20,21 km (12.6 miles)
65.7 / 2189.8 miles
Deep Gap Shelter, GA
After a night in a soft bed I had breakfast at the motel and decided to try to lift back to Unicoi Gap. A taxi or a shuttle would have cost over $30. I got a ride quite quickly for a unique individual, who wanted $20 for gas. I had heard of this being the case in Helen and Hiawassee, but I took the deal.
I left Unicoi Gap with an open mind to see how far the day would take me. The weather was windy in the morning, but got sunnier. I decided to stretch the day’s hike to 13 miles and make it to Deep Gap Shelter.
The start of the day went at a good clip, but in the afternoon my strength started fading. I judged that I would still make it to Deep Gap before dark so I kept my aim. I climbed the last peak, Kelly Knob, with pure sisu. My muscles had completely given up. After the trudge to get over the crest I thought I would quickly gallop down the other side to the shelter, and already started fantasizing about my dinner.
I didn’t make it far down the hill though before I saw a man leaning against a tree, crying inconsolably. I stopped and asked if he was alright. I inquired if he had hurt himself or if he was sad. He told me that he was experiencing major pain, and he was going to get off the AT. I took him by the hand and comforted him, and told him the shelter was under a mile away. I hugged him and promised to accompany him the rest of the way to the shelter. My descent down wasn’t quite as swift as I had planned, but maybe compassion comes first. I got my dinner eventually, too.
Pehmeässä sängyssä nukutun yön jälkeen kävin motellin aamupalalla ja päätin yrittää liftata takaisin Unicoi Gapiin. Taksimatka tai shuttle-kyytikin olisi maksanut yli $30. Sain kyydin melko nopeasti hieman erikoiselta tyypiltä, joka halusi bensarahaa $20. Olin kuullut tällaista olevan Helenissä ja Hiawasseessa, mutta tartuin kuitenkin tarjoukseen.
Lähdin Unicoi Gapista hieman kokeilumielellä katsomaan miten pitkälle päivä tänään veisi. Sää oli aamusta tuulinen, mutta muuttui aurinkoisemmaksi. Päätin yrittää venyttää päivämatkan 13 mailiin ja päästä Deep Gap Shelterille.
Alkuosa päivästä menikin hyvää tahtia, mutta iltapäivästä alkoi voimat loppua. Katsoin kuitenkin ehtiväni Deep Gapiin ennen pimeää, joten tähtäsin yhä sinne. Viimeisen vuoren, Kelly Knobin, nousu tapahtui jo pelkällä sisulla. Lihaksista ei ollut mihinkään. Päästyäni pitkän puurtamisen jälkeen harjanteen yli ajattelin laukkaavani nopeasti alamäen shelterille ja fantasioin jo iltaherkuista.
En kuitenkaan päässyt alamäkeä pitkällekään kun näin puuhun nojaavan lohduttomasti itkevän miehen. Pysähdyin hänen luokseen ja kysyin onko hän kunnossa. Tiedustelin sattuiko häntä jonnekin vai oliko hänellä paha olla. Mies kertoi olevansa kovissa kivuissa ja aikovansa pois AT:lta. Otin miestä kädestä ja lohdutin häntä sekä kerroin shelterin olevan alle mailin päässä. Halasin häntä ja lupasin saattaa hänet shelterille. Laskeutumiseni vuorelta ei siten tapahtunutkaan niin rivakasti kuin olin suunnitellut, mutta ehkä inhimillinen hätä pitää laittaa etusijalle. Sain kuitenkin lopulta sen kaipaamani iltapalankin.