Off the Trail

My intention was to continue my hike from Fontana, but plans changed. Yesterday, as I was packing up and preparing to leave I experienced yet another full purge, and I quickly felt weak and cold. My stomach churned and cramped. I couldn’t hike in that kind of condition, that was clear. I was frustrated, tired, and unwilling to make any decisions.

Noora came to get me, and I returned to Atlanta. As a professional in the medical field I have to admit that until I can consume and pass solids, physical exertion cannot be a part of my daily routine. Especially not in 8-10 hour stretches I don’t know if I have norovirus or something else, but keeping hydrated any my electrolytes balanced is challenging even while resting.

In any case my hike is now on hold. I don’t know for how long, or permanently. Right now I feel so tired, that nothing seems interesting or tempting. So I’m just going to concentrate on resting, listening to an audiobook, and careful attempts to keep food down.

Tarkoitukseni oli lähteä jatkamaan vaellusta Fontanasta, mutta toisin kävi. Eilen tehdessäni aamutoimia sain taas kokea yhden täystyhjennyksen ja olo muuttui hyvin nopeasti huteraksi ja kylmänhorkkaiseksi. Vatsaa koski ja kramppasi. Ei tällaisessa kunnossa voi lähteä vaeltamaan, se oli selvää. Olin turhautunut, väsynyt ja haluton yrittämään tehdä mitään ratkaisuja.

Noora tuli hakemaan minut ja palasin Atlantaan. Terveydenhuollon ammattilaisena minun täytyi myöntää, että ennen kuin minuun sisään menevät ja ulos tulevat asiat ovat kiinteitä, ei fyysinen rehkiminen voi kuulua päiväohjelmaan. Etenkään 8-10 tunnin jaksoina. En tiedä onko minulla noro-virus vai jokin muu, mutta nestetasapainon ylläpito on haastavaa levossakin.

Vaellus on nyt joka tapauksessa katkolla. En tiedä kuinka kauan vai pysyvästi. Tällä hetkellä olo on niin väsynyt, ettei oikein mikään houkuttele. Keskityn siis lepäämään, kuuntelemaan äänikirjaa ja varovaisiin yrityksiin pitää ruokaa sisällä.

One thought on “Off the Trail

  1. Hey-

    Been following your journey from afar and wanted to share some words of encouragement. I’m one of those crazy people who will keep trying things over and over and over… whether it’s a book that I tried to read and couldn’t click with, something I was trying to say that didn’t come out right, or experimental surgeries (12 total failures over the years until lucky 13 fixed it) to correct my speech impediment.

    It’s damned hard to face turning back to something that you’re not sure you can be successful with, no matter what the stakes are. But you know, in my life at least, those are the successes that have been the sweetest, the most memorable, and the most savored. My two cents, for whatever they are worth.

    Reply

Leave a Reply