Day 46: Jones Falls

22,95 km (14.3 miles)
410.4 / 2189.8 miles
Unnamed campsite, TN

The owner of Mountain Harbour didn’t brag about the breakfast for nothing. The table groaned under ham, fried potatoes, cheese covered hash brown casserole, and a similar egg based casserole. There was fruit, raspberry torte, Key Lime pie, bagels, biscuits (the southern kind, not the British kind), and of course pancakes. I no longer wondered why the hostel’s walls were covered with cards from thru hikers from previous years, thanking for the best breakfast on the AT. The quantity, variety, and quality of the food will be really hard for anyone to beat. To my delight I also met Goose and Andes who had come just for the breakfast.

I got under way about nine thirty without being able to make any kind of decision on how far I would try to hike. The back of my mind tempted me a bit toward a tent site a little over 16 miles away, but I considered that goal somewhat unrealistic considering my late start. I decided to go somewhere – walk until six and see where I ended up.

I started hiking in the trailrunners, but in an experimental mood put on my waterproof Sealskinz socks for the first time (I don’t know if they’re really waterproof, or if they’re just more pleasant when wet).The weather forecast was showing 60% chance of rain, and I also thought that the neoprene-like material of the socks might cushion my heel better. The first 10 kilometers went fine, but then the pressure in my heel turned into pain again. I stubbornly limped to Mountaineer Shelter before I would let myself put one of my Crocs on in place of the shoe again. This got me into a better gear again, an hiking started to go much better.

There were rain showers throughout the day, but nothing substantial at any given point. The humidity stayed high though, and as the rain paused I could feel myself steaming, and soon I even saw a cloud rising off myself.

I finally decided to actually get to the tent site I had secretly held as a destination in my mind. I calculated I had enough daylight left, and the relatively easy terrain kept my pace up. After I arrived a little after seven I once again met Goose and Andes, whom I seem to be keeping pace with, and Marmalade. Eating was left to the light of my headlamp, but I had time to do all my evening routines, pull my food sack into a tree, and close the flap to my tent before it started pouring rain. All in all I was very satisfied having done my furthest distance to date, in spite of my late start. I also hit 400 miles today, so I will soon have covered a fifth of the entire trek.

JFRM-2017-04-7315.jpg

JFRM-2017-04-7316.jpg

JFRM-2017-04-7317.jpg

JFRM-2017-04-7318.jpg

JFRM-2017-04-7319.jpg

JFRM-2017-04-7323.jpg

JFRM-2017-04-7324.jpg

JFRM-2017-04-7325-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7328.jpg

JFRM-2017-04-7329-Pano.jpg

JFRM-2017-04-7332.jpg

JFRM-2017-04-7334.jpg

JFRM-2017-04-7335.jpg

JFRM-2017-04-7338.jpg

JFRM-2017-04-7339.jpg

JFRM-2017-04-7340.jpg

JFRM-2017-04-7344.jpg

JFRM-2017-04-7346.jpg

JFRM-2017-04-7347.jpg

JFRM-2017-04-7349.jpg

JFRM-2017-04-7354.jpg

JFRM-2017-04-7356.jpg

Mountain Harbourin omistaja ei ollut kehunut aamupalaa turhaan. Olimme ruokataivaassa. Pöytä notkui kinkkua, paistinperunoita, hash brownseista tehtyä juustokuorrutteista laatikkoa sekä samankaltaista kananmunapohjaista laatikkoa. Oli hedelmiä, vadelmatorttua, Key Lime -piiras, bageleita, biscuiteja (joka on täällä siis enemmänkin pulla kuin keksi) sekä tietysti pannukakkuja. En enää yhtään epäillyt miksi hostellin seinillä oli edellisten vuosien läpivaeltajien kortteja, joissa kiiteltiin AT:n parhaasta aamupalasta. Tätä ruuan paljoutta, monipuolisuutta ja laatua on kyllä todella vaikea kenenkään päihittää. Ilokseni kohtasin myös Goosen ja Andesin, jotka olivat tulleet paikanpäälle nimenomaan aamupalalle.

Pääsin liikkeelle puolen kymmenen aikaan osaamatta tehdä minkäänlaista päätöstä kuinka pitkälle yrittäisin vaeltaa. Mielen perukoilla hieman houkutteli reilun 16 mailin päässä oleva teltta-alue, mutta pidin tavoitetta todennäköisesti kohtuuttomana huomioiden lähtöaikani. Ajattelin mennä jonnekin – kävellä ainakin kuuteen asti ja katsoa mihin päätyisin.

Lähdin vaeltamaan polkujuoksulenkkareissa, mutta laitoin kokeilumielessä jalkaan ensimmäistä kertaa vedenpitävät Sealskinz-sukat (en tiedä pitävätkö ne oikeasti vettä, mutta ovat kuulemma märkinä tavallista sukkaa miellyttävämmät). Sääennustus nimittäin näytti 60% mahdollisuutta sateelle ja ajattelin lisäksi sukkien paksun neopreenimaisen materiaalin ehkä pehmentävän painetta kantapäässä. Ensimmäiset 10 km meni hyvin, mutta sen jälkeen paine kantapäässä muuttui taas kivuksi. Itsepäisesti nilkutin Mountaineer Shelterille asti ennen kuin maltoin vaihtaa taas toisen kengän tilalle Crocsin. Tämän jälkeen sainkin uuden vaihteen päälle ja vaeltaminen lähti sujumaan huomattavasti paremmin.

Pitkin päivää tuli vesikuuroja, mutta missään vaiheessa ei satanut erityisen paljon. Kosteus tosin pysyi korkealla ja sateen tauotessa ensin tunsin höyryäväni ja pian jopa näin itsestäni nousevan pilven.

Päätin lopulta todella yrittää päästä salaa mielessäni tavoittelemalle telttapaikalle yöksi. Laskeskelin päivänvalon riittävän ja helppo maasto piti hyvää vauhtia yllä. Saapuessani perille seitsemän jälkeen tapasin taas Goosen ja Andesin, joiden kanssa näytän kulkevan hyvin samassa tahdissa, sekä Marmaladen. Syöminen jäi otsalampun valossa tehtäväksi, mutta ehdin juuri tehdä kaikki iltatoimet, vetää ruokasäkin puuhun ja sulkea telttani oven, kun alkoi sataa aivan kaatamalla. Kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen tehtyäni pisimmän päivämatkani myöhäisestä startista huolimatta. Lisäksi tänään tuli täyteen 400 mailia, joten pian on taitettu koko taipaleesta viidesosa.

Map

Total Time: 09:57:52

Leave a comment

Leave a Reply