Day 72: McAfee Knob

25,98 km (16.1 miles)
719.0 / 2189.8 miles
Lambert’s Meadow campsite, VA

Everyone at the hostel was talking about it in the morning: McAfee Knob. The most photographed place on the AT – a rock ledge on which every hiker wants to stand – was about ten miles ahead. If you have seen one picture from the AT it most likely shows McAfee Knob. Nobody seemed to be in a hurry to leave though.

I myself stalled breakfast and packing, because I wanted to see the sunset at McAfee Knob. When I finally got on the trail I moved at a very leisurely pace. I soon came to a larger stream, from which the bridge had washed away. I waded across wearing my Crocs and this time the bottom luckily wasn’t soft.

About four miles before McAfee Knob was a parking lot full of cars. I had thought there might be a lot of day hikers on the trail, because Virginia Tech’s graduation weekend had brought a lot of visitors to the area. The trail from the parking lot forward was much wider in many spots than the AT usually is.

As I walked up the hill two young women came a bit behind me. I heard bits of their conversation, and I wasn’t sure if they were speaking Norwegian or heavily accented Swedish. Finally my curiosity got the better of me and I stopped to ask them where they were from. They said they were Swedish, from Goteborg (which explained the accent), and were here for three months at Volvo’s plant. I was delighted to meet Scandinavian neighbors and we ended up hiking the rest of the way up together chatting in Swedish.

When we arrived at McAfee Knob there were a few other hikers present. I took a few photographs for the Swedes before saying good bye as they headed back to their car. I on the other hand stayed to eat on the rock and wait for the sunset. During the approximately three hour wait I got company from other through hikers and a couple on a weekend hike.

There were a few perfectly placed clouds in the sky and the sunset was beautiful. I waited until dark so that I might get some pictures of the night sky, but to my surprise there was too much light pollution to get proper star shots. The culprit was revealed as I started descending in the dark and got to the other side. I hadn’t realized that Roanoke was so close.

I now had two choices: hike a little (or a lot) in the dark and camp somewhere, or pull off a real night hiking session and go all the way to Daleville. I decided to see what my body and brain said.

I moved along in the dark forest with my head lamp and admired Roanoke’s lights and the bright orange moon rising in the sky. Every snapping twig seemed to be extra loud and all my senses were probably a bit over heightened. I heard some big animal running away from me in the forest. Then I saw two eyes. They were staring at me. “What are you staring at?” The eyes didn’t answer. They seemed to be attempting to hide from me.

I occasionally saw more eyes in the dark, and heard more noises out of the woods. Finally a couple of deer were so close that I saw more than just eyes. I figured the other animals to also be mostly deer. I still spoke to all the eyes, because apparently it’s good to talk to bears. Maybe it was good that I didn’t run into any other hikers. Me speaking Finnish to eyes staring at me in the forest would probably been a hilarious sight.

I stopped to eat at Tinker Cliffs. The ledge seemed a safe place to eat because I didn’t have to watch more than one direction. Even though Tinker Cliffs is greatly overshadowed by McAfee Knob as its neighbor, this place is also exceptionally majestic and scenic.

I had passed two shelters and some tents on my night hike. When I arrived at Lambert’s Meadow around four in the morning I was starting to be really tired. I didn’t think it would be appropriate to go start pitching my tent and moving around with my head lamp and wake up everyone else, though. Luckily I noticed one spot a bit away from everyone else, and I decided to give in to the fatigue. I pitched my tent and hung my food sack at record speed, and dove into my sleeping bag, which felt like the best place in the world after the long day.

JFRM-2017-05-7990.jpg

JFRM-2017-05-7991.jpg

JFRM-2017-05-7992-Pano.jpg

JFRM-2017-05-7995.jpg

JFRM-2017-05-7996.jpg

JFRM-2017-05-7997.jpg

JFRM-2017-05-7998.jpg

JFRM-2017-05-7999.jpg

JFRM-2017-05-8002.jpg

JFRM-2017-05-8004.jpg

JFRM-2017-05-8005.jpg

JFRM-2017-05-8007.jpg

JFRM-2017-05-8008.jpg

JFRM-2017-05-8011.jpg

JFRM-2017-05-8012.jpg

JFRM-2017-05-8013.jpg

JFRM-2017-05-8014.jpg

JFRM-2017-05-8015.jpg

JFRM-2017-05-8016-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8020.jpg

JFRM-2017-05-8022.jpg

JFRM-2017-05-8025.jpg

JFRM-2017-05-8029.jpg

JFRM-2017-05-8032.jpg

JFRM-2017-05-8034-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8046-HDR.jpg

JFRM-2017-05-8049-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8057-HDR.jpg

JFRM-2017-05-8062.jpg

JFRM-2017-05-8065-HDR-Pano.jpg

JFRM-2017-05-8102.jpg

JFRM-2017-05-8109.jpg

JFRM-2017-05-8120.jpg

Kaikki hostellilla puhuivat siitä aamulla: McAfee Knob. AT:n valokuvatuin paikka – kallionkieleke, jolla jokainen läpivaeltaja haluaa seistä – oli noin kymmenen mailin päässä. Jos olet nähnyt yhden valokuvan Appalachian Traililta, esittää se todennäköisimmin McAfee Knobia. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut pitävän kiirettä lähtönsä kanssa.

Itsekin viivyttelin aamupalaa ja pakkaamista, koska halusin nähdä auringonlaskun McAfee Knobilla. Lähtiessäni lopulta vaeltamaan liikuin hyvin rauhalliseen tahtiin. Jo alkumatkasta tuli vastaan yksi hieman leveämpi virta, josta silta oli huuhtoutunut pois. Kahlasin yli Crocsit jalassa ja tällä kertaa pohja ei onneksi ollut upottava.

Noin neljä mailia ennen McAfee Knobia on parkkipaikka, joka oli täynnä autoja. Olin arvellutkin päivävaeltajia olevan mahdollisesti paljon liikkeellä, koska Virginia Techin valmistujaisviikonloppu oli tuonut paljon matkailijoita alueelle. Polku parkkipaikalta eteenpäin olikin monin paikoin huomattavasti leveämpi kuin AT yleensä.

Kävellessäni mäkeä ylös kulki hieman perässäni kaksi nuorta naista. Kuulin osia heidän keskustelustaan ja en ollut aivan varma puhuivatko he hyvin voimakkaalla murteella ruotsia vai norjaa. Lopulta uteliaisuuteni voitti ja pysähdyin kysyäkseni heiltä mistä he ovat kotoisin. Naiset kertoivat olevansa ruotsalaisia, Göteborgista lähtöisin (tämä selitti murteen), ja täällä kolme kuukautta Volvon tehtaalla. Ilahduin kohdatessani skandinaavisia naapureita ja päädyimmekin vaeltamaan yhdessä ylös asti samalla ruotsiksi keskustellen.

Saapuessamme McAfee Knobille oli paikalla muutama muu vaeltaja. Otin ruotsalaisille muutaman valokuvan heistä ennen kuin hyvästelimme heidän lähtiessä takaisin autolleen. Minä jäin puolestani syömään välipalaa kallionkielekkeelle ja odottamaan auringonlaskua. Noin kolmen tunnin odotuksen aikana sain välillä seuraa muista läpivaeltajista ja yhdestä viikonloppuvaeltajapariskunnasta.

Taivaalla oli sopivasti muutamia pilviä ja auringonlaskusta tuli kaunis. Odotin vielä pimeän tuloon saadakseni valokuvia tähtitaivaasta, mutta yllätyksekseni jostain tuli liikaa valosaastetta estämään kunnon tähtikuvat. Syyllinen selvisi lähtiessäni laskeutumaan pimeässä ja päästessäni kallion toiselle puolelle. En ollut tajunnut, että Roanoken kaupunki oli aivan lähellä.

Minulla oli nyt edessä kaksi vaihtoehtoa: vaeltaa vähän (tai paljon) pimeässä ja leiriytyä jonnekin tai vetää kunnon yövaellussessio ja mennä kerralla Dalevilleen asti. Päätin katsoa mitä kroppa ja pää sanoisi.

Kuljin pimeässä metsässä otsavalon kanssa ja ihailin Roanoken valoja sekä taivaalle nousevaa voimakkaan oranssia kuuta. Jokainen rasahdus tuntui kuuluvan voimakkaasti ja kaikki aistit olivat hieman ylivirittyneessä tilassa. Kuulin jonkun ison eläimen juoksevan metsässä minusta poispäin. Sitten näin kahdet silmät. Silmät tuijottivat minua. “Mitä tuijotatte?” Silmät eivät vastanneet. Ne vaikuttivat yrittävän olla minulta piilossa.

Näin välillä lisää silmiä pimeässä ja kuulin lisää ääniä metsästä. Lopulta pari peuraa oli niin lähellä, että näin muutakin kuin pelkät silmät. Ajattelin muidenkin eläinten olevan ehkä pääasiassa peuroja. Puhuin kuitenkin aina silmille jotain, koska karhuille kuulemma kannattaa puhua. Ehkä oli hyvä, etten kohdannut muita vaeltajia. Minä puhumassa suomea metsästä tuijottaville silmille olisi varmaan ollut huvittava näky.

Pidin evästauon Tinker Cliffsillä. Kallionkieleke tuntui turvalliselta paikalta syödä, kun pimeässä ei tarvinnut vahtia kuin yhtä suuntaa. Vaikka Tinker Cliffs jää McAfee Knobin naapurina pahasti sen jalkoihin, on myös tämä paikka poikkeuksellisen jylhä ja maisemallinen.

Olin ohittanut yövaelluksellani kaksi shelteriä ja joitakin telttoja. Saapuessani aamuneljän aikaa Lambert’s Meadowin telttapaikalle aloin olla jo todella väsynyt. Minusta ei tuntunut kuitenkaan soveliaalta mennä pystyttämään telttaa ja heilumaan otsavaloni kanssa herättäen kaikki muut. Onneksi huomasin yhden telttapaikan hieman erillään muista ja päätin antaa periksi väsymykselle. Pistin teltan pystyyn ja ruokasäkin puuhun pikavauhtia ja sukelsin makuupussiini, joka tuntui pitkän päivän päätteeksi maailman parhaalta paikalta.

Map

Total Time: 18:18:11

One thought on “Day 72: McAfee Knob

  1. Hey Finnisher,
    what a good read your blog is. I am quite impressed. Congratulations on your night hike.
    I just created a new email address which should make communication easier from now on. You can find it in the meta data of this comment…,

    keep on hiking, see you soon,
    Scoop

    I am in Buena Vista today, probably hiking out tomorrow

    Reply

Leave a Reply