Day 40: Big Bald

19,88 km (12.4 miles)
329.4 / 2189.8 miles
Whistling Gap, NC

Some mornings you just want to get your gear together quickly and get moving. This morning was not like that. Hiking was not enticing in any way, so I had to coax myself to move bit by bit. My feet were stiff.

Soon after I left I passed Goose and Andes who were getting ready to set out. I played G-Unit likely listening more to the rhythm than the message, until I got to a big intersection. There was a sign advertising trail magic. Goose and Andes caught up with me and together we went to see what was being offered. We got a wonderful breakfast from a man named Paul: fried eggs, hash browns, oranges, and of course cold soda. A perfect start to the morning!

Goose and Andes hiked with me for most of the day. I’m extremely delighted to feel I have found new friends in the wave of hikers I’m with after getting sick. We had lunch at Big Bald while enjoying the grand views.

The day was hot and sunny again, but good company pushed me forward. The 14 miles I had planned for the day ended up going by surprisingly easily. Tomorrow I’m looking at 13 miles to the intersection where I hope to get to Erwin. It is once again time to replenish my food and there should be a surprise from Finland waiting for me at the post office.







Joinain aamuina sitä haluaa saada tavaransa nopeasti kasaan ja päästä äkkiä liikkeelle. Tänään ei ollut sellainen aamu. Vaeltaminen ei houkutellut millään muotoa, joten yritin pikkuhiljaa suostutella itseäni liikkeelle. Jalat olivat jäykät.

Pian lähdettyäni ohitin omia lähtövalmistelujaan tekevät Goosen ja Andesin. Soitin G-Unitia ehkä enemmän rytmiä kuin sanomaa kuunnellen, kunnes saavuin isoon tienristeykseen. Paikalla oli kyltti, joka mainosti trail magicia. Goose ja Andes saavuttivat minut ja yhdessä naisten kanssa lähdimme katsomaan mitä oli tarjolla. Saimme Paul-nimiseltä mieheltä erinomaisen aamupalan: paistettuja munia, hash brownseja (raastettua paistettua perunaa), appelsiineja ja tietysti kylmää limpparia. Aivan täydellinen aamun aloitus!

Vaelsimmekin päivän mittaan suuren osan yhdessä Goosen ja Andesin kanssa. Minua ilahduttaa valtavasti, että tunnen nyt löytäneeni uusia ystäviä tästä vaeltajaporukasta, johon päädyin sairastumiseni jälkeen. Pidimme yhdessä lounastauon Big Baldin huipulla nauttien ympärillä avautuvasta maisemasta.

Päivä oli taas kuuma ja aurinkoinen, mutta hyvä seura vauhditti kulkua. Suunnittelemani noin 14 mailin päivä meni lopulta yllättävän kevyesti. Huomenna on edessä 13 mailin matka tienristeykseen, josta toivon pääseväni Erwiniin. On taas aika käydä täyttämässä ruokavarastot ja postissa minua pitäisi odottaa pieni yllätys Suomesta.


Total time: 08:22:30

Day 39: Big Butt Mountain

23,79 km (14.8 miles)
315.8 / 2189.8 miles
Hogback Ridge Shelter, NC

I’ve already done a 16 mile day before, but I’ve not done two back to back yet. Now I had planned to follow yesterday’s 16 miles with 15.5 miles. Even though my feet have been tired at the end of the day since I switched to the trail running shoes, my muscles have recovered by morning.

The morning’s first peak to cross was Big Butt Mountain, which made sure that the earworm for the rest of the day was Sir Mix-a-Lot’s rap classic Baby Got Back: ”I like big butts and I cannot lie…” I have nothing to add.

Today I almost pancaked, royally. Of course I’ve tripped, slipped, and stepped over my ankles numerous times, but I have yet to actually fall on the AT. (Some hikers count their falls, and I’ve even heard that for some it only counts if you’re wearing a pack). Well, so I tripped on a tree root, and as I tried to come down on my other foot I stepped over my ankle, and my projector sent me in a dive downhill. I was already calculating in my head how I could avoid landing flat on my face under the heavy weight of my pack, when my dancer’s reflexes kicked in and threw in a few running steps to catch my balance and stay upright. I may have enhanced the performance with a few thoroughly Finnish perkeles and curse words describing a woman’s anatomy.

Even before noon the sun was beating down. Luckily by then the trail was mainly downhill. As I arrived at the bottom, to Rector Laurel Road, Scoop and I headed to Laurel Hostel about 100 meters off the trail. The place sold frozen pizzas for $3 and cold soda, so a lunch break was obvious. I happily ate a pizza and a burrito before I headed to the waiting uphill climb.

At the end of the day was a tiring ascent, but better than standard hiking day food was strangely helpful. In addition I hit 500 km on the AT, so that knowledge also brightened my day. Tomorrow I have room to do a bit shorter of a day, but I hope I can squeeze out at 14 miles anyway.

















Olen tehnyt jo aiemmin 16 mailin päivän, mutta en vielä kahta sellaista putkeen. Nyt olin kuitenkin suunnitellut jatkavani eilisen 16 mailin päälle tänään 15,5 mailia. Vaikka jalkaterät ovat olleet väsyneet iltaisin vaihdettuani polkujuoksulenkkareihin, ovat lihakset kuitenkin aamuun mennessä aina palautuneet.

Aamun ensimmäinen ylitettävä huippu oli Big Butt Mountain, joka piti huolen siitä, että loppupäivän soi päässä Sir Mix-a-Lotin rap-klassikko Baby Got Back: ”I like big butts and I cannot lie…” Mitäpä tuohon lisäämään.

Tänään olin lähellä pannuttaa oikein kuninkaallisesti. Olen toki kompastunut, liukastunut ja astunut nilkkojeni yli jo lukemattomia kertoja, mutta en ole vielä kertaakaan kaatunut AT:lla. (Osa vaeltajista laskee kaatumisiaan ja olen kuullut myös metodista, jossa kaatumiset lasketaan vain jos on kaatunut reppu selässä.) No, minä siis kompastuin puun juureen ja yrittäessäni toisella jalalla laskeutua astuin nilkan yli ja jatkoin lentoratani mukaista syöksykiitoa kohti alamäkeä. Tein jo laskelmia miten en mätkähtäisi täysin naamalleni repun painon alla, kun tanssijan refleksit heittivät väliin muutaman tasapainottavan juoksuaskeleen ja pysyin kuin pysyinkin pystyssä. Höystin suoritusta ehkä lopuksi myös muutamalla perisuomalaisella perkeleellä ja naisen anatomiaa kuvailevalla voimasanalla.

Jo ennen puolta päivää aurinko alkoi porottaa melkoisella lämmöllä. Onneksi siinä vaiheessa reitti oli pääosin alamäkeä. Saapuessani kuopan pohjalle, Rector Laurel Roadille, suuntasimme yhdessä Scoopin kanssa noin 100 m reitin sivussa sijaitsevalle Laurel Hostellille. Paikasta sai nimittäin $3 pakastepizzoja sekä kylmää limpparia, joten lounastauko oli sanomattakin selvää. Söin hyvillä mielin pizzan ja burriton ennen suuntaamista edessä odottavaan ylämäkeen.

Pitkän päivän pääteeksi oli edessä vielä uuvuttava nousu, mutta tavallista vaelluspäivää parempi ruoka auttoi kummasti. Lisäksi täyteen tuli 500 km AT:lla, joten sekin tieto piristi päivääni. Huomenna on varaa tehdä hieman lyhyempi päivä, mutta toivon jaksavani pusertaa noin 14 mailia kuitenkin.


Total time: 10:15:43

Day 38: Big Firescald Knob

23,45 km (14.6 miles)
300.3 / 2189.8 miles
Jerry Cabin Shelter, NC/TN

I got up with the sun and contentedly ate cheddar crackers and a big chocolate cookie for breakfast. I was looking at a 16 mile day, so I filled my pockets with chocolate-, granola-, and protein bars.

The morning started out sunny, but as noon got closer it started to actually get very hot. I hiked intermittently with Scoop from Germany and we chatted about this and that.

One delightful bit of trail magic appeared along the way, when someone had left a cooler full of cola by the trail. This was a welcome surprise for me.

Today is Palm Sunday as well as Mikael Agricola and Finnish language day. It stirred thoughts about my own language and the few opportunities I get out here to speak it. Whenever I’m in cities I Skype with my parents by habit, which is also nice because I get to speak Finnish.

In the afternoon I faced a climb to Big Firescald Knob. The rocky terrain was quite tough on my feet, but the view opening from the summit was worth it. As I came down I had to use my hands for support in a few places, but it wasn’t any technically difficult climbing.

Right at the end of the day I hit 300 miles just before arriving at the shelter. These small things really perk me up at the end of the day, when I can celebrate the achievements that won’t disappear regardless of the final outcome of the hike.















Nousin yhdessä auringon kanssa ja söin hyvillä mielin aamupalaksi cheddar-keksejä sekä ison suklaakeksin. Edessä olisi 16 mailin päivä, joten täytin taskut suklaa-, mysli- ja proteiinipatukoilla.

Jo aamu oli aurinkoinen, mutta puolenpäivän lähestyessä alkoi tulla todella kuuma. Vaelsin aina ajoittain saksalaisen Scoopin kanssa ja juttelimme niitä näitä.

Matkan varrelle osui yksi ilahduttava trail magic, kun joku oli jättänyt reitin varteen kylmälaatikon täynnä colaa. Tämä oli minulle hyvin tervetullut yllätys.

Tänään on sekä palmusunnuntai, että Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä. Se herätti ajatuksia omasta kielestä ja harvoista mahdollisuuksista puhua sitä täällä ollessani. Kaupungissa käydessäni tapaan Skypettää vanhempieni kanssa, mikä on mukavaa siitäkin syystä, että pääsee puhumaan suomea.

Iltapäivästä edessä oli nousu Big Firescald Knobille. Kivikkoinen reitti oli aika kovaa menoa jalkaterille, mutta huipulta avautuva näköala oli erittäin palkitseva. Alas tullessa joutui parissa kohdassa käyttämään käsiä avuksi, mutta mitään teknisesti vaikeaa kiipeämistä ei ollut.

Aivan päivän päätteeksi tuli ylitettyä 300 mailin raja juuri ennen shelterille saapumista. Nämä pienet asiat piristävät kummasti päivän päätteeksi, kun voi iloita saavutuksista, jotka eivät häviä oli vaelluksen lopputulos mikä tahansa.


Total time: 10:16:42

Day 37: Lovers Leap Rock

15,91 km (9.9 miles)
284.4 / 2189.8 miles
Spring Mountain Shelter, TN

I’ve mentioned before how hiking creates an appreciation for the simple things. One of these is the oatmeal I ate in a blissful state. I got myself ready to go after ten, and walked along the AT through Hot Springs, and over French Broad River.

The route follows the river for a bit, and then starts to go up a rocky slope which offers several awesome overlooks into the valley. Not necessarily the most scenic, but the one that appealed to my romantic side most was Lovers’ Leap Rock. As you may have guess the background is a Cherokee legend of a woman whose lover was murdered, and she threw her off the cliff.

AT stayed interesting even after this for the entire day, and I didn’t even keep checking my altitude map throughout the day as is normally habit. Occasionally the trail turned into a gravel path or a bridge over a road. At one point I encountered a dammed up pond, and I of course tried out my balance on the dam, walking it from end to end. These small unique things bring variety to the day and this was probably the best hiking day so far. The weather was warm, but a small breeze kept excessive heat away.

Today was my first day hiking in the new shoes. I now have Salomon Speedcross 3 trail running sneakers, which feel quite good on my foot. They have a good grip, and not surprisingly they’re better ventilated than the hiking boots. There is less support but as a dancer my foot is strong enough that I didn’t suffer from this. Mostly I feel rocks more through the sole, and my foot does more work. I do consider it a benefit though that my foot has freer movement, because in the long run a stiff hiking boot seemed to make the movement of my foot quite monotonous.






















Olen maininnut aiemminkin vaeltamisen auttavan arvostamaan tavanomaisina pidettyjä asioita. Yksi näistä on puuro, jota söin aamupalaksi autuaassa olotilassa. Sain itseni lähtökuntoon kymmenen jälkeen ja niin kävelin AT:ta pitkin Hot Springsin läpi ja French Broad Riverin yli.

Reitti seuraa hetken jokea ja lähtee sitten nousemaan kallioista rinnettä, joka tarjoaa useita upeita näköalapaikkoja alas laaksoon. Näistä ei ehkä maisemallisin, mutta romanttiseen mielenlaatuuni vetoavin oli Lovers Leap Rock. Arvatenkin taustalla on surullinen Cherokee-legenda rakastajansa murhan jälkeen kalliolta heittäytyneestä naisesta.

AT pysyi tämänkin jälkeen koko päivän mielenkiintoisena enkä edes tapani mukaan vilkuillut päivän aikana korkeuskäyräkarttaa. Välillä polku kulki hiekkatietä pitkin tai sillalla tien yli. Yhdessä vaiheessa vastaan tuli padottu lampi ja kävin tietenkin tasapainoilemassa kapealla padolla kulkien sen päästä päähän. Nämä pienet erikoisuudet toivat päivään vaihtelua ja tämä olikin ehkä paras vaelluspäivä tähän mennessä. Sääkin oli lämmin, mutta pieni tuuli piti liiallisen kuumuuden loitolla.

Tänään oli myös ensimmäinen vaelluspäivä uusilla kengillä. Nyt alla on Salomonin Speedcross 3 -polkujuoksulenkkarit, jotka tuntuvat varsin hyvältä jalassa. Kengissä on hyvä pito ja ne ovat tietysti ilmavammat kuin vaelluskengät. Tukea on vähemmän, mutta tanssijana jalkateräni on siinä määrin vahva, etten mitenkään kärsinyt tuen puutteesta. Lähinnä kivet tietysti tuntuvat herkemmin ohuemman pohjan läpi ja jalkaterä tekee enemmän työtä. Kuitenkin pidän etuna jalan vapaampaa rullaavuutta ja liikettä, koska pitkäaikaisessa käytössä jäykempi vaelluskenkä tuntui yksipuolistavan jalkateräni työskentelyä.


Total time: 06:44:30

Day 35: Hot Springs

17,48 km (10.9 miles)
273.4 / 2189.8 miles
Hostel at Laughing Heart Lodge, Hot Springs, NC

The strong wind died at some point overnight as if someone had turned it off from a switch, but after that started the rain showers. I listened to the rain before sunrise and waited for it to stop as I dozed in my sleeping bag. After seven I got up and soon five others who had also stayed in the shelter started organizing their gear, too. I was almost at the starting line but the rain suddenly changed into hail and sleet. I decided to wait just a bit longer so I wouldn’t be caught up in the worst of it.

The sleet changed into rain as the morning warmed up, and soon stopped completely. Sporadic showers here and there, but most of the day was much dryer than I had anticipated. Due to the coolness of the morning I had put instant heat packets in my shoes because my toes were cold. I didn’t have any for the feet left, so I used ones intended for hands. They’re thicker, but I thought to slip them under the arch of my foot, where they fit decently well. After about 10 kilometers they started to push on my foot, so I moved them under the tongue of my shoe. I came to the conclusion that the foot ones are more versatile, because they are flat and they have adhesive. The benefit of the hand warmers is mainly that they’re packaged so that they can be used one at a time if desired.

The rain showers increased in the afternoon and I marched on to the pace of Queen, determinedly toward Hot Springs. Freddie Mercury has been a childhood hero of sorts for me, but also a role model as an artist. Vulnerable in his private life, but a grand performer, it is easy for me to relate to his demeanor. I pushed up hill with an internal warmth taking over as the posthumously remastered Made in Heaven creeped into my consciousness:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

As the trail came out of the woods at the edge of Hot Springs my destination for the night, Laughing Heart Lodge hostel, was right there. The affordable accommodation is small, but cozy, and as Hot Springs spreads out within about a kilometer, everything was within walking distance. I did a bit of grocery shopping at Hillbilly Market, and later went to have dinner at Spring Creek Tavern. The place was full so I sat at a table with a couple and their teenaged children. They had come for spring break at the spa, and said they were planning a hike to Max Patch. The kids were otherwise interested in hiking the Appalachian Trail, too. We chatted as we ate, and as they left the father said he would pay my bill too. I was surprised by the unexpected generosity. These are the moments that make hiking such a unique experience – not so much because of the material benefit I get, but that I get the opportunity to grow the belief that there are still people in this world that will show unselfish kindness to others. I also tipped the waitress separately as I left, because the food was really good, and the service excellent.









Kova tuuli loppui jossain vaiheessa yötä yhtäkkiä kuin joku olisi sammuttanut sen katkaisimesta, mutta sen jälkeen alkoi kuurottainen sade. Kuuntelin ennen auringonnousua sadetta ja odottelin sen laantumista torkkuen vielä makuupussissani. Seitsemän jälkeen nousin ylös ja pian 5 muutakin laavulla yöpynyttä alkoi järjestellä tavaroitaan. Alkaessani olla lähtökuopissa muuttui sade yllättäen rakeiksi ja kohta sen jälkeen rännäksi. Päätin odottaa vielä hetken, etten joutuisi lähtemään pahimpaan sateeseen.

Räntäsade muuttui aamun lämmetessä vedeksi ja pian sade loppui kokonaan. Pieniä kuuroja tuli silloin tällöin, mutta suurin osa päivästä meni kuivemmissa olosuhteissa kuin olin odottanut. Aamun viileyden vuoksi olin laittanut kertakäyttöiset lämmittimet kenkiini, koska varpaita paleli. Minulla ei ollut enää jalkojen lämmittimiä, joten käytin käsille tarkoitettuja. Ne ovat hieman paksumpia, mutta keksin ujuttaa ne jalan holvikaaren alle, jonne ne istuivat melko hyvin. Noin kymmenen kilometrin jälkeen ne alkoivat kuitenkin painaa, joten siirsin ne kengän kielen alle. Tulin siihen tulokseen, että jalanlämmittimet ovat monikäyttöisempiä, koska ne ovat littanoita ja niissä on liimapinta. Kädenlämmittimien etu on lähinnä siinä, että ne ovat pakattu niin, että niitä voi halutessaan käyttää yhden kerrallaan.

Iltapäivästä sadekuurot lisääntyivät ja marssin Queenin tahdittamana määrätietoisesti kohti Hot Springsiä. Freddie Mercury on ollut minulle eräänlainen lapsuuden sankari, mutta myös esikuva taiteilijana. Yksityiselämässä herkän, mutta esiintyjänä mahtipontisen miehen olemukseen on helppo samaistua. Puskin jonkinlaisen sisäisen lämmön valtaamana sateessa ylämäkeen postuumisti uudelleen äänitetyn Made in Heavenin tunkiessa tajuntaan:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

Polun tullessa Hot Springsin laidalla ulos metsästä oli yöpaikkani, Laughing Heart Lodgen hostelli, heti vieressä. Edullinen yöpaikka on pieni, mutta tunnelmallinen, ja Hot Springsin levittäytyessä noin kilometrin alueelle on kaikki kävelymatkan päässä. Kävin ruokaostoksilla Hillbilly Marketissa ja myöhemmin lähdin illalliselle Spring Creek Taverniin. Paikan ollessa täynnä istuin samaan pöytään erään pariskunnan ja heidän teini-ikäisten lastensa kanssa. He olivat tulleet viettämään kevätlomaa kylpylään ja kertoivat suunnittelevansa vaellusta Max Patchille. Lapset olivat kiinnostuneita muutenkin Appalachian Trailin vaeltamisesta. Juttelimme syömisen lomassa ja lähtiessään perheen isä sanoi tarjoilijalle maksavansa minunkin laskuni. Olin aivan yllättynyt tästä odottamattomasta anteliaisuudesta. Nämä hetket tekevät vaelluksesta aivan erityisen kokemuksen – eivät niinkään sen takia mitä materiaalista hyötyä minä saan vaan enemmänkin kasvattamassa uskoa siihen, että yhä tässä maailmassa täysin tuntemattomat ihmiset osoittavat pyyteetöntä hyvyyttä toisia kohtaan. Annoin lähtiessäni vielä mukavalle tarjoilijattarelle erikseen tipin, koska ruoka oli ollut todella hyvää ja palvelu erinomaista.


Total time: 06:13:35