Leave No Sausage

I have mentioned before that I tend to avoid lean-tos that are close to the town, because someone might be living there. Still I was interested to visit the Iso-Valkeinen lean-to and thought that I could take my chances with it on the last trip of my Two Nights challenge. From Kallantie there comes a nice little trail over a narrow strip of land to a small peninsula where the lean-to is located.

It seems like the place might be mostly used by families with children and the residents of the nearby hotel, since it’s very easy to get there. There was no doubt that the lean-to is a popular place to grill some sausage, because I found an almost full pack of sausage on the bench. I had no way of knowing if it had been there for an hour or a week and I didn’t dare to test what it would do to my stomach.

I keeled over with my sleeping bag to the lean-to, but I can’t call this the most serene place to sleep. The constant noise of the traffic reminds you that you are not that far from the civilisation. The view over the Iso-Valkeinen pond is still nice and you can see all way to the Puijo tower.

JFRM-2016-02-2399.jpg
The view over the Iso-Valkeinen
Näkymä Iso-Valkeisen yli

JFRM-2016-02-2410-HDR.jpg

JFRM-2016-02-2417.jpg
The trail leading to the lean-to
Laavulle vievä polku

JFRM-2016-02-2423.jpg

Olen maininnut aiemminkin vältteleväni asutuksen lähellä sijaitsevia laavuja, koska siellä saattaa olla asukkaita. Olin kuitenkin katsellut jokusen kerran kartalta Iso-Valkeisen laavua ja ajattelin sen soveltuvan Two Nights -haasteen viimeiseksi yöpaikaksi. Kallantieltä tulee hauska pieni polku kapeaa maakaistaletta pitkin pikkuiseen niemeen, jossa laavu sijaitsee.

Paikka on helppokulkuisuutensa vuoksi mitä ilmeisimmin lapsiperheiden ja läheisen hotellin asukkaiden suosiossa. Laavun käytöstä makkaranpaistopaikkana ei itseasiassa jäänyt epäilyksiä, koska löysin paikalta lähes täyden paketin makkaraa. En kuitenkaan tiennyt oliko se lojunut laavulla tunnin vai viikon, joten en uskaltautunut kokeilemaan ruuansulatukseni sietokykyä.

Kellahdin makuupusseineni laavun perälle, mutta kovin rauhaisa nukkumapaikka Iso-Valkeisen laavu ei ole – läheltä kulkevat tiet muistuttavat metelillään, ettei aivan luonnon keskellä olla. Maisemansa puolesta paikka on kuitenkin mukava ja lammen yli tarjoutuu kaunis näkymä Puijolle.

A Night at the Icefall

Me and Dima had been planning for a nocturnal ice climbing trip for a while. Dima, being the crazy inventor he is, had built a carry-on lightning set and we were willing to give it a test run. In Finland darkness falls early in winter and that means the daylight hours are few. Thus the lightning set could be useful even at the daytime, while living close to the arctic circle.

We headed for the Haminalahti icefall, since it is close to a road and the lightning set was quite heavy thing to carry around, to say the truth. In addition we took selection of cameras to be able to record our nocturnal project.

Since we had the whole night to climb, we had enough time to do some lead climbing and top roping as well. We were also simulating how to climb very delicate thin ice, trying to get up with as few ice tool swings and crampon kicks as possible. You can get more out of the same old icefall when you climb it different ways.

I noticed that next to our icefall there was actually a quite interesting rock features that offered good placements for ice tools. That’s how I got an idea to have my very first try of a mixed climb. Mixed climbing means climbing with ice climbing gear a route that is partly rock and partly covered by ice (different from drytooling that means climbing only on rock). My first try was to climb rock on my left side and ice on my right side. When this seemed to go nicely, I decided to climb the rock only (so, basically drytooling). While climbing mixed, you need to know when you are reaching for ice and when rock. Because for obvious reasons you don’t want to swing your ice tool or kick your crampon to rock. All moves on rock needs to be done by placing the gear nicely and carefully. Of course this is not a difficult thing to understand, but when you are used to hammer the ice with your tools that movement pattern must be reimagined.

We were climbing until the early morning and the battery in our lightning set showed no signs of running out. I edited two videos from the clips that we shot during the night. One is a compilation of the whole night and another is a two camera view of me climbing a mixed route.

Scroll down for videos!

Location: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E

JFRM-2016-01-2340.jpg
You don’t see this kind of beauty in the daytime…
Tällaista kauneutta ei ole näytillä päiväaikaan…
JFRM-2016-01-2344.jpg
“I’m gonna swing from the chandelier”
JFRM-2016-01-2354.jpg
And who did say that ice screws don’t grow on trees?
Ja kuka väitti, ettei jääruuvit kasva puussa?

JFRM-2016-01-2356.jpg

JFRM-2016-01-2362.jpg
Dima is done belaying after me climbing as second
Dima lopettelee varmistamista minun kakkosteltua ylös
JFRM-2016-01-2376.jpg
Rock on the left, ice on the right – hey, that’s mixed climbing!
Kalliota vasemmalla, jäätä oikealla – hei, tämähän on mixtakiipeilyä!
JFRM-2016-01-2387.jpg
I’m trying some delicate top roping
Kokeilen hienovaraista kiipeilyä yläköydellä

JFRM-2016-01-2394.jpg

Olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa Diman kanssa yökiipeilyä jääputouksella. Dima oli nimittäin rakentanut mukana kannettavat valonheittimet ja halusimme testata niitä tositoimissa. Suomessa pimeä tulee talvella aikaisin ja valoisa aika jääkiipeilyyn – etenkin työpäivän päätteeksi – on harmillisen vähäinen. Valonheittimistä olisi siis iloa myös muuhun kuin yökiipeilyyn näillä leveysasteilla.

Otimme kohteeksi Haminalahden jääputouksen, koska se on lähellä tietä ja valonheitinlaukku akkuineen ei ollut aivan kevyt kannettava. Lisäksi raahasimme mukanamme pienen arsenaalin kuvauskalustoa saadaksemme yöprojektista todistusaineistoa niin valokuvina kuin videoina.

Yön aikana ehdimme sekä liidata että kiivetä yläköydellä. Simuloimme myös ohuen jään kiipeämistä nousemalla putousta mahdollisimman vähin hakuniskuin ja jäärautojen potkuin – toisinsanoen hyödyntäen jäässä olemassa olevia koloja mahdollisimman paljon. Samasta jääputouksesta saa enemmän irti, kun sitä kiipeää eri tavoilla.

Huomasin jääputouksen vieressä olevan kallion tarjoavan myös hyviä paikkoja jäähakuille, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni mixtaa. Mixtakiipeilyssä kiivetään siis jääkiipeilyvälineitä käyttäen reittiä, joka muodostuu osittain kalliosta ja osittain jäästä (erotuksena drytoolauksesta, jossa kiivetään pelkkää kalliota hakkujen avulla). Ensimmäisellä kerralla kiipesin vasemman puolen raajoilla kalliota ja oikean puolen raajoilla jäätä. Tämän onnistuttua ongelmitta kiipesin seuraavaksi pelkästään kalliota (käytännössä siis drytoolaamalla) pitkin. Mixtaa kiivetessään pitää olla tietoinen milloin mikäkin raaja liikkuu kalliolla ja milloin jäällä. Ensinmainittuun ei nimittäin kannata ilmiselvistä syistä lyödä hakuilla tai potkia raudoilla vaan muuvit tehdään asettelemalla välineet kalliolle. Tämä ei ole tietenkään vaikea asia ymmärtää, mutta totuttuaan käyttämään hakkuja ja rautoja toisella tavalla täytyy hieman varoa kiivetessään selkäytimestä tulevaa liikemallia.

Kiipeilimme aikaiseen aamuun asti ja valonheittimien akku riitti täysin ongelmitta. Leikkasin yön aikana kuvatuista videoista yleiskoosteen sekä kahdella kameralla kuvatun videon yhdestä mixta-vedostani (videot alla).

Sijainti: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E

Haminalahti Ice Climbing

The weather was getting warmer towards the end of January. Me and Dima decided to enjoy the warm day of -5°C (23°F) climbing the icefall in Haminalahti. (How to get there in previous post.) Ice was getting a bit softer than it was before and thus it took less effort to use the ice tools and crampons. Leading felt still quite intimidating, but I seem to have every time a wee bit more trust on my climbing skills.

Location: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Dima’s photos in Flickr

JFRM-2016-01-2257.jpg
Ready to go! (The doggie prefers to stay indoors.)
Valmiina lähtöön! (Koira näyttää viihtyvän paremmin sisällä.)
JFRM-2016-01-2258.jpg
Hanging out…
Roikkumassa ulkona…
JFRM-2016-01-2260.jpg
My beloved Petzl Nomic ice tools
Rakkaat Petzl Nomic -jäähakkuni
JFRM-2016-01-2261.jpg
Belayer on duty
Varmistaja töissä

JFRM-2016-01-2263.jpg

JFRM-2016-01-2265.jpg
Belayer off-duty
Varmistaja vapaalla
JFRM-2016-01-2278.jpg
Dima abseiling
Dima laskeutumassa

JFRM-2016-01-2281.jpg

Keli lämpeni tammikuun loppua kohden ja lähdimme Diman kanssa nauttimaan lämpimästä -5°C säästä Haminalahden jääputoukselle. (Reittiohjeet aiemmassa blogitekstissä.) Jää alkoi jo olla hieman pehmeämpää, joten hakut ja raudat purivat selkeästi paremmin kuin aiemmin. Liidaaminen oli yhä aika jännittävää, mutta luottamus omaan kiipeämiseen tuntuu paranevan joka kerta.

Sijainti: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Diman kuvat Flickrissä

First Steps of Lead Climbing on Ice

In mid January me and Dima had finally chance to scale our “local ice fall” in Haminalahti. The temperature had dropped to inviting -28°C (-18°F) and I had to put on so many layers of clothing that I was hardly able to fit into my harness. And so did the two determined Michelin men wobble to the bottom of the ice fall.

Haminalahti ice fall forms on the right hand side of the Haminalahti 1 rock climbing sector. To get there you should take E63 and head south from Kuopio. At the intersection of ABC Pitkälahti you turn towards Karttula. You follow Karttulantie a little less than 5 km  (3 miles), until you come to the crossroads of Länsirannantie (that leads to the actual village of Haminalahti). There is enough space to park couple cars near the crossroads without blocking the way.

We had climbed this ice fall last winter with a top rope. What we learned was that wading balls deep in snow to the top of the ice fall can easily take an hour. That’s why we were more than willing to learn to lead up the ice fall, which would take us straight up to the top anchor. And we would avoid trudging trough the snow. We had been placing ice screws while standing on a flat ground, but it’s a whole different game while climbing. While you place the screw you must be able to hang on the ice with only one ice tool and crampons. Especially when it was so cold and the ice was hard as a rock this was more easily said than done.

We proceeded with the small ice fall in very patient manner: the leader climbs a bit, then he places an ice screw, clips the rope, comes down and then switches places with the belayer who places the next screw. Even though falling is part of climbing, in ice climbing the leader should NOT fall. Ice screws and ice are never as solid as rock climbing protection and rock. You might get hit with an occasional stone while rock climbing, but in ice climbing it is actually possible to get the whole icicle to fall on you (this is how it looks to face the worst nightmare of every ice climber). That means several tons of ice even in the best case scenario. Also you might get hit by your own ice tools and crampons or get them jammed and snap a limb. In addition everything that hits the ground might hit the belayer, which isn’t a good thing for the climber either. So, I think it’s now obvious why we didn’t really feel the need to try what happens when you get pumped beyond the point of being able to place an ice screw.

The first experience of leading on ice – even on an ice fall as small as this – was pretty scary. I’m not the most fearless climber to begin with and while placing an ice screw I grew disturbingly aware of the fall. And when you start to panic, you squeeze the ice tool like your dear life which drains all the power in an instant. To be a better leader seems to take some static strength (to be able to hold the position while screwing) and some mental desensitization. It’s obvious that leading on ice must be done in an ice fall that’s grade is on your comfort zone.

Even though I might have been frozen solid (mostly for the fear, not so much for the weather), by the end of the day I was really feeling like a winner. First steps of leading on ice are done. The next thing on the list is to be able to lead the whole line from the bottom to the top.

Location: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Dima’s photos in Flickr

JFRM-2016-01-2214.jpg
Dima leading up the ice fall
Dima liidaa ylös Haminalahden putousta

JFRM-2016-01-2222.jpg

JFRM-2016-01-2228.jpg
Dima abseiling and cleaning the route
Dima laskeutuu ja putsaa reitin

JFRM-2016-01-2233.jpg

JFRM-2016-01-2239.jpg

JFRM-2016-01-2240.jpg
Closeup of the Petzl Lynx crampons
Lähikuva Petzl Lynx -jääraudoista
JFRM-2016-01-2249.jpg
Homeward bound…
Kotia kohti…

Tammikuun puolivälissä pääsimme Diman kanssa viimein korkkaamaan “kotiputouksemme” Haminalahdessa. Pakkasta oli mukavat -28°C, joten puin niin paljon vaatekerroksia, etteivät valjaat meinanneet enää mahtua päälle. Tästä huolimatta vaapuimme päättäväisesti kuin kaksi Michelin-mania jääputouksen juurelle.

Haminalahden jääputous muotoutuu Haminalahti 1 -kalliokiipeilysektorien oikealle puolelle. Paikanpäälle löytää ajamalla Kuopiosta moottoritietä etelään ja kääntymällä ABC Pitkälahden liittymästä kohti Karttulaa. Karttulantietä ajetaan vajaa 5 km, kunnes tullaan Länsirannantien risteykseen (joka vie itse Haminalahden kylään). Pari autoa mahtuu parkkiin Karttulantien ja Länsirannantien risteyksen levikkeelle olematta liikenteen tukkona.

Olimme kiivenneet Haminalahden puikkoa viime talvena yläköydellä ja todenneet yläankkuripaikan lähestymisen munia myöten hangessa kahlaten vievän helposti tunnin. Niinpä tavoitteena oli nyt opetella liidaamaan eli alaköysikiipeilemään jäätä, jolloin voisimme nousta yläankkuripaikalle suoraan kiipeämällä lumessa tarpomisen sijaan. Olimme harjoitelleet jääruuvin asettamista tasamaalla, mutta kiivetessä se on huomattavasti haastavampaa. Ruuvaamisen ajan on pystyttävä roikkumaan jääseinämällä yhden jäähakun ja jäärautojen varassa. Näin kovalla pakkasella jään ollessa panssarimaista tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Etenimme pientä puikkoa hyvin maltillisesti: liidaaja kiipesi lyhyen pätkän, asetti ruuvin, klippasi köyden, laskeutui alas ja varmistaja siirtyi kiipeämään seuraavan ruuvinvälin eteenpäin. Vaikka putoamisen aina sanotaankin kuuluvan kiipeilyyn, on jääkiipeilyssä nyrkkisääntönä, että liidaaja EI saa tippua. Jääruuvien ja jään kestävyys ei ole koskaan yhtä pomminvarmaa kuin kallion ja kalliovarmistusten. Kalliosta saattaa toki irrota kiviä, mutta jääkiipeillessä on mahdollista saada päällensä koko puikko (jääkiipeilijän pahin painajainen näyttää tältä) eli parhaimmissakin tapauksessa useita tonneja jäätä. Myös jääraudat ja hakut voivat aiheuttaa lisävammoja jättämällä raajan jumiin tai osumalla kiipeilijään. Lisäksi kaikki maahan asti putoava materia uhkaa myös varmistajaa ja sitä kautta kiipeilijää. Näin ollen meillä ei ollut tarvetta kokeilla miten uuvuksissa pystyy vielä asettamaan jääruuvin.

Ensimmäiset kokemukset jään liidaamisesta – näinkin pienellä putouksella – olivat aika pelottavia. En ole muutenkaan maailman kovapäisin liidaaja, joten jääruuvia asettaessa huomasi olevansa häiritsevän tietoinen siitä millaiset pannut ovat edessä, jos homma ei onnistu. Lisäksi jännittäessä alkaa puristaa jäähakkua tarpeettoman kovaa ja sillä saakin itsensä yllättävän nopeasti voimattomaksi. Liidaamisessa kehittymisen eväiksi tarvitaan siis staattista voimaa, että jaksaa pitää asennon ruuvaamisen ajan sekä henkistä siedätyshoitoa. Ilmiselvää on se, että jään liidaamista täytyy tehdä putouksella, jonka vaikeusaste on selvästi omalla mukavuusalueella.

Vaikka päivän aikana tulikin oltua välillä kauhusta kankeana oli lopuksi kuitenkin jäljellä melkoinen voittajafiilis. Ensimmäiset askeleet jään liidaamisessa on otettu, vaikka mitään sankaritekoja ei tullutkaan tehtyä. Seuraavana etappina onkin sitten kokonaisen linjan liidaaminen yksin.

Sijainti: 62°50’58.8″ N, 27°32’11.4″ E
Diman kuvat Flickrissä

Chilly Opening of the Ice Climbing Season

The early winter was hopelessly warm and snowless, hence the dreams of ice climbing were merely wishful thinking. The weather changed rapidly in January and when I returned from Christmas holidays me and Dima headed straight away to the icefalls. The icicle in Haminalahti wasn’t completely formed, so in crispy -25° C (-13° F) we decided to pay our very first visit to the icefall in Neulamäki.

Near Kuopio Prisma starts the Neulamäentie that you should follow all the way to the top of the hill and take left to Juontotie. Third on the left is Raiviopolku (that easily might go unnoticed) that leads to ice skating ring. The parking lot next to it is the best place to leave your car. From the parking lot you walk one block uphill and between Juontotie and Kaarnatie you find the trail that takes you to the forest. Many people walk their dogs daily along these trails, so even when it has been snowing the trail is usually passable.

You should follow the trail until you see signs that indicate directions down towards Vuorilampi and to right towards the overlook (“näköalapaikka” in Finnish). When you turn right here, you get to the top of the icefall (later we tried to approach the icefall from its base, but it takes far more effort). Follow the trail past the overlook (an open cliff with a nice view), until you reach the icefall. You can’t see the actual icefall from here, but you know that you are there when you see an ice flow crossing the trail.

We built a top rope anchor with a 30 m (98 ft) static rope, since there are no suitable trees at the ledge, but a bit further up. We abseiled down and saw that the cascading line on the left hand side was in climbable condition. On the right hand side there was only a thin sheet of ice. I think that the line on the left is possibly the easiest ice climb in Kuopio area and also very easy to approach. That makes it ideal for beginner ice climbers and perhaps a little less daunting place to learn lead climbing on ice, too.

We climbed a few rounds of the hard, but good ice with Dima. My hands were freezing while climbing, and then again my feet froze solid while belaying and standing on the ice. When the sun started to set, near 3 pm, we both climbed to the top and packed our gear. My feet were numb, but our spirits were high. Ice climbing season is finally opened!

Location: 62°52’53” N, 27°35’43” E
Dima’s photos in Flickr

JFRM-2016-01-2126.jpg
My moustaches froze before we even started…
Viikset jäätyivät ennen kuin päästiin edes aloittamaan…
JFRM-2016-01-2128.jpg
Dima is building a top rope anchor
Dima rakentaa yläköysiankkuria
JFRM-2016-01-2129-Pano.jpg
Vertical panorama of the ice fall
Pystypanoraama jääputouksesta

JFRM-2016-01-2156.jpg

JFRM-2016-01-2196-HDR.jpg
It’s 3 pm and the sun is setting – and the view is to die for
Kello on kolme ja aurinko laskee upeassa talvimaisemassa

Alkutalvi oli auttamattoman lämmin ja lumeton, joten ennen vuodenvaihdetta ei ollut toiveitakaan päästä jääkiipeilemään. Heti tammikuun alussa iskivät kuitenkin napakat pakkaset, joten palattuani joululomalta etelästä suuntasimme Diman kanssa heti jäälle. Haminalahden puikko oli vasta muotoutumassa, joten lähdimme kirpakassa -25° C pakkasessa etsimään meille uutta Neulamäen jääputousta.

Kuopion Prisman nurkilta lähtee Neulamäentie, jota ajetaan mäen päälle asti, kunnes käännytään vasemalle Juontotielle. Kolmas risteys vasemmalle on hieman huomaamaton Raiviopolku, jota pitkin pääsee ajamaan luistelukentälle, jonka parkkipaikka on mielestäni paras paikka jättää auto. Parkkipaikalta kun kävelee noin korttelin verran ylämäkeen, löytyy Juontotien ja Kaarnatien välistä polku metsään. Alueella liikkuu paljon koirien ulkoiluttajia, joten lumisateista huolimatta polut ovat yleensä täysin kuljettavassa kunnossa. Polulla tulee pian vastaan kyltit, jotka ohjastavat alas kohti Vuorilampea ja oikealla kohti näköalapaikkaa. Tästä on siis syytä kääntyä oikealle, jolloin pääsee jääputouksen yläpäähän (kokeilimme myöhemmin lähestyä putousta myös alakautta, mutta se on työläämpää). Polkua kuljetaan ohi näköalapaikan (avoin kallionkieleke), kunnes saavutaan jääputoukselle. Vaikka itse putousta ei ylhäältä käsin näekään, huomaa sen olemassaolon polun poikki kulkevasta jäävirrasta.

Rakensimme yläköysiankkurin 30 m staattista köyttä käyttäen, koska putouksen päällä olevat käyttökelpoiset puut eivät ole aivan kallion reunalla. Laskeuduimme alas ja totesimme vasemmanpuoleisen, porrasmaisen, linjan olevan kiipeiltävässä kunnossa. Oikeassa reunassa jää oli vasta muotoutumassa. Tämä vasemmanpuoleinen linja on Kuopion alueen putouksista mielestäni helpoin ja myös helposti lähestyttävä, joten paikka on erinomainen aloittelevien jääkiipeilijöiden harjoitteluun sekä vähemmän kuumottava paikka opetella myös liidausta.

Kiipesimme yläköydellä muutaman kierroksen kovaa, mutta muuten hyväkuntoista jäätä vuorotellen Diman kanssa. Kiivetessä meinasivat jäätyä kädet ja varmistaessa puolestaan jalat, koska varmistuspaikassa joutuu seisomaan kylmää hohkaavan jään päällä. Auringon alkaessa laskea kolmen maissa nousimme takaisin putouksen päälle ja pakkasimme tavaramme. Jalkani alkoivat olla tunnottomat kylmästä, mutta tunnelma oli muuten hilpeä. Jääkiipeilykausi avattu!

Sijainti: 62°52’53” N, 27°35’43” E
Diman valokuvat Flickrissä