Day 27: Return to the Trail

18,83 km (11.7 miles)
180.1 / 2189.8 miles
Russell Field Shelter, TN

After being sick and recuperating for a week I returned to the AT today. Noora brought me back to Fontana early in the morning, and I started ascending the Smokies once more. I was a bit nervous about what condition I would be, but the uphill went surprisingly well. During the day my right hamstring and left knee complained a bit, but didn’t create any greater issues.

The decision to return was very challenging. But hiking feels good and I enjoy being out in the woods. I missed the people I’d had a chance to meet during my first three weeks, though. Now all the hikers are unknown to me, and acquainted with each other. Being alone doesn’t bother me, but feeling alone in a group kind of sucks. And because the National Park rules require hikers to stay in designated shelters I can’t just escape into solitude.

At this point the AT follows the North Carolina – Tennessee border. Tonight we are marginally on the Tennessee side by a few meters, but for the most part it’s practically impossible to tell which state one is in at any given time. I don’t consider my North Carolina portion completed until the path turns completely to the Tennessee side a bit further north.

JFRM-2017-03-6726.jpg

JFRM-2017-03-6728.jpg

JFRM-2017-03-6730.jpg

JFRM-2017-03-6732.jpg

JFRM-2017-03-6733.jpg

JFRM-2017-03-6734.jpg

JFRM-2017-03-6737.jpg

JFRM-2017-03-6739.jpg

JFRM-2017-03-6740.jpg

JFRM-2017-03-6741.jpg

Viikon sairastamisen ja toipumisen jälkeen palasin tänään Appalachian Trailille. Noora toi minut aikaisin aamulla Fontanaan ja lähdin toiseen kertaan nousemaan Smokiesia ylös. Jännitin hieman millainen kuntoni olisi, mutta ylämäki sujui yllättävän hyvin. Päivän aikana oikea takareisi ja vasen polvi hieman oikkuilivat, mutta eivät aiheuttaneet suurempia ongelmia.

Päätös paluusta oli todella haastava. Vaeltaminen tuntuu kuitenkin hyvältä ja nautin metsässä olemisesta. Kaipasin kuitenkin ihmisiä, joihin ehdin ystävystyä ensimmäisten kolmen viikon aikana. Nyt kaikki vaeltajat ovat minulle tuntemattomia ja toisilleen tuttuja. Yksinolo ei häiritse, mutta yksin ryhmässä oleminen on vähän kurjaa. Ja kun kansallispuiston säännöt pakottavat käyttämään yöpymiseen ensisijaisesti sheltereitä niin en voi paeta omaan rauhaani.

Tässä vaiheessa AT alkaa seurailla Pohjois-Carolinan ja Tennesseen osavaltioiden rajaa. Tämän yön olen muutaman metrin marginaalilla Tennesseen puolella, mutta käytännössä useinkaan ei tiedä kummassa osavaltiossa on. En kuitenkaan katso Pohjois-Carolinan osuutta tehdyksi ennen kuin reitti sukeltaa kokonaan Tennesseen puolelle pohjoisempana.

Leave a comment

Leave a Reply