In the far end of Ruokolahti – right next to the province border of Southern Karelia and Southern Savonia – is the Hukkavuori (Wolf Mountain) with its majestic rock walls. There is an exceptional set of nature trails, from which we can thank one nature lover – Matti Päivinen. I have understood that this kind of privately maintained trails are less common, but what it comes to the quality, the Hukkavuori Trail doesn’t have anything to shame compared to the trails maintained by counties and other communities.
The trail head and the parking lot is located at the front yard of a private property. You find there driving along the route 6 past Imatra and turning left to road 4063 towards Pohja-Lankila. About 6 km (about 4 mi) after the said village there are signs on the left hand side indicating the parking lot. From Lappeenranta it takes about an hour to drive there, from Imatra about half an hour one way.
There are four variations of the Hukkavuori Trail. The whole trail is covered by a 10 km loop, but one can also choose to take 8 km, 5 km or 2 km trails. Right at the parking lot there is all kinds of activities available that are especially suitable for families with children. In the barn there is also space for eating and one can book guided trips for the trail. More information can be found from the Facebook page.
Me and Nina decided to take the 10 km trail. It starts by following a dirt road and in the beginning the forest is mainly dry and full of pine trees, but along the trail terrain keeps changing. The whole trail is well marked – only in the beginning I was confused if we were following the 8 km or 10 km trail. Though I presume that these are otherwise the same trail, but 10 km trail goes around the Kaunitlampi pond. (Sometimes referred as Kaunislampi, but it seems to be Kaunitlampi officially.)
There are plenty of signs on the trail and also fun little sculptures made of roots and branches that are resembling animals. Also geocaching enthusiasts will find some treasures and in general there are delighting surprises throughout the trail.
Along the trail there are huge ant nests and according to the signs collecting ant’s eggs used to be a thing in the 50s. Eggs were used to produce protein powder. One could collect 20 kg (44 lbs) of ant’s eggs in a day, which after drying would be 5 kg (11 lbs) of powder.
While I was wondering a badger’s nest, Nina was moving on, but soon returned running. She shouted at me that there is something. First I told her not to run. If it’s a bear, in no circumstances should you run, because bear will run faster (a brown bear can run 60 km/h (37 mph)). Nina described that she saw something large and brown rampaging in the woods. I thought it could possibly be either a moose or a bear. Rampaging sounds more like the animals of the deer family, based on my experiences. Bears shuffle along surprisingly quietly.
Carefully observing our surroundings we continued our hike. I didn’t see any animals. Apparently something has ran across the trail and moved on to take care of its own business.
The sun was shining when we reached the top of the Hukkavuori, where there was quite a nice view. There had been some mosquitoes in the woods, but higher up was windy enough to keep these blood suckers away. This allowed us to sit down in peace and enjoy some snacks.
On the steep rocky face of the Hukkavuori are wooden ladders called the Jacob’s Ladders. I wasn’t quite sure how I should approach them from the 10 km trail, but my choice ended up being a good one. We continued straight on from the top of the Hukkavuori (passed the trail turning to left towards Kaunitlampi) and soon came to the descending place.
With the help of a rope one has to descend 30 vertical meters (100 ft). Nina found this too intimidating with her fear for heights, and I ended up going alone. When I got to the bottom I followed the rock face back to the Jacob’s Ladder. These wooden ladders are sturdy and good to climb. When I reached once again the top of Hukkavuori, Nina was already there waiting for me.
Then we continued taking the left turn from the Hukkavuori and followed the trail that descended to the wetlands. This change of scenery caused an ever growing army of mosquitoes attacking us. When we arrived to the Kaunitlampi, we dived head first into a small tarpaulin shelter. We sat there for a while safe from the tiny bloodsuckers. There was two rafts on the shore that one can use to paddle on the pond, but at this point we were already so eaten that I decided just to move on.
We hiked around the pond briskly, though the scenery would have been worth enjoying. Continuing hiking double time out of the wetlands didn’t do much keeping the mosquitoes away. From the pond the trail comes back to the Hukkavuori and there is also a small cave on the way there. Soon I started to see some familiar places and realised that we had reached the rope descending place. The same trail underneath the Hukkavuori that takes you to the Jacob’s Ladder.
Here is another chance to to climb the Jacob’s Ladder during the 10 km trail, but then one has to be sure that one can also descend (or be ready to take a longer trail out). That’s why I would recommend my strategy on the Jacob’s Ladder.
From beneath the Jacob’s Ladder it’s not a long way back to the parking lot. With our heads full of mosquito bites, we continued without really being anymore able to enjoy the landscape. Quite close to the parking lot there is a small spring. I scooped the ice cold water to wet my buff, which I offered to Nina to cover her head with to alleviate the itching.
General impression of the Hukkavuori Trail was very positive. These trails are rather unique with all the funny signs, which are even more hilarious for their complete lack of grammar. There is much to see and experience throughout the trail and the effort put to the maintenance of the trail is admirable. We happened to be there at the worst mosquito season, so hiking might be more enjoyable in the spring or fall. In the midsummer one might want to wear a mosquito net on their head. Including the breaks it took us less than five hours to hike the 10 km trail.
Ruokolahden perukoilla – aivan Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon rajan tuntumassa – sijaitse hienojen kallioseinämien Hukkavuori. Alueella on poikkeusellinen luontopolkuverkosto, josta on kiittäminen yhtä ahkeraa luonnonystävää – Matti Päivistä. Ymmärtääkseni tällaiset yksityisesti ylläpidetyt reitit ovat harvinaisempia, mutta Hukkavuoren reitistö ei ainakaan laadultaan häviä pätkääkään kuntien ja muiden yhteisöjen ylläpitämistä reiteistä.
Reittien alku ja parkkipaikka sijaitsee yksityisessä pihapiirissä. Perille löytää ajamalla kuutostietä Imatran ohi ja kääntymällä tielle 4063 kohti Pohja-Lankilaa. Noin 6 km kyseisen kylän jälkeen on kylteillä merkitty parkkipaikka tien vasemmalla puolella. Matka-aikaa autolla Lappeenrannasta tulee noin tunti ja Imatralta noin puoli tuntia yhteen suuntaan.
Hukkavuoren luontopolusta on neljä erilaista variaatiota. Koko lenkin kattaa 10 km mittainen reitti, mutta siitä voi kulkea myös 8 km, 5 km tai 2 km mittaiset osat. Jo parkkipaikan ympäristössä on paljon mukavaa puuhaa, joten kohde sopii hyvin myös perheille. Navetassa on lisäksi ruokailutila ja reitille on saatavissa opastus. Etukäteen aiheeseen voi tutustua mm. Facebook-sivulta.
Lähdimme Ninan kanssa kulkemaan 10 km lenkkiä. Reitti alkaa hiekkatietä pitkin ja on alkuun kuivaa kangasmetsää, mutta monenlaista maastoa ehtii tulla vastaan. Reitti on koko matkaltaan hyvin merkitty – tosin alussa oli hieman epäselvää ollaanko 10 vai 8 km lenkillä. Ymmärtääkseni nämä ovat kuitenkin muilta osin samaa reittiä, mutta 10 km reitti kiertää Kaunitlammen kokonaisuudessaan. (Joissain yhteyksissä lampeen viitataan Kaunislampena, mutta ilmeisesti se kuitenkin virallisesti on Kaunitlampi.)
Reitille on tehty paljon kylttejä ja eräänlaisia eläimiä muistuttavia taideteoksia juurakoista ja oksista. Geokätköilijöillekin löytyy kohteita ja ylipäänsä polun varrelle on ripoteltu paljon hauskoja yllätyksiä.
Alueella on valtavia muurahaispesiä ja kylttien mukaan muurahaisten munia on kerätty, jotta niistä kuivattuna saataisiin proteiinijauhetta. Päivässä pystyi kuulemma keräämään 20 kg muurahaisen munia, josta sai valmistettua 5 kg jauhetta.
Ihmetellessäni mäyrän pesäkoloa Nina jatkoi matkaa eteenpäin ja pian hän tuli juosten takaisinpäin huutaen minulle, että siellä on jotain. Ensimmäisenä sanoin hänelle, että älä juokse. Jos se on karhu niin missään nimessä ei pidä juosta, koska karhu juoksee kuitenkin kovempaa. (Ruskeakarhu voi juosta 60 km/h.) Nina kuvaili nähneensä metsässä jotain isoa ja ruskeaa rymistelemässä. Ajattelin kyseessä olevan todennäköisesti joko hirven tai karhun. Rymistely sopii oman kokemukseni pohjalta enemmän hirvieläimille. Karhut kulkevat yllättävän hiljaisesti.
Jatkoimme varovaisesti matkaa eteenpäin ja yritin katsella ympäristöön näkyisikö missään mitään, mutta en havainnut eläimiä. Ilmeisesti jokin eläin oli juossut polun poikki ja jatkanut omia menojaan.
Aurinko paisteli kauniisti saapuessamme Hukkavuoren laelle, josta avautui hieno maisema. Metsässä oli ollut jonkin verran hyttysiä, mutta Hukkavuorella oli sen verran tuulisempaa, että saatoimme pitää rauhassa tauon ja nauttia eväistä.
Hukkavuoren jyrkkää seinämää nousee pitkät tikapuut – Jaakobin portaat. En ollut ihan varma mitä kautta niille kannattaisi kulkea 10 km reitillä, mutta valitsemani vaihtoehto osoittautui hyväksi. Jatkoimme Hukkavuoren laelta siis suoraan eteenpäin (ohi vasemmalle kääntyvän Kaunitlammelle vievän polun) ja pian tulimme laskeutumispaikalle.
Jyrkkää rinnettä laskeudutaan köyden avulla noin 30 korkeusmetriä. Nina ei halunnut lähteä tätä korkeanpaikankammoisena yrittämään, joten menin yksin. Pohjalle päästyäni lähdin kulkemaan seinämän viertä takaisin Jaakobin portaita kohti. Kallioseinämällä olevat tikapuut ovat tukevat ja niitä pitkin oli hyvä kiivetä takaisin Hukkavuoren laelle, jossa Nina odotteli minua.
Nyt jatkoimme kääntyen Hukkavuorelta siis vasemmalle menevää polkua ja laskeuduimme kosteikkoisempaan maastoon. Tämän seurauksena saimme tietenkin kimppuumme alati kasvavan armeijan hyttysiä. Kaunitlammen rantaan saapuessamme sukelsimme pää edellä rannassa seisovaan pressukoppiin, jossa istuimme hetken rauhassa verenimijöiltä. Lammella on pari lauttaa, joilla voi meloa, mutta olimme jo tässä vaiheessa niin paukamilla, että päätimme vain määrätietoisesti jatkaa matkaa.
Lampi oli kierretty nopeasti, vaikka mielellään olisi maisemista nauttinut kauemminkin. Jatkoimme juoksumarssia pois kosteikosta, mutta hyttyset pysyivät riesana. Lammelta lenkki kiertää taas lähelle Hukkavuorta ja polun varrella on pieni luolakin. Pian maisemat alkoivat näyttää jotenkin tutuilta ja huomasinkin meidän tulleen köysilaskeutumispaikalle. Siis samalle polulle, joka vei Hukkavuoren alla Jaakobin portaille.
Tässäkin vaiheessa 10 km lenkkiä voisi siis nousta Jaakobin portaat, mutta sitten pitää varmuudella pystyä myös laskeutumaan kalliolta (tai kiertämään pidempi reitti pois). Siten suosittelen ehkä mielummin omaa strategiaani.
Jaakobin portaiden alta ei ole enää pitkä matka takaisin parkkipaikalle. Päät täynnä itikanpuremia jatkoimme matkaamme kummemmin enää maisemia ihastelematta. Parkkipaikan jo näkyessä polun vieressä on pieni lähde. Nappasin kauhalla jääkylmää vettä kastellakseni buff-huivini, jonka Nina sitten vetäisi päähänsä helpottamaan kutinaa.
Kokonaisfiilis Hukkavuoren luontopolusta oli varsin positiivinen. Reitistö on varsin uniikki hauskoine kyltteineen, joiden kielioppisääntöjä vieroksuva kirjoitusasu vain lisää viehätystä. Nähtävää ja koettavaa on paljon ja reitistön ylläpitoon on nähty ihailtavasti vaivaa. Satuimme itse paikalle ehkä pahimpaan hyttysaikaan, joten miellyttävämpää retkeilyä on ehkä luvassa aikaisin keväällä tai myöhemmin syksyllä. Keskikesällä kannattaa varustautua päähän puettavalla hyttysverkolla tai -hatulla. Käytimme 10 km reitin kulkemiseen taukoineen vajaan viisi tuntia.