Tupamäki Cave

The afternoon was cloudy and the rain was around the corner. We had once before tried to find the Tupamäki Cave near the village of Sinkkola. Now me and Nina had decided to give it another try.

We drove to the parking lot of Hämmäauteensuo, which is south from Lappeenranta. There were plenty of cars. Others seemed to have headed to the wetlands (the Hämmäauteensuo fen), because no one seemed to move to same direction with us. We took Hämmäauteensuo trail until it turns from the road towards the fen. From there we took a turn to left across the road. I had read that you could follow the powerlines from the parking lot to the Tupamäki (which is the straightest route), but at least during the autumn it would have been hopeless bushwhacking. Possibly early in spring it might be doable. That’s why we chose this time a forest road that I found from the maps of Retkikartta.

After crossing the Vanha Viipurintie we followed the dirt road on the other side. There was one intersection to the left that we passed and then a trail crossing a tall grass, but because we weren’t sure if this was going to correct direction, we continued to the second intersection and turned left towards Tupamäki hill. About two hundred meters (0.1 mi) later this road turns to right and there is an empty spot (that could be used as a parking lot). A good landmark here is a pile of rocks with long logs on top of it looking like a cannon. On the right hand side of this “cannon” starts a trail (that is a dashed line in Retkikartta) which is actually an overgrown forest road.

The trail was in decent condition and after another 200 meters (0.1 mi) it took a turn to right. Here it started to look more like an actual forest road. We didn’t walk very far from there when we saw on our left hand side a trail going uphill and a yellow ribbon on a tree. We decided to take this trail because it seemed to go to the right direction.

This indeed is the trail that one has to follow to find the cave. We took our share of detours on the hill and climbed over the huge boulders. Some had small spaces in between them where you could perhaps squeeze yourself into, if you happened to feel like that. Eventually we returned to the main trail and continued on until I saw an orange ribbon on a tree on my left hand side. I went to the direction of the ribbon – towards the edge – and behold, there was ladders! We had found the entrance to the cave!

On the moss covered rocks one has to move carefully and also go slowly on the ladders so that they wouldn’t slip and fall. From this platform I peeked into the hole between the rock wall and the boulder – deep down there were another ladder. About three meters (9 feet) below was a flat surface, where one could access the other ladder. But climbing up from that place back to the upper ladder would be quite challenging – especially if you don’t have rock climbing skills. I was pondering for a while and realised that we could take the upper ladder and relocate them to access the lower ones. That would make climbing down and especially back up significantly easier.

Me and Nina took hold of the ladder together and lowered them down into hole to meet the lower surface. The ladder seemed to sit there quite well and were perfect length. I climbed down and handed my backpack to Nina, because the lower parts of the cave seemed quite tight. I continued down first inching my feet on a small shelf and from there to the lower ladder. This place was not spacious and actually tight enough that a larger person might not even fit through. When I reached the second level I saw that there was one more down below, but I thought it wouldn’t be wise to go there alone in case I wasn’t able to climb up.

I climbed back up to the first level to inform Nina – who was slightly intimidated about all of this climbing business – what was down there. There has started a light drizzle up there, so we decided to lower our backpacks to the first level. Then Nina climbed down with my assistance. Together we continued to the second level and at this point I dropped myself to the third level. The cave continued a bit to my right and left and in front of me was a wide crack, where one might just be able to squeeze into. I succeeded to climb back to the second level to meet Nina by myself.

We both agreed that in all of its tightness and deepness the cave was fairly interesting place. We stood there in awe for a while and took some photos before we decided to climb back up. After climbing up from the first level on the top of the boulder, we took the ladder back up. That way we could climb back on the hill and the next ones could get down.

From the Hämmäauteensuo parking lot it was about 2 km (1.2 mi) one way to the Tupamäki Cave and it takes about half an hour to walk there. It’s possible to drive closer – to the beginning of the trail. But anyway it’s not that far from Hämmäauteensuo and one can easily see both of these places in one trip. The trail to the Tupamäki is not difficult, but in the cave and in that rock maze one must be very careful.

As we were returning to our car we saw lots of people coming from their own trips from Hämmäauteensuo. I was happy that our destination was less crowded – we didn’t meet anyone there. You don’t find the Tupamäki Cave accidentally, but the route description here should guide you there.

Total time: 02:38:52

Iltapäivä oli pilvinen, mutta sade vielä pidätteli tuloaan. Olimme käyneet kerran aiemmin etsimässä Sinkkolan kylällä olevaa Tupamäen luolaa Ninan kanssa ja nyt olimme päättäneet tehdä uuden yrityksen.

Ajoimme auton Lappeenrannan eteläpuolella olevan Hämmäauteensuon parkkipaikalle, jossa oli runsaasti muidenkin retkeilijöiden menopelejä. Muut olivat kuitenkin ilmeisesti suunnanneet suolle, koska meidän reitillämme ei ketään muuta näkynyt. Kävelimme Hämmäauteensuon reittiä siihen asti, mistä polku kääntyy tien viereltä suolle päin. Tästä käännyimme vastakkaiseen suuntaan vasemmalle ja ylitimme Vanhan Viipurintien. Olin lukenut, että Tupamäelle pääsisi myös parkkipaikan läheisyydessä olevaa voimalinjaa pitkin (mikä onkin suorin reitti), mutta ainakin näin syksyllä se on umpeenkasvanutta ryteikköä. Ehkä aikaisin keväällä sitä kautta voisi olla jotain mahdollisuuksia. Siksi valitsimmekin tällä toisella yrittämällä Retkikartan avulla löytämäni metsäautotien.

Vanhan Viipurintien ylitettyämme lähdimme siis kävelemään toisella puolella olevaa hiekkatietä pitkin. Ensimmäisen vasemmalle kääntyvän tien jälkeen näimme hakkuuaukean heinikkoa halkovan polun, mutta päätimme varmuuden vuoksi mennä silti tietä pitkin. Hiekkatien toisesta vasemmalle kääntyvästä risteyksestä suuntasimme siis Tupamäkeä kohti. Pari sataa metriä risteyksestä tie kääntyy oikealle ja suoraan edessä on (parkkipaikaksikin soveltuva) tyhjä alue, jonka reunalla hyvänä maamerkkinä on pino kiviä ja niiden päällä pitkät hirret aivan tykin näköisenä muodostelmana. Tämän “tykin” oikealta puolelta lähti (Retkikartassa katkoviivana näkyvä) metsittyneen metsäautotien uomaa seuraava polku.

Polku oli hyvin kuljettavissa ja noin kahdensadan metrin päästä se teki mutkan oikealle. Tässä kohdin reitti alkoi näyttää jo selkeämmin metsäautotieltä. Lyhyen matkan kuljettuamme näimme vasemmalle, kallioiden päälle, lähtevän polun, joka oli merkitty keltaisella nauhalla. Päätimme lähteä seuraamaan tätä polkua, koska se vaikutti menevän oikeaan suuntaan.

Luolalle päästäkseen tulee seurata tätä polkua. Me seikkailimme kallioilla hieman enemmänkin ympäriinsä ja kiipelimme näyttävien kivenlohkareiden päälle. Joidenkin välissä oli koloja, jonne olisi ehkä juuri saattanut mahtua hivuttautumaan. Palasimme lopulta takaisin pääpolulle ja jatkoimme sitä eteenpäin, kunnes huomasin vasemmalla puolella puussa oranssin nauhan. Kävelin nauhan kohdalta pois polulta, vasemmalle kallion reunaa kohti, ja sieltä näinkin alempana olevat tikapuut. Olimme löytäneet luolan suulle!

Sammaloituneella kalliolla täytyi liikkua varovasti ja tikapuita myös laskeutua rauhallisesti, etteivät ne luistaisi alta. Tältä tasanteelta kurkkasin kallion ja lohkareen välissä olevaan aukkoon ja näin syvällä alhaalla toiset tikapuut. Noin kolme metriä alempana oli tasanne, josta pääsisi tikapuille, mutta tuolta tasanteelta nouseminen takaisin ylempien tikapuiden luokse olisi hankalaa ainakin ei-kalliokiipeilytaitoiselle. Pohdin tilannetta hetken ja totesin, että ylemmät tikapuut olisivat siirrettävissä alemmalle tasanteelle, jolloin sinne meno ja etenkin poistuminen olisi huomattavasti helpompaa.

Nostimme Ninan kanssa yhdessä tikapuut normaalilta paikaltaan ja laskimme ne alas luolan ensimmäiselle tasanteelle. Ne asettuivat siihen hyvin ja olivat juuri sopivan mittaisetkin. Laskeuduin ensimmäiselle tasanteelle ja päätin antaa reppuni Ninalle, koska luolan alemmat osat näyttivät sen verran ahtaille. Jatkoin matkaani alas hivuttautuen ensin pienelle hyllylle ja siitä alemmille tikapuille. Tämä väli on melko ahdas ja saattaa olla isommalle ihmiselle hieman tiukka paikka. Päästyäni toiselle tasanteelle näin luolan jatkuvan vielä yhden tason alemmas, mutta en uskaltautunut sinne aluksi yksin, jos en pääsisikään pois.

Palasin ensimmäiselle tasanteelle kertoakseni kiipeämistä hieman jännittävälle Ninalle mitä olisi luvassa. Maan pinnalla oli alkanut hieman tihkuttaa, joten laskimme reput ensimmäiselle tasanteelle sateelta suojaan. Sitten Nina laskeutui avustuksellani luolaan. Jatkoimme yhdessä toiselle tasanteelle ja tässä vaiheessa minä menin myös kolmannelle tasanteelle asti. Siellä luolaa oli lyhyen matkaa oikealle ja vasemmalle sekä edessäni oli leveä halkeama, jonne ehkä osittain voisi mahtuakin. Onnistuin nousemaan kolmannelta tasolta takaisin toiselle tasanteelle Ninan luokse omin avuin.

Olimme yhtä mieltä siitä, että luola oli kaikessa ahtaudessaan ja syvyydessään kiinnostava paikka. Ihmettelimme ja otimme kuvia hetken aikaa, kunnes päätimme kiivetä takaisin ylös. Päästyämme ylimmät tikapuut maan pinnalle asti, nostimme ne takaisin ylös ja nojalle isoa lohkaretta vasten, että pääsisimme itse pois ja seuraavatkin retkeilijät luolalle.

Matkaa Tupamäen luolalle Hämmäauteensuon parkkipaikalta kertyi noin 2km/suunta, jonka kävelemiseen menee reilu puoli tuntia. Auton voi ajaa halutessaan lähemmäksikin, vanhaa metsäautotietä seurailevan polun alkuun. Matka Hämmäauteensuoltakaan ei kuitenkaan ole pitkä ja halutessaan päiväreissuun pystyy helposti yhdistämään nämä molemmat mielenkiintoiset kohteet. Reitti Tupamäelle ei ole vaikea, mutta luolassa sekä kallionlohkareiden välissä täytyy liikkua varovaisesti.

Palatessamme autolle näimme useita ihmisiä tulossa Hämmäauteensuolta omilta retkiltään. Olin tyytyväinen, että meidän retkikohteemme oli selvästi rauhallisempi – emme tavanneet ketään. Tupamäen luolalle ei eksy vahingossa, mutta tässä kuvailemieni reittimerkkien avulla sinne haluava löytää kyllä helposti perille.

Saariston Rengastie: Day 3 – Kustavi-Turku

100,52 km (62.46 miles)
Railwaystation, Turku

Though I was forced to skip the supper at the Peterzen, the breakfast was at least good and the service also nice. But for the 96 € I was paying that’s the least that I was expecting. After the dull end of the evening I just wanted to get out of there as quickly as I could.

The weather was sunny, but very windy. I started pedalling against the wind and was thinking about the 80 km (50 mi) ahead of me. The most fun parts of the route were already behind me, because I was now on the solid ground and there was no more ferries. Although there is a variant of Saariston Rengastie that takes you from Taivassalo to Velkua and from there a shortcut to Naantali. That offers one extra ferry ride. But me being me, I wanted to do the things hard way and ride the longest route from Taivassalo via Mynämäki and Askainen.

The route had changed from narrow archipelago roads to a usual road and I was steering my bike along the shoulder. Though there was no ferries left, at least there were several bridges to cross. On the way to Naantali there are few larger bridges also. At Taivassalo I got to ride a bike path for a bit before returning to the shoulder of the road.

As I arrived to Mynämäki the weather started to change even more sunnier and warm. The route also took a turn from northeast towards southeast and no longer was I going against the wind. Actually I got to enjoy a bit of going with the wind.

I had rode almost 40 km (25 mi) and 3 hours in one go, when I decided to have the first break. Somewhere near Mietoinen and Askainen I pulled off at a bus stop, because there was conveniently some shade and a bench. Some snacks and I was once again ready to move on.

Saariston Rengastie is mostly pretty straightforward and the turns are mainly indicated with signs. On the way to Merimasku I happened to take an unintentional detour to Livo island. This intersection has signs to both ways and I naturally looked only the one ahead of me, not paying attention to the other. After I had rode the long fast downhill to Livo island I realised that I had took the wrong way. And of course got to ride up that no-so-fast uphill to get back.

When I returned to the intersection I saw that the signs were truly a bit misleading and now I chose the right direction. After passing Merimasku I noticed a small grocery store and decided to have an ice cream break. This break felt very welcome as I bathed in the sun in front of the store, but soon it was time to continue my ride towards Naantali.

The summer house of the president of Finland, Kultaranta, is just a few hundred meters from the Saariston Rengastie. Hence when arriving there I steered towards the Luonnonmaantie and went to see if Sauli and his poet wife Jenni were at home. I was unable to find out if they truly were, when I came to the gates that were framed with rose bushes. There was nothing else to do than to pedal on.

The last leg of the day from Naantali to Turku was 18 km (11 mi). This section has a bike path and is quite uneventful. At times I had to stop to check the way signs to find out which bike path I should be taking. A bit clarity in here wouldn’t do any harm.

When I arrived to Turku I drove back to the Turku cathedral, because it’s the terminus of the trail. At this point my sports watch was showing 98 km (61 mi) and 8 hours 20 minutes (including breaks) for that day. I didn’t have a lot of time to spend at the cathedral, because I was in a hurry to catch my train. I had bought the tickets in advance. When I lifted my bike in to the train my sports watch flipped the numbers to 100 km (62 mi).

Because I have unbelievably bad karma what it comes to the Finnish trains, the journey back home wasn’t as smooth as one would expect. On the way from Turku to Helsinki the engine broke and after the attempt to fix it, it was still running very slowly. It was a touch and go that I caught my transfer in Pasila. In the first train there was no restaurant car and no sales trolley and naturally I had no time to get anything to eat in Pasila. This forced fast after riding 100 km wasn’t a pleasant surprise.

My experience of riding the Saariston Rengastie was anyway positive. Though I’m not a fan of road biking, this Finnish classic can be recommended also for mountain bikers. Especially the ferry rides are fun. What it comes to the landscapes I did expect to see more shores and sea, less fields and forests. I’m in pretty good condition, but I’m not that fast biker and taking that into account the Saariston Rengastie is doable in three days. Scheduling the ferries are discussed more closely in two previous posts. If one wishes to see the sights or stop at interesting places in Finnish archipelago, more days might be required.

Total time: 08:39:03

Vaikka jäin iltaruuatta Peterzenissä, aamiainen oli sentään hyvä ja palvelukin ystävällistä. Toki 96 € hintaan oli mielestäni syytäkin. Edellisen illan tympeän päätöksen jälkeen halusin vain lähinnä mahdollisimman pian pois ja pyörän selkään.

Sää oli aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen. Aloitin matkani vastatuleen ja edessä olevan reilun 80 kilometrin polkeminen tuntui isolta urakalta. Matkan hauskimmat osuudet olivat periaatteessa takanapäin, koska olin nyt mantereella, eikä lauttoja enää olisi. Toki Saariston Rengastiestä on variaatio, jonka voi ajaa Taivassalosta Velkuan kautta Naantaliin. Silloin saa yhden ylimääräisen lauttakyydin. Halusin kuitenkin ajaa pidemmän reitin Taivassalosta Mynämäen ja Askaisen kautta.

Reitti oli muuttunut kapeista saaristoteistä tavanomaiseksi maantieksi, jonka pientareella poljin eteenpäin. Vaikka lauttoja ei viimeiselle päivälle ollut niin siltamaisemista pääsin kuitenkin nauttimaan. Naantaliin päin polkiessa matkalla on useampikin iso silta. Taivassalon ohittaessa on hetken matkaa kevyen liikenteen väylää, mutta sitten palataan taas pientareelle.

Mynämäelle tullessani sää alkoi muuttua entistä aurinkoisemmaksi ja lämpimämmäksi. Reitti alkoi myös kääntyä koilisesta kohti kaakkoa ja vastatuuleen polkeminen vihdoin helpotti. Oikeastaan sain jopa hieman nauttia myötätuulesta.

Olin polkenut lähes 40 km ja 3 h yhtäjaksoisesti, kun päätin pitää ensimmäisen taukoni. Jossain Mietoisen ja Askaisen tuntumassa pysähdyin bussipysäkille, koska siinä oli sopivasti varjoa ja penkki. Söin hieman evästä ja lähdin sitten jatkamaan polkemista.

Saariston Rengastie on suurelta osin hyvin suoraviivainen ja merkittävät risteyskohdat on huomioitu kyltein. Matkalla Merimaskuun päädyin kuitenkin tekemään tahattoman mutkan Livonsaarelle. Tässä risteyksessä on kyltit molempiin suuntiin ja katsoin tietysti edessäni olevaa kylttiä, jossa luki Saariston Rengastie, enkä edes huomioinut sivullani olevan toinen samanlainen. Laskettuani pitkän vauhdikkaan alamäen Livonsaareen tajusin olevani väärässä paikassa. Ja nyt sain sitten tietenkin polkea tuon pitkän ei-niin-vauhdikkaan ylämäen päästäkseni takaisin.

Palattuani risteykseen totesin kylttien todellakin olevan hieman harhaanjohtavat ja nyt siis valitsin oikean suunnan. Merimaskun ohitettuani huomasin tien vieressä pienen kaupan ja päätin pysähtyä jäätelölle. Pidin pienen herkuttelutaon auringonpaahteessa kaupan pihalla, kunnes olin valmis polkemaan pienen pätkän Naantaliin.

Suomen presidentin kesäasunto, Kultaranta, sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Saariston Rengastieltä. Niinpä saavuttuani Naantaliin käänsin kurssini Luonnonmaantielle ja lähdin katsomaan josko Sale ja Jenni olisivat kotona. Ruusupuskien reunustamalle portille saapuessani tämän asian laita ei minulle selvinnyt, joten palasin takaisin jatkamaan reissuani rengastiellä.

Viimeinen etappi Naantalista Turkuun oli 18 km. Tämä pätkä on kevyenliikenteenväylää ja suoraansanoen tapahtumaköyhä. Jouduin hetkittäin pysähtelemään katsoakseni pyöräopasteista mitä pyörätietä minun pitäisi milloinkin seurata, joten hieman selkeyttä tälle osiolle olisi tervetullutta.

Turkuun saapuessani ajoin taas Tuomiokirkolle, koska se toimii reitin aloitus- ja päätöspisteenä. Tässä vaiheessa urheilukelloni näytti 98 km ja 8 h 20 min (taukoineen) tälle päivälle. Kovin kauaa en ehtinyt kirkolla ihmetellä, koska minulla oli kiire ajaa rautatieasemalle ehtiäkseni junaan, johon olin ostanut liput valmiiksi. Nostaessani pyörän junaan napsahti päivän kilometrimäärä mukavasti sataan.

Koska minulla on uskomattoman huono karma VR:n junien kanssa, ei kotiinpaluukaan sujunut aivan ongelmitta. Matkalla Turusta Helsinkiin veturi meni rikki ja korjauksen jälkeenkin se jaksoi vetää junaa kovin hitaasti eteenpäin. Onnistuin kuitenkin juuri ja juuri ehtimään vaihtoon Pasilassa. Ensimmäisessä junassa ei ollut ravintolavaunua, eikä kärrymyyntiä, enkä tietenkään ehtinyt viivästyksen takia hakemaan Pasilastakaan mitään syötävää. Sadan kilometrin ajon päälle tämä paasto ei ollut iloinen yllätys.

Kokemus Saariston Rengastien ajamisesta oli kuitenkin positiivinen. Vaikka maantieajo ei olekaan erityinen suosikkini, on tämä kotimainen klassikko suositeltava retki myös maastopyöräilijöille. Erityisesti lauttamatkat ovat hauskoja. Maisemien osalta odotin näkeväni enemmän merenrantaa ja vähemmän metsää ja peltoa. Olen hyväkuntoinen, mutta en erityisen nopea pyöräilijä ja ilman ylimääräisiä pysähdyksiä Saariston Rengastien ehti hyvin polkea kolmessa päivässä. Lauttojen aikatauluttamisen osalta tarkempaa tietoa kannattaa lukea aiempien päivien teksteistä. Jos haluaa vierailla enemmän saariston kohteissa, kannattaa varata useampi päivä.

Saariston Rengastie: Day 2 – Korppoo-Kustavi

41,08 km (25.53 miles)
Peterzéns, Kustavi

The morning came with cloudy skies. After having my breakfast at the wonderful Faffas I jumped on my bike again and headed through the island of Korppoo. It was only a 5 km (3.1 mi) ride to the Galtby ferry dock and I did it in less than 20 minutes. As I arrived to the shore the ferry was there loading the cars in. For some unexplainable reason I started to question if this was the right ferry – looking at the signs for car drivers – and didn’t ask the crew. I thought the ferry was going to Norrskata.

Once the ferry left I started to look at the schedules and I realised that that ferry went to Houtskari, where I should have been heading too. And the next ferry came in an hour. I was this close to lose my nerves for my own stupidness, but I then quickly calculated a new plan and realised that I could catch the next ferries, which ran even less frequently. This mishap would have been completely avoidable with more careful planning. I had fallen into a false sense of security by the first two ferries. You can get easily to Nauvo and Korppoo, but moving on to Houtskari the ferry schedule is significantly more infrequent.

Most ferry docks luckily have a coffee kiosk and that was also the case with Galtby. Apropos arrived also a group of ladies with their bikes and I sat down to talk with them as we consumed our drinks and cinnamon buns. These ladies told that they ride together in the archipelago every year and choose always different islands to visit.

The ferry ride to Houtskari takes slightly longer, about half an hour. When we arrived to the Kittuis ferry dock I started to pedal with a bit more vigour in order to catch the next ferry. Possibly the most critical – and longest – ferry ride is the one from Houtskari to Iniö. I had about hour and a half to cover the 25 km (15.5 mi) distance to Mossala ferry dock or otherwise I would have to wait for two hours. To make things more challenging there was two cable ferries on the way there.

In Houtskari the roads are narrower and there really isn’t any shoulder. Though there was very little traffic and the drivers still kept a good distance. I suspect that during the weekdays the drivers were mostly locals, who know how to deal with the bikers.

At Kivimo cable ferry I saw the ferry just approaching the dock, when I arrived and thus didn’t have to wait. I always get a certain feeling of nostalgia on cable ferries, because there used to be more of them in my childhood. Nowadays many are replaced with bridges. The second cable ferry ride in Houtskari was special, because I was all alone with my bike. Never had a private ride before.

Before the Mossala ferry dock I had an unexpected encounter when a big colourful bird swaggered in front of me. I had to stop for a while to admire this creature that was a common pheasant cock. I finally reached the ferry dock nearly ten minutes before the ferry, M/S Antonia. This is the only paid ride on the Saariston Rengastie and for a biker it was 12 €. As the cars unloaded from the ferry, a tickets sales person came to meet us, who were waiting at the shore.

The ferry ride to Iniö takes an hour. On these longer distance ferries there is a small cafeteria, where you can buy some snacks and enjoy them indoors. And that was exactly what I did. The weather had been cloudy all day and before we came to Dalen ferry dock it started to drizzle. I decided to put my rain jacket on.

Iniö is the most remote part of the Saariston Rengastie and the roads are even more narrower than before. The ride from Dalen ferry dock to Kannvik ferry dock is less than 10 km (6 mi) and there is one cable ferry on the way. To my surprise I realised that on this cable ferry there were mostly the same cars that were on the M/S Antonia.

On the way to Kannvik ferry dock the rain picked up and I felt ready for some shelter. There were more bikers on this last ferry ride and once again same cars that were on the M/S Antonia. Riding a bike is not necessarily a slower means of transportation in the archipelago.

After 25 minutes we arrived to mainland at Heponiemi. Light rain kept sweeping my face as I was pedalling the last kilometer to the Peterzens at the local guest harbour near Kustavi. I had ridden 41 km (25 mi) in less than 7 hours. I had booked a boathouse – a small cabin – for me. First I dopped by at the restaurant that was also the reception to get my keys and took my wet clothes to dry into my cabin. The accommodation was nice: I had a queen size bed, small sofa, TV and toilet. There were communal showers at the saunas near the main building.

I was starving, because I had only snacks throughout the day. I took a quick shower and sauna and headed into the restaurant. In one table there was a big group and the staff was nowhere to be seen. So I sat down to wait. At some point two waitresses appeared and served the table next to me – I naturally then expected them to wait to tables. But the waitresses showed no attention to my existence at all. I felt tired after riding in the rain and wasn’t up to keep some special noise about myself. Though I didn’t think that I would have been a mister Cellophane in that small restaurant. After waiting for more that half an hour I was pissed off and fed up. I decided that I really have no interest to fund any more than I had to a place that showed no interest to me as a client. I returned to my cabin to eat my snacks that were not actually calculated for this kind of need. As comfy as my cabin was, I really can’t recommend the service. I tucked myself in feeling tired and frustrated.

Total time: 06:46:21

Aamu koitti pilvisenä. Aamupalan syötyäni mukavassa Faffasissa nousin taas pyörän selkään ja lähdin polkemaan Korppoon saaren läpi. Matkaa Galtbyn lauttarantaan oli vain vajaat 5 km, joka meni alle kahdessakymmenessä minuutissa. Saapuessani rantaan lautta oli lastaamassa autoja kyytiin. Jostain selittämättömästä syystä aloin epäillä olenko nousemassa oikeaan lauttaan ja tein päätelmäni autojen kaistakylttien mukaan – enkä kysynyt suoraan lautan henkilökunnalta. Kuvittelin lautan olevan menossa Norrskatalle.

Lautan lähdettyä aloin katsella rannassa olevia aikatauluja ja tajusin lautan olleenkin menossa Houtskarille, jonne itsekin suuntasin. Ja seuraava lautta tulisi vasta tunnin päästä. Meinasin menettää hermot omaan typeryyteeni, mutta laskeskelin nopeasti uuden suunnitelman ja totesin kyllä yhä ehtiväni päivän loppuihin lauttoihin, joita siis kulkee tätäkin harvemmin vuorovälein. Tämä erehdys olisi ollut vältettävissä paremmalla suunnittelulla, mutta olin kahden ensimmäisen lautan myötä tuudittautunut hieman liian hyväuskoisiin ajatuksiin lauttojen aikatauluista. Siinä missä Nauvoon ja Korppooseen pääsee helposti, on Houtskarille mennessä siis lauttaväli jo huomattavasti harvempi.

Monessa lauttarannassa on pieni kahvikioski ja niin oli onneksi Galtbyssäkin. Paikalle saapui sopivasti joukko hieman minua iäkkäämpiä naisia pyörineen ja istuin heidän kanssaan juttelemaan pullakahvien äärelle. Naiset kertoivat pyöräilevänsä joka vuosi yhdessä ja käyvänsä vähän eri saarilla reissuillansa.

Lauttamatka Houtskariin onkin jo hieman pidempi, noin puoli tuntia. Kittuisten lauttarantaan saapuessamme lähdin polkemaan hieman reippaampaa vauhtia, että varmasti ehtisin seuraavalle lautalle. Ehkä kriittisin – ja pisin – lauttamatka on Houtskarista Iniöön. Minulla oli noin puolitoista tuntia aikaa ehtiä noin 25 km päähän Mossalan lauttarantaan tai muuten joutuisin odottamaan seuraavaa lauttaa kaksi tuntia. Matkalla olisi vielä kaksi lossia, jotka myös vaikuttaisivat etenemisvauhtiin.

Houtskarissa tiet ovat jo selkeästi kapeammat, eikä varsinaista piennarta ole juurikaan. Liikennettä oli kuitenkin vähän ja autoilijat jättivät yhä hyvin tilaa. Epäilen, että keskellä viikkoa liikkeellä oli enemmän paikallisia, jotka osaavat varoa pyöräilijöitä.

Kivimon lossille saapuessani lossi oli juuri palaamassa toiselta puolelta, joten pääsin kyytiin varsin nopeasti. Minut valtaa jotenkin nostalginen tunnelma aina lossikyydissä, koska lapsuudessani niitä oli paljon enemmän. Nykyään monet lossit on korvattu silloilla. Houtskarin osuuden toinen kyyti Mossalan lossilla olikin poikkeuksellinen, koska olin matkassa aivan yksin pyörineni. Privaattikyytiä en ole aiemmin saanutkaan.

Hieman ennen Mossalan lauttarantaa koin yllättävän kohtaamisen, kun eteeni tielle tepasteli suuri värikäs lintu. Pysähdyin hetkeksi ihailemaan fasaania, joka muina miehinä kipitteli tien yli. Lauttarantaan saavuin vajaan kymmenen minuuttia ennen kuin yhteysalus M/S Antonia rantautui. Tämä on Saariston Rengastien ainoa maksullinen lautta ja polkupyörän kanssa kyyti maksoi 12 €. Saapuvan lastin purkautuessa tuli lipunmyyjä rahastamaan meidät rannalla jonottavat.

Lauttamatka Iniöön kestää noin tunnin. Pidemmillä lauttamatkoilla on kahvio, jonne voi mennä sisälle ja päätin käydä nyt hakemassa aikani kuluksi hieman välipalaa. Sää oli ollut koko aamupäivän pilvinen ja ennen Dalenin lauttarantaan saapumista alkoi tihkuttaa hieman vettä, joten puin sadetakin päälleni.

Iniö on Saariston Rengastien syrjäisimpiä alueita ja tietkin ovat kapeita. Matkaa Dalenin lauttarannasta Kannvikin lauttarantaan on alle kymmenen kilometriä ja matkan varrella on yksi lossi. Poljin perinteisen peltomaiseman läpi Saariston Rengastien pisimmälle ja viimeiselle lossimatkalle. Yllätyksekseni huomasin kyydissä olevan pitkälti samat autot kuin M/S Antoniallakin.

Matkalla Kannvikin lauttarantaan sade alkoi muuttua kovemmaksi ja toivoinkin jo pääseväni hetkeksi sateensuojaan. Viimeiselle lauttakyydille nousi mukaan useampiakin pyöräilijöitä ja taas kerran samoja autoja kuin M/S Antonialla. Pyörällä kulkeminen ei siis ole välttämättä ollenkaan hitaampaa saaristossa.

Noin 25 minuutin matkan jälkeen saavuimme mantereelle Heponiemeen. Kevyt sade yhä piiskasi kasvoja, kun lähdin ajamaan viimeistä kilometriä Kustavin lähellä vierasvenesatamassa sijaitsevaan Peterzensiin. Päivälle kertyi ajokilometrejä 41 ja aikaa kului alle seitsemän tuntia. Olin varannut itselleni boathousen eli pienen mökin. Ensitöikseni kävin hakemassa respana toimivasta ravintolasta avaimet ja vein märät vaatteeni kuivumaan mökkiini. Majoitus oli varsin viihtyisä: mökissäni oli parisänky, pieni sohva, TV ja oma WC. Suihkut ovat saunojen yhteydessä päärakennuksen luona.

Minulla oli huutava nälkä, koska olin koko päivän aikana syönyt vain pieniä välipaloja. Kävin nopeasti suihkussa ja saunassa ja suuntasin sitten ravintolaan. Yhdessä pöydässä istui iso seurue, mutta henkilökunta oli jossain näkymättömissä. Istuin siis omaan pöytääni odottamaan. Jossain vaiheessa pari tarjoilijaa ilmestyi palvelemaan naapuripöytää, joten oletin luonnollisesti paikassa olevan pöytiintarjoilun. Tarjoilijat eivät kuitenkaan osoittaneet minua kohtaan minkäänlaista huomiota. Olin väsynyt sateessa polkemisen jälkeen, joten en itsekään varsinaisesti tehnyt itsestäni numeroa, mutta en uskonut olevani täysin näkymätönkään pienessä ravintolassa. Yli puoli tuntia istuttuani kyllästyin ja totesin, ettei minulla oikeastaan ole mielenkiintoa rahoittaa yhtään enempää paikkaa, joka ei ole kiinnostunut minusta asiakkaana. Palasin mökkiini syömään omia eväitäni, joita ei oltu ihan laskelmoitu tähän tarpeeseen. Niin viihtyisä kuin yöpaikkani ulkoisilta puitteiltaan olikin, en voi erityisemmin suositella sen palvelutasoa. Kävin nukkumaan väsyneenä ja turhautuneena.

Saariston Rengastie: Day 1 – Turku-Korppoo

75,06 km (46.64 miles)
Faffas, Korppoo

I started the morning by enjoying the breakfast and the morning sauna at the S/S Bore, before it was time to jump on my bike. It’s a few kilometers ride from harbour to the Turku Cathedral, where the Saariston Rengastie officially begins, and this section went smoothly following the river Aura.

When I arrived to the church I checked that I would be going to the right direction – that would be towards south-east along the Uudenmaankatu. The route is straightforward all the way to Kaarina and hence there are no specific signs – it’s easiest just to follow the cycle path. Half an hour later I took a turn to right in Kaarina from Uudenmaantie to the Saaristotie.

As I begun to pedal from Kaarina towards Parainen I started to feel I was finally leaving the town behind and getting into the archipelago mood – especially when I got to cross some bridges. The bike path mainly follows the road, but at places it makes a short turn into the woods. Approaching Parainen the path turns to the Kalkvägen and then to follow the Österbyvägen. These turns are indicated with brown signs with the Saariston Rengastie logo: the sun and the sea. I arrived to Parainen one hour after I passed Kaarina. It was two hours since I had left S/S Bore and I decided to have a break at the local grocery store and get some snacks.

Saariston Rengastie is mainly flat terrain, but as an inexperienced long distance biker I really started to feel my legs, when I climbed up the hill next to chalk mine in Parainen. But the bright side of up hills is that there will always be a downhill after it.

There was a bike path almost all the way to Lillmälö ferry dock. Only the last section I rode along a trail that was running next to the road. The first ferry takes you to the island of Nauvo. This ferry runs frequently and until late in the evening. While I was loading my bike to the ferry I finally met some other bikers who were doing the route also. We obediently placed our bikes leaning against the gunwale as we were told by the staff.

The one kilometer (0.6 mi) journey to Prostvik in Nauvo took ten minutes and then it was time to start pedal again. No bike paths to be seen, so I continued along the narrow shoulder of the road. I had heard stories about horrific traffic and cars passing by a whisker, but I didn’t experience any of that.

To the village of Nauvo is about 15 km (9.3 mi) ride and it took me an hour. I had planned to have dinner at Nauvo and after a while decided to go to nearly empty Strandkrogen. One hamburger and fries later I felt ready to continue. I stopped at the local grocery store to get something for the evening and started to pedal towards Pärnäinen ferry dock. This 14 km (8.7 mi) section took also about an hour and my thighs were really burning. Even the smallest up hills felt like work.

Including all breaks eight and a half hours had passed since I left S/S Bore, when I arrived to Pärnäinen ferry dock. Also between Nauvo and Korppoo the ferry traffic is frequent and the trip took only a few minutes. It had been perfect slightly overcast weather all day, but now the clouds started to cover all sky and were getting a darker shade. There wasn’t much left, though. My accommodation at Korppoo was only 2 km (1.2 mi) from Retainen ferry dock. At the end of the day my sports watch indicated that I had ridden 75 km (47 mi) and been 9 hours on the go.

Almost right next to the Saariston Rengastie is a B&B place called Faffas. I left my bike at the rack and called the number that was on the door. The cell service was really poor, but soon enough an elderly lady hurried from the other side of the yard. From a distance she shouted “Pratar du Finska eller Svenska?” (Do you speak Finnish or Swedish?) I told her I’m fine with both and we continued in Swedish. She showed me my room, that I got to have all by myself, because there was only one couple staying at the house. We discussed the breakfast schedule and I learned that there is a small private beach also. I paid 50 € for the room including breakfast, linen and towel. Guests also have a shared fridge.

Faffas seemed like a very comfy and peaceful place and I was happy with my choice. There would have been also an arts trail nearby, but I was way too beaten after riding my bike all day that there was no way I could do anything more that day. I did though walk to the beach and dipping into the sea did good for my tired muscles. As I walked back to the house it slowly started to drizzle.

Total time: 09:03:06

Kävin nauttimassa S/S Boren aamupalasta ja -saunasta ennen kuin oli aika nousta pyörän selkään. Satamasta on muutama kilometri Turun tuomiokirkolle, josta Saariston Rengastie virallisesti alkaa, ja tämä matka meni mukavasti Aurajoen rantaa seuraten.

Kirkolle päästyäni tarkistin lähteväni oikeaan suuntaan eli kaakkoon pitkin Uudenmaankatua. Kaarinaan asti reitti on suoraa tietä ja erityisiä opasteita ei ihmeemmin ole – helpointa on vain seurata kevyen liikenteen väylää. Puoli tuntia ajettuani käännyin Kaarinassa Uudenmaantieltä oikealle Saaristotielle.

Kaarinasta kohti Paraista polkiessani tunsin pääseväni jo pois kaupungin humusta ja hieman saaristotunnelmaan, kun vastaan alkoi tulla siltoja. Pääasiassa pyörätie seuraa autotietä, mutta paikoittain se poikkeaa pienen mutkan metsään. Paraisille tultaessa pyöräreitti kääntyy hetkeksi Kalkvägenille ja siitä kääntyy seuraamaan Österbyvägeniä. Nämä kohdat oli huomioitu ruskein kyltein, jossa on Saariston Rengastien tunnuksena toimiva aurinko ja meri. Paraisten keskustan ohitin Kaarinasta tunnin ajettuani. S/S Borelta lähdöstä oli kulunut kaksi tuntia ja päätin pitää K-kaupalla tauon ja hakea evästä.

Saariston Rengastie on suurelta osin melko tasaista maastoa, mutta kokemattomana pitkän matkan pyöräilijänä Paraisten kalkkilouhoksen vieressä olevalle mäelle nousu alkoi jo tuntua jaloissa. Toki ylämäessä on se hyvä puoli, että sen jälkeen tulee aina alamäki.

Kevyen liikenteen väylää riitti melkein Lillmälön lauttarantaan asti. Aivan loppupätkän poljin tien vierellä kulkevaa polkua. Ensimmäinen lautta vie Nauvon saarelle. Tällä välillä liikennöinti on vilkasta ja lautat kulkevat myöhään yöhön. Nyt tapasin ensimmäistä kertaa muitakin Saariston Rengastien pyöräilijöitä, kun lastasimme samaan aikaan pyöriämme lautan henkilökunnan ohjeistuksen mukaan aluksen reunaa vasten.

Noin kilometrin mittainen matka Nauvon Prostvikiin oli ohi kymmenessä minuutissa ja oli aika jatkaa polkemista. Kevyen liikenteen väylästä ei ollut enää tietoakaan vaan matka jatkui kapeaa piennarta pitkin. Olin kuullut kauhukertomuksia kovasta liikenteestä ja liki ajavista autoilijoista saaristossa, mutta ainakaan vielä tällaista en itse kokenut.

Nauvon kylään oli matkaa noin 15 km ja sen polkemiseen meni noin tunti. Olin suunnitellut pitäväni Nauvossa ruokatauon ja hetken rannassa pähkäiltyäni päädyin menemään lähes tyhjillään olevaan Strandkrogeniin. Yhtä hampurilasta ja ranskalaisia myöhemmin olin valmis jatkamaan matkaa. Poimin vielä kaupasta mukaan iltapalaa ja lähdin polkemaan kohti Pärnäisten lauttarantaa. Tähän 14 km etappiin meni vajaa tunti ja reiteni alkoivat olla jo melko kovilla. Aivan pikkuisetkin kumpareet ylämäkeen tuntuivat olevan työn takana.

Kaikkine taukoineen lähdöstä S/S Borelta oli kulunut kahdeksan ja puoli tuntia, kun saavuin Pärnäisten lauttarantaan. Myös Nauvon ja Korppoon välillä lauttaliikenne on vilkasta, eikä alle kilometrin ylitykseen mennyt kuin muutama minuutti. Koko päivän oli ollut mukava puolipilvinen sää, mutta nyt taivas alkoi mennä umpeen tummahkoista pilvistä. Matkaa ei tosin ollut enää pitkälti, koska Korppoosta varaamani yöpaikka oli vain parin kilometrin päässä Retaisten lauttarannasta. Päivän päätteeksi urheilukelloni mukaan olin ajanut 75 km ja käyttänyt aikaa taukoineen 9 h.

Lähes Saariston Rengastien varressa on Faffas-niminen aamiaismajoitus. Jätin pyörän telineeseen ja soitin ovessa olevaan numeroon. Linja oli huono, mutta pian pihan toiselta puolelta kiirehti vanhempi rouva, joka huudahti jo matkan päästä: “Pratar du Finska eller Svenska?” Sanoin molempien sujuvan, joten jatkoimme ruotsiksi. Rouva esitteli minulle huoneeni, jonka sain täysin itselleni, koska talossa majoittui lisäkseni vain yksi pariskunta. Sovimme aamupalan aikataulusta ja sain kuulla, että pienen matkan päässä olisi myös oma uimaranta. Huoneen hinta oli 50 € sisältäen siis aamiaisen, pyyhkeen ja lakanat. Vieraiden käytössä on yhteinen jääkaappi.

Faffas vaikutti viihtyisältä, rauhalliselta ja kaikin puolin hyvältä valinnalta. Lähellä olisi ollut myös taidepolku, mutta olin pyöräilemisestä jo niin puhki, etten jaksanut lähteä enempää seikkailemaan. Uimarantaan kuitenkin kävin kävelemässä ja pieni pulahdus mereen tekikin ihan hyvää väsyneille lihaksille. Kävellessäni takaisin kämpille alkoi tihkuttaa hieman vettä.

Heading to the Saariston Rengastie

Saariston Rengastie (The Archipelago Trail) is possibly the most well known bike route in Finland. You can drive it also with your car, but with a bike you really get into the mood. The route begins from Turku – from the Turku Cathedral to be precise – and makes a 250 km (155 mi) long circle via Kaarina, Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari, Iniö, Kustavi, Mynämäki ja Naantali back to Turku. The shorter variant, 120 km (75 mi) long Pieni Rengastie, takes a shortcut from Nauvo to Naantali via Rymättylä.

Though you don’t have to use your own muscles to pedal through all that 250 km. In order to be able to keep island hopping part of the route is covered by ferry boats. That leaves about 200 km of the route to be cycled. Saariston Rengastie has five ferries and three cable ferries. The ferries and cable ferries are considered being part of the road and therefore are mainly free of charge. The only ferry that you have to buy a ticket for is the M/S Antionia that takes you from Houtskari to Iniö. This ferry operates only during the summer season, hence the Saariston Rengastie is fully open from mid-May to end of August. All ferry schedules can be found from ferry.fi.

One challenge on the Saariston Rengastie is to pace oneself conveniently with ferry schedules. The most critical places are catching the ferries from Houtskari to Iniö and from Iniö to Kustavi. Other ferries operate more frequently. I write about these in greater detail on each day. I recommend reading next three posts as well, if you are planning to do the Saariston Rengastie. For a casual cyclist the ferries work better when travelling clockwise (Turku-Kaarina-Parainen etc.). You can by all means go counter-clockwise as well, but then I recommend paying even more attention to the ferry schedules.

Below is the route with approximate mileages:

Turku-Kaarina 10,3 km (6.4 mi)
Kaarina-Parainen 13,4 km (8.3 mi)
Parainen-Lillmälö 20,7 km (12.9 mi)
Ferry: Lillmälo-Prostvik 10 min (Nauvo)
Prostvik-Nauvo 15,3 km (9.5 mi)
Nauvo-Pärnäinen 14 km (8.7 mi)
Ferry: Pärnäinen-Retainen 5 min (Korppoo)
Retainen-Korppoo 10,5 km (6.5 mi)
Korppoo-Galtby 1 km (0.6 mi)
Ferry: Galtby-Kittuis 30 min (Houtskari)
Kittuis-Houtskari 11,5 km (7.2 mi)
Houtskari-Mossala 14,2 km (8.8 mi) (two cable ferries)
Ferry: Mossala-Dalen 1 h (Iniö)
Dalen-Iniö 2,9 km (1.8 mi)
Iniö-Kannvik 6 km (3,7 mi) (one cable ferry)
Ferry: Kannvik-Heponiemi 25 min
Heponiemi-Kustavintie 7,2 km (4.5 mi)
Kustavintie-Taivassalo 9,8 km (6.1 mi)
Taivassalo-Mietoinen 22,4 km (13.9 mi)
Mietoinen-Askainen 7,4 km (4.6 mi)
Askainen-Merimasku 15,2 km (9.4 mi)
Merimasku-Naantali 10,5 km (6.5 mi)
Naantali-Turku 17 km (10.6 mi)

A fast cyclist can do the Saariston Rengastie in one day. Us mortals better prepare to use 3-4 days or more, if you wish to visit local sights or have some extra islands on your bucket list. Theoretically you can tent along the route, but especially in the archipelago there are lots of fields and in many places you cannot get into the forest without crossing a field. There are variety of accommodations available, but not that many which would be budget friendly. Hence planning where you stay the night will also be essential.

I planned my trip so that the first and last day would be longer ones and the middle day would be shorter. This seemed sensible not only for the recovery, but also considering the ferries. That’s why I ended up booking accommodation from Korppoo and near Kustavi.

The first step was anyway to get me and especially my bike to Turku. I asked my active biker friend for advice and he gave some tips how to take a train with your bike. You can buy a bike ticket at the same time with your own ticket, but the bike rack might be located in different coach. Also the bike rack is literally a horrible torture machinery likely planned by Hieronymus Bosch and no one seemed to use it as planned.

In the first train to Helsinki the bike racks were pretty full. Fitting my bike into that tight space was difficult enough and even more so because someone had not one but two baskets attached to their bike. Apparently this basketbiker had gotten some primitive outburst when leaving, because when I got to Helsinki, my bike had been assaulted to the point that my chains had dropped and jammed between the frame. What a great way to start a trip!

I had used YouTube to teach myself how to change a tyre and fix a broken link from the chains, but luckily I didn’t need that skill. The chains weren’t bent or broken and after wiggiling a while they came loose. I had plenty of time for this, because my train had been late and I had already missed my transfer and had to wait for the next train to Turku.

Finally as I arrived to Turku I rode to the harbour and to the hostel boat S/S Bore. I had dreamed about staying there already for a while and now I had a chance. My cabin was 44 € for one person and included breakfast and morning sauna. There is no secure place to store your bike at Bore, but they have a bike rack outside.

Below is my gear list. What it comes to bike maintenance I was prepared for a flat tyre, but not for anything bigger:

Clothes:
Shorts and compression tights
Long pants
Socks x2
T-shirt x2
Long sleeved shirt
Rain jacket
Buff
Underwear x3

Electronics:
Phone, charger and powerbank
Camera and spare battery
Head phones
Sports watch and charger
GoPro and charger

Hygiene:
Tooth brush and tooth paste
Deodorant
Hand sanitiser
Band aid and q-tips
Sun screen and lip balm
Meds
Towel

Other gear:
Pump
Drinking bladder
Spare tyre
Plastic tyre iron x2
Helmet
Pocket knife
Book
Head torch
Sunglasses and eyeglasses
Wallet
Day pack

Saariston Rengastie on mahdollisesti Suomen tunnetuin pyöräilyreitti. Rengastien voi toki ajaa autollakin, mutta pyörällä liikkuessa tunnelma on erilainen. Reitti alkaa ja päättyy Turusta – tarkalleen ottaen Turun tuomiokirkon edustalta – ja kiertää 250 km pituisen lenkin Kaarinan, Paraisten, Nauvon, Korppoon, Houtskarin, Iniön, Kustavin, Mynämäen ja Naantalin kautta takaisin Turkuun. Lyhyempi versio, 120 km pitkä Pieni Rengastie, koukkaa Nauvosta Rymättylään ja sieltä suoraan Naantaliin.

Koko tuota 250 kilometrin matkaa ei tarvitse kuitenkaan omin voimin polkea, vaan saaristossa kun ollaan niin osa matkasta kuljetaan lautoilla. Pyörältävää jää siis noin 200 km. Saariston Rengastiehen kuuluu kolme lauttaa, kaksi yhteysalusta ja kolme lossia. Kaikki lautat ja lossit katsotaan osaksi tietä, joten ne ovat maksuttomia. Ainoa maksullinen osuus on yhteysalus M/S Antonia Houtskarista Iniöön. Tämä yhteysalus liikennöi vain kesäkaudella ja siksi Saariston Rengastie on kokonaisuudessaan auki toukokuun puolivälistä elokuun loppuun. Kaikki lautta-aikataulut löytyvät osoitteesta lautta.net.

Yksi Saariston Rengastien haasteista onkin juuri näiden lauttojen kulkuaikataulun ja oman etenemisen rytmittäminen. Kriittisimmät välit ovat Houtskarista Iniöön ja Iniöstä Kustaviin. Muilla väleillä liikennöinti on vilkkaampaa. Kirjoitan näistä tarkemmin kyseisten päivien kohdalla, joten kannattaa lukea kolme seuraavaakin tekstiä, jos suunnittelet reissua Rengastielle. Tavallista vauhtia polkevalle pyöräilijälle lautat rytmittyvät paremmin kulkiessa reittiä myötäpäivään (Turku-Kaarina-Parainen jne.). Reitin voi kulkea toisinkinpäin, mutta silloin kannattaa olla erityisen tarkkaavainen lautta-aikataulujen suhteen.

Alla on reitti suuntaa-antavine kilometrimäärineen:

Turku-Kaarina 10,3 km
Kaarina-Parainen 13,4 km
Parainen-Lillmälö 20,7 km
Lautta: Lillmälo-Prostvik 10 min (Nauvo)
Prostvik-Nauvo 15,3 km
Nauvo-Pärnäinen 14 km
Lautta: Pärnäinen-Retainen 5 min (Korppoo)
Retainen-Korppoo 10,5 km
Korppoo-Galtby 1 km
Lautta: Galtby-Kittuis 30 min (Houtskari)
Kittuis-Houtskari 11,5 km
Houtskari-Mossala 14,2 km (kaksi lossia)
Yhteysalus: Mossala-Dalen 1 h (Iniö)
Dalen-Iniö 2,9 km
Iniö-Kannvik 6 km (yksi lossi)
Yhteysalus: Kannvik-Heponiemi 25 min
Heponiemi-Kustavintie 7,2 km
Kustavintie-Taivassalo 9,8 km
Taivassalo-Mietoinen 22,4 km
Mietoinen-Askainen 7,4 km
Askainen-Merimasku 15,2 km
Merimasku-Naantali 10,5 km
Naantali-Turku 17 km

Nopea pyöräilijä voi kulkea Saariston Rengastien päivässä. Tavallisen pyöräilijän lienee hyvä varata matkaan 3-4 päivää tai enemmän, jos haluaa rauhassa kiertää saariston nähtävyyksiä tai poiketa Rengastien ulkopuolisille saarille. Reitillä voi teoriassa majoittua teltassakin, mutta monessa paikkaa saaristossa tietä reunustavat pellot, joten metsään pääseminen kulkematta pellon yli on haastavaa. Erilaisia majoituspaikkoja löytyy, mutta budjettiystävällisiä ovat valitettavan harvat. Siksi yöpymisten rytmittäminen on myös tärkeä osa reittisuunnittelua.

Itse suunnittelin reissuni niin, että ensimmäinen ja viimeinen päivä olisivat pidempiä ja keskimmäinen olisi lyhyempi. Sekä palautumisen että lauttojen näkökulmasta tämä tuntui järkevältä. Varasin siis valmiiksi yöpaikat Korppoosta ja Kustavin läheltä.

Ensimmäinen projekti oli kuitenkin saada minut ja ennenkaikkea polkupyöräni Turkuun. Kysyin neuvoa aktiiviselta pyöräilijäystävältäni, joka neuvoi pyörän kuljettamisessa junassa. Pyörälle saa lipun ostettua oman lipun yhteydessä, mutta pyöränsäilytyspaikka saattaa sijaita eri vaunussa. Lisäksi junan pyöräteline on suoraan sanoen hirveä häkkyrä suoraan Hieronymus Boschin maalauksesta. Eikä juuri kukaan vaikuttanut käyttävän sitä suunnitellulla tavalla.

Ensimmäisessä junassa Helsinkiin pyöräpaikat olivat melkoisen täynnä. Ahtaaseen koloon pyörän tunkeminen on jo valmiiksi haastavaa ja vielä vaikeampaa tästä saa, kun kanssamatkustaja on varustanut pyöränsä kahdella korilla. Tämä koripyöräilijä oli ilmeisesti saanut jonkun primitiivikohtauksen omaa pyöräänsä telineestä irroittaessa, koska Helsinkiin päästessäni oli minun pyörääni runnottu sellaisella raivolla, että ketjut eivät olleet pelkästään pudonneet vaan myös menneet jumiin rungon väliin. Hieno alku reissulle.

Olin opetellut YouTube-videoiden avulla ennen reissua varmuuden vuoksi renkaan vaihtamisen ja ketjujen korjaamisen, mutta onneksi onneksi tämä ei tullut tarpeen. Ketjut eivät olleet vääntyneet ja sain ne hetken suostuteltuani irti ja paikoilleen. Minulla oli aikaa puuhata tämän asian parissa, koska junani oli ollut myöhässä ja missasin siten vaihtoni ja jouduin odottamaan seuraavaa junaa Turkuun.

Lopulta päästyäni Turkuun ajoin satamassa sijaitsevan S/S Boren luokse, joka toimii nykyään laivahostellina. Olin jo pitkään halunnut yöpyä Borella ja nyt siihen tuli sopiva mahdollisuus. Hytin hinta oli 44 € yhdeltä hengeltä ja siihen kuului aamupala ja -sauna. Lukollista pyöräsäilytystä Borella ei ole, mutta laivan vieressä on pyöräteline.

Laitan alle vielä varustelistani. Pyörähuollon osalta varauduin siis rengasrikkoon, mutta ketjujen hajoamiseen tai muuhun suurempaan remonttiin en varautunut:

Vaatteet:
Shortsit ja kompressiotrikoot
Pitkät housut
Sukat x2
T-paita x2
Pitkähihainen paita
Sadetakki
Buff-huivi
Alushousut x3

Elektroniikka:
Puhelin, laturi ja powerbank
Kamera ja vara-akku
Kuulokkeet
Urheilukello ja laturi
GoPro ja laturi

Hygienia:
Hammasharja ja -tahna
Deodorantti
Käsidesi
Laastarit ja vanupuikot
Aurinko- ja huulirasva
Lääkkeet
Pyyhe

Muut varusteet:
Pyörän pumppu
Ruomarakko
Varakumi
Rengasrautamuovi x2
Kypärä
Linkkuveitsi
Kirja
Otsalamppu
Aurinkolasit ja silmälasit
Lompakko
Päiväreppu

Posted in