Zugspitze via Höllental

Elevation: 2962 m
Prominence: 1746 m
Location: Grainau, Bavaria, Germany
Range: Wetterstein

Zugspitze in SummitPost

Climb

Jeriko Fox and Dima Tsvetkov  
 25.-26.07.2013
2 h 21 min + 7 h 10 min
 Ascent hiking, glacier traveling and via Ferrata climbing
 My 2nd climb of this route, first time in 2012

 Hammersbach (758 m), Höllentalklamm gorge, Höllentalangerhütte (1381 m) / Höllentalferner glacier, Höllental via Ferrata, Zugspitze (2962 m)

 Kompass – Garmisch-Partenkirchen Mittenwald 790, 1:35 000
 Semi-rigid boots, soft shell, harness, VF-set, helmet, trekking poles, crampons

Zugspitze is Germany’s highest mountain, straddling the border with Austria. Cable cars from both Ehrwald on the Austrian side and Eibsee on the German side take visitors right up to the summit. I’ve been up there a few times – mostly just visiting, a few times for skiing, and once before by climbing. My first ascent was a year ago with my father via the same route we took this time. Back then, the weather wasn’t exactly ideal for admiring the scenery, so I wanted to do the climb again under better conditions. The forecast looked promising.

We took the Eibsee bus to Hammersbach, from where we set off towards our first stop, Höllentalangerhütte (1381 m, 4530 ft). The trail led us through the forest to the entrance of Höllentalklamm, the ever-impressive gorge, and then on to the hut after a short climb. I had called ahead to book beds for the night. A dormitory stay costs 22 € for us mortals, while DAV members get a discount. The hut provides blankets and pillows, but you need to bring your own sleeping bag. “Hut shoes” (slippers) are available – hiking boots are generally banned inside for cleanliness reasons and must be stored in a designated room. As night fell, we enjoyed a hearty soup and other Bavarian delights, including beer.

At dawn, we were up before the sun even touched the peaks above Höllental. After a solid breakfast, we packed up and started moving. Using trekking poles, we made our way through the valley as daylight crept in, reaching the point where the first section of the Höllental via ferrata begins. Even this early, it was already warm, and the trail was noticeably crowded. The Höllental Route is extremely popular, so traffic jams are common. There may have been even more climbers than usual since the via ferrata had been closed the previous day due to blasting work on the glacier.

The first via ferrata section went smoothly, leading to a short section of unassisted scrambling before the trail continued towards Höllentalferner Glacier. Compared to last year, the glacier had shrunk a little, and the snow was softer. We had brought crampons, which are recommended by local guides. Last time, I crossed the glacier without them – it’s doable for those accustomed to walking on snow, but crampons make a huge difference in both confidence and safety. The glacier ascends steeply, with around 200 m (656 ft) of vertical gain – a slip without crampons could easily result in an uncontrolled slide into the rocky terrain below. We also wanted to use this as a chance to practice walking with crampons in preparation for an upcoming Großglockner climb. I put on a long-sleeved shirt for the glacier crossing, though a t-shirt probably would have been enough – it was that warm!

The transition from the glacier to the second via ferrata – leading all the way to the summit – was in better condition than last year, and many of the via ferrata cables had been recently replaced. The bergschrund (the crevasse where the glacier meets the rock face) was also narrower than before. The route remained congested all the way up. We let faster climbers to pass us just like the slower ones let us slide through. Occasionally we met some climbers descending. The atmosphere on the wall was friendly, with people politely making way for one another. There was plenty of casual conversation, and I must have exchanged hundreds of “Servus” and “Grüß Gott” greetings throughout the day. At one point, one lady had her hiking boots falling apart – the soles completely detached – but she managed a creative fix by pulling her socks over her boots!

Having already climbed few peaks on this trip, we were somewhat acclimatized to the altitude, but the real challenge on Zugspitze was the heat. While clear, sunny weather is generally a plus, the heat on the bare rock face was exhausting. There was no shade anywhere on the exposed wall, and at times, I felt like I was melting mid-climb. We drank all our water, but thankfully, by then, we were close to the top. We finally reached Jubiläumsgrat and made our way up to Zugspitze’s crowded summit. Apart from climbers, there were also plenty of tourists who had taken the cable car up, and not all of them were moving around in the safest manner.

We celebrated our ascent with ice-cold soft drinks at Münchner Haus, the hut right next to the summit, soaking in the warm weather alongside hundreds of other people. Announcements informed us that the cable cars down to Eibsee were completely packed, so we opted for an alternative descent. We took the Gletscherbahn down to the glacier, where a ski resort operates in winter, and from there, we boarded the cogwheel train back to Garmisch-Partenkirchen – part of the journey running through tunnels inside the mountain itself.

Zugspitze on Saksan korkein vuori, jonka yli kulkee myös Itävallan raja. Aivan huipun viereen pääsee sekä Itävallan puolelta Ehrwaldista ja Saksan puolelta Eibseeltä hisseillä. Olen käynyt ylhäällä jokusen kerran vain käymässä, muutamia kertoja laskettelemassa ja kerran aiemmin olen noussut kiipeämällä Zugspitzelle. Ensinousuni tein isäni kanssa vuosi sitten samaa reittiä, jota tälläkin kertaa kuljimme. Silloin sää oli melko epäkiitollinen maisemien ihailuun, joten halusin nousta reitin uudestaan paremmalla säällä. Nyt sääennusteet olivat varsin lupaavia.

Ajoimme Eibsee-bussilla Hammersbachiin, josta lähdimme nousemaan ensimmäisen päivän kohteeseen Höllentalangerhüttelle (1381 m). Vaelsimme metsän läpi Höllentalklammin alkuun ja aina yhtä näyttävänä esittäytyvän solan läpi. Sen jälkeen edessä oli lyhyt nousu Höllentalangerhüttelle, josta olin puhelimitse varannut meille yöpaikat. Hinta yöpymiselle makuusalissa on 22 € tavallisille kuolevaisille, DAV:n jäsenet saavat alennusta. Majalla on yöpyjille peitot ja tyynyt, oma makuupussi pitää olla. Lisäksi “majakengät” eli släbärit saa lainaan, jos omia ei ole (vaelluskenkien käyttö on majojen sisällä yleensä siisteyssyistä kielletty ja kengille on oma säilytyshuone). Illan pimetessä nautimme hyvää keittoruokaa ja muita Baijerin ihanuuksia kuten olutta.

Aamulla nousimme ennen kuin aurinkoa edes näkyi Höllentalin yllä. Hyvä aamupala majalla ja kamat nousukuntoon. Sauvojen avulla vaelsimme aamun valjetessa Höllentalin toiseen päähän, josta lähtee vuorenseinämää pitkin nousemaan Höllental via Ferratan ensimmäinen osa. Jo tässä vaiheessa oli varsin lämmin sekä liikkeellä selvästi paljon ihmisiä. Kyseinen reitti on suosittu ja siten lähes aina ruuhkainen. Nyt väkeä saattoi olla vielä enemmän liikkeellä, koska edellisenä päivänä koko via Ferrata oli suljettu jäätiköllä tapahtuvien räjäytystöiden takia.

Ensimmäinen via Ferrata -osuus meni mukavasti ja sen jälkeen reitillä on lyhyt pätkä vapaakiipeilyä ja pidempi osuus vaellusta Höllentalferner-jäätikölle asti. Jäätikkö oli viimevuodesta hieman pienentynyt ja lumikin oli pehmeämpää. Meillä oli kuitenkin jääraudat mukana ja niiden käyttöä myös alueen oppaissa suositellaan. Edellisellä kerralla olin ylittänyt jäätikön ilman rautoja ja se onnistui kyllä lumessa kävelemään tottuneelta, mutta raudat tuovat todella paljon varmuutta ja tietenkin lisäävät turvallisuutta. Jäätikkö nousee nimittäin melko jyrkästi ja vertikaalinousua tulee noin 200 m – kaatuminen ilman rautoja johtaisi todennäköisesti hallitsemattomaan luisuun alapuolella olevaan kivikkoon asti. Lisäksi halusimme tällä kertaa myös hyödyntää mahdollisuuden harjoitella jääraudoilla kävelyä Großglocknerin reissua ajatellen. Puin jäätikön ylityksen ajaksi pitkähihaisen päälle, mutta ehkä t-paidallakin olisi pärjännyt – niin lämmintä oli!

Jäätiköltä siirtymä toiselle – huipulle asti vievälle – via Ferratalle on nyt aiempaa paremmassa kunnossa ja via Ferratan vaijereita oli muutenkin pitkin matkaa selvästi uusittu. Jäätikön ja kallion välissä oleva railokaan ei nyt ollut erityisen leveä. Ruuhkaa jatkui koko matkan ajan – välillä laskimme nopeampia kiipeilijöitä ohi ja välillä ohitimme muita. Lisäksi myös vastaantulevaa liikennettä oli jonkinverran. Tunnelma seinällä oli kuitenkin miellyttävä ja ihmiset tekivät kohteliaasti tilaa toisilleen. Välillä vaihdettiin muutama sana muiden kanssa sekä “servus” ja “grüß Gott” -tervehdyksiä tuli päivän aikana varmasti satoja. Eräältä naiselta repeytyivät pohjat irti vaelluskengistä, mutta hän sai ongelman korjattua luovasti vetämällä sukat kenkien päälle.

Aiemmat vuoret tällä reissulla olivat auttaneet jo tottumaan korkeampaan ilmastoon, mutta tietenkin noustessa hapen vähenemisen aina huomaa. Zugspitzelle noustessa kuitenkin kaikkein eniten ongelmia aiheutti todella kuuma sää. Vaikka kirkas ja aurinkoinen keli oli muuten miellyttävä niin kuumuus meinasi ajoittain saada ainakin tämän kiipeilijän lääpistymään kesken seinämän. Suojaan auringolta kun ei paljaalla vuorenseinällä pääse hetkeksikään. Joimme kaikki juomavarastomme loppuun, mutta siinä vaiheessa huipulle ei onneksi ollut enää pitkä matka. Saavutimme lopulta Jubiläumsgratin ja nousimme sen kautta Zugspitzen todella täydelle huipulle. Kiipeilijöiden lisäksi huipulla parveili hissillä ylös ajaneita matkailijoita, joiden tungeksinta huipulla ei ollut kaikkien kohdalla kovin turvallisen oloista.

Kävimme juomassa erittäin palkitsevat kylmät limpparit huipun vieressä olevan Münchner Hausin ravintolassa ja nautimme lämpimästä säästä satojen muiden ihmisten kanssa. Kuulutuksien mukaan Eibseelle vievät hissit olivat hyvin täysiä, joten tulimme alas vaihtoehtoista reittiä. Laskeuduimme Gletscherbahn-hissillä jäätikölle, jossa talvisin toimii laskettelukeskus ja jatkoimme sieltä Garmisch-Partenkircheniin asti osan matkaa vuoren sisälläkin kulkevan hammasratasjunan kyydissä.

Route map

Day 1

Day 2