Day 167: Franconia Ridge

16,43 km (10.2 miles)
1827.2 / 2189.8 miles
Stealth campsite, NH

Translation available later.

JFRM-2017-08-0272.jpg
JFRM-2017-08-0273.jpg
JFRM-2017-08-0275.jpg
JFRM-2017-08-0276-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0280-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0283-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0289-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0301.jpg
JFRM-2017-08-0302.jpg
JFRM-2017-08-0303.jpg
JFRM-2017-08-0304.jpg
JFRM-2017-08-0305.jpg
JFRM-2017-08-0308.jpg
JFRM-2017-08-0309.jpg
JFRM-2017-08-0311.jpg
JFRM-2017-08-0313.jpg
JFRM-2017-08-0314-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0322.jpg
JFRM-2017-08-0323-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0329.jpg
JFRM-2017-08-0330.jpg
JFRM-2017-08-0332.jpg
JFRM-2017-08-0334.jpg
JFRM-2017-08-0335.jpg
JFRM-2017-08-0336-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0346.jpg
JFRM-2017-08-0347-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0353-Pano.jpg

White Mountainsilla on kaksi kohdetta, jonne erityisesti toivoisi hyvää säätä: Franconia Ridge ja Mount Washington. Molemmat ovat tietysti maisemallisempia aurinkoisena päivänä, mutta molemmat voivat olla vaarallisia paikkoja huonolla säällä.

Toiveeni näytti toteutuvan Franconia Ridgen osalta. Herätessäni levottomasti nukutun yön jälkeen olivat vuoret aamulla pilvessä, mutta sääennuste lupasi selkenevää. Matkustin muutaman muun vaeltajan kanssa The Notch Hostellilta aamun shuttle-kyydillä takaisin AT:lle ja lähdin nousemaan pitkää ylämäkeä.

Istuessani kivellä pitämässä pientä taukoa käveli ohitseni päivävaeltaja. Mies pysähtyi kohdalleni ja kysyi olinko läpivaeltamassa. Hän sanoi haluavansa tehdä trail magicia, mutta hänellä ei ollut ruokaa tarjota. Niinpä hän suureksi yllätyksekseni kaivoi esiin lompakkonsa ja lykkäsi käteeni $20 setelin. Ihmeissäni kiitin miestä ja päätin käyttää rahan trail magicin hengessä ruokaan.

Noustuani reilut 1000 m vertikaalia tulin päivän ensinmäiselle huipulle, Little Haystack Mountainille. Sieltä alkoi puurajan yläpuolella kulkeva Franconia Ridge Mount Lincolnin yli Mount Lafayettelle. Aamun pilvet olivat väistyneet ja näkyvyys harjanteella oli hyvä. AT kulkee harjanteen muotoja noudattaen ylös ja alas, päätyen reilun 1600 m korkeuteen Mount Lafayetten huipulla.

Suojaisissa paikoissa oli jopa kuuma, mutta muuten harjanteella puhalsi voimakas tuuli. Näköalat olivat varmasti näyttävimmät tähän mennessä koko AT:lla ja niitä sai ihailla koko harjanteen poikkikulun ajan. Mieleeni muistui monta hienoa harjannekiipeilykokemusta alpeilla: Grossglocknerin huippuharjanne, Watzmannin poikkikulku, Hoher Göllin nousu ja ennen kaikkea Jubiläumsgratin kiipeäminen. Franconia Ridge ei toki ollut näiden tapaan kiipeilyllisesti haastava, mutta näyttävä harjanne se on silti.

Saapuessani Mount Lafayetten huipulle tapasin ystäväni Mojon. Vietimme hetken aikaa yhdessä huipulla, kunnes hän lähti laskeutumaan minun jäädessä vielä pitämään lounastaukoa.

Mojo oli sanonut aikovansa Mount Garfieldin pohjoispuolella olevalle shelterille. Oma alkuperäinen tavoitteeni oli mennä vähintään kyseisen vuoren eteläpuolella olevalle lammelle, mutta ajattelin ehkä ajan salliessa mennä koko vuoren yli.

Laskeutuessani Mount Lafayettelta ohitseni kulki kaksi päivävaellusvarusteissa olevaa nuorta naista. Ihmettelin mielessäni heidän mentyä ohi, että minneköhän olivat suuntaamassa, kun edessä ei tietääkseni ollut niin sanotusti mitään. Huomattavasti myöhemmin saavutin naiset juuri kun he olivat kääntymässä kaksi muuta läpivaeltajaa tavattuaan takaisinpäin. Sain kuulla näiltä miehiltä naisten kai olleen matkalla Mount Lafayettelle ja menneen jossain väärään suuntaan. Mietimme yhdessä, että naiset eivät kyllä ehtisi alas vuorelta ennen pimeää mitenkään. Emmekä tienneet oliko heillä otsalamppujakaan. Kännykät toivottavasti olivat. Jatkaessani eteenpäin pyöri mielessäni, että olisi pitänyt tiedustella naisten päämäärää jo ensikohtaamisella tai toisaalta olisin voinut lainata heille otsalampun ja pyytää postittamaan sen Gorhamiin. Itse pärjäisin sen aikaa ilmankin. Miksi hyvät ideat tulevat aina myöhässä? Toivottavasti nämä naiset löysivät turvallisesti perille.

Tulin Garfield Pondille ennen kuutta ja päätin heittää itseni vielä Mount Garfieldin yli. Nousua oli vain noin 250 m vertikaalia, mutta rinne oli jyrkkä molemmin puolin. Ylämäet ovat kuitenkin alkaneet sujua, joten Tuntematonta sotilasta kuunnellen tahkosin ylös päin. Mount Garfieldin laelta avautui upea näkymä Franconia Ridgelle. Tuntui aivan uskomattomalta, että olin kulkenut koko näkemäni matkan yhdessä päivässä. Maaston muodot asettuivat jotenkin oikeaan skaalaan, kun näki selkeästi oman reittinsä.

Laskeutuessani kuljin pohjoispuolella olevan shelterin ohi. Olisin toki voinut jäädä sinnekin yöksi, mutta halusin mielummin saada alamäen tehdyksi ja etsiä oman telttapaikan. Monet White Mountainsin sheltereistä ja teltta-alueista ovat maksullisia. Ongelma ei niinkään ollut se, ettenkö olisi voinut yöpymisestä maksaa sen $10, mutta halusin olla omassa rauhassa.

Alamäki olikin todella jyrkkää kivikkoa ja osittain AT kulki pientä puroa pitkin. Tai toisinpäin – miten sen nyt haluaa ajatella. Joka tapauksessa vesi teki kivet liukkaiksi ja yritin laskeutua varovaisesti. Päästyäni alamäen loppuun tulin hieman tasaisemmalle alueelle, josta olin ajatellut etsiä telttapaikkaa. Löysinkin aivan mainion paikan juuri suunnittelemastani kohtaa. Päivän saavutukset tuntuivat hyvältä vaikka jalkaterät olivat hellänä pitkän laskeutumisrupeaman jäljiltä. Puin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa yöksi päälle pitkähihaisen paidan, koska ilta oli selvästi viileä. Pitkät kalsarit ja paksut sukat olin ottanut jo jonkin aikaa sitten yökäyttöön. Pimeän tullen lämpimän makuupussin lempeään kutsuun oli helppo vastata.

Leave a comment

Leave a Reply