Day 157: Norwich

19,89 km (12.4 miles)
1746.2 / 2189.8 miles
Stowe, VT

Usually before a zero my body starts very clearly asking for it. Hiking is hard and my muscles don’t recover. Now I was facing the 18th hiking day without rest, and I was feeling surprisingly good. I had arranged to meet my cousing Laura in Norwich in the afternoon. She had promised to take me to her home in northern Vermont, where I would spend a couple of rest days, and we would get to hang out.

I was in a good mood as I walked downhill toward the town of West Hartford. The AT goes through it and then climbs once more uphill before descending into Norwich. From the forest the trail cropped up onto Elm Street on the edge of Norwich, and I followed this road downhill while admiring the especially gorgeous houses on either side with their large yards. In front of one house was a box for AT hikers, and to my delight I found cake made by the residents. As I munched on a piece of cake a young couple jogged past me and called out support for my through hike.

Elm Street joins directly to the main street in the center of Norwich. As Laura was still on her way I walked to a nearby store to buy something to drink and ice cream. I sat outside enjoying the warm day, my treats, and the beautiful state of stopping. Before long my cousin arrived also, and we started the trip to Stowe.

A bit over an hour’s drive later I pried my stiff self out of the car. Laura’s landlords had offered me the use of their guestroom, so I got some unexpectedly great accommodations. We went to dinner at The Bench, after which was heavenly to be clean and sink into a soft bed.

JFRM-2017-08-0080.jpg
JFRM-2017-08-0081.jpg
JFRM-2017-08-0083.jpg
JFRM-2017-08-0084.jpg
JFRM-2017-08-0087.jpg
JFRM-2017-08-0088.jpg
JFRM-2017-08-0090.jpg
JFRM-2017-08-0091.jpg

Yleensä ennen lepopäivää kehoni alkaa hyvin selkeästi pyytää sitä. Vaeltaminen on vaikeaa ja lihakset eivät palaudu. Nyt kuitenkin oli edessä jopa 18. vaelluspäivä ilman lepoa ja olin yllättävän hyvässä vireessä. Olin sopinut iltapäivällä tapaavani serkkuni Lauran Norwichissä. Hän oli luvannut viedä minut kotiinsa pohjoiseen Vermontiin, jossa pitäisin pari lepopäivää ja samalla ehtisimme viettää aikaa yhdessä.

Olin hyvällä tuulella kävellessäni alamäkeen kohti West Hartfordin kylää. AT kulkee sen läpi ja nousee sitten vielä kerran ylämäkeen ennen laskeutumistaan Norwichiin. Metsästä polku putkahti Elm Streetille Norwichin laidalla ja seurasin tätä katua alamäkeen ihaillen sen molemmin puolin olevia varsin hulppeita taloja suurine pihoineen. Erään talon edessä oli laatikko AT-vaeltajille ja ilokseni löysin sieltä asukkaiden tekemää kakkua. Mutustaessani kakun palaa lenkkeili ohi nuori pariskunta huikaten kannustusta läpivaellukselle.

Elm Street yhtyy suoraan Norwichin pääkatuun kylän keskustassa. Lauran ollessa vielä matkalla kävelin läheiseen kauppaan ostamaan juotavaa ja jäätelöä. Istuin ulkopuolelle nauttimaan lämpimästä päivästä, herkuistani ja ihanasta pysähtymisen tilasta. Ennen pitkää saapui myös serkkuni ja aloitimme matkan kohti Stowea.

Reilun tunnin ajomatkan jälkeen kampesin itseni jäykistyneenä ulos autosta. Lauran vuokranantajat olivat luvanneet käyttööni heidän vierashuoneensa, joten sain aivan odottamattoman hyvät oltavat. Kävimme vielä illallisella The Benchissä, minkä jälkeen oli taivaallista upota puhtaana pehmeään sänkyyn.

Leave a comment

Leave a Reply