September 2018

A year ago I climbed to the highest peak in Maine carrying my green Osprey backpack. Summiting the Baxter Peak of Mount Katahdin was the end of my 199 day journey of hiking more than 3500 km (2200 mi) over the Appalachian mountains.

Now I have been back in the society for a year. The change wasn’t easy, although I had a home and a job waiting for me. First two months I was suffering what we hikers call the PTHD (Post Thru-hike Depression). I had been warned, but I didn’t take it seriously that this could be a real thing. I was extremely passive and constantly tired. The symptoms started finally fade in December and during the spring I started to find the good old active me.

My thru-hike gained some media attention after I returned to Finland. The first to contact me was the local newspaper Etelä-Saimaa, that made my thru-hike their front page news (link only in Finnish). The next in line was Finnish Broadcasting Company Yle’s local radio station Yle Etelä-Karjalan radio interviewing me for their morning show (audio in Finnish). Then I ended up being the cover boy of my trade union’s magazine, when Tehy-lehti made a big life story interview about me (in Finnish, too). This caused the one of the two major Finnish tabloid newspapers to contact me. Iltalehti published a shorter article of similar themes (yes, in Finnish) with Tehy-lehti. As an artist I’m used to the fact that my work is public. Still I had to really consider if I wanted to give the interview to a tabloid magazine, because I’m not generally a fan of their journalistic style.

All the larger scale outdoor adventures have been out of my reach recently for budget reasons, but I can see hiking the French Way of the Camino de Santiago in my future and one day attempting to thru-hike the Pacific Crest Trail. While I’m building up the funds for these trips, I’m exploring the more environmentally friendly locations in my home country and trying to especially find the interesting outdoor activities in Southern Karelia. My goal is also to provide new kind of content on my YouTube channel by doing hiking tutorial videos and I’m starting to write a more comprehensive story about my Appalachian Trail thru-hike. There are so many juicy things that I have not shared in my blog…

Otherwise my life is pretty much in its usual frame. I have two part-time jobs and somewhere in between I try to focus in my artistic work. This week I will also start my studies for a master’s degree. One confusing change there has been during the last year. You might remember that on the AT we used to eat overnight oats for breakfast, because this was the most convenient way to silence the growling stomach in the morning. Now someone has realised that this is something super trendy and every store is selling the overnight oats as a some kind of superfood. If this development should continue, brace yourselves, because next you will be having tuna tortillas for dinner, do your number two into a cathole, do your groceries by hitch-hiking and taking a shower once in a week, because nothing is as fashionable as the hiker trash lifestyle!

Media cover of my thru-hiker friends:

Grey Beard
The Washington Post: An 82-year-old man hiked the entire Appalachian Trail. Then he danced a jig.
Outside Online: An 82-Year-Old Broke the Appalachian Trail Age Record
Commercial appeal: Appalachian Trail hiker Dale Sanders escapes bear encounter

Kickstand
Fredericksburg: ‘Life’s not over just because you lose a leg’, says Appalachian Trail thru-hiker (link not viewable inside the EU, to read the article click here)

The Hiker Yearbook
The Hiker Yearbook

Post-AT: One Year After the AT

4 photos

Vuosi sitten kiipesin vihreä Ospreyn rinkka selässäni Mainen osavaltion korkeimmaille huipulle, Mount Katahdinin Baxter Peakille. Se oli päätös 199 päivää kestäneelle yli 3500 kilometrin vaellukselle Appalakkien yli.

Nyt olen ollut vuoden ajan takaisin osana yhteiskuntaa. Muutos ei ollut helppo, vaikka minulla oli koti ja työpaikka odottamassa. Pari ensimmäistä kuukautta kärsin ongelmasta, joka kulkee nimellä PTHD (Post Thru-hike Depression) eli läpivaelluksen jälkeisestä masennuksesta. En ollut ottanut aivan tosissani varoituksia siitä, että tällainen jälkiseuraus voi iskeä. Olin hyvin passiivinen ja väsynyt jatkuvasti. Oireet alkoivat kuitenkin helpottaa joulukuussa ja keväällä aloin taas löytää oman aktiivisen itseni.

Vaellus herätti jonkin verran mediahuomiota palattuani Suomeen. Ensimmäisenä yhteyttä otti paikallislehti Etelä-Saimaa, joka teki Appalachian Trailin läpivaelluksesta etusivun jutun. Seuraavana aktivoitui Yle Etelä-Karjalan radio, joka haastatteli minua aamulähetykseensä. Sitten kansikuvapojaksi minut halusi ammattiliittoni toimittama Tehy-lehti, joka julkaisi laajan henkilöhaastattelun. Tämän seurauksena minua haastatteli vielä Iltalehden toimittaja tiivistäen samoista aiheista kuin Tehy-lehti. Taiteilijana olen tottunut siihen, että työni on julkista. Iltalehden haastatteluun suostumista mietin kuitenkin pitkään, koska en täysin allekirjoita iltapäivälehtien journalistista tyyliä.

Isomman mittakaavan ulkoilureissut ovat olleet katkolla budjettisyistä, mutta suunnitelmissa siintää Camino de Santiagon vaeltaminen ns. ranskalaista reittiä sekä jossain määrittämättömässä tulevaisuudessa Pacific Crest Trail. Reissubudjettia kasvatellessa pyrin tutustumaan ilmastoystävällisempiin lähiretkeilykohteisiin ja nostamaan esiin kiinnostavia paikkoja etenkin Etelä-Karjalassa. Tavoitteena on myös tuottaa uudenlaista sisältöä YouTube-kanavalleni opasvideoiden muodossa sekä aloittaa kirjoittamaan laajempaa tarinaa Appalachian Trailin vaelluksestani. Reissusta jäi nimittäin paljon mehukkaita tarinoita, joita en ole täällä blogin puolella kertonut.

Muuten elämä jatkaa omilla uomillaan. Keikkailen kahdessa työpaikassa ja välillä keskityn tekemään taiteellista työtä. Tällä viikolla aloitan myös opiskelut maisteriohjelmassa. Yksi hämmentävä muutos tähän vuoteen on kuitenkin mahtunut. AT:lla söimme overnight oatseja eli tuorepuuroa, koska se oli käytännöllisin tapa saada täyttävää aamupalaa. Nyt joku on keksinyt tämän olevan supertrendikästä ja tuorepuuroa myydään joka marketissa todellisena superfoodina. Jos tämä kehitys jatkuu, voitte pian varautua syömään illalliseksi tonnikalatorilloja, tekemään tarpeenne pusikkoon, hoitamaan kauppareissunne liftaamalla ja käymään suihkussa kerran viikossa, koska mikäpä olisi sen muodikkaampaa kuin hiker trash lifestyle!

Muita läpivaeltaystäviäni mediassa:

Grey Beard
The Washington Post: An 82-year-old man hiked the entire Appalachian Trail. Then he danced a jig.
Outside Online: An 82-Year-Old Broke the Appalachian Trail Age Record
Commercial appeal: Appalachian Trail hiker Dale Sanders escapes bear encounter

Kickstand
Fredericksburg: ‘Life’s not over just because you lose a leg’, says Appalachian Trail thru-hiker (linkki ei toimi EU:n sisällä, joten lukeaksesi artikkelin klikkaa tästä)

Läpivaeltajien vuosikirja
The Hiker Yearbook

In the beginning of the summer I bought a new mountain bike. I have lived a few bikeless years now, because my previous ride was stolen from my front yard just before I moved to Sweden. And in that situation it really didn’t make any sense to buy a new one. I have been missing the possibility to move around with a bike and also I have grown an interest to try doing some trails with an MTB.

I had already once rode to my relative’s summer cottage in Vehkataipale, when I found information about the local classic bike route: Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari-Lappeenranta (route info in Finnish only). This route is not really a trail, because it follows the road, but still this 40 km (25 mi) sounded about my size of a day trip.

I decided to take this tour counter-clockwise. I started from my home in Lappeenranta and the first leg of the journey took me over the Luukkaansalmi bridge towards Vehkataipale. I got to ride a part of this leg on a trail also. Luukkaansalmi offers a nice view to both directions, to Lappeenranta and Imatra, and the downhill from the bridge is really a high speed ride. I was riding along a bike road until I came to Tuosa, but then I had to move on to the shoulder of the road. Though that was not an issue, because the passing cars were leaving a generous space between us

When I arrived to Vehkataipale there was another bridge to cross, next to the old pump plant. I didn’t stop there to take photos, though someone else was capturing the industial romantic nature of the pump plant with her camera. Right after the bridge the route turns to left towards Taipalsaari, but I took a little detour to visit my relative’s summer cottage in Kirvesniemi. I got there pretty conveniently at the lunch time and got something to eat after one hour on my bike.

After the lunch I returned to the Vehkataipale bridge and took the turn to Toijantie that took me towards Taipalsaari. This leg is notorious of its narrow and winding gravel road, which is currently under maintenance. They are making Toijantie wider and straightening the worst curves. Big yellow machinery was working on the roadside, but the road itself was still untouched and from a biker’s point of view quite fun terrain. As the cherry on the top is the Toijansalmi bridge in the end of the road. Like Luukkaansalmi, it also offers beautiful views to the Lake Saimaa. Soon after the bridge the route turns to left, to follow the Suur-Saimaantie and Taipalsaari is only a few turns and a heavy uphill away.

The route turns left towards Lappeenranta at the gas station, but because I was in no hurry I decided to take a one kilometer (0.6 mi) detour to stop at the Taipalsaari village. This second leg from Vehkataipale to Taipalsaari also took me an hour to ride. It’s the shortest leg, but the most difficult terrain. I rode to the village general store and got me an ice cream and a soda. This whole summer has been record breaking hot in recent centuries and my bike trip day in early July was warm too. Luckily it wasn’t one of the hottest days, though. As I was devouring my ice cream I walked across the street to the church and went to greet my relative at the war cemetery (literal translation from Finnish would be “a hero cemetery”).

The last leg from Taipalsaari to Lappeenranta is a very good bike road and the terrain was easiest on this trip. There are plenty of lake views to enjoy, but I was really starting to feel my legs get pumped. My thigh muscles weren’t able to give anything. The last leg took also an hour to ride and in the end I got to climb the long uphill from Lappeenranta harbour to my home.

I haven’t done any longer bike trips before, but this was a positive experience. Though I still would rather ride along a trail than on the road. But anyway I am starting to feel that for example the scenic Archipelago Trail (Saariston Rengastie) and The Costal Route (Rannikkoreitti) might be worth taking, though these are road cycling. From the Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari -classic it’s also possible to do a longer variation, that takes you all the way to the Sarviniemi in Kyläniemi. The route that I took now was 48 km (30 mi) with all the detours and for a beginner it was enough for one day. If I wouldn’t have visited the summer cottage and the village, the length would have been about 40 km (25 mi). The actual riding time was about one hour per leg, which is three hours combined. I took my breaks with rather relaxed schedule, which added almost two hours to my trip.

Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari 2018

8 photos

Total time: 20:56:37

Kesän alussa ostin itselleni uuden maastopyörän. Olin ollut jo muutaman vuoden kokonaan ilman polkupyörää, koska edellinen pyöräni varastettiin kotipihasta juuri ennen kuin muutin Ruotsiin ja siinä tilanteessa ei ollut järkevää hankkia uutta tilalle. Olin kuitenkin kaivannut pyörällä liikkumisen mahdollisuutta ja toisaalta minua oli alkanut houkutella myös mahdollisuus kulkea joitain retkeilyreittejä maastopyörällä.

Olin käynyt jo kerran pyöräillen sukulaisteni mökillä Vehkataipaleessa, kun löysin netistä paikallisen klassikkoreitin Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari-Lappeenranta.Reitti ei ole varsinaista maastopyöräilyä, koska se kulkee tietä pitkin, mutta reilun 40 km matka kuulosti kuitenkin minulle sopivalta päiväretkeltä.

Päätin lähteä kiertämään reittiä vastapäivään. Aloitin matkan kotoani Lappeenrannasta ja ensimmäinen etappi vei Luukkaansalmen sillan yli kohti Vehkataipaletta. Pääsin hieman ajamaan metsäpolkujakin tällä pätkällä. Luukkaansalmelta on hienot näkymät sekä kaupungin että Imatran suuntaan ja lisäksi sillalta saa varsin hyvän vauhdin alamäkeen. Matka jatkui vielä Tuosaan asti pyörätietä pitkin, mutta sen jälkeen jouduin siirtymään pientareelle polkemaan. Autoilijat ohittivat kuitenkin hyvin asiallisesti reilun välin jättäen.

Vehkataipaleeseen tullessani edessä oli toinen isompi silta vanhan pumppulaitoksen vierellä. Tähän kohtaan en itse pysähtynyt sen kummemmin valokuvaamaan, mutta joku muu oli kyllä saapunut kameroineen nauttimaan pumppulaitoksen teollisromanttisuudesta. Heti sillan jälkeen reitti kääntyy kohti Taipalsaarta, mutta tässä vaiheessa tein pienen ylimääräisen kierroksen sukulaisteni mökille Kirvesniemeen. Osuinkin sinne sopivasti lounasaikaan ja sain syötyä noin tunnin pyöräilyn jälkeen.

Lounaan jälkeen palasin takaisin Vehkataipaleen sillalle ja käännyin nyt Toijantielle kohti Taipalsaarta. Tämä etappi on (surullisen) kuuluisa kapeasta ja mutkaisesta hiekkatiestään, jota ollaan parhaillaan korjaamassa. Toijantietä levennetään ja pahimpia mutkia oikaistaan. Työkoneet mylläsivät tien vieressä, mutta itse tie oli kuitenkin vielä entisellään ja pyöräilijälle tämä oli oikeastaan hauskaa maastoa. Toijantien loppuhuipennuksena on korkea Toijansalmen silta, josta avautuu jälleen kerran kauniit näkoalat Saimaalle. Pian sillan jälkeen reitti kääntyy vasemmalle Suur-Saimaantielle ja Taipalsaari on enää muutaman mutkan ja rankan ylämäen takana.

Periaatteessa reitti kääntyy huoltoaseman kohdalta takaisin Lappeenrantaan, mutta koska minulla ei ollut kiirettä niin päätin poiketa vielä noin kilometrin verran käydäkseni Taipalsaaren kirkonkylällä. Etappi Vehkataipaleelta Taipalsaareen kesti myöskin noin tunnin. Se on kolmesta osiosta lyhyin, mutta maastoltaan vaativin. Ajoin kirkonkylän kaupalle ja kävin ostamassa itselleni jäätelön ja limpparin. Koko kesä on ollut Suomessa ilmeisesti vuosisatojen mittakaavassa ennätyskuuma ja pyöräilypäiväni heinäkuun alussa oli lämmin sekin. Onneksi kuitenkaan sää ei ollut aivan kaikista helteisin. Syödessäni jäätelöä kävelin aikani kuluksi tien toisella puolella olevalle kirkolle ja kävin tervehtimässä sukulaista sankarihautausmaalla.

Viimeinen etappi Taipalsaarelta Lappeenrantaan on koko matkalta todella hyväkuntoista pyörätietä ja maastoltaan matkan helpoin osuus. Järvimaisemia riittää ihailtavaksi, mutta tässä vaiheessa huomasin, että jalkani alkoivat jo olla melko hapoilla, koska kaupunkia lähestyessäni reidet eivät tuntuneet enää antavan juuri mitään. Viimeiseenkin pätkään kului noin tunti ja lopussa sain vielä nousta pitkän ylämäen Lappeenrannan satamasta kotiini.

En ole aiemmin tehnyt yhtään pidempää pyöräretkeä, mutta tämä kokemus oli ihan positiivinen. Tosin selkeästi mielummin ajelen silti metsäpoluilla kuin tietä pitkin. Kuitenkin hieman ovat alkaneet houkutella maisemiensa puolesta mm. Saariston Rengastie ja Rannikkoreitti, vaikka ovatkin maantiepyöräilyä. Lappeenranta-Vehkataipale-Taipalsaari -klassikosta on mahdollista pyöräillä myös pidempi variaatio, joka menee Kyläniemessä sijaitsevaan Sarviniemeen asti. Nyt polkemani reittivalinta ylimääräisine mutkineen oli noin 48 km pitkä ja se oli ensikertalaiselle ihan tarpeeksi pitkä päiväretki. Jos en olisi käynyt mökkivierailulla ja kirkonkylällä olisi pituudeksi tullut noin 40 km. Varsinaiseen pyöräilyyn kului melko tasan tunti per etappi eli yhteensä kolme tuntia. Tauot pidin hyvin rennolla otteella, joten niitäkin ehti tulla melkein parin tunnin edestä.