Day 102: Midpoint

24,39 km (15.2 miles)
1094.9 / 2189.8 miles
Columbia, MD

I woke up at six, but it wouldn’t have happened without an alarm clock. I try to avoid using an alarm clock on the AT as much as I can, but today had a specific schedule and I suspected I wouldn’t wake up on time otherwise. In the last few days I’ve hiked quite late into the evening, because it’s cooler and thus nicer to hike. That – and also this 17th straight day without rest – seems to manifest in that it’s hard to get up and going in the morning.

Now I did my morning chores determinedly, and started to push through the miles. After crossing a rocky section first thing in the morning the path became easier and I got into a good pace. The day warmed up quickly. The sweat didn’t flow, but formed in an even sheen over me in the humid morning.

After taking a break at Quarry Gap Shelter I continued on in the mid-day heat, when a fawn appeared behind a bend. The little Bambi was digging for food in the ground, looked at me, bounded a bit further on the path, and continued what he was doing. I got quite close before the animal decided that it would be safer to escape into the mountain laurel shrubbery.

My goal was to get to Dead Woman’s Hollow Road before six. I had arranged to meet my relative, Pamela, who was going to pick me up there. At this poetically named road is this year’s AT mid-point, and I wanted to reach it before I went off to spend rest days with my family. I puffed with excitement as I saw the halfway marker when I arrived at the road. I had hiked 1094.9 miles, and from this point forward there would be less left than what I had already hiked. I felt like shouting for joy. And I did. Reaching the halfway point made me feel like I was starting my trip home in a way.

My timing was fantastic, because about ten minutes later Pamela drove up in her car. Having gotten advice from her AT and PCT through hiker daughter she was prepared with water for washing, towels, and of course cold drinks and snacks. I was boundlessly happy having reached the midpoint, gotten something to eat, and getting to finally have two hard earned rest days. I haven’t stayed in a home environment since I left Georgia, so this visit with my relatives was welcome variety to my current tent life.

JFRM-2017-06-8855.jpg

JFRM-2017-06-8856.jpg

JFRM-2017-06-8857.jpg

JFRM-2017-06-8858.jpg

JFRM-2017-06-8859.jpg

JFRM-2017-06-8862.jpg

JFRM-2017-06-8865.jpg

JFRM-2017-06-8866.jpg

JFRM-2017-06-8868.jpg

Heräsin kuudelta, mutta se ei olisi tapahtunut ilman herätyskelloa. Pyrin välttämään herätyskellon käyttöä AT:lla mahdollisimman paljon, mutta tälle päivälle oli aikataulu ja epäilin, etten muuten heräisi ajoissa. Olen lähipäivinä vaeltanut usein aika myöhään, koska illalla on viileämpää ja siten mukavampaa vaeltaa. Se – ja toisaalta myös nyt jo 17. päivä putkeen ilman lepoa – tuntuu näkyvän aamulla vaikeutena herätä ja päästä liikkeelle.

Nyt tein kuitenkin aamutoimet määrätietoisesti ja lähdin puskemaan maileja. Ylitettyäni heti päivän alkuun kivikkoisen alueen muuttui polku helpommaksi ja sain taas hyvän vauhdin päälle. Päivä lämpeni nopeasti. Hiki ei virrannut vaan muodostui tasaiseksi pinnaksi päälleni kosteassa aamupäivässä.

Pidettyäni taukoa Quarry Gap Shelterillä lähdin jatkamaan matkaa keskipäivän paahteessa, kun erään mutkan takaa ilmestyi näkyviin peuran vasa. Maasta syötävää tonkiva Bambi katseli minua, loikki hieman kauemmas polulla ja jatkoi touhuaan. Pääsin melko lähelle, kunnes eläin päätti, että olisi turvallisempi paeta leveälehtikalmiapusikkoon.

Tavoitteenani oli ehtiä ennen kuutta Dead Woman’s Hollow Roadille. Olin sopinut tapaavani siellä sukulaiseni, Pamelan, joka oli tulossa hakemaan minua. Runollisesti nimetyllä tiellä on tänä vuonna AT:n keskikohta ja halusin saavuttaa sen ennen kuin lähdin pitämään lepopäivää sukulaisilleni. Puhkuin innosta nähdessäni puolivälin kyltin saapuessani tielle. Olin vaeltanut 1094,9 mailia ja tästä eteenpäin matkaa olisi vähemmän jäljellä kuin mitä olin jo kulkenut. Teki mieli huutaa riemusta. Ja huusinkin. Puolivälin saavuttaminen sai minut tuntemaan, että olen nyt tavallaan aloittamassa kotimatkan.

Ajoitukseni oli erinomainen, sillä noin kymmenen minuutin kuluttua kaartoi Pamela autollaan paikalle. AT:n ja PCT:n läpivaeltaneelta tyttäreltään hyviä neuvoja saaneena oli hän varautunut ottamalla mukaan pesuvettä ja pyyhkeitä sekä tietenkin kylmää juomista ja välipalaa. Olin rajattoman onnellinen saavutettuani puolivälin, saatuani evästä ja päästessäni vihdoin viettämään kahta hyvin ansaittua lepopäivää. En ole yöpynyt kodinomaisissa olosuhteissa lähdettyäni Georgiasta, joten tämä vierailu sukulaisillani Marylandissa on todella tervetullutta vaihtelua nykyiseen teltta-arkeen.

Leave a comment

Leave a Reply