Day 149: Stratton Mountain

24,72 km (15.4 miles)
1642.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VT

I slept the night in random spurts. The temperature was the coldest since early spring and the weather was windy. I was too tired to get up to dig for extra clothes in my pack, so I shivered as the wind blew into the shelter. I cursed my decision to sleep in the shelter during the long hours of the night. In the tent I would have been better protected from the wind, and my clothing sack would always be within arm’s reach.

In the morning however the objective of sleeping in the shelter was achieved, which was to wake up early when everyone else started making noise. It was still cold and as my first order of business I pulled on my beanie and down coat. As I started hiking before eight I left these on and my long underwear under my pants. I figured I would have to take them off soon, but rather that than starting off shivering. I hadn’t made it a kilometer when I already started sweating and I stopped to pack the extra clothes in my pack.

The morning went mostly hiking downhill. The route was muddy in many places though, or covered in roots, so a fast pace wasn’t possible. While the weather was drier, the mud wasn’t so much wet as sticking to my shoes suction-cup-like.

After crossing over the Deerfield River I came to a parking lot from which started the climb toward Stratton Mountain. My plan for about a 15-mile day was just about half way, so I felt it was a good time for lunch. I could also get some extra energy for the climb.

The climb to Stratton Mountain was long, but not as steep as I had expected. The trail was in good condition and there were plenty of day and weekend hikers afoot as I had expected. The slightly overcast and cool weather also helped significantly with the climb.

A little before the peak I heard someone come up behind me and moved aside to make room to pass. As I turned to look downhill I saw the passer was Delicate Flower, a hiker with whom I had shared a room at Vanessa’s in Salisbury. We ended up walking up together and chatting about the last few days.

On the summit of Stratton Mountain is a small caretaker hut and a fire tower. I climbed up to enjoy the view of course. The 360° view was one of the most scenic so far. Below I saw lakes, and ski runs on the surrounding mountains.

The forest was the same kind of beautiful fir forest as in the Great Smoky Mountains National Park, but as I went downhill it changed to deciduous again. In any case the flora feels like it’s slowly changing more typical to northern forests.

I had planned to hike at least until Stratton Pond Shelter. I had come down from the mountain by five though, so I thought I could easily continue at least a little further. Especially when that particular shelter was one with a fee, and there would likely be a lot of weekend traffic.

As I walked down the nice downhill I stopped at a small stream to get water. That’s when Delicate Flower caught up with me again. We decided to exchange phone numbers, because we were heading to the same hostel tomorrow. That meant we could go eat together once we got into town.

I found a nice camping spot for myself along Winhall River. As I set my pack down I had a comprehensive good feeling. I had gotten in 17 miles, I could camp alone in peace, and tomorrow would be a short hike into town. Additionally my final destination in Maine was slowly starting to seem real.

Nukuin yön epämääräisissä pätkissä. Lämpötila oli kylmin sitten alkukevään ja sää oli tuulinen. En jaksanut nousta repulleni etsimään lisävaatteita, joten palelin, kun shelteriin tuuli sisään. Kirosin yön pitkinä tunteina päätöstäni nukkua shelterissä. Teltassa olisin ollut paremmin tuulelta suojassa ja vaatesäkkikin oli aina käden ulottuvilla.

Aamulla kuitenkin toteutui se shelterissä nukkumiseni tavoite eli heräsin aikaisin muiden alkaessa kolistelemaan. Ilma oli yhä kylmä ja vedin ensitöikseni pipon päähän ja untuvatakin päälle. Lähtiessäni vaeltamaan ennen kahdeksaa jätin nämä vaatteet päälleni sekä pitkät kalsarit vaellushousujen alle. Arvasin joutuvani riisumaan ylimääräiset vaatteet pian, mutta mielummin niin kuin päivän aloitus palellen. En ollut päässyt kilometriäkään, kun alkoi jo tulla hiki ja pysähdyin pakkaamaan ylimääräiset vaatteet takaisin reppuun.

Aamupäivä kului suurimmalta osin alamäkeen kävellen. Tosin reitti oli monin paikoin mutainen tai sitten juurien peitossa niin, ettei kovin nopea eteneminen onnistunut. Kelin ollessa kuivempi ei muta ollut niinkään märkää vaan enemmänkin imukuppimaisesti kenkään tarttuvaa.

Ylitettyäni Deerfield-joen tulin parkkipaikalle, josta alkoi nousu kohti Stratton Mountainia. Suunnittelemani noin 15 mailin päivä oli jotakuinkin puolivälissä ja kello hieman yli puolenpäivän, joten ajattelin olevan hyvä aika lounastauolle. Saisin myös hieman lisäenergiaa ylämäkeen.

Nousu Stratton Mountainille oli pitkä, mutta ei niin jyrkkä kuin olin odottanut. Polku oli hyvässä kunnossa ja liikkeellä oli odotusteni mukaisesti paljon päivä- ja viilonloppuvaeltajia. Hieman pilvinen ja viileä sää auttoi myös huomattavasti nousussa.

Vähän ennen huippua kuulin jonkun tulevan takaani ja siirryin sivuun päästääkseni tulijan ohi. Kääntyessäni katsomaan alamäkeen huomasin ohittajan olevan Delicate Flower, vaeltaja, jonka kanssa olin jakanut huoneen Vanessalla Salisburyssa. Päädyimmekin kävelemään ylös yhdessä samalla jutustellen viimepäivien kuulumisia.

Stratton Mountainin huipulla on pieni caretakerin maja sekä palotorni. Kiipesin tietenkin ylös ihailemaan maisemia. Ympärillä avautuva 360° näköala oli yksi näyttävimpiä. Alhaalla näkyi järviä ja vuorten rinteillä laskettelukeskuksia.

Metsä oli samantyyppistä kaunista havumetsää kuin Great Smoky Mountainsin kansallispuistossa, mutta alaspäin mennessä muuttui taas lehtimetsäksi. Joka tapauksessa kasvisto tuntuu hiljalleen muuttuvan enemmän pohjoisille alueille tyypilliseksi.

Olin ajatellut vaeltavani ainakin Stratton Pond Shelterille asti. Olin kuitenkin laskeutunut vuorelta jo viideltä, joten ajattelin aivan hyvin voivani jatkaa vielä hieman pidemmälle. Etenkin kun kyseinen shelter oli poikkeuksellisesti maksullinen ja siellä olisi todennäköisesti paljon viikonloppuporukkaa.

Kävellessäni mukavaa alamäkeä eteenpäin pysähdyin pienen puron kohdalle ottamaan vettä. Silloin Delicate Flower saavutti taas minut. Päätimme vaihtaa puhelinnumeroita, koska olimme huomenna suuntaamassa samaan hostelliin. Voisimme siis käydä yhdessä syömässä päästyämme kaupunkiin.

Löysin itselleni mukavan telttapaikan Winhall-joen vierestä. Laskiessani repun maahan minulla oli jotenkin kokonaisvaltaisen hyvä olo. Olin saanut 17 mailia kasaan, voisin telttailla omassa rauhassa ja huomenna olisi lyhyt vaelluspäivä kaupunkiin. Lisäksi lopullinen päämääräni Mainessa alkaa pikkuhiljaa tuntua todelliselta.