Day 183: Saddleback Mountain

19,21 km (11.9 miles)
1983.6 / 2189.8 miles
Sluice Brook, ME

I kept waking up during the night, because I was cold. The board walls without insulation didn’t offer very good shelter from the wind and it was likely as cold indoors as it was out. In addition my muscles were exceptionally sore and I had to lay for a while with my spiky ball underneath my thigh to soften the pumped muscle.

In the morning I felt everything, but well rested. Still I was delighted by the egg sandwich, tea and pumpkin cake that Steve was offering. I had also bought a Greek yoghurt for breakfast. When I was about to leave Mojo, who had also spent the night here, told that he had a dentist appointment to fix a cracked filling. We were suspecting that we still might hit Stratton at the same time, because Mojo is faster hiker than me.

The day was extremely windy and even down in the valley it was so cold that I decided to hike with the long johns and puffy on. And although there was a long uphill to the Saddleback Mountain, it took quite a while to warm up enough to take off the down jacket. Though when I reached the treeline, the wind was so strong that I had to put the puffy back on and pull the hood over my head.

The wind was gusty and strong. The long ascent to the Saddleback Mountain still went quite well and the views from the top were gorgeous. Though I didn’t dare to prance around the summit for very long, because the wind was about to knock me down.

I started to descend the quite steep slope to the saddle, where I once again climbed up to the summit of the Horn. On the way my phone died in the cold, but after a while in my pocket it was revived. And cold it was because for a while there were coming tiny hails or snow. From the Horn there was one more steep downhill to the saddle and even more steep ascend to the Saddleback Junior. Standing on the summit of the Junior I was able to see the beautiful view to the north side too, but the wind was so strong that I really had to struggle to stand up. I hadn’t have a chance to check the wind speeds from the weather forecast, but it was likely quite close to those that I experienced coming down from the Presidential Range.

From the Saddleback Junior the trail was mainly downhill. I had a quick break at the Poplar Ridge lean-to, but hiked on, because it was still light and at the lean-to was a huge group of weekenders. I had a chance to see the memorial plaque at the lean-to, which really was my reason to stop there.

In July 2013 thru-hiker Geraldine “Inchworm” Largay spent the night at the shelter and in the morning continued her hike to north. Somewhere near the Orbeton Stream the 66 year old Inchworm went off the trail for an unknown reason – probably to use the bathroom – and got lost. Inchworm never found her way back to the trail and died for starvation and exposure 26 days later, only a mile from the AT. Her body wasn’t discovered until 2015.

As I was walking through the dusk towards the Orbeton Stream, I couldn’t think anything else, but the sad faith of Inchworm. How a small mistake can cause such a catastrophic consequences. I did a short climb from the Orbeton to the Sluice Brook, where I knew there would be tent spots. There were already camping my friends 77 and Avalanche. When I crawled to my own tent I still kept on thinking how Inchworm had spent her last nights not far from here. Alone and likely feeling afraid and hungry. I remembered a text that she wrote to her diary two weeks after getting lost:

“When you find my body, please call my husband George and my daughter Kerry. It will be the greatest kindness for them to know that I am dead and where you found me — no matter how many years from now. Please find it in your heart to mail the contents of this bag to one of them.”
-Geraldine “Inchworm” Largay
(06.08.2013)

Heräilin yöllä, koska minulla oli kylmä. Villattomat lautaseinät eivät paljoa eristäneet, joten mökissäni oli luultavasti yhtä viileää kuin ulkona. Lisäksi lihakset olivat poikkeuksellisen kipeät ja makoilin jonkin aikaa piikkipallo reiden alla saadakseni hapoilla olevia lihaksia vähän pehmenemään.

Aamulla oloni ei ollut erityisen levännyt, mutta ilahduin kuitenkin Steven tarjoamasta kananmunaleivästä, teestä ja kurpitsakakusta. Lisäksi olin eilisellä kauppareissulla ostanut aamuksi kreikkalaisen jogurtin. Tehdessäni lähtöä Mojo, joka oli myös yöpynyt täällä, kertoi olevansa menossa hammaslääkäriin, koska häneltä oli irronnut paikka. Epäilimme kuitenkin osuvamme ehkä Strattoniin samaan aikaan, koska Mojo vaeltaa minua nopeammin.

Päivä oli todella tuulinen ja alhaalla laaksossakin oli niin viileä, että jätin aamulla pukemani pitkät kalsarit ja untuvatakin päälle vaeltaessakin. Vaikka edessä oli pitkä ylämäki Saddleback Mountainille, kesti melko pitkään ennen kuin lämpenin niin paljon, että saatoin riisua untuvatakin. Tosin tullessani puurajan yläpuolelle oli kovassa tuulessa pakko pukea takki takaisin päälle ja vetää huppukin päähän.

Tuuli oli hyvin puuskittainen ja voimakas. Pitkä nousu Saddleback Mountainille kuitenkin sujui hyvin ja maisemat ylhäältä olivat näyttävät. En kovin kauan uskaltanut huipulla kekkuloida, koska tuuli meinasi kaataa minut nurin.

Lähdin laskeutumaan melko jyrkkää rinnettä satulaan, josta nousin vuorostaan The Hornin laelle. Matkalla puhelimeni hyytyi kylmässä säässä, mutta hetken taskussa oltuaan se heräsi takaisin eloon. Kylmä todellakin oli, koska pienen hetken ajan satoi aivan pieniä rakeita tai lunta. The Hornille päästyäni oli edessä taas kerran jyrkkä alamäki satulaan, josta edellisiä jyrkempi nousu Saddleback Juniorille. Sen huipulle päästyäni näin upean maiseman myös pohjoispuolelle, mutta tuuli oli niin kova, että minulla oli todellisia vaikeuksia pysyä pystyssä. En ollut katsonut tuulenvoimakkuutta sääennusteesta, mutta se luultavasti oli samaa luokkaa kuin mitä koin Presidential Rangelta laskeutuessani.

Saddleback Juniorilta eteenpäin matka oli pääosin alamäkeä. Pysähdyin hyvin lyhyesti Poplar Ridge -laavulla, mutta jatkoin matkaa, koska valoisaa aikaa oli vielä jäljellä ja laavulla oli valtava ryhmä viikonloppuvaeltajia. Ehdin kuitenkin vilkaista laavulla olevaa muistolaattaa, jonka tiesin siellä olevan.

Heinäkuussa 2013 läpivaeltaja Geraldine “Inchworm” Largay vietti yön laavulla ja jatkoi aamulla matkaa pohjoiseen. Jossain Orbeton Streamin lähellä 66-vuotias Inchworm poikkesi AT:lta metsään tuntemattomasta syystä – mahdollisesti käydäkseen tarpeillaan – ja eksyi. Inchworm ei löytänyt takaisin polulle ja kuoli nälkään 26 päivää myöhemmin alle mailin päässä AT:sta. Hänen ruumiinsa löydettiin vasta 2015.

Kävellessäni pimenevässä illassa kohti Orbeton Streamia en voinut olla ajattelematta Inchwormin surullista kohtaloa. Miten pienestä virheestä voi olla katastrofaaliset seuraukset. Nousin Orbetonilta lyhyen matkan Sluice Brookille, jonka luona tiesin olevan telttapaikkoja. Siellä olivatkin leiriytyneinä jo 77 ja Avalanche. Vetäydyttäni omaan telttaani mietin vielä miten Inchworm oli viettänyt viimeiset yönsä tässä aivan lähettyvillä. Yksin ja luultavasti pelokkaana ja nälkäisenä. Mieleeni nousi hänen päiväkirjamerkintänsä kaksi viikkoa katoamisen jälkeen:

“When you find my body, please call my husband George and my daughter Kerry. It will be the greatest kindness for them to know that I am dead and where you found me — no matter how many years from now. Please find it in your heart to mail the contents of this bag to one of them.”
-Geraldine “Inchworm” Largay
(06.08.2013)