By Jeriko Fox 
18,58 km (11.5 miles)
1626.0 / 2189.8 miles
Kid Gore Shelter, VT
There are mornings when the bed feels so temptingly warm and wonderfully soft, that one doesn’t want to let go of the feeling. And even if one isn’t in a bed but on an air mattress in a sleeping bag, one can find himself in the same situation. What to do then? Well, I’ll tell you: roll over and continue sleeping.
In other words I peacefully slept until a little after eight. I had calculated my food to last until Manchester Center, and it was about 38 miles away, which would take three days in any format. This meant I could do about 13 miles to the shelter today, which would be a light day.
My shoes and socks were still wet from the previous day. Wet and cold. As I pulled my socks on I relived the memories from spring and pondered whether it would be like this from now on again.
I set off to hike after ten. I had prepared to wade over Hell Hollow Brook because I had seen an announcement yesterday about a washed away bridge. There was so little water though, that the river was easily crossed on rocks. The terrain was muddy like yesterday, but the ups and downs were moderate.
I stopped for lunch at Goddard Shelter and was surprised to meet Bottles there. I had thought she was far ahead of me, so I was delighted at the meeting. Shortly above the shelter was Glastenbury Mountain’s peak and a fire tower. In the middle of the pine forest overlooks weren’t plentiful, but the tower offered a gorgeous view in every direction.
I rolled to Kid Gore Shelter at a steady pace, and decided to sleep in the shelter for a change instead of my tent. The decision wasn’t necessarily a good one, because a tent offers a better opportunity for personal space. Now that the shelter houses NOBOs, SOBOs, as well as Long Trail hikers, there is starting to be more noise and crowds than I care for.
Max elevation: 1192 m
Total climbing: 889 m
Total time: 08:02:00
On aamuja, jolloin sänky tuntuu niin houkuttelevan lämpimältä ja ihanan pehmeältä, ettei tuntemuksesta halua päästää irti. Ja vaikka ei olisikaan sängyssä vaan ilmapatjalla makuupussissaan, voi löytää itsensä samasta tunnetilasta. Mitä silloin tehdään? Minäpä kerron: käännetään kylkeä ja jatketaan unia.
Nukuin siis kaikessa rauhassa aamulla hieman yli kahdeksaan. Olin laskenut ruokani riittävän Manchester Centeriin asti ja sinne olisi noin 38 mailia, mikä veisi joka tapauksessa kolme päivää. Siten voisin tehdä tänään noin 13 mailia shelterille, mikä olisi kevyt päivä.
Kengät ja sukat olivat yhä märät eiliseltä. Märät ja kylmät. Vetäessäni sukkia jalkaan koin hyvin elävän muiston alkukeväältä ja mietin, että tätäkö tämä nyt taas on tästä eteenpäin.
Lähdin vaeltamaan kymmenen jälkeen. Olin varautunut kahlaamaan Hell Hollow Brookin yli, koska olin nähnyt eilen ilmoituksen pois huuhtoutuneesta sillasta. Vettä oli kuitenkin sen verran vähän, että joen saattoi helposti ylittää kiviä pitkin. Maasto oli eilisen tapaan mutaista, mutta nousut ja laskut maltillisia.
Pysähdyin Goddard Shelterille lounaalle ja yllätyin kohdatessani siellä Bottlesin. Oletin hänen olleen jo pitkällä edelläni, joten ilahduin jälleennäkemisestä. Pian shelterin yläpuolella oli Glastenbury Mountainin huippu ja palotorni. Havumetsän keskeltä ei ollut juuri tarjoutunut näköaloja, mutta tästä tornista avautui viimein upea maisema joka suuntaan.
Rullasin tasaista tahtia alamäkeen Kid Gore Shelterille ja päätin poikkeuksellisesti yöpyä shelterissä telttani sijaan. Päätös ei välttämättä ollut hyvä, koska teltta tarjoaa paremmin omaa rauhaa. Nyt kun sheltereillä yöpyy niin NOBOt, SOBOt kuin Long Trailin vaeltajat, alkaa tungosta ja meteliä olla taas enemmän kuin välittäisin.