Day 45: NC-TN

21,54 km (13.4 miles)
393.7 / 2189.8 miles
Mountain Harbour, Roan Mountain, TN

The young ladies who had hammocked next to me had apparently had enough of the wind overnight, and moved into a more sheltered spot. I myself slept very intermittently because the wind rattled my tent, even though it accepted the beating confidently. Regardless, I had a very satisfied feeling about living (and not just being alive).

The gorgeous sunrise did a little bit to make up for the restless night, and I headed off up and down, toward the treeless balds. I did a small extra loop to Overmountain Shelter, because I wanted to see the shelter made from a barn – and to use the rare luxury of an outhouse.

In the afternoon the intermittent shoe problem started to become more acute. The heel of the right shoe pressed quite painfully into the ligament connecting my achille’s tendon to my heel, and my progress was reduced to limping. I decided to take the shoe off and switch into one of the Crocs I had for camp use. This was surprisingly relieving, even though I had to be more careful with my steps. I may not have been the cover model of a sports magazine with my mismatched shoes, but hiking was possible.

Throughout the day I saw very few hikers and I realized I’m likely between two larger bubbles. I did meet a trail runner at Hump Mountain that had the same day plan as I did. As I descended from that mountain I finally got to the spot where the trail leaves North Carolina for good. The last few weeks have been spent along the North Carolina-Tennessee border, but now I will be full time on the Tennessee side – until I get to Virginia.

For the night I arrived at Mountain Harbour hostel which is almost right on the trail. Because of its great location it offers all the necessary amenities for hikers – a small grocery, laundry facilities, and a shower. I’m interested to see the breakfast that is said to be fantastic.

JFRM-2017-04-7228-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7236-HDR.jpg

JFRM-2017-04-7239.jpg

JFRM-2017-04-7245-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7253.jpg

JFRM-2017-04-7254.jpg

JFRM-2017-04-7255.jpg

JFRM-2017-04-7258.jpg

JFRM-2017-04-7259-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7264.jpg

JFRM-2017-04-7265-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7267.jpg

JFRM-2017-04-7269.jpg

JFRM-2017-04-7270.jpg

JFRM-2017-04-7271-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7295.jpg

JFRM-2017-04-7296.jpg

JFRM-2017-04-7297.jpg

JFRM-2017-04-7298.jpg

JFRM-2017-04-7300.jpg

JFRM-2017-04-7301.jpg

JFRM-2017-04-7304.jpg

JFRM-2017-04-7306.jpg

JFRM-2017-04-7308.jpg

JFRM-2017-04-7309.jpg

Telttani vieressä riippumattomajoittuneet nuoret naiset olivat ilmeisesti yön aikana saaneet tuulesta tarpeekseen ja siirtyneet suojaisampaan paikaan. Itse nukuin hyvin katkonaisesti, koska tuuli rätisytti telttaa vaikka se ottikin sään luotettavasti vastaan. Siitä huolimatta minulla oli jotenkin hyvin tyydyttävä elämisen (eikä vain elossa olemisen) tunne.

Huikea auringonnousu palkitsi hieman levottoman yön jälkeen ja lähdin tallustamaan edessä olevia puuttomia baldeja ylös ja alas. Tein pienen ylimääräisen lenkin Overmountain Shelterillä, koska halusin nähdä tuon ladosta tehdyn shelterin – ja myös käyttää yhä harvinaisemmaksi herkuksi käyvää huussia.

Iltapäivällä aiemminkin hetkittäin vaivannut kenkäongelma alkoi akutisoitua. Oikean kengän kantapää nimittäin painoi jotenkin kivuliaasti akillesjänteen liitoskohtaa kantaluussa ja eteneminen hidastui nilkuttamisesksi. Päätin riisua kengän ja vaihtaa jalkaan leirikenkänä käyttämäni Crocsin. Tämä helpottikin oloa kummasti, vaikka tietysti hieman varovaisempi piti olla askeliensa kanssa. En ehkä ollut ihan suoraan ulkoilulehden kannesta eriparikengilläni, mutta vaeltaminen sujui.

Päivän aikana näkyi hyvin vähän vaeltajia ja olenkin huomannut olevani ilmeisesti kahden isomman kuplan välissä. Tapasin kuitenkin Hump Mountainilla erään polkujuoksijan, jolla oli sama päivämatka kuin minulla. Laskeutuessani tältä vuorelta saavuin viimein kohtaan, jossa reitti poistuu lopullisesti Pohjois-Carolinasta. Lähiviikothan olen kulkenut pitkin Pohjois-Carolinan ja Tennesseen rajaa, mutta nyt ollaan täysipäiväisesti Tennesseen puolella – kunnes saavun Virginian osavaltioon.

Yöksi tulin lähes AT:n varrella sijaitsevaan Mountain Harbour -hostelliin. Hyvän sijaintinsa lisäksi paikka tarjoaa vaeltajalle tarpeelliset palvelut – pienen ruokapuodin, pyykinpesumahdollisuuden ja suihkun. Mielenkiinnolla odotan vielä erinomaiseksi mainostettua aamupalaa.

Map

Total Time: 08:21:55

Day 44: Roan High Knob

21,39 km (13.3 miles)
379.6 / 2189.8 miles
Round Bald, NC

“It could be a good day; it needs to be treated carefully”
-Michael Cunningham
(The Hours, 1998)

I hadn’t made a very detailed plan or goal for the day. Ahead the profile of Roan High Knob was imposing enough that I decided to take as many miles as the day would give me. The weather forecast also held a bit of tension with a 30-40% chance of rain and thunderstorms.

I hadn’t gotten the best of sleep because the tent was on a slight incline, and the other hikers were noisy unusually late. I got myself up after six, though, and before eight I was on the move.

During the day I met an older German couple from Hamburg several times, and two young men from North Carolina. We all repeatedly passed each other and had short conversations.

One opportunity was to spend the night at Roan High Knob Shelter which is the highest altitude shelter on the AT. I got such an energy spurt fueled by the cooler afternoon though, that I marched the long uphill stretch past the shelter without stopping. I decided to keep going as long as it felt good.

I finally ended up descending into Carvers Gap, and ascending from there to the next Round Bald. The clear peak was windy, but the scenic spot was enticing. I noticed another tent in the area, so I decided to camp there, too. I was quite satisfied in the end at this over 15-mile day.

JFRM-2017-04-7195.jpg

JFRM-2017-04-7196-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7202.jpg

JFRM-2017-04-7203.jpg

JFRM-2017-04-7205.jpg

JFRM-2017-04-7206.jpg

JFRM-2017-04-7210.jpg

JFRM-2017-04-7211.jpg

JFRM-2017-04-7214.jpg

JFRM-2017-04-7216.jpg

JFRM-2017-04-7217.jpg

JFRM-2017-04-7218.jpg

JFRM-2017-04-7220.jpg

JFRM-2017-04-7222-Pano.jpg

“Päivästä voi tulla hyvä, sitä täytyy kohdella varoen.”
-Michael Cunningham
(Tunnit, 1998)

En ollut tehnyt kovin tarkkaa suunnitelmaa tai tavoitetta tälle päivälle. Edessä olevan Roan High Knobin korkeusprofiili näytti sen verran huolestuttavalta, että päätin ottaa vastaan ne mailit mitä päivä tarjoaisi. Lisäksi sääennuste piti pienessä jännityksessä 30-40% sateen ja ukkosen mahdollisuudella.

En ollut nukkunut aivan parhaimpia yöunia, koska teltta oli hieman vinossa maastossa ja muut vaeltajat pitivät meteliä poikkeuksellisen myöhään. Sain itseni kuitenkin ylös kuuden jälkeen ja ennen kahdeksaa olin liikkeellä.

Tapasin päivän aikana useaan otteeseen hieman vanhemman saksalaispariskunnan Hampurista ja kaksi nuorta miestä Pohjois-Carolinasta. Kuljimme näiden seurueiden kanssa toistuvasti toistemme ohi ja kävimme lyhyitä keskusteluja.

Yksi mahdollisuus olisi ollut yöpyä Roan High Knob Shelterillä, joka on AT:n korkeimmalla sijaitseva shelter. Sain kuitenkin pilvien viilentämän iltapäivän siivittämänä sellaisen energiaspurtin, että painelin pitkän ylämäen päätteeksi shelterin ohi pysähtymättä. Päätin jatkaa siihen asti kun hyvältä tuntuisi.

Päädyin lopulta laskeutumaan Carvers Gapiin ja nousemaan sitä seuraavalle Round Baldille. Paljas huippu olisi tuulinen, mutta maisemallinen paikka houkutteli. Huomasin alueella toisenkin teltan, joten päätin itsekin majoittua tänne. Olin varsin tyytyväinen tähän lopulta yli 15-mailiseksi päätyneeseen päivään.

Map

Total Time: 10:17:39

Day 43: Good Friday

16,22 km (10.1 miles)
364.2 / 2189.8 miles
Iron Mountain campsite, TN

I slept better than I had so far on this adventure, and I woke up to a sunrise that was like a painting. The morning seemed awesome, and became even better when I got a message from my cousin’s friend Chris that he was coming to meet me at Beauty Spot. He has been following my hike, and wanted to pitch in with some trail magic.

Just as I got my things packed Chris showed up and we walked together to his car. His trunk was full of yummies: fruit, almond Snickers, small chicken salads, and of course cold Pepsi. I ate a hefty breakfast with a hikers appetite as I chatted with Chris. He also had some army MREs [meals ready to eat] (which have a heating element in addition to the food) which were tempting, but unfortunately heavy. As we unpacked one I took the individually packed peanut butter and jelly, and a cookie. My friends Goose and Andes arrived with perfect timing and were also able to partake in the treats.

Well-fed I started ascending the beautifully fir-covered Unaka Mountain. I had planned to do a 14 mile day, but had prepared to do less due to a later start. Time itself wasn’t a central obstacle, but the hot weather forced me to rest periodically, and my still heavy pack seemed to stress my legs. My feet were feeling tired, and my heels were throbbing. Nothing that rest wouldn’t fix, but forward progress was halting. I finally decided to stop after 10 miles and give my feet more rest time. Reducing the weight of my food sack would also help the next day.

It’s still surprising on the AT that the progress of a day can’t be predicted. Great starts may turn into tough hikes, and on the other hand a crummy morning might turn into a fabulous day. So without any specific expectation I will let this Good Friday set behind me and let the sun rise again tomorrow.

JFRM-2017-04-7159-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7164-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7175-HDR.jpg

JFRM-2017-04-7178.jpg

JFRM-2017-04-7179.jpg

JFRM-2017-04-7180.jpg

JFRM-2017-04-7181.jpg

JFRM-2017-04-7182.jpg

JFRM-2017-04-7186.jpg

JFRM-2017-04-7187.jpg

JFRM-2017-04-7189.jpg

JFRM-2017-04-7191.jpg

Nukuin paremmin kuin koskaan tämän reissun aikana ja heräsin mitä maalauksellisempaan auringonnousuun. Aamu vaikutti hienolta ja vielä parempi siitä tuli, kun sain serkkuni ystävältä Chrisiltä viestin, että hän tulisi tapaamaan minua Beauty Spotille. Hän oli seurannut vaellustani ja halusi osallistua tekemällä hieman trail magicia.

Juuri saadessani tavarani pakattua ilmestyi Chris paikalle ja kävelimme yhdessä hänen autolleen. Takakontti oli pullollaan herkkuja: hedelmiä, manteli-Snickersejä, pikkuisia kanasalaatteja ja tietysti kylmää Pepsiä. Söin vaeltajan ruokahalulla kunnon aamiaisen jutellessani Chrisin kanssa. Hänellä olisi ollut myös armeijan MRE-pakkauksia (joissa on aterian lisäksi oma lämmityssysteemi), jotka olivat houkuttelevia, mutta valitettavan painavia. Purettuamme yhden otin sisällöstä mukaani erillispakatut maapähkinävoin ja marjahillon sekä keksin. Paikalle ilmaantui juuri sopivasti ystäväni Goose ja Andes, jotka pääsivät myös osalliseksi herkuista.

Hyvin ruokittuna lähdin nousemaan kauniin kuusimetsän peittämää Unaka Mountainia. Olin suunnitellut tekeväni 14 mailin päivän, mutta olin varautunut myöhäisen startin saattavan lyhentää sitä. Aika ei ehkä keskeisimpänä tekijänä tullut vastaan, mutta kuuma sää pakotti ajoittain lepäämään ja yhä varsin painava reppuni tuntui rasittavan jalkoja. Jalkaterät olivat väsyneen tuntuiset ja kantapäitä jomotti. Ei mitään mitä lepo ei korjaisi, mutta eteneminen tökki pahasti iltapäivällä. Päätin lopulta jättää päivän 10 mailiin ja antaa jaloilleni hieman enemmän lepoaikaa. Ruokasäkin keventyminen joka tapauksessa helpottaisi seuraavaa päivää.

AT:lla yhä yllättää se, ettei päivän kulkua voi ennakoida. Loistavista lähtökohdista voi tulla hankala vaelluspäivä ja toisaalta ihan kurasta aamusta lähtee joskus käyntiin loistopäivä. Niinpä ilman sen ihmeellisempiä odotuksia annan tämän pitkänperjantain vaipua taakse ja uuden aamun koittaa huomenna.

Map

Total Time: 07:31:34

Day 42: Beauty Spot

16,49 km (10.2 miles)
354.5 / 2189.8 miles
Beauty Spot Gap, NC

Even though I like my current routine breakfast of cheddar crackers, it was festive to have the motel’s small scale, but good breakfast of orange juice, toast, and waffles. The harder task was to try getting my overly stuffed food sack into my backpack. I’ve now learned to eat a lot in the cities, but smartly. Next I will try to apply this same focused restraint to grocery shopping. For the first time during my hike I had to pack my tent on the outside of my pack, because it didn’t fit inside. I didn’t know if I should laugh or cry.

As I got back to the trail on a shuttle, I was happily surprised to meet Scoop, and Puddle Jumper, who had been in the same group with me before I got sick. They were both staying in Erwin for another day, though. I was tempted to have a zero, too, because my heavy pack was oppressive. I decided to stick to my plans though, and continue hiking.

The start went surprisingly lightly, and I celebrated not collapsing under the weight of my pack. As the day got warmer hiking uphill was exhausting business, though. Somehow the relaxed feel of the hikers I met in the morning had been contagious, and as I sat on a fallen log I realized that I’m not in a hurry to get anywhere. I’m already making decent distances each day, and today’s 12 miles didn’t need to be rushed. So I took it easy. Sitting occasionally for long stretches listening to the birds singing or just the quiet.

I had a tent site near Beauty Spot Gap in my sights. As I ascended to Beauty Spot I saw The Dude with his tent and went to talk to him. I heard from him that the official site was quite full, so I decided to stay with The Dude and tent by the great view. Other people arrived with their cars to admire the sunset, but as darkness fell the fuss quieted down and all that could be heard in the night was the squeaking of an air mattress as the tent neighbor shifted in his sleep.

JFRM-2017-04-7128.jpg

JFRM-2017-04-7130.jpg

JFRM-2017-04-7131.jpg

JFRM-2017-04-7132.jpg

JFRM-2017-04-7140.jpg

JFRM-2017-04-7142.jpg

JFRM-2017-04-7144-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7149-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7154-Pano.jpg

Vaikka pidänkin vakioaamupalakseni muodostuneista cheddar-kekseistä, oli juhlallista saada motellin pienimuotoisella, mutta hyvällä aamiaisella appelsiinimehua, paahtoleipää ja vohveleita. Tuskallisempi projekti oli yrittää saada kauhistuttaviin mittoihin paisunut ruokasäkkini reppuun. Olen nyt oppinut syömään kaupungissa runsaasti, mutta järkevästi. Seuraavaksi yritän opetella samaa fokusoitua kohtuullisuutta ruokaostoksiin. Jouduin ensimmäisen kerran sitten vaelluksen alun pakkaamaan teltan repun ulkopuolelle, koska se ei mahtunut sisään. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.

Päästyäni shuttle-kyydillä takaisin polun varteen kohtasin iloiseksi yllätyksekseni Scoopin sekä ennen sairastumistani samassa porukassa kanssani pyörineen Puddle Jumperin. Molemmat olivat jäämässä kuitenkin vielä päiväksi Erwiniin. Minullakin oli kiusaus jäädä viettämään zeroa, koska painava reppuni ahdisti minua. Päätin kuitenkin pysyä suunnitelmassani ja jatkaa vaellusta.

Alkumatka meni yllättävän kevyesti ja iloitsin kun en luhistunutkaan reppuni painon alle. Päivän lämmetessä oli ylämäkeen tarpominen kuitenkin uuvuttavaa hommaa. Jotenkin muiden aamulla tapaamieni vaeltajien rentous oli tarttunut minuun ja istahtaessani kaatuneen puun rungolle tajusin, että ei tässä mihinkään ole kiire. Teen jo varsin hyvän mittaisia päivämatkoja ja tämän päivän 12 mailisen kanssa ei ole mitään hoppua. Niinpä etenin hyvin rauhallisesti. Istuen välillä pitkiä aikoja kuuntelemassa linnunlaulua tai hiljaisuutta.

Tähtäimessäni oli Beauty Spot Gapin lähellä oleva telttailualue. Noustessani Beauty Spotille näin The Duden telttoineen ja menin juttelemaan hänelle. Sain kuulla teltta-alueen olevan melko täynnä, joten päätin jäädäkin The Duden kanssa telttailemaan upean näköalan äärelle. Paikalle ilmaantui autoillaan muitakin ihmisiä ihailemaan auringonlaskua, mutta pimeän tullen hälinä hiljeni ja yöhön jäi kuulumaan vain hiljainen ilmapatjan natina telttanaapurin kääntäessä kylkeä.

Map

Total Time: 08:15:38

Day 41: Erwin

17,91 km (11.1 miles)
343.7 / 2189.8 miles
Super 8, Erwin, TN

I woke to the sound of rain a few times in the night. When I got up the rain was gone, and the horizon announced the arrival of morning with its many red hues. I got my food bag down from the tree and packed my things while eating. On one hand I would like to do things in peace, as there is no real hurry. On the other hand too often I find myself doing other things while eating. How efficient does someone living in the woods really have to be?

As I started hiking a thick fog had materialized from somewhere. At first it was quite pleasant, but as the morning warmed up the humidity got ridiculous, and I felt like I was in an aquarium. The rain and thunder forecasted the previous day never arrived, and the day just kept getting hotter.

I booked it down the hill, because I wanted to get to Erwin before the post office closed. I got to the edge of town, along the Nolichuky River, shortly after noon, and decided to try to hitchhike the few miles into town. Only one car passed me, and the next one pulled over. A very nice young man, Connor, promised to take me to the post office and told me he frequently gave rides to hikers. He offered to take me to the motel, too, but I didn’t want him to have to wait, especially when it was only a few hundred meters from the post office. At the post office waited the best package of the trip, as my friends Liisa and Rami, who had come to New York City on vacation, had sent me Fazer blue chocolate and salmiakki.

As I continued on to my motel, via Taco Bell, I encountered familiar hikers at the door of the Mexican fast food joint: The Dude, Daddy Longlegs, ja Hodge Podge. They told me they had arranged a shuttle ride to Walmart for grocery shopping, and back to the AT tomorrow, and asked me to join them. Well, I didn’t have a reason to refuse as opportunities fell right into my lap. We also went together to grab dinner at Bojangles, because eating is obviously the most important item on the agenda when visiting a town.

JFRM-2017-04-7117.jpg

JFRM-2017-04-7119.jpg

JFRM-2017-04-7121.jpg

JFRM-2017-04-7122.jpg

JFRM-2017-04-7123.jpg

JFRM-2017-04-7124.jpg

JFRM-2017-04-7125.jpg

JFRM-2017-04-7126.jpg

JFRM-2017-04-7127.jpg

Havahduin yöllä muutaman kerran sateen ääneen. Noustessani hieman ennen seitsemää oli sade jo ohi ja taivaanranta ilmoitti monilla punaisen sävyillä auringonnoususta. Hain ruokasäkin roikkumasta puusta ja aamupalan lomassa pakkasin tavaroitani. Toisaalta sitä haluaisi tehdä asioita rauhassa, kun mitään tosiasiallista kiirettä ei ole. Kuitenkin hieman liian usein tulee syömisen ohessa touhuttua jotain muuta. Kuinka tehokas metsässä asujan lopulta tarvitsee olla?

Lähtiessäni vaeltamaan oli jostain ilmestynyt sankka usva. Ensin se oli oikestaan ihan miellyttävä, mutta aamun lämmetessä ilmankosteus meni aivan naurettaviin mittoihin ja olo oli kuin akvaariossa. Edellisenä päivänä ennustettua sadetta ja ukkosta ei näkynyt vaan päivä muuttui kokoajan kuumemmaksi.

Painoin menemään reipasta vauhtia alamäkeen, koska pyrin pääsemään Erwiniin ennen postin sulkeutumista. Tulinkin kaupungin laitamille, Nolichucky Riverin varteen, aikaisin iltapäivästä ja päätin yrittää liftata muutaman mailin matkan keskustaan. Vain yksi auto ehti ajaa ohitseni ja heti sen perässä tuleva pysähtyi penkalle. Todella mukava nuori mies, Connor, lupasi heittää minut postille ja kertoi usein ottavansa vaeltajia kyytiin. Hän olisi tarjonnut ajamaan minut motellillekin, mutta en halunnut hänen joutuvan odottamaan kun matkaakaan ei ollut kuin muutama sata metri. Postissa odotti reissun paras paketti, kun New York Cityyn lomalle tulleet ystäväni Liisa ja Rami olivat lähettäneet minulle Fazerin sinistä ja salmiakkia.

Jatkaessani matkaa Taco Bellin kautta motellille tulikin meksikolaispikaruokalan ovella vastaan tuttuja vaeltajia: The Dude, Daddy Longlegs ja Hodge Podge. Miehet kertoivat järjestävänsä shuttle-kyydin ruokaostoksille Walmartiin sekä huomenna takaisin AT:lle ja pyysivät minua kimppaan. No, eihän minulla ollut syytä kieltäytyä asioiden pudotessa täysin valmiina eteeni. Kävimme illalla vielä yhdessä hakemassa kanaillalliset Bojanges’sta, koska syöminen on selvästi kaupunkivisiittien tärkein ohjelmanumero.

Map

Total Time: 06:25:41