Day 118: Kunkletown

21,39 km (13.3 miles)
1270.0 / 2189.8 miles
Stempa House, Kunkletown, PA

I had slept very poorly. Regardless of what position I was in, something hurt: on my stomach my ankle hurt, on my side my tensor fascia latae muscle started to cramp, and I couldn’t fall asleep lying on my back. So I spent the night twisting from one position to another, and in the morning I felt everything but rested. My ankle felt very stiff and tender, but no swelling or bruises had appeared.

I had thought about maybe making it to Leroy A. Smith Shelter, but about a 17 mile day was probably not a realistic goal. Especially when I knew ahead was a steep and rocky climb out of Lehigh Gap.

Water is scarce expecially in the summer in Pennsylvania, so one has to carry more than usual. Now I was faced with a 20 mile stretch with no reliable water source, so I filled up with plenty when I passed the shelter in the morning. Because we live subject to the laws of gravity, there is usually water in the valleys, and dry in the mountains. This means that one is usually climbing uphill with a heavy load of water.

As I set off to climb out of Lehigh Gap in the hot morning sun I saw The General coming from the direction of Palmerton. He had gotten up early and gone to the town for breakfast. At first the ascent was just a steep hill, but soon it turned rocky and then just plain craggy. The view down to Palmerton was gorgeous, but climbing – and occasionally the rocks truly had to be climbed – in the hot weather was slow. I left my pack in the shade of the rocks for a bit and climbed onto the highest pile of rocks to photograph the panorama opening into the valley.

A little later I caught up with The General and we hiked together for a bit. As the ridge became greener we found some huge blackberry bushes along the trail. Some of the berries were ripe, so we ate nature’s bounty satisfied. I did notice some ripe blueberries, too, which we stopped for a bit to pick.

The General mentioned a hostel-like place a few miles before the shelter. A couple allowes hikers to spend the night in tents in their yard, or in their garage for a small fee, and would also offer a ride to the nearby town to the store. I remembered reading something about it myself, and the thought sounded good. The climb out of Lehigh Gap was so slow that I wouldn’t make it to the next shelter before dark anyway.

As the afternoon cooled down I got into a higher gear, and The General fell behind. I called the number I found in my guide book to inquire about the garage accommodations. The owner, hiker name Mechanical Man, told me that for $10 he would pick me up from the AT, take me to the store, provide a place for the night and a shower, and bring me back in the morning. Not a bad deal. I promised to also tell The General if I saw him.

When I arrived at the intersection the fire department (which didn’t have anything to do with me though) and Mechanical Man were there. When I got into the car he offered me Body Parts candy which delighted me immensely. Hikers always need new feet.

We left my things in his garage and continued on to tiny Kunkletown. The town has a restaurant, a pub, and a small store. And really nothing else. I went to Kunkletown Pub to order myself dinner, and as it was being prepared I dashed across the street to the store before it closed. As I crossed I apparently stepped in a pothole, tripped, and fell flat on my face on the asphalt. I got a bit of roadrash on my palm and knee. The things I was holding in my hands, my phone, wallet, and camera, flew in an arc onto the road. The phone was undamaged thanks to its protective case, but the camera had taken its last hit. I’ve dropped my Olympus before, and it has been through a lot when I’ve gone climbing, but it has fared surprisingly well. The camera turned on, but the display was dark. Later I discovered that the display was undamaged, but the shutter had gotten stuck in an open position.

I took care of my grocery shopping and returned to the pub for my dinner. The parmesan chicken pasta I had ordered was hiker sized in portion, and it also came with salad and garlic bread. I ate with a hearty appetite and enjoyed the free tap beer. The friendly bartender observed impressed how the huge meal disappeared without a trace into my small body.

I was just finishing up when Mechanical Man came in with The General. He had finally gotten to the same place too, and also came to have dinner. The General didn’t have cash to pay for his accommodations, so we agreed that he would pay for my meal, and I would pay for our accommodations.

Late that evening we sat in the garage on our mattress pads and chatted with Mechanical Man. The hot day had apparently done me in despite the large quantity of water. I was unquenchably thirsty and indescribably peaceful as I poured cold Pepsi down my throat. I had not imagined that I would ever be so content to spend the night on a garage floor.

Olin nukkunut todella huonosti. Missä tahansa asennossa olin niin johonkin paikkaan sattui: vatsallaan ollessa nilkkaa särki, kyljellä maatessa alkoi krampata tensor fascia latae -lihas ja selällään en saa unta. Niinpä vietin yön kääntyillen asennosta toiseen ja aamulla oloni oli kaikkea muuta kuin levännyt. Nilkka tuntui jäykältä ja aralta, mutta turvotusta tai mustelmia ei ollut ilmaantunut.

Olin ajatellut mahdollisesti yrittää Leroy A. Smith Shelterille, mutta noin 17 mailin päivä ei välttämättä olisi realistinen tavoite. Etenkin kun tiesin edessä olevan jyrkkä ja kivikkoinen nousu Lehigh Gapista.

Vesi on etenkin nyt kesällä harvassa Pennsylvaniassa ja sitä joutuu kantamaan tavallista enemmän mukanaan. Nyt edessä oli noin 20 mailin pätkä ilman varmaa vesilähdettä, joten tankkasin mukaani reilusti vettä ohittaessani aamulla shelterin. Koska elämme painovoiman ikävien lainalaisuuksien kanssa, vettä yleensä on laaksoissa ja vuorilla on kuivaa. Tämä tarkoittaa, että ylämäkeen joutuu yleensä nousemaan painavan vesilastin kanssa.

Lähtiessäni kaupuamaan kuumassa aamuauringossa ylös Lehigh Gapista näin Palmertonista päin tulevan The Generalin. Hän oli herännyt aikaisin ja käynyt kaupungissa aamupalalla. Aluksi nousu oli vain jyrkkää rinnettä, mutta pian se muuttui kivikkoiseksi ja lopulta pelkäksi louhikoksi. Näkymä alas Palmertoniin oli upea, mutta kiipeäminen – ja kiviä piti todella kiivetä ylös – kuumassa säässä oli hidasta. Ylemmäs päästessäni tuuli onneksi alkoi helpottaa kuumuutta. Jätin reppuni hetkeksi kivien varjoon ja nousin korkeimmalle kivikasalle kuvaamaan laaksoon avautuvaa panoraamaa.

Hieman myöhemmin saavutin edelläni kulkeneen The Generalin ja vaelsimme jonkin aikaa yhdessä. Harjanteen muuttuessa vehreämmäksi löysimme polun vierestä valtavia karhunvatukkapuskia. Osa marjoista oli kypsiä, joten söimme tyytyväisenä luonnon ilmaisia antimia. Huomasin myös kypsiä mustikoita, joita jäimme myös hetkeksi poimimaan.

The General mainitsi muutaman mailin ennen shelteriä olevasta hostellin tapaisesta paikasta. Eräs pariskunta salli vaeltajien yöpyä teltassa pihallaan tai autotallissa pientä maksua vastaan ja samalla rahalla saisi kyydin läheiseen pikkukylään kauppareissulle. Muistin itsekin lukeneeni paikasta ja ajatus alkoi kuulostaa hyvältä. Nousu Lehigh Gapista oli ollut niin hidas, etten kuitenkaan ehtisi seuraavalle shelterille ennen pimeää.

Iltapäivän viilentyessä sain uuden vaihteen silmään ja The General jäi minusta jälkeen. Soitin opaskirjastani löytämääni numeroon tiedustellakseni autotallimajoituksesta. Paikan omistaja, vaeltajanimeltään Mechanical Man, kertoi $10 hintaan hakevansa minut AT:lta, käyttävänsä kauppareissulla, tarjoavansa yöpaikan ja suihkun sekä tuovan aamulla takaisin. Ei huono diili ollenkaan. Lupasin mainita asiasta myös The Generalille, jos näkisin häntä.

Saapuessani tienristeykseen oli paikalla palokunta (tämä ei tosin liittynyt minuun mitenkään) ja Mechanical Man. Päästyäni autoon hän tarjosi irtonaisilta ruumiinosilta näyttäviä Body Parts -karkkeja, mikä huvitti minua suuresti. Ainahan vaeltaja tarvitsee uusia jalkoja.

Jätimme tavarani hänen autotalliinsa ja jatkoimme saman tien pikkuiseen Kunkletowniin. Kylässä on ravintola, pubi ja pieni kauppa. Eikä oikeastaan mitään muuta. Kävin Kunkletown Pubissa tilaamassa itselleni illallisen ja sen valmistuessa kipitin tien yli kauppaan ehtiäkseni ennen sulkemisaikaa. Ylittäessäni tietä astuin ilmeisesti kuoppaan, kompastuin ja lensin rähmälleni asfaltille. Kämmeneen ja polveen tuli pientä asfaltti-ihottumaa. Käsissäni olleet tavarat, puhelin, lompakko ja kamera, olivat lentäneet kaaressa tielle. Puhelin oli suojakuorensa ansiosta virheettömässä kunnossa, mutta kamera oli saanut viimeisen tärskynsä. Olen pudottanut Olympukseni aiemminkin ja se on kiipeillessä kokenut kovia, mutta kestänyt ihmeen hyvin. Tällä kertaa kuitenkin isku oli ollut liian kova. Kamera meni päälle, mutta näyttö oli pimeänä. Myöhemmin sain tutkittua, että näyttö ei ollut rikki, mutta suljin oli hajonnut auki-asentoon.

Kävin hoitamassa ruokaostokset ja palasin pubiin illalliseni ääreen. Tilaamani parmesaanikanapasta oli annoskooltaan vaeltajaluokkaa ja mukana tuli myös salaatti sekä valkosipulileipä. Söin hyvällä ruokahalulla ja nautin ilmaisesta hanaoluesta. Ystävällinen baarimikko seurasi vaikuttuneena miten valtava annos katosi viimeistä palaa myöten pieneen olemukseeni.

Olin juuri lopettelemassa, kun Mechanical Man asteli sisään mukanaan The General. Hänkin oli lopulta päätynyt samaan paikkaan ja tuli myös illalliselle. The Generalilla ei ollut käteistä rahaa voidakseen maksaa yöpymisestään, joten sovimme hänen hoitavan ruokalaskuni pubissa ja minun maksavan molempien yöpymisen.

Myöhään illalla istuskelimme vielä autotallissa ilmapatjoillamme ja juttelimme Mechanical Manin kanssa. Kuuma päivä oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä runsaasta vedestä huolimatta. Olin nimittäin loputtoman janoinen ja sanoinkuvailemattoman autuaassa tilassa kaataessani kylmää Pepsiä kurkkuuni. En olisi koskaan kuvitellut olevani niin tyytyväinen viettäessäni yön autotallin lattialla.