Day 154: Killington

14,52 km (9 miles)
1702.7 / 2189.8 miles
Inn at Long Trail, Killington, VT

Translation available later.

Kuulas aamu. Taivas oli korostuneen sininen ja ilma hieman viileä, mutta ei kylmä. Nautin täydellisestä aamuhetkestä, omasta rauhasta ja olemassaolon tunteesta. Tässä, nyt.

Tunsin olevani virkeä ja hyvässä vireessä lähtiessäni vaeltamaan. Kuusien tuoksun keskellä kävelin Killington-vuoren huippuharjannetta pitkin shelterille. Iloani lisäsi, kun huomasin shelterillä yöpyneen ison joukon esiteini-ikäisiä poikia. Olin entistäkin tyytyväisempi viimeöiseen telttapaikkaani. Täytin juomarakkoni shelterin viereisestä lähteestä ja jatkoin matkaa alamäkeen.

Olin kai ajatellut ihanan raikkaan sään säilyvän, mutta alemmas tullessa päivä alkoi muuttua taas hikisen nihkeäksi. Ylitettyäni Rutlandiin vievän tien tapasin metsässä kaksi vaeltajaa, joista toinen oli minulle entuudestaan tuttu. Miehet olivat juuri palanneet kaupungista ja istuivat tyhjentämässä siideritölkillisiä. Istuin juttelemaan ja jäinkin siihen joksikin aikaa, kun ei ollut kiire minnekään.

Päämääräni oli Killingtonin kylässä oleva Inn at Long Trail. Olin soittanut sinne eilen kyselläkseni huonevarauksista, mutta sain tietää, ettei vaeltaja-alennuksella voisi tehdä varausta. Minulle oli kuitenkin kerrottu, että huoneita oli reilusti vapaana. Niinpä yöpaikkani ei ollut täysin varma saapuessani puolen mailin sivupolun kautta majapaikkaan.

Sain itselleni huoneen rakennuksen ylimmästä kerroksesta. Raahasin tavarani huoneeseen ja otin muodonmuutoksellisen suihkun, jolla vaeltajasta tulee hetkeksi normaali ihminen. Menin alakerran baariin ajatuksenani syödä lounaaksi jotain pientä ja myöhemmin erikseen illallista. “Jokin pieni” oli juustolla kuorrutettuja kananachoja, joista olisi riittänyt syötäväksi neljälle ihmiselle tai kahdelle vaeltajalle. Syödessäni tätä valtavaa ruokakasaa liittyi seuraani paikallinen high schoolin opettaja. Hän halusi tarjota minulle sekä hieman myöhemmin paikalle ilmaantuneille Seawolfille ja Alchemistille Guinnessia. Eipä minulla ollut erityistä syytä kieltäytyä, joten sain sitten päiväoluenkin samalla.

Tarkoituksenani oli ollut illalla hoitaa joitakin asioita, mutta väsyin taistelemaan pätkivän nettiyhteyden kanssa. Niinpä lähinnä torkuin huoneessani osaamatta ryhtyä mihinkään järkevään toimintaan. Ehkä jatkuva ylirasitus ja epämääräinen ravitsemustilanne johtaa siihen, että ruokaa saatuaan aivot tuntuvat kytkeytyvän pois päältä.

Leave a comment

Leave a Reply