Day 169: Mount Jackson

15,69 km (9.7 miles)
1849.9 / 2189.8 miles
Stealth campsite, NH

Translation available later.

JFRM-2017-08-0390.jpg
JFRM-2017-08-0391.jpg
JFRM-2017-08-0392.jpg
JFRM-2017-08-0394.jpg

Sade alkoi aamulla heräillessäni. Minua houkutteli jäädä vain lepäämään telttaani ja välttää sadepäivä, mutta pikkuhiljaa velvollisuudentuntoni voitti mukavuudenhaluni. Olisi maileja tehtävänä.

Teltan pakkaaminen oli ärsyttävää sateessa. Yritin kaadella muodostuvaa lätäkköä pois teltan päältä kasatessani sitä, mutta vettä ehti sataa aina lisää. Lopulta puristin reisieni välissä rullattua telttaani onnistuen valuttamaan tuosta vihreänkeltaisesta burritosta melkoisen määrän vettä.

Elättelin toiveita siitä, että kenkäni säilyisivät kuivana. Ne toiveet eivät kuitenkaan eläneet pitkään. Vaikka sadevarusteet pitivät minut muuten melko kuivana, kastuivat housujen lahkeet ympäröivästä pusikosta ja sitä myötä sukat ja kengät.

Alkumatka oli melko tasaista ja polku olisi ollut nopeakulkuista ellei sade olisi muuttanut AT:a ketjuksi lätäköitä. Laskeutuminen Crawford Notchiin oli onneksi loivempi ja kivuttomampi kuin olin odottanut. Söin notkon pohjalla sateen hetkeksi tauotessa ja jatkoin ylämäkeen toivoen sateen jo kokonaan loppuneen.

Toiveajattelua. Noustuani reippaasti ylämäen alkuosan ja saatua samalla vaatteeni melko kuiviksi alkoi sade taas uudestaan. Tuntui väsyttävältä ja turhauttavalta kastua taas. Samalla nousu muuttui kokoajan jyrkemmäksi ja kivikkoisemmaksi. Kaikki oli jotenkin raskasta ja ahdistavaa. Puuskutin ja kiroilin.

Kännykässä ei ollut ollut kenttää pariin päivään. Kokeilin taas kerran istahtaessani hetkeksi näköalapaikalle, josta ei pilven läpi ollut minkäänlaista näköalaa. Onnistuin saamaan yhden tolpan kenttää ja vilkaisin Facebookia. Veljeni ja hänen vaimonsa olivat ilmoittaneet FB:n toiminnolla olevansa turvassa Turun hyökkäykseen liittyen. Mikä Turun hyökkäys? Mitä Suomessa on tapahtunut? Hatara yhteys ei jaksanut ladata uutissivuja ja akku hupeni silmissä. Pyysin omassa Facebookissani ystäviä kertomaan mitä Turussa tapahtuu, koska tämä väylä näytti toimivan heikolla yhteydellä parhaiten.

Jatkoin nousua kohti Mount Websteriä. Edessä oli jatkuvasti enemmän jyrkkiä kallioita, joissa sai todella kiivetä. Sateen vuoksi joka paikka oli liukas ja kulkeminen vaivalloista. Lisää puuskutusta, ähkimistä ja kiroilua.

Saadessani hieman myöhemmin taas hetkeksi kenttää kännykkään sain tietää ystävieni ja veljeni välityksellä, että Turussa oli joku mies puukottanut kahdeksaa ihmistä keskustassa. Kaksi oli kuollut. Ilmeisesti kyseessä ei ollut terrorismi, mutta asiasta ei ollut vielä kovin tarkkoja tietoja. Poliisi oli ampunut tekijää jalkaan ja saanut tämän kiinni.

Uutiset kotimaasta eivät mitenkään erityisesti nostaneet päivän masentavaa mielialaa. Rämmin kohti Mount Jacksonia ja aloin katsella mahdollista telttapaikkaa. Olin nähnyt useita hyviä paikkoja lähellä Mount Websteriä, joten ajattelin lisää olevan varmasti tarjolla.

No, ajattelin hyvin väärin. Metsä oli jatkuvasti mäkistä, tiivistä ja vastoin kaikkea järkeä myös samalla soista. Epätasaiseen kosteikkoryteikköön ei saisi telttaa minnekään. Aurinko laski ja alkoi hämärtää. Olin märkä ja uupunut. Halusin vain saada itseni jonnekin yöksi. Ylitin pitkospuita pienen suoalueen ja sen vierestä löytyi avoin paikka. Ehdin jo iloita telttapaikan löytymisestä, kunnes huomasin jonkun käyttäneen tätä ainoaa tasaista ja avointa kohtaa käymälänään. Kirosin tämän surface shitterin, pintapaskojan, alimpaan helvettiin.

Ei auttanut kuin jatkaa etsintöjä. Jossain vaiheessa pysähdyin kaivamaan repustani otsalampun nähdäkseni pimeässä. En olisi millään halunnut tehdä toista pitkään venyvää päivää putkeen, kun huomenna olisi mahdollisesti aikainen herätys. Edessä olisi niin kutsuttu Presidential traverse eli Presidential rangen poikkikulku. Tämä vuorijono koostuu Yhdysvaltain presidenttien mukaan nimetyistä vuorista ja sen keskellä on Mount Washington. Tuo hieman alle paritonninen vuori on kuuluisa vaihtelevasta säästä ja kovista tuulista. Ja suurin osa tästä poikkikulusta pitäisi yrittää tehdä yhdessä päivässä.

Lopulta näin polun vieressä pienen, ehkä juuri ja juuri telttani kokoisen aukon metsässä. Siinä oli kuoppaa, kiveä ja juurakkoa, mutta pakko oli yrittää. Olin hirveän väsynyt. Sain tungettua teltan koloon, joka epätasaisuudessaan oli varmasti koko reissun huonoin telttapaikka. Riisuin märät kengät ja sukat. Sekä kämmenten että jalkojen iho oli kosteudesta ruttuinen ja irtoili laajoina laattoina. Kuivat vaatteet olivat helpotus. Olin kuitenkin kivuliaan tietoinen, että aamulla pitäisi vetää taas märät kengät jalkaan. Kävin pitkälleni makuualustalle, jossa valuin kokoajan johonkin suuntaan ja olisin ollut mielummin missä tahansa muualla.

“Još te ne dam maglama sa planina
Još te ne dam vodama iz dubina
A ti kažeš pusti me, živ mi bio
Zaboravu predaj me, sad adio”
-Knez
(Adio, 2015)

 

“I still don’t give you to the mists of the mountains
I still don’t give you to the depths of the water
And you ask me to let you go, forever
To sink you into oblivion and say goodbye”
-Knez
(Adio, 2015)

Leave a comment

Leave a Reply