Day 152: Rock Garden

19,79 km (12.3 miles)
1680.4 / 2189.8 miles
Minerva Hinchey Shelter, VT

I had mentally prepared for rain. Yesterday morning the forecast had shown rain for the upcoming days, and after that I had not gotten service to confirm. The forecasts on the AT change frequently, but usually it can be trusted for a couple of days’ worth.

The day turned out to be sunny though, and along with that unexpectedly warm. I imagined a long day ahead of me, but my heat tolerance had a different opinion. It wasn’t unbearably hot, but somehow draining and I had to take many breaks.

As I ascended to White Rocks I first saw a smaller and then a larger area where people had stacked rocks. Two hikers were arranging their own stacks in the second “rock garden” as I passed. I didn’t comment on their doings, but I am against rock stacking in principle, because it, among other things, promotes erosion. I had not understood why people complained about rock stacking, but after reading an article about the topic my opinion on it changed. Still I admit that the stacks are interesting to look at.

I felt myself already fairly tired as I started to climb the third Bear Mountain on the AT. My drinking water had run low and I was sweating on the long uphill trying to conserve water. I had thought possibly to go past the next shelter, but on this uphill it became clear that I would only go as far as the shelter. I was tired and my head hurt.

Getting to the shelter was relief. I finally got wonderful, cold spring water and met a few familiar AT hikers, and a couple of Long Trail hikers I had met yesterday. Of course my evening tasks weren’t accomplished with Martha Steward precision.

For the first time the rope for my food sack got stuck in the tree. So badly that I couldn’t get it down. I tried to puzzle out the situation for a time, and nothing seemed to work. For a bit I started to wonder how I would do without the rope, until I realized I could just cut it and keep most. So I lost about 4 meters of rope and a carabiner to the tree. I took a small equipment carabiner from my pack, and successfully rigged it to another tree.

After this episode the Long Trail hikers noticed a dead tree near the tent spaces that was a bit worrying, its top resting against the tree next to it. I myself am bad at remembering to check above when picking a spot, and these standing dead trees can cause problems. The women decided to move their own tents to another spot, because the treetop would be clear to fall on them if it were to come down in that direction. I looked at my spot for a bit, but decided that in my opinion I was near sufficiently healthy, large pine trees. Although I did get a bit nervous that night from a squeaking I heard outside. I didn’t know what was causing it (I had heard there were possibly porcupines near the shelter), but my imagination painted a picture of super beetles loudly crunching on a tree.

Olin varautunut henkisesti sateeseen. Eilen aamulla katsomani sääennuste oli näyttänyt sadetta lähipäiviksi ja sen jälkeen en ollut saanut kenttää tarkastaakseni asian. Sääennusteet nimittäin muuttuvat AT:n alueella hyvin paljonkin, mutta yleensä pari päivää eteenpäin ennusteeseen voi luottaa.

Päivästä tuli kuitenkin aurinkoinen ja sitä myötä odottamattoman lämmin. Kuvitelmissani oli mahdollisesti pitkä päivä, mutta kuumuudenkestokykyni oli eri mieltä. Sää ei ollut sietämättömän kuuma, mutta jotenkin uuvuttava ja jouduin pitämään taukoja usein.

Noustessani White Rocksille näin ensin pienemmän ja pian isomman alueen, jolle ihmiset olivat kasanneet kiviä pinoiksi. Kaksi vaeltajaa oli taiteilemassa omia kasojaan jälkimmäiseen kivipuutarhaan kulkiessani ohi. En kommentoinut heidän puuhiaan, mutta pääasiassa olen kivien kasaamista vastaan, koska se mm. edesauttaa eroosiota. En aiemmin ymmärtänyt miksi ihmiset valittavat kivien kasaamisesta, mutta luettuani erään artikkelin aiheesta mielipiteeni asiasta muuttoui. Silti myönnän, että kivikasat ovat yhä mielestäni kiehtovan näköisiä.

Tunsin itseni jo valmiiksi melko väsyneeksi lähtiessäni nousemaan jo kolmannelle AT:lla olevalle Bear Mountainille. Juomaveteni oli päässyt vähiin ja hikoilin pitkässä ylämäessä yrittäen säästellä vettä. Olin ajatellut mennä mahdollisesti hieman seuraavan shelterin ohi, mutta tässä ylämäessä tuli selväksi, että kävelisin vain shelterille asti. Olin väsynyt ja päätä särki.

Shelterille saapuminen oli helpotus. Sain vihdoin ihanan kylmää lähdevettä ja tapasin myös muutaman tutun AT:n vaeltajan ja kaksi eilen tapaamaani mukavaa Long Trailin vaeltajaa. Tosin iltapuuhat eivät menneet aivan kuin Strömsössä.

Ensimmäisen kerran ruokasäkkini naru jäi jumiin puuhun. Ja niin pahasti, etten saanut sitä pois. Yritin askarrella aikani, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Hetken ehdin jo miettiä miten pärjäisin ilman narua, kunnes tajusin voivani tietenkin katkaista sen ja säästää suurimman osan. Niinpä menetin noin 4 m narua ja sulkurenkaan puulle. Otin repusta pienen varustesulkurenkaan ja viritin sen avulla narun lopun onnistuneesti toiseen puuhun.

Tämän episodin jälkeen Long Trailin vaeltajat huomasivat telttapaikkojen lähellä hieman huolestuttavan pystyyn kuolleen puun, jonka yksi kookas latva roikkui viereisen puun varassa. Muistan itse huonosti katsoa ylös telttapaikkaa valitessa ja nämä pystyyn kuolleet puut voivat silloin aiheuttaa ongelmia. Naiset päätyivät siirtämään omat telttansa toiseen kohtaan, koska irtonainen latva olisi siihen suuntaan kaatuessaan vapaa putoamaan heidän päälleen. Katsastelin omaa paikkaani hetken, mutta totesin olevani mielestäni riittävästi terveiden kookkaiden mäntyjen katveessa. Tosin hieman levottoman olon illalla teki ulkoa kuuluva narskutus. En tiennyt sen aiheuttajaa (kuulin shelterin lähellä olevan mahdollisesti piikkisikoja), mutta mielikuvitus tietysti maalaili kuvaa puuta äänekkäästi nakertavista superkuoriaisista.