Day 7: Helen

14,44 km (9 miles)
52.6 / 2189.8 miles
Super 8 Motel, Helen, GA

As the sun rose in Low Gap I opened my eyes, but stayed in the warmth of my sleeping bag. The familiar hikers in a nearby tent left a little before me – most seemed to be aiming for Unicoi Gap like myself. I called the Super 8 in Helen before I left and reserved a room. A city-trip is unavoidable as my food rations are starting to dwindle.

The first 4 km went at a record pace in about an hour, and the terrain was easy and level. After that the day got so warm that it slowed down my pace. I met a group of older hikers, and one of the ladies told me she had through-hiked in 2014. I also met a group of friends with whom I had chatted yesterday, and gotten a turkey sandwich. Well, to my surprise it turned out that it was these guys who had been hollering after drinking the previous night in Low Gap. I kindly told them that the campers probably weren’t very enthused about this performance, and even though one can have fun it might be a good idea to limit yelling late at night.

I arrived in Unicoi Gap a little after two in the afternoon, so a 10-mile day went relatively swiftly. I sat a moment with a few other hikers in the shade by the road and then set off to find a ride to Helen. This time hitchhiking wasn’t as easy as last time, cars just buzzed by about 15 minutes. Finally a pick-up stopped on the shoulder and the hikers on the other side who had been following my quest cheered. Behind the wheel I found a nice man, who said he was on his way to Helen and gave me a ride. I was brought once again right up to the door, and after I dragged my stuff into the motel I headed to the local charming Betty’s Country Store for groceries. Helen is a german-style town right down to the road names, and as my spiritual home is in Bavaria I of course found myself a German dinner. The restaurant Bodensee is right around the corner from the motel, and the food was not far off compared to an authentic authentic Bavarian kitchen. I seemed to have developed some kind of a hiker hunger as I stuffed my face in a completely unnatural style to me, and even had a snack as I went back to the motel.


JFRM-2017-03-6411.jpg

JFRM-2017-03-6412.jpg

JFRM-2017-03-6414.jpg

JFRM-2017-03-6415.jpg

JFRM-2017-03-6417.jpg

JFRM-2017-03-6418.jpg

JFRM-2017-03-6426.jpg

JFRM-2017-03-6428.jpg

JFRM-2017-03-6433.jpg

JFRM-2017-03-6435.jpg

Auringon noustessa Low Gapissa raottelin silmiäni, mutta pysyttelin vielä hetken makuupussin lämmössä. Lähistöllä telttailleet tutut vaeltajat lähtivät hieman minua ennen – useimmilla tuntui olevan tähtäimessä Unicoi Gap kuten minullakin. Soitin ennen lähtöä vielä Super 8 -motelliin Heleniin varatakseni itselleni huoneen. Kaupunkireissu oli väistämättä edessä, koska ruokavarastoni alkoivat huveta.

Ensimmäiset 4 km menin ennätyksellisesti noin tunnissa ja maasto olikin helppoa ja tasaista. Sen jälkeen päivä alkoi kuitenkin olla niin lämmin, että se vähän hidasti menoa. Tapasin joukon hieman iäkkäämpiä vaeltajia, joista eräs rouva kertoi läpivaeltaneensa 2014. Heidän lisäkseen kohtasin kaveriporukan, jonka kanssa olin jutellut eilen ja saanut heiltä silloin kalkkunavoileivän. No, yllätyksekseni selvisi, että ne olivatkin olleet nämä kaverit, jotka olivat kiljua juotuaan huudelleet edellisenä iltana Low Gapissa. Sanoin pojille ystävällisesti, että telttailijat eivät olleet tästä tempusta oikein ilahtuneet ja vaikka hauskaa saa pitää niin ehkä myöhään huutamista kannattaa rajoittaa.

Saavuin Unicoi Gapiin kahden jälkeen iltapäivällä, joten tämä 10 mailin päivä meni suhteellisen rivakasti. Istuin hetken muiden valtajien kanssa varjossa tien laidassa ja lähdin sitten metsästämään kyytiä Heleniin. Tällä kertaa liftaaminen ei sujunut yhtä onnekkaasti kuin viimeeksi vaan autot suhahtelivat ohi noin vartin ajan. Lopulta eräs pick-up pysähtyi penkereelle ja edesottamuksiani seuranneet vaeltajat hurrasivat tien toisella puolella. Ratin takaa löytyi mukava mies, joka sanoi olevansa matkalla Heleniin ja otti minut kyytiinsä. Pääsin taas aivan ovelle asti ja roudattuani tavarani motellin huoneeseen lähdin käymään paikallisessa todella sympaattisessa Betty’s Country Storessa ruokaostoksilla. Helen on kadunnimiä myöten saksalaisvaikutteinen kaupunki ja henkisen kotini ollessa Baijerissa etsin tietenkin saksalaisen illallispaikan. Ravintola Bodensee on motellilta aivan kulman takana ja ruoka ei kovin pahasti jäänyt toiseksi aitoon baijerilaiseen keittiöön verrattuna. Ehkä myös jonkinlainen hiker hunger – vaeltajan nälkä – on päässyt kehittymään, koska sulloin minulle epätyypilliseen tapaan kaiken suuhuni ja palasin vielä iltapalalle motellille.

Leave a comment

Leave a Reply