Day 112: Kimmel Lookout

28,70 km (17.8 miles)
1202.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, PA

Translation available later.

Olin päättänyt vaeltaa hämärän tuloon asti. Koska ruokaa oli käytännössä enää yhdeksi päiväksi, halusin päästä mahdollisimman pitkälle. Näin seuraava kaupunki olisi saavutettavissa huomenna.

Olen onnistunut pitämään hyvää vauhtia yllä, mutta aamun kivikossa se ei näyttänyt oikein todennäköiseltä. Asiaa ei erityisesti auttanut se, että toisesta vaellussauvasta oli katkennut kärki eikä toisessakaan pito ollut enää kovin kehuttava. Jouduin jo pohtimaan sitäkin vaihtoehtoa, että matkaan menisi yksi päivä enemmän. Päästyäni hankalimmasta kohdasta eteneminen kuitenkin helpottui ja otin kiinni menetettyä aikaa.

Pidin lounastauon 501 Shelterillä, joka olisi ollut kieltämättä myös houkutteleva yöpaikka. Shelterillä on nimittäin suihku, paikalliset tarjoavat maksua vastaan kyytejä kauppaan (shelter on aivan tien vieressä) ja myös pizzeriat toimittavat tilauksia sinne. Paikalla olevat vaeltajat puhuivat lähellä olevasta hostellista, jolla oli ilmeisen hyvä maine, mutta minulla oli yhä tähtäimessäni Hamburgiin ehtiminen huomenna.

Pennsylvania on ollut todella tasainen, mutta sen varjopuolena on näköalojen vähäisyys. Ja itse koen korkealta avautuvat maisemat juurikin vaeltamisen palkitsevimpana osana. Tänään kuitenkin ohitin useammankin maiseman, jota saatoin pysähtyä hetkeksi ihailemaan.

Illan tullessa näin maassa pienen tikuista tehdyn merkin, joka kertoi minun vaeltaneen 1200 mailia. Tässä vaiheessa jokainen sata mailia ei enää tunnu niin ihmeelliseltä ja oikeastaan asiaa alkaa katsomaan jo käänteiseltä kannalta. Nimittäin tänään jäljellä oleva matka kutistui viimein kolminumeroiseksi eli Katahdinille on ”enää” alle 1000 mailia.

Etsiskelin sopivaa telttapaikkaa hämärän laskeutuessa. Yöksi oli luvattu sadetta ja sitä alkoi jo hieman tihkuttaa parin viimeisen kilometrin aikana. Löysin todella hyvän ja tasaisen paikan polun vierestä, joten pyöräytin repun seisomaan puuta vasten ja irroitin teltan. Yleensä kuuntelen musiikkia AT:lla vain kuulokkeista, mutta jostain hetken mielijohteesta halusin teltanpystytysmusiikkia, joten päätin laittaa puhelimen kaiuttimen päälle. Sateen putoillessa hiljalleen tanssin Enrique Iglesiasin tahtiin kiristellessä teltannaruja. Ajoitukseni oli erinomainen, koska istahtaessani telttaan illalliseni ääreen muuttui sade huomattavasti runsaammaksi. Olin saanut haluamani noin 18 mailia tehtyä ja huomenna olisi jäljellä 15 mailia Port Clintoniin ja sieltä vajaa pari mailia tietä pitkin Hamburgiin.

Day 111: Hike Naked Day

25,19 km (15.7 miles)
1184.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, PA

Like Gregor Samsa I awoke from an uneasy dream and saw something unexpected. A naked man was walking past my campsite. I had heard that in the US people observed a very unofficial Hike Naked Day, but I had remembered it to be in July. I didn’t think to ask the man if it was Hike Naked Day or if he was just a normal nudist.

It bothered me throughout the day, because I felt that a naked hikers’ day was definitely something a Finn should participate in. After all our approach to nudity is much more easy-going than in America. I didn’t have any cell coverage though, so I couldn’t check.

In the level terrain hiking moved along at a good pace, and the weather was just perfect, too. In the afternoon as I ascended a slope to Second Mountain a few drops started to come down, but I didn’t think it would get worse. Or at least this was until I heard an oncoming, even hum. I have learned on the AT that this sound of a strong gust of wind only means that momentarily rain will come pouring down. I had just enough time to drop my pack and throw my rain coat over me like a cape before the sprinkling turned into a monsoon. I put my raingear on properly and put the cover on my pack.

Luckily the torrential rain didn’t last very long. Pretty soon I was able to take off my rain gear, but I left the cover on my pack because it would dry better there than stuffed into a pocket of my pack.

As I finally got coverage on my phone I was able to confirm that today was indeed Hike Naked Day. I wasn’t quite brave enough to strip right then and there though, because in the next few miles were several road crossing and a couple of other more public places. No good getting my Visa revoked by showing off my butt cheeks along the interstate.

To end the day I had a bit of a steeper climb. I wondered if I would find a place to tent on the hill covered with poison ivy, but finally a small fire ring revealed itself behind a bush. I had gathered just over 16 miles fairly painlessly. If in the next two days I could squeeze out a total of 34 miles I would get into town for Midsummer Eve. I doubt Pennsylvanian’s celebrate Midsummer, but it doesn’t stop me.

 

Gregor Samsan tapaan heräsin aamulla rauhattomasta unesta ja näin jotain odottamatonta. Telttapaikkani ohi kulki alaston mies. Olin kuullut, että Yhdysvalloissa vietetään hyvin epävirallista Hike Naked Dayta, mutta olin muistellut sen olevan vasta heinäkuussa. En tullut kysyneeksi mieheltä, että oliko tänään Hike Naked Day vai oliko hän vain ihan tavallinen nudisti.

Asia vaivasi minua pitkin päivää, koska mielestäni alastomien vaeltajien päivä oli jotain mihin ehdottomasti suomalaisen pitäisi osallistua. Suhtaudutaanhan meillä alastomuuteen huomattavasti mutkattomammin kuin Yhdysvalloissa. Minulla ei kuitenkaan ollut kännykässä kenttää, että olisin asian voinut varmistaa.

Tasaisessa maastossa vaellus kulki vauhdikkaasti ja sääkin oli juuri sopiva. Iltapäivällä noustessani loivaa rinnettä Second Mountainille alkoi tulla muutamia pisaroita, mutta en uskonut sateen siitä kiihtyvän. Tai ainakin näin oli siihen asti, kunnes kuulin lähestyvän voimakkaan huminan. Olen oppinut AT:lla, että tuo voimakkaalta tuulenpuuskalta kuulostava ääni ei ole tuuli vaan tarkoittaa sitä, että sekuntien päästä vettä tulee kaatamalla. Ehdin juuri kiepauttaa repun maahan ja heittää sadetakin viitaksi päälleni, kun tihkusade muuttui monsuuniksi. Puin sadevaatteet kunnolla ja vedin repun päälle suojan.

Kaatosadetta ei kuitenkaan onneksi kestänyt kauan. Hyvin pian saatoin jo riisua sadevaatteet, mutta jätin repun sadesuojan paikalleen, koska se kuivuisi siinä paremmin kuin mytyssä repun taskussa.

Saadessani viimein kenttää puhelimeeni pääsin lopulta selville, että tänään todellakin oli Hike Naked Day. En kuitenkaan uskaltautunut siinä vaiheessa enää heittäytymään kelteisilleni, koska seuraavien mailien aikana edessä oli useita tien ylityksiä ja muitakin hieman julkisempia paikkoja. Viisumiaan ei kannata polttaa esittelemällä pakaroitaan moottoritien varressa.

Päivän päätteeksi edessä oli hieman jyrkempi nousu. Epäilin löytäisinkö myrkkymurattien peittämältä mäeltä mitään telttapaikkaa, mutta lopulta puskan takaa näkyi pieni avoin nuotiopaikka. Olin saanut kasaan reilun 16 mailia varsin kivuttomasti. Jos kahtena seuraavana päivänä onnistuisin pursertamaan yhteensä 34 mailia, pääsisin juhannusaattoillaksi kaupunkiin. Pennsylvanialaiset tuskin juhannusta juhlivat, mutta senhän ei tarvitsisi estää minua juhlimasta.

Day 110: Table Rock

26,38 km (16.4 miles)
1167.9 / 2189.8 miles
Stealth campsite, PA

Marvin Gaye’s unfailing groove greeted me in the morning, as Alex, who had slept in the shelter, packed his gear in time to music. I couldn’t help smiling as the saxophone got to play his solo. This morning would be good.

I had prepared for the route to possibly be as rocky as yesterday when I arrived at the shelter, but going forward it was noticeably easier. Occasionally I came upon rocky sections, but they didn’t require the same kind of climbing and the stretches were short.

I rolled along at a steady clip and enjoyed the wonderful weather. It was warm, but not hot, and even the humidity was on a normal level from a Finn’s point of view. And the occasional breeze was refreshing. My shoes were still damp from yesterday’s rain, but dried as the day progressed.

For the most part I walked in the forest, but a few nice views came along. At Table Rock was a group of kids with a young man who seemed to be practicing rappelling. His upper anchor set up looked a bit questionable. I didn’t stay to see which way he was going to thread his rope, but my brain couldn’t figure out any reasonable direction from that anchor point. And I also wouldn’t use [some climbing terms translator doesn’t know] when there were perfectly good trees right next to them.

In the evening I came to a small spring to get water. From further away the spring and the small stream coming from it looked completely orange. When I got closer I saw that the water was perfectly clear, but the bottom was orange – apparently iron ore based – mud. I hiked a bit further from here until I found a good spot to camp. The day had felt easy for the first time in a long time, and hiking was mostly enjoyable too. Maybe last night’s 12 hours of sleep had helped there.

 

Marvin Gayen pettämätön groove tervehti minua aamulla, kun shelterissä kanssani yöpynyt Alex pakkasi tavaroitaan musiikin tahtiin. En voinut olla hymyilemättä saksofonistin päästessä vetämään sooloaan. Tästä aamusta tulisi hyvä.

Olin varutunut reitin olevan mahdollisesti yhtä kivikkoinen kuin eilen saapuessani shelterille, mutta siitä eteenpäin polku olikin huomattavasti helpompaa. Hetkittäin tuli vastaan kivisiä paikkoja, mutta ne eivät vaatineet samanlaista kiipeämistä ja pätkät olivat lyhyitä.

Rullasin tasaista vauhtia eteenpäin ja nautin mainiosta säästä. Ilma oli lämmin, mutta ei kuuma ja kosteuskin oli suomalaisesta näkökulmasta normaalilla tasolla. Lisäksi ajoittainen tuulenvire virkisti. Kenkäni olivat eilisen sateen jäljiltä märät, mutta ne kuivuivat päivän aikana.

Suurimmalta osin kuljin metsän keskellä, mutta pari näköalapaikkaa tuli vastaan. Table Rockilla oli nuori mies lapsilauman kanssa ilmeisesti aloittelemassa kalliolta laskeutumista. Hänen yläankkurin rakennuspuuhat olivat hieman kyseenalaisen näköisiä. En jäänyt seuraamaan mihin suuntaan hän aikoi köyden siitä vetää, mutta minun aivoillani kyseisestä ankkuripisteestä ei saisi köyttä mihinkään järkevään suuntaan. Lisäksi en välttämättä käyttäisi itse lyhyeen halkeamaan camuja ja hexoja, kun vieressä olisi hyviä puitakin.

Illalla tulin pienen lähteen luokse ottaakseni vettä. Kauempaa lähde ja siitä syntyvä puro näytti kokonaan oranssilta. Lähemmäs tullessani näin kuitenkin veden olevan ihan kirkasta, mutta pohjan olevan oranssia – ilmeisesti hyvin rautapitoista – mutaa. Vaelsin tästä hieman eteenpäin, kunnes löysin hyvän telttapaikan. Päivä oli ollut pitkästä aikaa helpon tuntuinen ja vaeltaminenkin pääosin miellyttävää. Ehkä edellisen yön noin 12 tunnin unet olivat auttaneet asiaa.

Day 109: Susquehanna River

7,37 km (4.6 miles)
1151.5 / 2189.8 miles
Clark’s Ferry Shelter, PA

I knew it was rainy, but I wanted to get at least a few miles in. Dark clouds were circling Duncannon and some were already dropping rain around the valley.

As I left through the city the rain started as a couple of gentle showers, and then started pouring. I wasn’t very upset about the rain though. After the heat of the last couple of days it was a relief.

I first crossed the Juanita river and right behind it the impressively wide Susquehanna river by bridge. The bridge provided a beautiful view into the valley, but in the rain I couldn’t stay long admiring it.

As I moved into the forest and started to ascend the rain only increased. When I got to the rocky ridge my shoes were soaked. The rain wasn’t cold, so I didn’t feel uncomfortable, but scrambling in the wet rocks was periodically challenging. I pondered the option to leave the day short and set up at the first shelter. My feet already had some nasty blisters, and several hours of hiking in wet shoes wasn’t the smartest option considering them.

As I arrived at the shelter the rain started to let up of course. I thought about what I should do. On one hand I wanted to keep going, but on the other hand it would be sensible to get my shoes to dry. My decision was finally made by the fact that the next shelter only had an unreliable and far off water source. And there wasn’t any other water source along my long route. I would rather just carry the water I needed while hiking – not my morning and evening water, too. So the day ended up short. I would have time to sleep well, and could start early the next morning.

 

Tiesin sään olevan sateinen, mutta halusin saada edes muutaman mailin tehtyä. Duncannonin yllä pyöri tummia pilviä ja osa heitti jo paikallisia sateita ympäri laaksoa.

Lähtiessäni kulkemaan kaupungin läpi alkoi sade ensin parina kevyenä kuurona ja sitten tulikin jo kaatamalla. En kuitenkaan ollut erityisen pahoillani sateesta. Viimepäivien helteen jälkeen se tuntui jopa helpottavalta.

Ylitin siltaa pitkin ensin Juanita-joen ja heti perään näyttävän leveän Susquehanna-joen. Sillalta avautui kaunis näköala laaksoon, mutta sateessa en voinut jäädä sitä kovin pitkäksi aikaa ihailemaan.

Siirtyessäni metsäpolulle ja alkaessani nousta ylämäkeen yltyi sade entisestään. Kivikkoiselle harjanteelle tullessani olivat kenkäni jo läpimärät. Sade ei ollut kylmää, joten oloni ei ollut mitenkään epämiellyttävä, mutta märässä kivikossa kapuaminen oli ajoittain haastavaa. Pohdin mahdollisuutta jättää päivä lyhyeksi ja majoittua ensimmäiselle shelterille. Jaloissani oli nimittäin jo nyt aika ikävässä kunnossa olevia rakkoja ja usean tunnin vaellus märissä kengissä ei olisi niitä ajatellen järkevin mahdollinen vaihtoehto.

Tullessani shelterille sade alkoi tietenkin laantua. Mietin pitkään mitä tekisin. Toisaalta halusin vaeltaa eteenpäin ja toisaalta olisi järkevää saada kengät kuivumaan. Päätökseni lopulta saneli se tosiasia, että seuraavalla shelterillä oli vain hyvin epäluotettava ja kaukana oleva vesilähde. Eikä pitkään matkaan ollut tiedossa mitään muuta vettä. Mieluiten kantaisin mukanani vain vaeltaessa kuluvan veden – en myös illan ja aamun vesiä. Päivä sai siis jäädä lyhyeksi. Ehtisin nukkua oikein kunnolla ja voisin aloittaa huomenna aikaisin aamulla.

Day 108: Duncannon

19,17 km (11.9 miles)
1147.2 / 2189.8 miles
Red Carpet Inn, Duncannon, PA

As I ate Pamela’s homemade granola for breakfast I decided to try out the compression tights and shorts today. I’ve used hiking pants up until this point, but in the sunny weather they are very hot. I hoped to get some relief to the sweating without losing the protection from ticks and the sun provided by the long pant legs.

And sun was forecasted. The day was even hotter and more humid than yesterday. The sweat ran continuously down my face. I drank a lot, took frequent breaks, and tried to move forward in these tropical conditions. I motivated myself by thinking of the cold Pepsi I would get when I got to Duncannon.

I was already very close to Duncannon when I strayed off the AT for the first time. I knew the path crossed another on the way down, but the fork was so subtle that I passed it. I realized my mistake when I arrived at the parking lot at the end of the path. I could have walked forward a few blocks and gotten back on the AT, but as a purist I made a U-turn and took back the 50 meters I had just descended.

After this bonus I finally got to the edge of Duncannon and at the first gas station I went to get the cold Pepsi I had promised myself. Drinking it was nearing a religious experience. Sipping the Pepsi I padded into charming Duncannon and found Doyle Hotel where I had planned to stay. The only problem was that the door was locked and a sign said it would be open tomorrow. I had called Doyle yesterday and they had told me I was welcome, so something must have happened between then and now.

I called Red Carpet Inn which is a few miles outside of town. They offered a ride both ways for $10, so I took advantage of the offer. In the end I was satisfied with my decision because the Red Carpet Inn turned out to be a very clean and cozy motel considering its price. The service was very friendly. I had asked the young lady at reception about pizza places that delivered to the hotel. She came after me shortly to let me know the places closed early on Sundays, so if I wanted to order I should do it right away. The recipe for banishing the tiredness of the last few days was a simple salad, pizza, and clean linens.

 

Syödessäni aamupalaksi Pamelalta saamaani itse tehtyä mysliä päätin ottaa tänään kokeiluun kompressiotrikoot ja shortsit. Olen tähän asti käyttänyt vaellushousuja, mutta aurinkoisella säällä ne ovat todella kuumat. Toivoin saavani jotain helpotusta hikoiluun menettämättä pitkien lahkeiden tuomaa suojaa punkeilta ja auringolta.

Ja aurinkoa sitten olikin luvassa. Päivä oli vielä kuumempi ja kosteampi kuin eilen. Hiki valui jatkuvasti pitkin kasvoja. Join paljon, pidin taukoja usein ja yritin päästä eteenpäin trooppisissa olosuhteissa. Motivoin itseäni ajattelemalla sitä kylmää Pepsiä, jonka saisin päästyäni Duncannoniin.

Olin jo hyvin lähellä Duncannonia, kun menin ensimmäisen kerran harhaan AT:lla. Tiesin polun risteävän alamäessä, mutta erkaantuva haara oli sen verran huomaamaton, että kuljin sen ohi. Tajusin virheeni saapuessani polun päässä olevalle parkkipaikalle. Olisin tietysti voinut kävellä eteenpäin pari korttelia ja päässyt takaisin AT:lle, mutta puritaanina tein täyskäännöksen ja otin takaisin juuri laskeutumani viimeiset 50 korkeusmetriä.

Tämän bonuskierroksen jälkeen pääsin viimein Duncannonin laitamille ja ensimmäisen huoltoaseman tullessa vastaan menin heti lunastamaan itselleni lupaamani kylmän Pepsin. Sen juominen lähenteli jo uskonnollista kokemusta. Pepsiä höppien tallustin viehättävään Duncannoniin ja löysin yöpaikaksi suunnittelemani Doyle Hotellin. Ainoa ongelma oli, että ovi oli lukossa ja ikkunassa lappu kertoi paikan olevan auki huomenna. Olin soittanut Doyleen eilen ja silloin minut oli toivotettu tervetulleeksi eli jotain oli tällä välillä tapahtunut.

Soitin muutaman mailin kaupungin ulkopuolella olevaan Red Carpet Inniin. Sieltä luvattiin autokyyti molempiin suuntiin $10 maksua vastaan, joten päätin tarttua tarjoukseen. Olin lopulta hyvin tyytyväinen valintaani, koska Red Carpet Inn osoittautui hintaansa nähden siistiksi ja mukavaksi motelliksi. Palvelu oli myös huomattavan ystävällistä. Olin kysynyt respan nuorelta naiselta pizzerioista, jotka toimittavat motellille. Hän tuli pian perässäni kertoakseen, että pizzapaikka menee sunnuntaisin aikaisin kiinni, joten jos haluaisin ehtiä tilata olisi se parasta tehdä heti. Viimepäivien väsymyksen karkoittamiseen yksinkertainen salaatti, pizza ja puhtaat lakanat olivat juuri oikea resepti.