Day 107: Scott Farm

21,77 km (13.5 miles)
1134.7 / 2189.8 miles
Stealth campsite, PA

”Winter caught drivers off guard” That’s how it’s always stated in the news. The same kind of obviousness can be applied here: “The AT caught the hiker off guard” I’ve mentioned before how hard it is to predict when a day will be hard. This was one of those days.

I gathered my things into their dry sacks as I ate breakfast, as usual. I then knocked my pack down so I could get at the bottom most pouch. My brain was the first to register the swarming inside my pack. Only then did my eyes realize they were seeing a bunch of ants with eggs. I guess they had thought they had found a nice sheltered place, but had to evacuate quickly.

I walked the short distance to the town of Boiling Springs planning to eat breakfast there. The pancakes from the local café seemed to still be too much after the ice cream challenge, but the other options on the menu weren’t any more tempting. I did get my cell phone charged, which was useful.

Thunder haunted the forecast for the entire afternoon, and the air felt thick and sticky to match. No rain or thunder appeared, though, as I continued my hike out of Boiling Springs.

From a terrain aspect the next few miles were the easiest on the AT. Completely flat and rock-free. For me they didn’t seem to be all that easy today. My feet hurt for some unexplained reason the whole time, and I was melting in the heat. The trail went along open fields from time to time, or along a road, and the temperature seemed unbearable. And I started to get annoyed that a day that should be this easy felt so difficult.

As I sat taking one of about a million breaks Bottles walked past me. I complained to him about the toughness of the day, and it comforted me somehow to know he felt the same. I grabbed on mentally to his positivity – he said at least today’s such easy terrain. This would be horrible in tougher terrain.

Late in the afternoon I arrived at the ATC-owned Scott Farm and filled my water from the spigot in the yard. I had hoped to pitch my tent on the lawn, but it probably wouldn’t have been allowed. I felt myself extremely tired. And it was still several kilometers to the next shelter. I started up the hill though, hoping to find a nice spot for my tent before the shelter.

About two kilometers before the shelter I saw an old campfire near the path, and decided to pitch my tent there. I drifted through my evening activities in my tiredness and fell asleep holding my phone in the sweating hot night.

 

“Talvi yllätti autoilijat.” Niinhän sitä aina uutisoidaan. Samaa itsestäänselvyyttä voisi soveltaa täälläkin: “AT yllätti vaeltajan.” Olen maininnut aiemminkin miten vaikea päivän kulkua on ennakoida. Tänään oli taas sellainen päivä.

Kasasin tavarat kuivasäkkeihinsä aamupalan syömisen ohessa kuten yleensäkin. Kellautin sitten repun selälleen päästäkseni käsiksi alimpaan lokeroon. Aivoni rekisteröivät ensimmäisenä repun sisällä tapahtuvan kuhinan. Sitten vasta silmät viestittivät näkevänsä lauman muurahaisia munineen. Ne olivat kai löytäneet mielestään hyvän suojaisan paikan, mutta joutuivat kyllä nopeasti hätistetyksi reppuni sisältä.

Kävelin lyhyen matkan Boiling Springsin kylään suunnitelmissani syödä aamupalaa siellä. Paikallisen kahvilan pannukakut tuntuivat olevan yhä vähän liikaa jäätelöhaasteen jälkeen, mutta muutkaan asiat aamupalalistalla eivät olleet sen houkuttelevampia. Sain kuitenkin samalla ladattua kännykkäni, mikä tuli tarpeeseen.

Sääennusteessa kummitteli ukkosia koko iltapäivälle ja keli oli sen mukaisen nihkeä ja painostava. Sadetta tai ukkosta ei kuitenkaan kuulunut jatkaessani vaellusta Boiling Springsistä.

Maaston kannalta seuraavat mailit olivat AT:n helpoimpia. Täysin tasaista ja kivetöntä polkua. Minulle ne eivät kuitenkaan juuri tänä päivänä näyttäneet olevan helppoja. Jalkojani särki jostain selittämättömästä syystä koko ajan ja olin läkähtyä helteeseen. Polun kulkiessa ajoittain avoimilla pelloilla tai tietä pitkin oli lämpötila aivan sietämätön. Ja minua jotenkin alkoi ärsyttää, että näin helppo päivä tuntuu näin vaikealta.

Istuessani pitämässä yhtä noin miljoonasta tauosta käveli Bottles ohitseni. Valitin hänelle päivän raskautta ja minua jotenkin lohdutti, kun hänkin oli samaa mieltä. Tartuin kuitenkin ajatuksen tasolla hänen positiivisuuteensa – hän nimittäin sanoi, että onneksi tänään on sentään näin helppo maasto. Tämä olisi ihan kamalaa vaikeassa maastossa.

Myöhään iltapäivällä tulin ATC:n omistamalle Scott Farmille ja täytin vesivarastot pihalla olevasta hanasta. Olisin toivonut voivani pystyttää teltan talon pihalla olevalle nurmikolle, mutta se ei olisi varmaankaan ollut sallittua. Tunsin itseni hirveän väsyneeksi. Seuraavalle shelterille oli vielä useampi kilometri matkaa. Lähdin kuitenkin nousemaan mäkeä toivoen löytäväni jonkun telttapaikan ennen shelteriä.

Noin kaksi kilometriä ennen shelteriä huomasinkin polun lähellä vanhan nuotiopaikan ja päätin iskeä telttani sen viereen. Harhailin läpi iltatoimieni väsymyksessäni ja nukahdin puhelin kädessäni hikisen kuumaan yöhön.

Leave a comment

Leave a Reply