First Steps of Lead Climbing on Ice

In mid January me and Dima had finally chance to scale our “local ice fall” in Haminalahti. The temperature had dropped to inviting -28°C (-18°F) and I had to put on so many layers of clothing that I was hardly able to fit into my harness. And so did the two determined Michelin men wobble to the bottom of the ice fall.

Haminalahti ice fall forms on the right hand side of the Haminalahti 1 rock climbing sector. To get there you should take E63 and head south from Kuopio. At the intersection of ABC Pitkälahti you turn towards Karttula. You follow Karttulantie a little less than 5 km  (3 miles), until you come to the crossroads of Länsirannantie (that leads to the actual village of Haminalahti). There is enough space to park couple cars near the crossroads without blocking the way.

We had climbed this ice fall last winter with a top rope. What we learned was that wading balls deep in snow to the top of the ice fall can easily take an hour. That’s why we were more than willing to learn to lead up the ice fall, which would take us straight up to the top anchor. And we would avoid trudging trough the snow. We had been placing ice screws while standing on a flat ground, but it’s a whole different game while climbing. While you place the screw you must be able to hang on the ice with only one ice tool and crampons. Especially when it was so cold and the ice was hard as a rock this was more easily said than done.

We proceeded with the small ice fall in very patient manner: the leader climbs a bit, then he places an ice screw, clips the rope, comes down and then switches places with the belayer who places the next screw. Even though falling is part of climbing, in ice climbing the leader should NOT fall. Ice screws and ice are never as solid as rock climbing protection and rock. You might get hit with an occasional stone while rock climbing, but in ice climbing it is actually possible to get the whole icicle to fall on you (this is how it looks to face the worst nightmare of every ice climber). That means several tons of ice even in the best case scenario. Also you might get hit by your own ice tools and crampons or get them jammed and snap a limb. In addition everything that hits the ground might hit the belayer, which isn’t a good thing for the climber either. So, I think it’s now obvious why we didn’t really feel the need to try what happens when you get pumped beyond the point of being able to place an ice screw.

The first experience of leading on ice – even on an ice fall as small as this – was pretty scary. I’m not the most fearless climber to begin with and while placing an ice screw I grew disturbingly aware of the fall. And when you start to panic, you squeeze the ice tool like your dear life which drains all the power in an instant. To be a better leader seems to take some static strength (to be able to hold the position while screwing) and some mental desensitization. It’s obvious that leading on ice must be done in an ice fall that’s grade is on your comfort zone.

Even though I might have been frozen solid (mostly for the fear, not so much for the weather), by the end of the day I was really feeling like a winner. First steps of leading on ice are done. The next thing on the list is to be able to lead the whole line from the bottom to the top.

Location: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Dima’s photos in Flickr

JFRM-2016-01-2214.jpg
Dima leading up the ice fall
Dima liidaa ylös Haminalahden putousta

JFRM-2016-01-2222.jpg

JFRM-2016-01-2228.jpg
Dima abseiling and cleaning the route
Dima laskeutuu ja putsaa reitin

JFRM-2016-01-2233.jpg

JFRM-2016-01-2239.jpg

JFRM-2016-01-2240.jpg
Closeup of the Petzl Lynx crampons
Lähikuva Petzl Lynx -jääraudoista
JFRM-2016-01-2249.jpg
Homeward bound…
Kotia kohti…

Tammikuun puolivälissä pääsimme Diman kanssa viimein korkkaamaan “kotiputouksemme” Haminalahdessa. Pakkasta oli mukavat -28°C, joten puin niin paljon vaatekerroksia, etteivät valjaat meinanneet enää mahtua päälle. Tästä huolimatta vaapuimme päättäväisesti kuin kaksi Michelin-mania jääputouksen juurelle.

Haminalahden jääputous muotoutuu Haminalahti 1 -kalliokiipeilysektorien oikealle puolelle. Paikanpäälle löytää ajamalla Kuopiosta moottoritietä etelään ja kääntymällä ABC Pitkälahden liittymästä kohti Karttulaa. Karttulantietä ajetaan vajaa 5 km, kunnes tullaan Länsirannantien risteykseen (joka vie itse Haminalahden kylään). Pari autoa mahtuu parkkiin Karttulantien ja Länsirannantien risteyksen levikkeelle olematta liikenteen tukkona.

Olimme kiivenneet Haminalahden puikkoa viime talvena yläköydellä ja todenneet yläankkuripaikan lähestymisen munia myöten hangessa kahlaten vievän helposti tunnin. Niinpä tavoitteena oli nyt opetella liidaamaan eli alaköysikiipeilemään jäätä, jolloin voisimme nousta yläankkuripaikalle suoraan kiipeämällä lumessa tarpomisen sijaan. Olimme harjoitelleet jääruuvin asettamista tasamaalla, mutta kiivetessä se on huomattavasti haastavampaa. Ruuvaamisen ajan on pystyttävä roikkumaan jääseinämällä yhden jäähakun ja jäärautojen varassa. Näin kovalla pakkasella jään ollessa panssarimaista tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Etenimme pientä puikkoa hyvin maltillisesti: liidaaja kiipesi lyhyen pätkän, asetti ruuvin, klippasi köyden, laskeutui alas ja varmistaja siirtyi kiipeämään seuraavan ruuvinvälin eteenpäin. Vaikka putoamisen aina sanotaankin kuuluvan kiipeilyyn, on jääkiipeilyssä nyrkkisääntönä, että liidaaja EI saa tippua. Jääruuvien ja jään kestävyys ei ole koskaan yhtä pomminvarmaa kuin kallion ja kalliovarmistusten. Kalliosta saattaa toki irrota kiviä, mutta jääkiipeillessä on mahdollista saada päällensä koko puikko (jääkiipeilijän pahin painajainen näyttää tältä) eli parhaimmissakin tapauksessa useita tonneja jäätä. Myös jääraudat ja hakut voivat aiheuttaa lisävammoja jättämällä raajan jumiin tai osumalla kiipeilijään. Lisäksi kaikki maahan asti putoava materia uhkaa myös varmistajaa ja sitä kautta kiipeilijää. Näin ollen meillä ei ollut tarvetta kokeilla miten uuvuksissa pystyy vielä asettamaan jääruuvin.

Ensimmäiset kokemukset jään liidaamisesta – näinkin pienellä putouksella – olivat aika pelottavia. En ole muutenkaan maailman kovapäisin liidaaja, joten jääruuvia asettaessa huomasi olevansa häiritsevän tietoinen siitä millaiset pannut ovat edessä, jos homma ei onnistu. Lisäksi jännittäessä alkaa puristaa jäähakkua tarpeettoman kovaa ja sillä saakin itsensä yllättävän nopeasti voimattomaksi. Liidaamisessa kehittymisen eväiksi tarvitaan siis staattista voimaa, että jaksaa pitää asennon ruuvaamisen ajan sekä henkistä siedätyshoitoa. Ilmiselvää on se, että jään liidaamista täytyy tehdä putouksella, jonka vaikeusaste on selvästi omalla mukavuusalueella.

Vaikka päivän aikana tulikin oltua välillä kauhusta kankeana oli lopuksi kuitenkin jäljellä melkoinen voittajafiilis. Ensimmäiset askeleet jään liidaamisessa on otettu, vaikka mitään sankaritekoja ei tullutkaan tehtyä. Seuraavana etappina onkin sitten kokonaisen linjan liidaaminen yksin.

Sijainti: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Diman kuvat Flickrissä

Chilly Opening of the Ice Climbing Season

The early winter was hopelessly warm and snowless, hence the dreams of ice climbing were merely wishful thinking. The weather changed rapidly in January and when I returned from Christmas holidays me and Dima headed straight away to the icefalls. The icicle in Haminalahti wasn’t completely formed, so in crispy -25° C (-13° F) we decided to pay our very first visit to the icefall in Neulamäki.

Near Kuopio Prisma starts the Neulamäentie that you should follow all the way to the top of the hill and take left to Juontotie. Third on the left is Raiviopolku (that easily might go unnoticed) that leads to ice skating ring. The parking lot next to it is the best place to leave your car. From the parking lot you walk one block uphill and between Juontotie and Kaarnatie you find the trail that takes you to the forest. Many people walk their dogs daily along these trails, so even when it has been snowing the trail is usually passable.

You should follow the trail until you see signs that indicate directions down towards Vuorilampi and to right towards the overlook (“näköalapaikka” in Finnish). When you turn right here, you get to the top of the icefall (later we tried to approach the icefall from its base, but it takes far more effort). Follow the trail past the overlook (an open cliff with a nice view), until you reach the icefall. You can’t see the actual icefall from here, but you know that you are there when you see an ice flow crossing the trail.

We built a top rope anchor with a 30 m (98 ft) static rope, since there are no suitable trees at the ledge, but a bit further up. We abseiled down and saw that the cascading line on the left hand side was in climbable condition. On the right hand side there was only a thin sheet of ice. I think that the line on the left is possibly the easiest ice climb in Kuopio area and also very easy to approach. That makes it ideal for beginner ice climbers and perhaps a little less daunting place to learn lead climbing on ice, too.

We climbed a few rounds of the hard, but good ice with Dima. My hands were freezing while climbing, and then again my feet froze solid while belaying and standing on the ice. When the sun started to set, near 3 pm, we both climbed to the top and packed our gear. My feet were numb, but our spirits were high. Ice climbing season is finally opened!

Location: 62°52’53” N, 27°35’43” E
Dima’s photos in Flickr

JFRM-2016-01-2126.jpg
My moustaches froze before we even started…
Viikset jäätyivät ennen kuin päästiin edes aloittamaan…
JFRM-2016-01-2128.jpg
Dima is building a top rope anchor
Dima rakentaa yläköysiankkuria
JFRM-2016-01-2129-Pano.jpg
Vertical panorama of the ice fall
Pystypanoraama jääputouksesta

JFRM-2016-01-2156.jpg

JFRM-2016-01-2196-HDR.jpg
It’s 3 pm and the sun is setting – and the view is to die for
Kello on kolme ja aurinko laskee upeassa talvimaisemassa

Alkutalvi oli auttamattoman lämmin ja lumeton, joten ennen vuodenvaihdetta ei ollut toiveitakaan päästä jääkiipeilemään. Heti tammikuun alussa iskivät kuitenkin napakat pakkaset, joten palattuani joululomalta etelästä suuntasimme Diman kanssa heti jäälle. Haminalahden puikko oli vasta muotoutumassa, joten lähdimme kirpakassa -25° C pakkasessa etsimään meille uutta Neulamäen jääputousta.

Kuopion Prisman nurkilta lähtee Neulamäentie, jota ajetaan mäen päälle asti, kunnes käännytään vasemalle Juontotielle. Kolmas risteys vasemmalle on hieman huomaamaton Raiviopolku, jota pitkin pääsee ajamaan luistelukentälle, jonka parkkipaikka on mielestäni paras paikka jättää auto. Parkkipaikalta kun kävelee noin korttelin verran ylämäkeen, löytyy Juontotien ja Kaarnatien välistä polku metsään. Alueella liikkuu paljon koirien ulkoiluttajia, joten lumisateista huolimatta polut ovat yleensä täysin kuljettavassa kunnossa. Polulla tulee pian vastaan kyltit, jotka ohjastavat alas kohti Vuorilampea ja oikealla kohti näköalapaikkaa. Tästä on siis syytä kääntyä oikealle, jolloin pääsee jääputouksen yläpäähän (kokeilimme myöhemmin lähestyä putousta myös alakautta, mutta se on työläämpää). Polkua kuljetaan ohi näköalapaikan (avoin kallionkieleke), kunnes saavutaan jääputoukselle. Vaikka itse putousta ei ylhäältä käsin näekään, huomaa sen olemassaolon polun poikki kulkevasta jäävirrasta.

Rakensimme yläköysiankkurin 30 m staattista köyttä käyttäen, koska putouksen päällä olevat käyttökelpoiset puut eivät ole aivan kallion reunalla. Laskeuduimme alas ja totesimme vasemmanpuoleisen, porrasmaisen, linjan olevan kiipeiltävässä kunnossa. Oikeassa reunassa jää oli vasta muotoutumassa. Tämä vasemmanpuoleinen linja on Kuopion alueen putouksista mielestäni helpoin ja myös helposti lähestyttävä, joten paikka on erinomainen aloittelevien jääkiipeilijöiden harjoitteluun sekä vähemmän kuumottava paikka opetella myös liidausta.

Kiipesimme yläköydellä muutaman kierroksen kovaa, mutta muuten hyväkuntoista jäätä vuorotellen Diman kanssa. Kiivetessä meinasivat jäätyä kädet ja varmistaessa puolestaan jalat, koska varmistuspaikassa joutuu seisomaan kylmää hohkaavan jään päällä. Auringon alkaessa laskea kolmen maissa nousimme takaisin putouksen päälle ja pakkasimme tavaramme. Jalkani alkoivat olla tunnottomat kylmästä, mutta tunnelma oli muuten hilpeä. Jääkiipeilykausi avattu!

Sijainti: 62°52’53” N, 27°35’43” E
Diman valokuvat Flickrissä

Northern Lights and Bird Hides

The second outdoor night in December was unusually warm and lacking snow like the first one. I drove south from Lappeenranta, heading to lake Haapajärvi bird hide and lean-to. Birdwatching is not really my cup of tea, but I thought that the bird hide might be a good place to see the northern lights (the aurora borealis forecast was promising). The lights from cities on the Russian side of the border were shining more clearly, but I was able to see a slight green haze on the clouds.

JFRM-2015-12-2091.jpg
Haapajärvi bird hide and yours truly
Haapajärven lintutorni ja allekirjoittanut
JFRM-2015-12-2100-Pano.jpg
Blurry panorama showing distant city lights and aurora borealis reflecting on the clouds
Pilviin heijastuneet kaupungin valot ja revontulet utuisessa panoraamassa
JFRM-2015-12-2114.jpg
Haapajärvi lean-to
Haapajärven laavu

Joulukuun toinen ulkona vietetty yö oli edellisen tapaan poikkeuksellisen lämpimissä ja lumettomissa olosuhteissa. Ajoin autolla Lappeenrannan eteläpuolelle, kohteenani Haapajärven lintutorni ja laavu. En ymmärrä lintujen bongaamisesta tuon taivaallista, mutta lintutorni vaikutti hyvältä paikalta metsästää illalle ennustettuja revontulia. Pilvisen sään vuoksi revontulet eivät tosin erottuneet sen kummemmin kuin Venäjän puolella sijaitsevien kaupunkien valot, mutta pieni vihreä häivähdys taivaalla oli kuitenkin havaittavissa.

Kuivaketvele Hillfort

The Christmas time was exceptionally warm in Finland – actually as warm as the last Midsummer (that was exceptionally cold). I was spending the holidays in Southern Finland and thus decided to find some new places to spend my Two Nights in December.

My first destination was Taipalsaari. On my way there I stopped at the Luukkaansalmi bridge to take a few photos and then headed to the Kuivaketvele hillfort. The hillfort is roughly dated to Viking Age (800-1050) and the only thing left of the fortress is some remains of the stone wall. Still the place on the cliff is beautiful and worth visiting. There are stairs leading up and a viewing platform (that can be used as a sleeping place when it doesn’t rain) next to them. The remains of the fortress are on the opposite side of the hill.

I was wishing to be able to take some star photography during the night, but the clouds kept on rotating above me all night. I decided to do some experimentation with the long exposure photography and HDR under the bright moonlight (though the results were not perfectly satisfactory). But at least I didn’t have to suffer from cold weather, even though I was rather lightly dressed considering the time of the year.

There is a nice blog post in Retkipaikka about Kuivaketvele hillfort. It’s written in Finnish, but the (daylight) photos are still worth seeing.

JFRM-2015-12-1949-Pano.jpg
180° panorama of the UPM Kaukas factory from Luukkaansalmi bridge
180° panoraama UPM Kaukaan tehtaista Luukkaansalmen sillalta

JFRM-2015-12-1954.jpg

JFRM-2015-12-2004.jpg
The sign helps finding the fortress
Museoviraston kyltti helpottaa linnoituksen löytämistä
JFRM-2015-12-2016.jpg
What is left of the ancienct hillfort
Se, mitä Kuivaketveleen muinaislinnasta on jäljellä

JFRM-2015-12-2035.jpg

JFRM-2015-12-2054.jpg

JFRM-2015-12-2061.jpg
On the viewing platform
Näköalatasanteella

JFRM-2015-12-2083.jpg

Joulu oli poikkeuksellisen lämmin – itseasiassa yhtä lämmin kuin edeltävä (poikkeuksellisen kylmä) juhannus. Viettäessäni pyhiä Etelä-Suomessa päätin etsiä joulukuun Two Nights -kohteiksi itselleni uusia paikkoja.

Ensimmäiseksi yöksi suuntasin Taipalsaarelle. Pysähdyin menomatkalla Luukkaansalmen sillalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkoin sitten kohti Kuivaketveleen linnavuorta. Viikinkiajan (800-1050) muinaislinnasta on jäljellä lähinnä kivivallin jäänteitä, mutta itse paikka korkealla kalliolla on kaunis. Linnavuorelle pääsee nousemaan hyväkuntoisia portaita ja niiden yläpäässä on näkoalatasanne (joka soveltuu yöpymiseen silloin kun ei sada). Itse linnoituksen jäänteet ovat mäen vastakkaisella reunalla.

Olin elätellyt toiveita tähtien kuvaamisesta yön aikana, mutta puolipilvinen sää peitti taivaasta juuri strategiset alueet. Tein kuitenkin yöllä joitakin pitkän valotusajan ja HDR-kokeiluja kirkkaan kuutamon alla (tosin tulokset eivät olleet täysin tyydyttäviä). Kerrankin kylmästä ei tarvinnut kärsiä, vaikka olinkin pukeutunut vuodenaikaan nähden kevyesti.

Retkipaikassa on hyvä blogikirjoitus Kuivaketveleen linnavuoresta päivänvalossa otettuine kuvineen.

Sleepless in Suovu

The end of November took me by surprise and I had to get my second outdoor night done. So I decided to head to a familiar location, to Suovu lean-to. Night didn’t go exactly as planned, because I wasn’t able to catch any sleep and the weather was too cloudy for any nice long exposure photography. I ended up spending the early hours watching movies from Netflix.

JFRM-2015-11-0608.jpg

JFRM-2015-11-0616.jpg
Entertainment for the insomniacs
Viihdettä unettomille

JFRM-2015-11-0620.jpg

Marraskuun loppu meinasi päästä yllättämään, joten suuntasin kuukauden toiseksi ulkona vietetyksi yöksi tuttuun paikkaan, Suovun laavulle. Yö ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. En saanut unta ja sääkin oli turhan pilvinen valokuvaamiseen. Niinpä päädyin katselemaan pikkutunteina pari elokuvaa Netflixistä.