Day 116: Dan’s Pulpit

23,14 km (14.4 miles)
1244.6 / 2189.8 miles
Unnamed campsite, PA

I had hiked only about a hundred meters when I felt something inside my shoe. At first I thought it was just some piece of debris. But this something felt alive though, so I had to stop and take the shoe off. I admit I had gone through all the scorpion scenarios in my head before I saw who had gone into my shoe. Out fell a terrified, rolled up millipede.

The ankle I twisted yesterday felt surprisingly good. I had massaged the ankle in the evening, and the muscles around the shin, which seemed to ease the pain. I tried to be careful moving among the rocks though, because the ankle felt a bit tender as it was required to take weight in tough positions.

And tough positions as well as rocks were aplenty for today, too. And I don’t mean just rocks on the path but fields of jagged rocks where the boulders ranged from the size of a head to the size of a car. Then hiking turned into climbing, jumping, leaping, or careful edging from boulder to boulder. And of course for some reason the most solid looking ones are always the ones that move when you put your weight on them.

I had thought about doing a long day, but Rocksylvania didn’t seem to agree with me. Leaping in the boulders doesn’t go quickly, unless one wants to fall in between the rocks. And thus pushing for a lot of miles isn’t possible. This is sometimes frustrating, but try to remind myself that I can’t go faster than I can go.

In the evening I found myself a nice place to camp, and got to be by myself again. I did have to clean up some glass shards off the ground so they wouldn’t damage my tent and sleeping pad. I can’t understand why someone would want to carry glass on a hike in the first place. I’m sure no one wants to find pieces in their mattress or sole.

Before going to sleep I changed my clothes and as I pulled my sock off I saw something surprising. My big toe seemed to be one big bruise. As I inspected the situation closer I realized it wasn’t a bruise, but my toe had been dyed. Apparently the millipede in my shoe that morning had squirted or leaked something. Apparently octopi aren’t the only ones who can.

Olin vaeltanut ehkä vasta sata metriä, kun tunsin jotain kenkäni sisällä. Ajattelin ensin, että sinne oli mennyt ehkä joku oksanpala. Kuitenkin tuo jokin tuntui elävältä, joten minun oli pakko pysähtyä ja ottaa kenkä pois jalasta. Täytyy myöntää, että ehdin käydä päässäni jo kaikki skorpioni-skenaariotkin läpi ennen kuin näin kuka kenkääni oli mennyt. Sieltä nimittäin tipahti ulos kauhusta kerälle kiepsahtanut tuhatjalkainen.

Eilen nyrjäyttämäni nilkka tuntui yllättävän hyvältä. Olin illalla hieronut nilkan ja säären alueen lihaksia, mikä tuntui helpottavan kipua. Yritin kuitenkin olla varovainen kivikossa kulkiessa, koska nilkka tuntui hieman aralta joutuessaan ottamaan painoa vastaan hankalissa asennoissa.

Ja hankalia asentoja sekä kivikkoa riitti tällekin päivälle. Enkä tarkoita vain kiviä polulla vaan louhikkoja, joissa kivet ovat pään kokoisista noin auton kokoisiin. Silloin käveleminen muuttuu kiipeämiseksi, harppomiseksi, loikkimiseksi tai varovaiseksi hivuttautumiseksi lohkareelta toiselle. Ja jostain syystä aina ne isot ja kiinteän näköiset lohkareet ovatkin niitä, jotka keikahtavat, kun siirrät painosi niiden päälle.

Olin ajatellut yrittää tehdä pitkän päivän, mutta Rocksylvania ei tuntunut olevan kanssani samaa mieltä asiasta. Louhikossa loikkiessa ei voi edetä kovin nopeasti ellei halua pudota kivien väliin. Ja siten kovin suurien mailien puskeminen ei ole mahdollista. Tämä välillä turhauttaa, mutta yritän muistuttaa itselleni, että en voi edetä nopeammin kuin voin.

Illalla löysin itselleni mukavan telttapaikan ja sain jälleen kerran olla omissa oloissani. Jouduin tosin hieman siivoamaan lasinsiruja maasta, etteivät ne rikkoisi telttaa tai makuualustaa. En ymmärrä miksi kukaan haluaa raahata lasipulloja ylipäänsä vaellukselle. Kun kukaan ei varmasti halua löytää niitä siruja sitten makuualustastaan tai jalkapohjastaan.

Ennen nukkumaanmenoa vaihdoin vaatteet ja vetäessäni sukan pois jalasta näin jotain yllättävää. Isovarpaani näytti olevan yhtä isoa mustelmaa. Tarkastellessani asiaa lähemmin huomasin, ettei kyse ollut mustelmasta vaan varpaani oli värjäytynyt. Ilmeisesti aamulla kengässäni ollut tuhatjalkainen oli ruikannut tai vuotanut jotain. Osaavat ne muutkin kuin vain mustekalat.