Day 12: Idyllwild

23,09 km (14.3 miles)
179.4 / 2650 miles
Idyllwild, CA

My alarm went off at five. A candy bar for breakfast as I pack my things and take down my tent. The sun starts to rise as I swing my pack on to my back,

Have to go forward. Have to get miles in. Have to. Or do I? I push uphill in the crisp morning. I pass other tents from which emerge other hikers into their morning routines.

The ball of my right foot hurts. A pain shoots through the heel bone of my left foot with every step. This isn’t normal, and I’m not enjoying this. I’ve been mulling these thoughts around for several days. Does this make sense? Who am I doing this for?

There are a lot of fallen trees on the trail again. Some I could step or throw my leg over. But most I had to climb over or crawl under. On a steep hill this kind of balancing is quite tense.

I took a short lunch break when I found a shady spot, and ate a small bag of potato chips. Then it was time to push forward again. I had seen a few small spots of snow throughout the day, but in the afternoon I encountered larger swaths of the stuff, too. I did just fine without micro spikes though, because there were many clear footprints in the snow and the spots weren’t steep or otherwise dangerous.

The last miles to Saddle Junction were a lovely pine forest. As I turned off the PCT onto Devil’s Slide Trail I started encountering dayhikers, too. The descent into Idyllwild was long, and the altitude difference from the PCT to the parking lot is almost 1000 feet. Even though the downhill went quickly, I was still very worn out on all levels.

From the parking lot into the town was still some way and I asked for a ride from some climbers who were packing up their car. They had so much gear though that I didn’t fit, but told me other climbers were heading down from the cliffs. I continued downhill along the road, and a pick up truck came up behind me. I hopefully stuck out my thumb and the young couple in the vehicle stopped and promised me a ride into Idyllwild.

I just had time to sit down when 3 Pairs came to ask me how I was doing. They were also having shoe problems and I told them I wasn’t doing very well. I received empathy and practical help when they showed me where to get the keys to my Airbnb.

Completely worn out I marched to the Airbnb, sat on the floor, and took my time to gather my strength before I headed to dinner after taking a shower. Tomorrow would be a rest day in any case, and during that would be time to make big decisions.

Herätys soi viideltä. Aamupalaksi suklaapatukka samalla kun pakkaan tavaroita ja puran telttaa. Aurinko alkaa hiljalleen nousta, kun heilautan repun selkääni.

On mentävä eteenpäin. On saatava maileja kasaan. On pakko. Vai onko? Pusken raikkaassa aamussa ylämäkeen. Ohitan muita telttoja, joista nousee vaeltajia aamutoimilleen.

Oikean jalan päkiään sattuu. Vasemman jalan kantaluun läpi tuntuu kipu jokaisella askeleella. Tämä ei ole normaalia, enkä nauti tästä. Olen pyöritellyt näitä ajatuksia useita päiviä. Onko tässä järkeä? Ketä varten tätä teen?

Polulla oli taas runsaasti kaatuneita puita. Joistain saattoi astua yli tai hivuttautua hajareisin toiselle puolelle. Suurimmasta osasta täytyi kuitenkin kiivetä yli tai ryömiä ali. Jyrkässä rinteessä tämä tasapainoilu oli ajoittain melko jännittävää.

Pidin lyhyen lounastauon löytäessäni varjoisan paikan ja söin pienen pussin perunalastuja. Sitten oli aika puskea taas eteenpäin. Olin nähnyt päivän mittaan pieniä lämpäreitä lunta, mutta iltapäivästä tuli vastaan vähän laajempiakin lumipeitteisiä pätkiä. Pärjäsin kuitenkin aivan hyvin ilman microspikeseja, koska lumessa meni usein selvät askelmat eivätkä paikat olleet jyrkkiä tai muuten vaarallisia.

Viimeiset mailit Saddle Junctioniin olivat miellyttävää mäntymetsää. Kääntyessäni pois PCT:ltä Devil’s Slide Trailille alkoi vastaan tulla myös päivävaeltajia. Laskeutuminen Idyllwildiin on pitkä ja korkeuseroa PCT:ltä parkkipaikalle on noin 300m. Vaikka alamäki meni vauhdikkaasti olin silti hyvin uupunut kaikilla tasoilla.

Parkkipaikalta on vielä matkaa itse kylään ja kyselin eräiltä autoaan pakkaavilta kiipeilijöiltä kyytiä. Heillä oli kuitenkin niin paljon varusteita, ettei autoon mahtunut, mutta kertoivat kalliolta olevan tulossa muitakin kiipeilijöitä. Jatkoin tietä pitkin matkaa alamäkeen, kun takaani tuli lava-auto. Toiveikkaasti nostin peukalon pystyyn ja autossa oleva nuori pariskunta pysähtyikin luvaten kyydin Idyllwildiin.

Ehdin juuri ja juuri istahtaa alas kun 3 Pairs tuli luokseni kyselemään miten menee. Hänelläkin oli ollut kenkäongelmia ja kerroin, että ei mennyt oikein hyvin. Sain myötätuntoa ja käytännön apua, kun hän kävi näyttämässä mistä Airbnb-kämppäni avaimet saa.

Aivan takki tyhjänä marssin kämpälle, istahdin lattialle ja keräsin aikani voimia ennen kuin pääsin suihkun kautta illalliselle. Huomenna olisi joka tapauksessa lepopäivä ja sen aikana pitäisi tehdä isoja päätöksiä.