Day 147: Split Rock

22,35 km (13.9 miles)
1612.2 / 2189.8 miles
Melville Nauheim Shelter, VT

Translation available later.

Nukuin aamulla pidempään kuin olin ajatellut, mutta toisaalta olin tyytyväinen hyviin yöuniin. Yö oli edellistä lämpimämpi, mutta olin silti pukenut sukat ja pitkät kalsarit, mikä ei ollut yhtään liikaa.

Olin juuri saanut tavarani pakattua, kun alkoi kuulua sateen ropinaa. Seison hetken kuulostelemassa kovenisiko sade, mutta sitä ei tuntunut tulevan lehtien läpi. Laitoin sadesuojan repun päälle, mutta en virittänyt vielä sateenvarjoa.

Vaeltajat ovat antaneet Vermontin osavaltiolle lempinimeksi Vermud eli Vermuta. Tämä osoittautui paikkaansa pitäväksi, koska AT oli monin paikoin todella mutainen. Pidin kuitenkin enemmän mudasta kuin kivikosta, koska mutainen maasto oli kosteudestaan huolimatta pehmeää jalan alla.

Sade yltyi aamupäivän aikana ja ennen pitkää laitoin sadehameen päälleni ja viritin sateenvarjon reppuuni. Tämä herätti suurta ihmetystä ja kiinnostusta useissa vastaantulevissa etelään suuntaavissa vaeltajissa, SOBOissa. Moni sanoi, ettei ollut aiemmin nähnyt vaellussateenvarjoa. Olin tästä yllättynyt, koska aika monilla meillä pohjoiseen suuntaavilla, NOBOilla, on sateenvarjo.

Maasto ei ollut vaikeaa, mutta jotkut mutaisimmat kohdat hieman hidastivat vauhtia. Kengät olivat kastuneet läpi ja housunlahkeet olivat mutakerroksen peittämät. Pidin lounastauon Congdon Shelterillä tavoitteenani ehtiä ennen pimeää vielä seuraavalle shelterille.

Laskeutuminen illalla Harmon Hilliltä kohti Benningtonia vievää tienristeystä oli jyrkkä. Pitkällä matkalla oli korkeita kivisiä askelmia, joilla täytyi liikkua varoen liukkauden takia. Jalkapohjat eivät myöskään oikein pitäneet kovassa kivikossa laskeutumisesta. Jontkan pohjalle päästyä edessä oli tietenkin vastaava jyrkkä nousu ylös. Olin jo aika väsynyt ja ilta alkoi hämärtyä könytessäni mäkeä ylös. Sumuisessa metsässä tuli hetkittäin pimeää ja hetkittäin auringon viimeiset säteet muuttivat usvan kullankeltaiseksi. Matkalla oli parikin todella hyvää telttapaikkaa, jonne olisin saattanut jäädä ellei minun olisi veden takia tarvinnut jatkaa shelterille asti.

Olin helpottunut tullessani kahdeksan aikaan purolle, jonka lähellä shelter oli. Olin vaeltanut kymmenen tuntia, mikä ei ole poikkeuksellista, mutta olin väsynyt. Pimeän tullessa pystytin teltan shelterin taakse ja olin onnellinen kasatessani vakioillalliseni, tonnikalatortillan.

Leave a comment

Leave a Reply