated from the River Vuoksi by a narrow isthmus. This scenic land bridge takes you to the other side of the bay, where is the turnaround point.

Crossing the isthmus once again takes you back to the vicinity of the lean-to, where you turn away from the river. The other end of the trail (the route itself is actually shaped like letter Y upside down) leads to the top of the Mellonmäki Hill. This section of the trail was more icy and had more snow in early April, so at places we really had to watch our steps. Especially as we climbed on the top of the hill there was bit challenges to find a route that wouldn’t be too icy to climb on a steep hill. During the summer the hill is not a bad climb at all and there are several routes to the top.

There used to be a ski slope at the Mellonmäki and this area seems to lay on the other side of the hill. In addition there is a ski jumping hill, which is apparently still in active use, and a small lean-to. The view to the slopes is not as attractive as the one towards the River Vuoksi. As the weather was clear, the pulp and paper mill on the other side of the border – in Svetogorsk, Russia – could be seen.

The 3,6 km (2.2 mi) mentioned in the trail description is done on the top of the hill. One can return the same route along the river, but we ended up taking a bit of a shortcut and walking along the Viipurintie back to the State Hotel. That made the distance about 6 km (3.7 mi). It is possible to visit only one end of the trail – Mellonlahti or Mellonmäki – if one wishes to do a bit shorter trip. The shelters at the bay or on the hill are perfect places for a little break with snacks. If one wishes to finish the hike with more glamour, there is nothing to stop you to eating at the State Hotel restaurant.

Total time: 01:54:48

Imatralla Vuoksen ympäristössä kulkee useampikin eri mittainen luontopolku. Näitä on helppo lähestyä, koska ne alkavat keskeltä kaupunkia, jonne pääsee myös julkisilla. Me otimme keväisen päivän ohjelmaan kohdetiedoissa noin 3,6 km mittaiseksi mainitun Mellonlahden luontolenkin. Auton parkkeerasimme Imatran valtionhotellin lähelle ja tuon yli satavuotiaan jugendlinnan pihapiiristä suuntasimme portaita alas kohti Vuoksen uomaa.

Mellonlahden lenkki kulkee alajuoksulle päin ja jylhä jokiuoma on näyttävä nähtävyys. Aurinko oli sulattanut jo reitin suurelta osin kuivaiksi, mutta metsäisimmillä pätkillä oli vielä hieman lunta. Polku kulkee kesäteatterin takaa, joka näytti palvelevan näin korona-aikana pääasiassa nuorten skuuttaajien temppupaikkana.

Ennen Mellonlahdelle saapumista, on reitin oikealla puolella pieni poukama, jossa on laavu. Laavulle pääsee ilmeisesti kesäaikana kulkemaan kalastuslaituria pitkin, mutta nyt se odotti vielä rannassa lahden sulamista. Itse Mellonlahti onkin reitin kiinnostavimpia kohteita, koska lahden erottaa Vuoksesta kapea kannas. Tätä maisemallista maasiltaa pitkin pääsee kulkemaan lahden toiselle puolelle, jossa on polun kääntöpaikka.

Kannasta pitkin palataan siis takaisin laavun lähettyville, josta käännytään poispäin Vuokselta. Reitin toinen pää (reitti itsessään on ylösalaisen Y-kirjaimen muotoinen) johtaa nimittäin lähellä olevalle Mellonmäelle. Tämä osuus polusta oli vielä huhtikuun alussa selvästi lumisempi ja jäisempi, joten paikoin sai kulkea melko varovaisesti. Erityisesti lähtiessämme nousemaan Mellonmäen laelle oli pieniä haasteita löytää reitti, joka ei olisi liian jäinen kuljettavaksi jyrkässä rinteessä. Kesäolosuhteissa mäki siis ei ole mitenkään mahdoton noustavaksi ja reittejä laelle on useampia.

Mellonmäellä on aiemmin ollut laskettelukeskus, jonka rinteet näyttäisivät laskeutuvan poispäin Vuokselta. Lisäksi paikalla on hyppyrimäki, joka on ilmeisesti yhä aktiivisessa käytössä, sekä pieni laavu. Näköala laskettelukeskuksen suuntaan ei ollut erityisen kaunis, mutta Vuokselle päin avautuva maisema puolestaan oli viehättävämpi. Sään ollessa varsin kirkas, saattoi nähdä hyvin Venäjän puolella Svetogorskissa olevan sellutehtaan.

Reittiselosteessa mainittu 3,6 km matka tulee täyteen Mellonmäen huipulla. Sieltä voi halutessaan palata samaa reittiä rantaa pitkin lähtöpisteeseen. Me päädyimme oikaisemaan hieman ja kävelemään Viipurintietä pitkin takaisin valtionhotellille. Näin kokonaismatkaksi tuli suunnilleen 6 km. Mellonlahden reitin voi helposti kulkea käyden vain toisessa päätepisteessä – Mellonlahdella tai Mellonmäellä – jos haluaa tehdä hieman lyhyemmän lenkin. Evästauon voi pitää hyvin Mellonlahden tai Mellonmäen laavulla tai hieman enemmän glamouria kaipaavalle soveltuu retken lopuksi vaikka valtionhotellin ravintola.