Day 187: Little Bigelow Mountain

24,96 km (15.5 miles)
2028.8 / 2189.8 miles
East Carry Pond, ME

In the evening the weather forecast had shown rain for all day. When I woke up I rechecked and now it seemed like the rain wouldn’t start before noon. Not that I was extremely excited about the afternoon in the rain either.

I started hiking around nine. The terrain was getting less rocky, but ascending the Little Bigelow Mountain I got to do some climbing, too. I was looking down from the summit to the landscape that was covered with a veil of mist and was thinking that those clouds didn’t look like rain clouds to me. Yet another check of the forecast and the rain was postponed to 3 pm.

The downhill from this last Bigelow summit was first rocky and I was wondering where that flat and easy northern Maine terrain was that had been promised to me. The half-way down I stopped at the shelter and after that the trail finally changed more flat. The rocks and roots disappeared and I got that nice hiking pace that I had been missing. I met a SOBO, who told me with a heavy foreign accent that at the next road crossing there would be amazing trail magic. I got very excited, because I was hungry and the previous amazing trail magic was eons ago.

And the SOBO wasn’t just blowing smoke. A group of men had set up a real hiker oasis to a parking lot. They were grilling hamburgers and serving cold drinks, pasta salad, greens, fruits, potato chips and variety of Little Debbie’s baked goods (these hiker favourites contain pretty much only fat and sugar – and I mean lot of it). As the cherry on the top they had an awesome cake with a frosting that had a picture of Mount Katahdin, the map of Maine and text saying “174 miles to go!”. I sat down for quite a while to enjoy the ice cold Pepsi and the amazing food. Toro had arrived to the site just before me and told me that he was planning to go to the next shelter.

After the energizing food party I continued my hike with burst of speed. It was almost 3 pm and it slowly started to rain. I attached the umbrella to my backpack, but to my surprise the rain ended quite quickly. Once more I checked the forecast and it showed me clear skies until the evening. Well, can’t complain. I took off the umbrella and hiked on. And I was like a steam train. Not just with my determined progress, but there was also a steam cloud rising from me in the humid afternoon.

I came over couple of hills, but mostly the trail was flat. And in a good condition. I reached the West Carry Pond lean-to before 6 pm and decided to move on. Toro was staying the night at the lean-to and we discussed crossing the Kennebec River tomorrow. The river has a ferry (okay, it’s a canoe, but called a ferry) that is operated by the ATC and it takes hikers across the river from 9 am to 2 pm during the high season. That means you must be at the river before 2 pm to catch the ferry. I said that 14 miles would be way too much for me in the morning, but Toro was convinced that he could do it if he got up early enough. My plan was to get at least within 10 miles from Kennebec River or hike until it starts to rain.

The trail stayed flat and I was able to keep a good pace. When the sun was setting after seven, I put the head torch on. I felt energetic and was on a great mood. Listening to my ABBA playlist I went on dancing on the bog bridges that took me across some wetlands.

As I arrived to the north end of East Carry Pond I saw an excellent tent spot right next to the trail. It was half past eight and I was pondering if I would like to hike some more or not. There was rain on the forecast for tomorrow, but also for tonight. I was a little less than 10 miles from the Kennebec River, which meant that with an early start I should get there easily when the terrain was so flat. I wasn’t sure if there would be any good tent spots coming, so I finally decided to put up the camp. I had to accommodate one rock and a tree stump to my vestibule, but otherwise my campsite was terrific. It shouldn’t be flooding either, if it would be raining heavily during the night.

In the warm evening I sat for a while in the doorway of my tent and massaged my numb foot soles with a spiky ball. Just when I closed the tent door it started to rain. My timing and decision to camp had been perfect.

Sääennuste oli illalla näyttänyt sadetta koko päiväksi. Herätessäni tarkistin asian ja sateen alku oli siirtynyt puoleen päivään. En ollut kuitenkaan erityisen innoissani iltapäivästäkään vesisateessa.

Lähdin vaeltamaan yhdeksän aikoihin. Maasto muuttui hieman vähemmän kivikkoiseksi, mutta noustessa Little Bigelow Mountainille sai vielä pariin otteeseen kiivetäkin. Katselin huipulta usvaharson peittämää maisemaa ja mietin, etteivät pilvet olleet sadepilvien näköisiä. Vilkaisin taas sääennustetta ja sateen alku oli siirtynyt kolmen paikkeille.

Alamäki tältä viimeiseltä Bigelow-huipulta oli alkuun kallioista ja mietin, etteikö se pohjoisen Mainen mainostettu helppo maasto ala milloinkaan. Pysähdyin rinteen puolivälissä shelterillä ja sieltä jatkaessani muuttui polku tasaisemmaksi. Kivet ja juurakot katosivat ja pääsin kaipaamaani hyvään vaellusvauhtiin. Vastaan tuli SOBO, joka voimakkaalla aksentilla puhuen kertoi seuraavalla tiellä olevan erinomaista trail magicia. Innostuin valtavasti, koska minulla oli nälkä ja edellisestä kunnon trail magicista oli aikaa.

Eikä mainostus ollut turhaa. Miesporukka oli pystyttänyt parkkipaikalle kunnon keitaan, jossa he paistoivat hampurilaisia sekä tarjosivat kylmiä juomia, pastasalaattia, vihanneksia, hedelmiä, sipsejä ja erilaisia Little Debbie’s -leivonnaisia (nämä vaeltajien vakioherkut sisältävät luultavasti vain rasvaa ja sokeria – paljon). Kaiken kruunasi aivan upea täytekakku, jonka kuorrutuksessa oli kuvattu Mount Katahdin, Mainen kartta ja teksti “174 miles to go!”. Istuin nauttimassa kylmästä Pepsistä ja monipuolisesta ruokatarjonnasta. Hieman minua ennen paikalle oli tullut myös Toro, joka kertoi tähtäävänsä seuraavalle shelterille.

Energisoivan ruokahetken jälkeen lähdin aivan uusi vaihde päällä puskemaan eteenpäin. Kello alkoi tulla kolme ja taivaalta rupesi ripsimään vettä. Kiinnitin sateenvarjon reppuun, mutta yllätyksekseni sade loppuikin hyvin pian. Vilkaisin taas sääennustetta, joka näytti nyt poutaa iltaan asti. No, hyvä näin. Irrotin sateenvarjon ja jatkoin matkaa. Olin kuin höyryjuna. Enkä pelkästään määrätietoisella etenemiselläni vaan minusta myös nousi kunnon höyrypilvi kosteassa iltapäivässä.

Nousin parin mäen yli, mutta suurelta osalta reitti oli tasaista. Ja jopa hyvää polkua. Olin West Carry Pond -laavulla ennen kuutta, joten päätin jatkaa matkaa. Toro oli jäämässä laavulle yöksi ja keskustelimme huomisesta Kennebec-joen ylittämisestä. Kyseisellä joella on siis ATC:n operoima lautta (tai oikeammin ehkä kanootti), joka kuljettaa vaeltajia sesonkiaikaan yli klo 09-14. Joelle pitäisi siis ehtiä ennen kello kahta. Sanoin 14 mailia olevan minulle liikaa aamupäiväksi, mutta Toro uskoi selvityvänsä siitä, jos nousisi aikaisin. Minun suunnitelmani oli päästä ainakin 10 mailin päähän Kennebec-joesta tai vaeltaa edes siihen asti kunnes alkaisi sataa.

Polku jatkui tasaisena ja pystyin pitämään yllä hyvää vauhtia. Auringon laskiessa seitsemän jälkeen laitoin otsalampun päähäni. Tunsin itseni energiseksi ja olin hyvällä tuulella. Kuuntelin ABBA-soittolistaa ja tanssin suoalueen ylittävillä pitkospuilla.

Tullessani East Carry Pondin pohjoispäähän näin polun vieressä hyvän telttapaikan. Kello oli puoli yhdeksän ja pohdin haluaisinko vielä jatkaa. Huomiseksi oli luvattu sadetta, mutta toisaalta nytkin sade voisi alkaa milloin tahansa. Olin hieman alle kymmenen mailin päässä Kennebec-joesta, joten aikaisella aloituksella minun pitäisi ehtiä sinne helpossa maastossa hyvin. En ollut varma olisiko yhtä hyviä telttapaikkoja enää luvassa, joten päätin leiriytyä. Toki yhden kiven ja kannon sovittelin absidiin, mutta muuten telttapaikka oli erinomainen. Se ei luultavammin myöskään tulvisi vaikka yöllä sataisi rankastikin.

Istuin lämpimässä illassa hetken teltan oviaukossa ja hieroin tunnottomia jalkapohjia piikkipallolla. Juuri vetäessäni teltan oven kiinni alkoi sataa. Ajoitukseni ja leiriytymispäätökseni näytti olleen erinomainen.