Day 154: Killington

14,52 km (9 miles)
1702.7 / 2189.8 miles
Inn at Long Trail, Killington, VT

A clear morning. The blue of the sky was accentuated and the air a bit cool, but not cold. I enjoyed the perfect morning moment, my own sense of peace and feelings of existence. Here, now.

I felt myself to be lively and in a good mood as I started hiking. I walked the ridge of Killington mountain to the shelter surrounded by the scent of the fir trees. My joy was added to when I noticed that a large group of pre-teen boys had spent the night at the shelter. I was even more satisfied with my choice of camping location the night before. I filled my water bladder from the spring by the shelter and continued my way down the hill.

I had probably thought the wonderfully fresh weather would last, but as I came down the day started to become sweaty and moist again. After I crossed the road to Rutland I met two hikers in the woods, one of whom was familiar. The men had just returned from town and were emptying cans of cider. I sat to chat, and stayed for a while, because I wasn’t in a hurry to go anywhere.

My destination was Inn at Long Trail in Killington. I had called there yesterday to ask about reservations, but I learned that with the hiker discount I couldn’t make a reservation. I had been told though that there were plenty of free rooms. So my place for the night wasn’t completely sure as I arrived at the lodging place via a half mile side trail.

I got a room for myself on the top floor of the building. I dragged my things to the room and took a transformative shower, by which a hiker becomes a normal person momentarily. I went downstairs to the bar with the intention to eat something small for lunch, and dinner later. “Something small” was cheese covered chicken nachos which would have been enough to feed four people, or two hikers. As I ate this enormous pile of food, a local high school teacher joined me. He wanted to treat me, and Seawolf and Alchemist who arrived shortly after, to a Guinness. I didn’t have any reason to refuse, so I got a daytime beer, too.

My intention had been to take care of some things in the evening, but I got tired of fighting the spotty internet connection. So I mainly dozed in my room without being able to get started on any kind of productive action. Maybe the constant over exertion and uncertain nutrition situation leads to my brain turning off once I get food.

JFRM-2017-08-0021.jpg
JFRM-2017-08-0022.jpg
JFRM-2017-08-0023.jpg
JFRM-2017-08-0024.jpg
JFRM-2017-08-0029-Pano.jpg
JFRM-2017-08-0026.jpg

Kuulas aamu. Taivas oli korostuneen sininen ja ilma hieman viileä, mutta ei kylmä. Nautin täydellisestä aamuhetkestä, omasta rauhasta ja olemassaolon tunteesta. Tässä, nyt.

Tunsin olevani virkeä ja hyvässä vireessä lähtiessäni vaeltamaan. Kuusien tuoksun keskellä kävelin Killington-vuoren huippuharjannetta pitkin shelterille. Iloani lisäsi, kun huomasin shelterillä yöpyneen ison joukon esiteini-ikäisiä poikia. Olin entistäkin tyytyväisempi viimeöiseen telttapaikkaani. Täytin juomarakkoni shelterin viereisestä lähteestä ja jatkoin matkaa alamäkeen.

Olin kai ajatellut ihanan raikkaan sään säilyvän, mutta alemmas tullessa päivä alkoi muuttua taas hikisen nihkeäksi. Ylitettyäni Rutlandiin vievän tien tapasin metsässä kaksi vaeltajaa, joista toinen oli minulle entuudestaan tuttu. Miehet olivat juuri palanneet kaupungista ja istuivat tyhjentämässä siideritölkillisiä. Istuin juttelemaan ja jäinkin siihen joksikin aikaa, kun ei ollut kiire minnekään.

Päämääräni oli Killingtonin kylässä oleva Inn at Long Trail. Olin soittanut sinne eilen kyselläkseni huonevarauksista, mutta sain tietää, ettei vaeltaja-alennuksella voisi tehdä varausta. Minulle oli kuitenkin kerrottu, että huoneita oli reilusti vapaana. Niinpä yöpaikkani ei ollut täysin varma saapuessani puolen mailin sivupolun kautta majapaikkaan.

Sain itselleni huoneen rakennuksen ylimmästä kerroksesta. Raahasin tavarani huoneeseen ja otin muodonmuutoksellisen suihkun, jolla vaeltajasta tulee hetkeksi normaali ihminen. Menin alakerran baariin ajatuksenani syödä lounaaksi jotain pientä ja myöhemmin erikseen illallista. “Jokin pieni” oli juustolla kuorrutettuja kananachoja, joista olisi riittänyt syötäväksi neljälle ihmiselle tai kahdelle vaeltajalle. Syödessäni tätä valtavaa ruokakasaa liittyi seuraani paikallinen high schoolin opettaja. Hän halusi tarjota minulle sekä hieman myöhemmin paikalle ilmaantuneille Seawolfille ja Alchemistille Guinnessia. Eipä minulla ollut erityistä syytä kieltäytyä, joten sain sitten päiväoluenkin samalla.

Tarkoituksenani oli ollut illalla hoitaa joitakin asioita, mutta väsyin taistelemaan pätkivän nettiyhteyden kanssa. Niinpä lähinnä torkuin huoneessani osaamatta ryhtyä mihinkään järkevään toimintaan. Ehkä jatkuva ylirasitus ja epämääräinen ravitsemustilanne johtaa siihen, että ruokaa saatuaan aivot tuntuvat kytkeytyvän pois päältä.

Leave a comment

Leave a Reply