Day 143: Finerty Pond

27,15 km (16.9 miles)
1553.2 / 2189.8 miles
Stealth campsite, MA

Giving up seems to have some kind of magic. When I give up and give myself permission to get away with less, suddenly I’m capable of more than I expected. This has occurred on every one of my long days. Often it is said that most of hiking the AT is psychological and this phenomenon is probably an example of just that.

I knew this morning that I had two choices: do about a 20 mile day and get to Dalton tomorrow, or do less and get to Dalton the day after tomorrow. I wanted to spend the night in town because I knew the next opportunity for laundry wouldn’t be until somewhere in Vermont. And in the latter scenario I would be wasting a day. In reality, one day doesn’t make any difference, but the recent heat (thus slow going) has already added days unnecessarily frequently. I didn’t think the longer day was realistic though, because I had been doing shorter days recently.

However, the morning started with a good pace. A really good pace. The mostly downhill route and overcast weather made it possible to churn out miles efficiently. As I ascended to Cobble Hill I saw a lot of day hikers, and even chatted with one group for a bit. As I started to descend I crossed a road and as I was scanning to see here the AT picked up again on the other side I saw a small sign: “Trail Stand, Soda & Snacks”. At the end of the road was a small stand and I saw a couple of hikers next to it at a picnic table.

So the family in the house next door had set up a self-service kiosk, from which one could get cold soda, chips, fruit snacks, fruit, and eggs for a small price. There was also an extension cord for charging electronics. This was a delightful surprise and I sat contentedly drinking cold cola. The mom from the house next door came to chat with us and told us they had moved into the run down house a couple of years ago, and completely remodeled it. She was about to go to the store and said there was room in the car. I declined this tempting offer, as I was still thinking I might get to my mile goal today.

And it really started to seem that way. As I left to continue on I crossed a field, and four SOBOs, Maine to Georgia hikers, came toward me. To my surprise the four of them arranged them in a choreographed way on both sides of the trail, and upon seeing my expression one called “we’ve been practicing this”. As I laughed and walked between them, they raised up their hiking sticks and yelled “The Southbounders greet you!”

In the afternoon I passed Upper Goose Pond Cabin which would also have been a tempting place to spend the night. This particular shelter has a caretaker, who makes pancakes for hikers in the morning. I had eaten so well the previous day though, that it was easy to pass this temptation. I continued up the hill going over Becket Mountain and Walling Mountain. When I arrived at the shore of beautiful Finerty Pond dusk started to arrive. There would have been one good place to pitch a tent on the shore, but there was a no camping sign, of course. I climbed a bit up from the pond and eventually found a spot for my tent. The total for the day was 19 miles, which is one of my longest days. After eating a double dinner I contentedly flopped into my tent. Tomorrow I would get into Dalton, and this would be the last night on the broken air mattress.

JFRM-2017-07-9796.jpg
JFRM-2017-07-9798.jpg
JFRM-2017-07-9800.jpg
JFRM-2017-07-9801.jpg
JFRM-2017-07-9802.jpg
JFRM-2017-07-9804.jpg
JFRM-2017-07-9805.jpg
JFRM-2017-07-9806.jpg
JFRM-2017-07-9807.jpg
JFRM-2017-07-9808-Pano.jpg

Luovuttamisessa tuntuu olevan jotain taikaa. Kun luovutan ja annan itselleni luvan päästä helpommalla, yllättäen pystynkin enempään kuin odotin. Tämä on nimittäin toteutunut jokaisen pitkän päiväni kohdalla. Usein sanotaan, että suurin osa AT:n läpivaeltamisesta on psykologista ja tämä ilmiö on kai juurikin esimerkki siitä.

Tiesin aamulla minulla olevan kaksi vaihtoehtoa: tehdä noin 20 mailin päivä ja päästä Daltoniin huomenna tai tehdä vähemmän ja päästä Daltoniin ylihuomenna. Halusin viettää kaupungissa yön, koska seuraava pyykinpesumahdollisuus olisi vasta jossain Vermontissa. Ja jälkimmäisessä skenaariossa tuhlaisin yhden päivän. Periaatteessa yhdellä päivällä ei ole mitään väliä, mutta viimeaikojen helteet (eli hidas etenemiseni) ovat lisänneet päiviä jo tarpeettoman paljon. En kuitenkaan pitänyt pitkää päivää realistisena, koska olen tehnyt lyhyempiä päiviä viimeaikoina.

Aamu lähti kuitenkin hyvällä vauhdilla. Todella hyvällä vauhdilla. Paljolti alaspäin viettävä reitti ja pilvinen sää mahdollistivat mailien tahkoamisen tehokkaasti. Noustessani Cobble Hillille näin paljon päivävaeltajia ja juttelinkin yhden porukan kanssa hetken. Lähtiessäni laskeutumaan ylitin tien ja vilkuillessani missä kohtaa AT jatkuu tien toisella puolella näin pienen kyltin: “Trail Stand, Soda & Snacks”. Tien varressa oli pieni koju ja näin pari vaeltajaa sen vieressä picnic-pöydän ääressä.

Viereisen talon asukkaat olivat siis perustaneet itsepalvelukioskin, josta sai pikkurahalla kylmää limpparia, sipsejä, fruit snackseja, hedelmiä ja kananmunia. Lisäksi tarjolla oli jatkojohto kännyköiden lataamiseen. Tämä oli loistava yllätys ja istuin tyytyväisenä juomassa kylmää colaa. Talossa asuvan perheen äiti kävi juttelemassa kanssamme ja kertoi heidän muuttaneen ränsistyneeseen taloon pari vuotta sitten ja remontoineen sen täysin. Hän oli lähdössä kauppareissulle ja sanoi kyytiin mahtuvan. Jätin houkuttelevan tarjouksen välistä, koska ajattelin ehkä kuitenkin pääseväni mailitavoitteeseeni tänään.

Ja siltä tosiaan alkoi näyttää. Lähtiessäni jatkamaan kuljin pellon yli ja vastaani tulin neljä southbounderia, SOBOa, eli Mainesta Georgiaan kulkevia läpivaeltajia. Yllätyksekseni nämä neljä asettuivat koreografioidusti polun molemmin puolin ja ilmeeni nähdessään yksi huikkasi: “me olemme harjoitelleet tätä”. Kävellessäni nauraen heidän välistään he nostivat vaellussauvansa ylös ja huusivat: “Southbounderit tervehtivät!”

Ohitin iltapäivällä Upper Goose Pond Cabinin, joka olisi myöskin ollut houkutteleva yöpaikka. Kyseisellä shelterillä on caretaker, joka paistaa vaeltajille aamupalaksi pannukakkuja. Olin kuitenkin eilen syönyt niin hyvin, että tämä houkutus oli helppo ohittaa. Jatkoin ylämäkeen kulkien yli Becket Mountainin ja Walling Mountainin. Saapuessani kauniin Finerty Pondin rantaan alkoi pikkuhiljaa hämärtää. Lammen rannalla olisi ollut yksi hyvä telttapaikka, mutta sen kohdalla oli tietenkin telttailukieltomerkki. Nousin hieman ylemmäs lammelta ja löysin lopulta itselleni telttapaikan. Päivän saaliiksi tuli yli 19 mailia, mikä on yksi pisimmistä päivistäni. Kellahdin tyytyväisenä telttaani syötyäni tuplaillallisen. Huomenna pääsisin Daltoniin ja tämä olisi viimeinen yö rikkinäisellä ilmapatjalla.

Leave a comment

Leave a Reply