Lahnajärvi Trail

Lemi is located in Southern Karelia, northwest from Lappeenranta, and the main village sits on the shore of the lake Lahnajärvi. Locally Lemi is known from särä (a traditional food cooked in wooden trough from lamb and potatoes) and red potatoes – and more widely from the metal band Stam1na.

Around lake Lahnajärvi runs a 8,5 km (5,3 mi) long trail, that can be done either by hiking or by bike. The route starts from the church, which you can reach by bus. It’s not too far away from Lappeenranta to ride your bike there (about 25 km/15 mi one way) either. I chose to drive my car and found a parking place right next to the church, in front of the local bank.

On a bright spring day I started to hike this trail counter-clockwise, leaving the lake Lahnajärvi on my left hand side. I strolled along the sidewalk for a while, leaving the village behind, and then moved to the shoulder of the paved road. The route is marked with orange signs. There are not plenty of them, but all turns are indicated clearly. First of these turns was to Kesäniementie, which allowed me finally to tread an unpaved road.

On the north side of the lake the route changes once again from unpaved road to a forest road and the views were also getting nicer. There were really no views to the lake, but I enjoyed walking through the woods. When the trail turned to a land bridge that divides the Lake Lahnajärvi from the Kuuksenenselkä section of the Lake Kivijärvi, there is available an attraction. It’s a bit embarrassing to say that I was distracted enough to walk past it! There would have been an artillery pit, that is part of the Salpalinja (more about Salpalinja in my Salpapolku posts). But anything can happen when you are enjoying the great outdoors and perhaps it’s good to leave something for my readers to find, too.

Although the views to the lakes are limited, I think the Vuolteenkannas land bridge is the best part of the trail. The dirt road is peaceful enough and you get to enjoy the woods. At Papinoja (lit. priest’s ditch), that connects the two takes, there is a resting area with a table and benches – as well as the trail log.

After the land bridge I followed the dirt road for a while, until I turned to the paved Uimintie, that takes back to the village. Walking along the non-existent shoulder of the road wasn’t actually a pleasure cruise, when the cars keep rushing by, but fortunately this is only a small section of the trail.

Near the village, close to the shore, there is an artificial wetlands and a lean-to on the other side of it, if one wishes to have a break. Or then you can walk on the top of the hill, to the church, and stop at the local grocery store to get some ice cream. Generally I would recommend the Lahnajärvi Trail more for MTB than hiking, but it’s still an easy day trip – which ever way you choose to do it.

Total time: 02:04:14

Lemin kunta sijaitsee Etelä-Karjalassa, Lappeenrannan luoteispuolella, ja varsinainen kirkonkylä reilun kilometrin mittaisen Lahnajärven rannalla. Paikallisesti Lemi tunnetaan puukaukalossa valmistettavasta särästä (perinneruoka, johon tulee lammasta ja perunaa) ja punaisista perunoistaan – laajemmin ehkä metalliyhtye Stam1nasta.

Lahnajärven ympäri kulkee 8,5 km pitkä retkeilyreitti, joka soveltuu sekä kävelyyn että pyöräilyyn. Reitti alkaa siis Lemin kirkonkylältä, jonne pääsee linja-autolla – eikä pyörämatkakaan Lappeenrannasta (noin 25 km/suunta) ole mahdoton. Itse saavuin autolla, jonka parkkeerasin kirkon tuntumassa olevan Lemin Osuuspankin pihaan.

Kirkkaana keväisenä päivänä lähdin kulkemaan reittiä vastapäivään Lahnajärven jäädessä vasemmalle puolelleni. Hetken kävelin kevyen liikenteen väylää, mutta kylän jäädessä taakse kuljin asfaltoidun tien piennarta pitkin. Reitti on merkitty oranssein kyltein. Niitä ei ole jatkuvasti, mutta kaikki käännöspaikat on merkitty hyvin. Ensimmäinen tällainen käännös on Kesäniementielle, jolloin pääsee viimein kulkemaan päällystämätöntä tietä pitkin.

Lahnajärven pohjoispuolelta reitti siirtyy metsäautotielle ja maisematkin muuttuivat mielestäni mukavemmiksi. Järvelle asti ei tarjoutunut erityisemmin näkymiä, mutta metsässä oli miellyttävä kävellä. Reitin kaartuessa kulkemaan Lahnajärven ja Kivijärven Kuuksenenselän välistä kapeahkoa kannasta on polun varrella nähtävyytenä Salpalinjaan kuuluva tykkipatteri (enemmän Salpalinjasta Salpapolkua käsittelevissä teksteissäni). Kiusallista myöntää, mutta tohkeissani kävelin tästä huomaamattani ohi. No, retkillä tapahtuu kaikenlaista ja ehkä on hyvä jättää jotain lukijoidenkin löydettäväksi.

Vaikka näkymät järville ovat rajalliset, on Vuolteenkannas kuitenkin mielestäni reitin paras osuus. Hiekkatie on rauhallinen kulkea ja metsäluonnosta saa nauttia. Papinojan kohdalla, jossa on yhteys järvien välillä, on taukopaikka pöytineen ja reitin lokikirja.

Kannaksen jälkeen kuljin vielä tovin hiekkatietä, kunnes käännyin päällystetylle Uimintielle, joka vie takaisin kirkonkylälle. Olemattomalla pientareella kulkeminen ei ole pelkkää herkkua autojen suhahdellessa läheltä ohi, mutta tämä pätkä on onneksi melko pieni osuus koko reitistä.

Kirkonkylälle saapuessa on rannan läheisyydessä keinotekoinen kosteikko, jonka toisella puolella on laavu, jossa voi myös halutessaan pysähtyä. Tai sitten voi kävellä mäen päälle kirkolle ja hakea vaikka jäätelöt läheisestä kaupasta. Yleisesti suosittelisin Lahnajärven reittiä enemmän pyöräilyyn kuin vaeltamiseen, mutta helpon päiväretken siitä saa kulkuvälineestä riippumatta.