First Steps of Lead Climbing on Ice

In mid January me and Dima had finally chance to scale our “local ice fall” in Haminalahti. The temperature had dropped to inviting -28°C (-18°F) and I had to put on so many layers of clothing that I was hardly able to fit into my harness. And so did the two determined Michelin men wobble to the bottom of the ice fall.

Haminalahti ice fall forms on the right hand side of the Haminalahti 1 rock climbing sector. To get there you should take E63 and head south from Kuopio. At the intersection of ABC Pitkälahti you turn towards Karttula. You follow Karttulantie a little less than 5 km  (3 miles), until you come to the crossroads of Länsirannantie (that leads to the actual village of Haminalahti). There is enough space to park couple cars near the crossroads without blocking the way.

We had climbed this ice fall last winter with a top rope. What we learned was that wading balls deep in snow to the top of the ice fall can easily take an hour. That’s why we were more than willing to learn to lead up the ice fall, which would take us straight up to the top anchor. And we would avoid trudging trough the snow. We had been placing ice screws while standing on a flat ground, but it’s a whole different game while climbing. While you place the screw you must be able to hang on the ice with only one ice tool and crampons. Especially when it was so cold and the ice was hard as a rock this was more easily said than done.

We proceeded with the small ice fall in very patient manner: the leader climbs a bit, then he places an ice screw, clips the rope, comes down and then switches places with the belayer who places the next screw. Even though falling is part of climbing, in ice climbing the leader should NOT fall. Ice screws and ice are never as solid as rock climbing protection and rock. You might get hit with an occasional stone while rock climbing, but in ice climbing it is actually possible to get the whole icicle to fall on you (this is how it looks to face the worst nightmare of every ice climber). That means several tons of ice even in the best case scenario. Also you might get hit by your own ice tools and crampons or get them jammed and snap a limb. In addition everything that hits the ground might hit the belayer, which isn’t a good thing for the climber either. So, I think it’s now obvious why we didn’t really feel the need to try what happens when you get pumped beyond the point of being able to place an ice screw.

The first experience of leading on ice – even on an ice fall as small as this – was pretty scary. I’m not the most fearless climber to begin with and while placing an ice screw I grew disturbingly aware of the fall. And when you start to panic, you squeeze the ice tool like your dear life which drains all the power in an instant. To be a better leader seems to take some static strength (to be able to hold the position while screwing) and some mental desensitization. It’s obvious that leading on ice must be done in an ice fall that’s grade is on your comfort zone.

Even though I might have been frozen solid (mostly for the fear, not so much for the weather), by the end of the day I was really feeling like a winner. First steps of leading on ice are done. The next thing on the list is to be able to lead the whole line from the bottom to the top.

Location: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Dima’s photos in Flickr

JFRM-2016-01-2214.jpg
Dima leading up the ice fall
Dima liidaa ylös Haminalahden putousta

JFRM-2016-01-2222.jpg

JFRM-2016-01-2228.jpg
Dima abseiling and cleaning the route
Dima laskeutuu ja putsaa reitin

JFRM-2016-01-2233.jpg

JFRM-2016-01-2239.jpg

JFRM-2016-01-2240.jpg
Closeup of the Petzl Lynx crampons
Lähikuva Petzl Lynx -jääraudoista
JFRM-2016-01-2249.jpg
Homeward bound…
Kotia kohti…

Tammikuun puolivälissä pääsimme Diman kanssa viimein korkkaamaan “kotiputouksemme” Haminalahdessa. Pakkasta oli mukavat -28°C, joten puin niin paljon vaatekerroksia, etteivät valjaat meinanneet enää mahtua päälle. Tästä huolimatta vaapuimme päättäväisesti kuin kaksi Michelin-mania jääputouksen juurelle.

Haminalahden jääputous muotoutuu Haminalahti 1 -kalliokiipeilysektorien oikealle puolelle. Paikanpäälle löytää ajamalla Kuopiosta moottoritietä etelään ja kääntymällä ABC Pitkälahden liittymästä kohti Karttulaa. Karttulantietä ajetaan vajaa 5 km, kunnes tullaan Länsirannantien risteykseen (joka vie itse Haminalahden kylään). Pari autoa mahtuu parkkiin Karttulantien ja Länsirannantien risteyksen levikkeelle olematta liikenteen tukkona.

Olimme kiivenneet Haminalahden puikkoa viime talvena yläköydellä ja todenneet yläankkuripaikan lähestymisen munia myöten hangessa kahlaten vievän helposti tunnin. Niinpä tavoitteena oli nyt opetella liidaamaan eli alaköysikiipeilemään jäätä, jolloin voisimme nousta yläankkuripaikalle suoraan kiipeämällä lumessa tarpomisen sijaan. Olimme harjoitelleet jääruuvin asettamista tasamaalla, mutta kiivetessä se on huomattavasti haastavampaa. Ruuvaamisen ajan on pystyttävä roikkumaan jääseinämällä yhden jäähakun ja jäärautojen varassa. Näin kovalla pakkasella jään ollessa panssarimaista tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Etenimme pientä puikkoa hyvin maltillisesti: liidaaja kiipesi lyhyen pätkän, asetti ruuvin, klippasi köyden, laskeutui alas ja varmistaja siirtyi kiipeämään seuraavan ruuvinvälin eteenpäin. Vaikka putoamisen aina sanotaankin kuuluvan kiipeilyyn, on jääkiipeilyssä nyrkkisääntönä, että liidaaja EI saa tippua. Jääruuvien ja jään kestävyys ei ole koskaan yhtä pomminvarmaa kuin kallion ja kalliovarmistusten. Kalliosta saattaa toki irrota kiviä, mutta jääkiipeillessä on mahdollista saada päällensä koko puikko (jääkiipeilijän pahin painajainen näyttää tältä) eli parhaimmissakin tapauksessa useita tonneja jäätä. Myös jääraudat ja hakut voivat aiheuttaa lisävammoja jättämällä raajan jumiin tai osumalla kiipeilijään. Lisäksi kaikki maahan asti putoava materia uhkaa myös varmistajaa ja sitä kautta kiipeilijää. Näin ollen meillä ei ollut tarvetta kokeilla miten uuvuksissa pystyy vielä asettamaan jääruuvin.

Ensimmäiset kokemukset jään liidaamisesta – näinkin pienellä putouksella – olivat aika pelottavia. En ole muutenkaan maailman kovapäisin liidaaja, joten jääruuvia asettaessa huomasi olevansa häiritsevän tietoinen siitä millaiset pannut ovat edessä, jos homma ei onnistu. Lisäksi jännittäessä alkaa puristaa jäähakkua tarpeettoman kovaa ja sillä saakin itsensä yllättävän nopeasti voimattomaksi. Liidaamisessa kehittymisen eväiksi tarvitaan siis staattista voimaa, että jaksaa pitää asennon ruuvaamisen ajan sekä henkistä siedätyshoitoa. Ilmiselvää on se, että jään liidaamista täytyy tehdä putouksella, jonka vaikeusaste on selvästi omalla mukavuusalueella.

Vaikka päivän aikana tulikin oltua välillä kauhusta kankeana oli lopuksi kuitenkin jäljellä melkoinen voittajafiilis. Ensimmäiset askeleet jään liidaamisessa on otettu, vaikka mitään sankaritekoja ei tullutkaan tehtyä. Seuraavana etappina onkin sitten kokonaisen linjan liidaaminen yksin.

Sijainti: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Diman kuvat Flickrissä

3 thoughts on “First Steps of Lead Climbing on Ice

  1. […] to enjoy the warm day of -5°C (23°F) climbing the icefall in Haminalahti. (How to get there in previous post.) Ice was getting a bit softer than it was before and thus it took less effort to use the ice tools […]

    Reply

  2. […] Diman kanssa nauttimaan lämpimästä -5°C säästä Haminalahden jääputoukselle. (Reittiohjeet aiemmassa blogitekstissä.) Jää alkoi jo olla hieman pehmeämpää, joten hakut ja raudat purivat selkeästi paremmin kuin […]

    Reply

  3. […] The Haminalahti icefall in Kuopio seems to be quite thin this year and so we headed to Neulamäki – where there was actually more ice than last year. Now the Neulamäki icefall has at least two lines with enough ice for screws and even more to climb with a top rope. […]

    Reply

Leave a Reply