Day 35: Hot Springs

17,48 km (10.9 miles)
273.4 / 2189.8 miles
Hostel at Laughing Heart Lodge, Hot Springs, NC

The strong wind died at some point overnight as if someone had turned it off from a switch, but after that started the rain showers. I listened to the rain before sunrise and waited for it to stop as I dozed in my sleeping bag. After seven I got up and soon five others who had also stayed in the shelter started organizing their gear, too. I was almost at the starting line but the rain suddenly changed into hail and sleet. I decided to wait just a bit longer so I wouldn’t be caught up in the worst of it.

The sleet changed into rain as the morning warmed up, and soon stopped completely. Sporadic showers here and there, but most of the day was much dryer than I had anticipated. Due to the coolness of the morning I had put instant heat packets in my shoes because my toes were cold. I didn’t have any for the feet left, so I used ones intended for hands. They’re thicker, but I thought to slip them under the arch of my foot, where they fit decently well. After about 10 kilometers they started to push on my foot, so I moved them under the tongue of my shoe. I came to the conclusion that the foot ones are more versatile, because they are flat and they have adhesive. The benefit of the hand warmers is mainly that they’re packaged so that they can be used one at a time if desired.

The rain showers increased in the afternoon and I marched on to the pace of Queen, determinedly toward Hot Springs. Freddie Mercury has been a childhood hero of sorts for me, but also a role model as an artist. Vulnerable in his private life, but a grand performer, it is easy for me to relate to his demeanor. I pushed up hill with an internal warmth taking over as the posthumously remastered Made in Heaven creeped into my consciousness:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

As the trail came out of the woods at the edge of Hot Springs my destination for the night, Laughing Heart Lodge hostel, was right there. The affordable accommodation is small, but cozy, and as Hot Springs spreads out within about a kilometer, everything was within walking distance. I did a bit of grocery shopping at Hillbilly Market, and later went to have dinner at Spring Creek Tavern. The place was full so I sat at a table with a couple and their teenaged children. They had come for spring break at the spa, and said they were planning a hike to Max Patch. The kids were otherwise interested in hiking the Appalachian Trail, too. We chatted as we ate, and as they left the father said he would pay my bill too. I was surprised by the unexpected generosity. These are the moments that make hiking such a unique experience – not so much because of the material benefit I get, but that I get the opportunity to grow the belief that there are still people in this world that will show unselfish kindness to others. I also tipped the waitress separately as I left, because the food was really good, and the service excellent.

JFRM-2017-04-6954.jpg

JFRM-2017-04-6955.jpg

JFRM-2017-04-6956.jpg

JFRM-2017-04-6957.jpg

JFRM-2017-04-6959.jpg

JFRM-2017-04-6961.jpg

JFRM-2017-04-6962.jpg

JFRM-2017-04-6963.jpg

Kova tuuli loppui jossain vaiheessa yötä yhtäkkiä kuin joku olisi sammuttanut sen katkaisimesta, mutta sen jälkeen alkoi kuurottainen sade. Kuuntelin ennen auringonnousua sadetta ja odottelin sen laantumista torkkuen vielä makuupussissani. Seitsemän jälkeen nousin ylös ja pian 5 muutakin laavulla yöpynyttä alkoi järjestellä tavaroitaan. Alkaessani olla lähtökuopissa muuttui sade yllättäen rakeiksi ja kohta sen jälkeen rännäksi. Päätin odottaa vielä hetken, etten joutuisi lähtemään pahimpaan sateeseen.

Räntäsade muuttui aamun lämmetessä vedeksi ja pian sade loppui kokonaan. Pieniä kuuroja tuli silloin tällöin, mutta suurin osa päivästä meni kuivemmissa olosuhteissa kuin olin odottanut. Aamun viileyden vuoksi olin laittanut kertakäyttöiset lämmittimet kenkiini, koska varpaita paleli. Minulla ei ollut enää jalkojen lämmittimiä, joten käytin käsille tarkoitettuja. Ne ovat hieman paksumpia, mutta keksin ujuttaa ne jalan holvikaaren alle, jonne ne istuivat melko hyvin. Noin kymmenen kilometrin jälkeen ne alkoivat kuitenkin painaa, joten siirsin ne kengän kielen alle. Tulin siihen tulokseen, että jalanlämmittimet ovat monikäyttöisempiä, koska ne ovat littanoita ja niissä on liimapinta. Kädenlämmittimien etu on lähinnä siinä, että ne ovat pakattu niin, että niitä voi halutessaan käyttää yhden kerrallaan.

Iltapäivästä sadekuurot lisääntyivät ja marssin Queenin tahdittamana määrätietoisesti kohti Hot Springsiä. Freddie Mercury on ollut minulle eräänlainen lapsuuden sankari, mutta myös esikuva taiteilijana. Yksityiselämässä herkän, mutta esiintyjänä mahtipontisen miehen olemukseen on helppo samaistua. Puskin jonkinlaisen sisäisen lämmön valtaamana sateessa ylämäkeen postuumisti uudelleen äänitetyn Made in Heavenin tunkiessa tajuntaan:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

Polun tullessa Hot Springsin laidalla ulos metsästä oli yöpaikkani, Laughing Heart Lodgen hostelli, heti vieressä. Edullinen yöpaikka on pieni, mutta tunnelmallinen, ja Hot Springsin levittäytyessä noin kilometrin alueelle on kaikki kävelymatkan päässä. Kävin ruokaostoksilla Hillbilly Marketissa ja myöhemmin lähdin illalliselle Spring Creek Taverniin. Paikan ollessa täynnä istuin samaan pöytään erään pariskunnan ja heidän teini-ikäisten lastensa kanssa. He olivat tulleet viettämään kevätlomaa kylpylään ja kertoivat suunnittelevansa vaellusta Max Patchille. Lapset olivat kiinnostuneita muutenkin Appalachian Trailin vaeltamisesta. Juttelimme syömisen lomassa ja lähtiessään perheen isä sanoi tarjoilijalle maksavansa minunkin laskuni. Olin aivan yllättynyt tästä odottamattomasta anteliaisuudesta. Nämä hetket tekevät vaelluksesta aivan erityisen kokemuksen – eivät niinkään sen takia mitä materiaalista hyötyä minä saan vaan enemmänkin kasvattamassa uskoa siihen, että yhä tässä maailmassa täysin tuntemattomat ihmiset osoittavat pyyteetöntä hyvyyttä toisia kohtaan. Annoin lähtiessäni vielä mukavalle tarjoilijattarelle erikseen tipin, koska ruoka oli ollut todella hyvää ja palvelu erinomaista.

Leave a comment

Leave a Reply