Saariston Rengastie: Day 2 – Korppoo-Kustavi

41,08 km (25.53 miles)
Peterzéns, Kustavi

The morning came with cloudy skies. After having my breakfast at the wonderful Faffas I jumped on my bike again and headed through the island of Korppoo. It was only a 5 km (3.1 mi) ride to the Galtby ferry dock and I did it in less than 20 minutes. As I arrived to the shore the ferry was there loading the cars in. For some unexplainable reason I started to question if this was the right ferry – looking at the signs for car drivers – and didn’t ask the crew. I thought the ferry was going to Norrskata.

Once the ferry left I started to look at the schedules and I realised that that ferry went to Houtskari, where I should have been heading too. And the next ferry came in an hour. I was this close to lose my nerves for my own stupidness, but I then quickly calculated a new plan and realised that I could catch the next ferries, which ran even less frequently. This mishap would have been completely avoidable with more careful planning. I had fallen into a false sense of security by the first two ferries. You can get easily to Nauvo and Korppoo, but moving on to Houtskari the ferry schedule is significantly more infrequent.

Most ferry docks luckily have a coffee kiosk and that was also the case with Galtby. Apropos arrived also a group of ladies with their bikes and I sat down to talk with them as we consumed our drinks and cinnamon buns. These ladies told that they ride together in the archipelago every year and choose always different islands to visit.

The ferry ride to Houtskari takes slightly longer, about half an hour. When we arrived to the Kittuis ferry dock I started to pedal with a bit more vigour in order to catch the next ferry. Possibly the most critical – and longest – ferry ride is the one from Houtskari to Iniö. I had about hour and a half to cover the 25 km (15.5 mi) distance to Mossala ferry dock or otherwise I would have to wait for two hours. To make things more challenging there was two cable ferries on the way there.

In Houtskari the roads are narrower and there really isn’t any shoulder. Though there was very little traffic and the drivers still kept a good distance. I suspect that during the weekdays the drivers were mostly locals, who know how to deal with the bikers.

At Kivimo cable ferry I saw the ferry just approaching the dock, when I arrived and thus didn’t have to wait. I always get a certain feeling of nostalgia on cable ferries, because there used to be more of them in my childhood. Nowadays many are replaced with bridges. The second cable ferry ride in Houtskari was special, because I was all alone with my bike. Never had a private ride before.

Before the Mossala ferry dock I had an unexpected encounter when a big colourful bird swaggered in front of me. I had to stop for a while to admire this creature that was a common pheasant cock. I finally reached the ferry dock nearly ten minutes before the ferry, M/S Antonia. This is the only paid ride on the Saariston Rengastie and for a biker it was 12 €. As the cars unloaded from the ferry, a tickets sales person came to meet us, who were waiting at the shore.

The ferry ride to Iniö takes an hour. On these longer distance ferries there is a small cafeteria, where you can buy some snacks and enjoy them indoors. And that was exactly what I did. The weather had been cloudy all day and before we came to Dalen ferry dock it started to drizzle. I decided to put my rain jacket on.

Iniö is the most remote part of the Saariston Rengastie and the roads are even more narrower than before. The ride from Dalen ferry dock to Kannvik ferry dock is less than 10 km (6 mi) and there is one cable ferry on the way. To my surprise I realised that on this cable ferry there were mostly the same cars that were on the M/S Antonia.

On the way to Kannvik ferry dock the rain picked up and I felt ready for some shelter. There were more bikers on this last ferry ride and once again same cars that were on the M/S Antonia. Riding a bike is not necessarily a slower means of transportation in the archipelago.

After 25 minutes we arrived to mainland at Heponiemi. Light rain kept sweeping my face as I was pedalling the last kilometer to the Peterzens at the local guest harbour near Kustavi. I had ridden 41 km (25 mi) in less than 7 hours. I had booked a boathouse – a small cabin – for me. First I dopped by at the restaurant that was also the reception to get my keys and took my wet clothes to dry into my cabin. The accommodation was nice: I had a queen size bed, small sofa, TV and toilet. There were communal showers at the saunas near the main building.

I was starving, because I had only snacks throughout the day. I took a quick shower and sauna and headed into the restaurant. In one table there was a big group and the staff was nowhere to be seen. So I sat down to wait. At some point two waitresses appeared and served the table next to me – I naturally then expected them to wait to tables. But the waitresses showed no attention to my existence at all. I felt tired after riding in the rain and wasn’t up to keep some special noise about myself. Though I didn’t think that I would have been a mister Cellophane in that small restaurant. After waiting for more that half an hour I was pissed off and fed up. I decided that I really have no interest to fund any more than I had to a place that showed no interest to me as a client. I returned to my cabin to eat my snacks that were not actually calculated for this kind of need. As comfy as my cabin was, I really can’t recommend the service. I tucked myself in feeling tired and frustrated.

Aamu koitti pilvisenä. Aamupalan syötyäni mukavassa Faffasissa nousin taas pyörän selkään ja lähdin polkemaan Korppoon saaren läpi. Matkaa Galtbyn lauttarantaan oli vain vajaat 5 km, joka meni alle kahdessakymmenessä minuutissa. Saapuessani rantaan lautta oli lastaamassa autoja kyytiin. Jostain selittämättömästä syystä aloin epäillä olenko nousemassa oikeaan lauttaan ja tein päätelmäni autojen kaistakylttien mukaan – enkä kysynyt suoraan lautan henkilökunnalta. Kuvittelin lautan olevan menossa Norrskatalle.

Lautan lähdettyä aloin katsella rannassa olevia aikatauluja ja tajusin lautan olleenkin menossa Houtskarille, jonne itsekin suuntasin. Ja seuraava lautta tulisi vasta tunnin päästä. Meinasin menettää hermot omaan typeryyteeni, mutta laskeskelin nopeasti uuden suunnitelman ja totesin kyllä yhä ehtiväni päivän loppuihin lauttoihin, joita siis kulkee tätäkin harvemmin vuorovälein. Tämä erehdys olisi ollut vältettävissä paremmalla suunnittelulla, mutta olin kahden ensimmäisen lautan myötä tuudittautunut hieman liian hyväuskoisiin ajatuksiin lauttojen aikatauluista. Siinä missä Nauvoon ja Korppooseen pääsee helposti, on Houtskarille mennessä siis lauttaväli jo huomattavasti harvempi.

Monessa lauttarannassa on pieni kahvikioski ja niin oli onneksi Galtbyssäkin. Paikalle saapui sopivasti joukko hieman minua iäkkäämpiä naisia pyörineen ja istuin heidän kanssaan juttelemaan pullakahvien äärelle. Naiset kertoivat pyöräilevänsä joka vuosi yhdessä ja käyvänsä vähän eri saarilla reissuillansa.

Lauttamatka Houtskariin onkin jo hieman pidempi, noin puoli tuntia. Kittuisten lauttarantaan saapuessamme lähdin polkemaan hieman reippaampaa vauhtia, että varmasti ehtisin seuraavalle lautalle. Ehkä kriittisin – ja pisin – lauttamatka on Houtskarista Iniöön. Minulla oli noin puolitoista tuntia aikaa ehtiä noin 25 km päähän Mossalan lauttarantaan tai muuten joutuisin odottamaan seuraavaa lauttaa kaksi tuntia. Matkalla olisi vielä kaksi lossia, jotka myös vaikuttaisivat etenemisvauhtiin.

Houtskarissa tiet ovat jo selkeästi kapeammat, eikä varsinaista piennarta ole juurikaan. Liikennettä oli kuitenkin vähän ja autoilijat jättivät yhä hyvin tilaa. Epäilen, että keskellä viikkoa liikkeellä oli enemmän paikallisia, jotka osaavat varoa pyöräilijöitä.

Kivimon lossille saapuessani lossi oli juuri palaamassa toiselta puolelta, joten pääsin kyytiin varsin nopeasti. Minut valtaa jotenkin nostalginen tunnelma aina lossikyydissä, koska lapsuudessani niitä oli paljon enemmän. Nykyään monet lossit on korvattu silloilla. Houtskarin osuuden toinen kyyti Mossalan lossilla olikin poikkeuksellinen, koska olin matkassa aivan yksin pyörineni. Privaattikyytiä en ole aiemmin saanutkaan.

Hieman ennen Mossalan lauttarantaa koin yllättävän kohtaamisen, kun eteeni tielle tepasteli suuri värikäs lintu. Pysähdyin hetkeksi ihailemaan fasaania, joka muina miehinä kipitteli tien yli. Lauttarantaan saavuin vajaan kymmenen minuuttia ennen kuin yhteysalus M/S Antonia rantautui. Tämä on Saariston Rengastien ainoa maksullinen lautta ja polkupyörän kanssa kyyti maksoi 12 €. Saapuvan lastin purkautuessa tuli lipunmyyjä rahastamaan meidät rannalla jonottavat.

Lauttamatka Iniöön kestää noin tunnin. Pidemmillä lauttamatkoilla on kahvio, jonne voi mennä sisälle ja päätin käydä nyt hakemassa aikani kuluksi hieman välipalaa. Sää oli ollut koko aamupäivän pilvinen ja ennen Dalenin lauttarantaan saapumista alkoi tihkuttaa hieman vettä, joten puin sadetakin päälleni.

Iniö on Saariston Rengastien syrjäisimpiä alueita ja tietkin ovat kapeita. Matkaa Dalenin lauttarannasta Kannvikin lauttarantaan on alle kymmenen kilometriä ja matkan varrella on yksi lossi. Poljin perinteisen peltomaiseman läpi Saariston Rengastien pisimmälle ja viimeiselle lossimatkalle. Yllätyksekseni huomasin kyydissä olevan pitkälti samat autot kuin M/S Antoniallakin.

Matkalla Kannvikin lauttarantaan sade alkoi muuttua kovemmaksi ja toivoinkin jo pääseväni hetkeksi sateensuojaan. Viimeiselle lauttakyydille nousi mukaan useampiakin pyöräilijöitä ja taas kerran samoja autoja kuin M/S Antonialla. Pyörällä kulkeminen ei siis ole välttämättä ollenkaan hitaampaa saaristossa.

Noin 25 minuutin matkan jälkeen saavuimme mantereelle Heponiemeen. Kevyt sade yhä piiskasi kasvoja, kun lähdin ajamaan viimeistä kilometriä Kustavin lähellä vierasvenesatamassa sijaitsevaan Peterzensiin. Päivälle kertyi ajokilometrejä 41 ja aikaa kului alle seitsemän tuntia. Olin varannut itselleni boathousen eli pienen mökin. Ensitöikseni kävin hakemassa respana toimivasta ravintolasta avaimet ja vein märät vaatteeni kuivumaan mökkiini. Majoitus oli varsin viihtyisä: mökissäni oli parisänky, pieni sohva, TV ja oma WC. Suihkut ovat saunojen yhteydessä päärakennuksen luona.

Minulla oli huutava nälkä, koska olin koko päivän aikana syönyt vain pieniä välipaloja. Kävin nopeasti suihkussa ja saunassa ja suuntasin sitten ravintolaan. Yhdessä pöydässä istui iso seurue, mutta henkilökunta oli jossain näkymättömissä. Istuin siis omaan pöytääni odottamaan. Jossain vaiheessa pari tarjoilijaa ilmestyi palvelemaan naapuripöytää, joten oletin luonnollisesti paikassa olevan pöytiintarjoilun. Tarjoilijat eivät kuitenkaan osoittaneet minua kohtaan minkäänlaista huomiota. Olin väsynyt sateessa polkemisen jälkeen, joten en itsekään varsinaisesti tehnyt itsestäni numeroa, mutta en uskonut olevani täysin näkymätönkään pienessä ravintolassa. Yli puoli tuntia istuttuani kyllästyin ja totesin, ettei minulla oikeastaan ole mielenkiintoa rahoittaa yhtään enempää paikkaa, joka ei ole kiinnostunut minusta asiakkaana. Palasin mökkiini syömään omia eväitäni, joita ei oltu ihan laskelmoitu tähän tarpeeseen. Niin viihtyisä kuin yöpaikkani ulkoisilta puitteiltaan olikin, en voi erityisemmin suositella sen palvelutasoa. Kävin nukkumaan väsyneenä ja turhautuneena.